Kotiotteluissa viiden ottelun voittoputki

Muutamana edellisenä kautena vastaavasta ei ole voinut edes haaveilla, kun tappioita on ollut suunnilleen enemmän kuin voittoja. Vastaavaa dominointia oli kotona viimeksi vuonna 2016, kun Veikkausliigassa oli kahdeksan ottelun kotivoittoputki.
Sama. Loistava peli tänään ja hienoa, kun kaikki kärkimiehet onnistuivat taas. Maalintekijä tilastossakin näkyy jo Jervis ja Tuco, kun Olinyk vielä pistää sisään, niin 10 sakissa kaikki 3. Ei tosiaan ole aikoihin ollut tälläistä tunnelmaa kotona ja , koska on voitettu viimeksi 4-0 tai 4:llä maalilla? Hilanderilla ei ehkä ollut paras päivä, mutta hieman kalavelkoja hänellekin, kun on Ilveksen paidassa hakenut viime vuodet pisteet kerholta.
Sen verran tuohon lainaukseeni, että jossitellahan voi jos ja jos. Pientä jossittelua minultakin.....
Mikäli kauden 2 ensimmäistä kotipeliä olisi hoidettu Ktptä ja Hifkiä vastaan tasurien sijaan kerholla olisi nyt 34 pistettä.
Hjklta kotona olisi otettu tasuri, lisäajan tappion sijaan klubilla 42 pistettä 44 sijaan, kerholla olisi 35.
Ledesma olsi tasoittanut kotona lisäajalla kupsia vastaan kupsilla, 33 pistettä, kerholla olisi 36 pistettä.
Ledesma ei olis tehnyt omaa maalia Turussa, sieltä tasuri Interillä 27 pistettä, kerholla olisi 37 pistettä.
Lahdessa hyvin epäselvä rankku loppuminuutilla olisi jäänyt viheltämättä , niin Lahdella 25 pistettä ja kerholla olisi 38 pistettä.
Kas kummaa sarjataulukko olisi
Hjk 42
Sjk 38
Kups 33
Inter 27
Lahti 25
Olisiko sitten muut pelatut ottelut menneet, kuten menivät.? Kaikki vaikuttaa kaikkeen `Murphyn laki`
Mikäli olisi oltaisiin klubista 4 pistettä jäljessä ja 1 peli vähemmän pelattuna.
taisteltaisiin mestaruudesta ja hopeasta toden teolla.
että näin.
Jossittelu on jossittelua, mutta antaa toisenlaisenkin tilanne vaihtoehdon , mikäli kaikki olisi natsannut kohdilleen.
Ainakin Kups ja Hjk ei olisi ylivoimaisessa johdossa sarjassa.
Tuossa jossittelussa on ihan fakta se, että Hjk ja Kups pelissä meni ainakin 2 pistettä ihan pelin loppuhetkillä. Se olisi suoraan vienyt molemmilta 2 pistettä pois, kun olisi ollut tasureita. Lahden rankkukin loppuminuuteilla.
Laskeskelin aikoinaan, että 2019 vuonna kerholta meni 11 pistettä noihin loppuhetkien sulamisiin. Oltais oltu silloin loppusarjassa.