Kalu sai Laitisen maksamaanUEFA-kurssin=monivuotinen sopimus...Ei Laitinen oo niin tyhmä että sijoittaa 30-40K(arvio) valmentajan koulutukseen ja antais loparit...eli jatketaan Kalun johdolla loppukausi ja jatketaan 2-divarissa samalla valkulla+omilla miehillä!!
Kurssi maksanee noin kymmenesosan tästä, eli noin 3000-4000e. Samapa tuo, ei tuo sijoitus vielä ainakaan sarjataulukossa näy.
Ennakoin itse ennen kauden alkua, että keskikentän riittämättömyys pallollisena voi koitua KPV:n akilleen kantapääksi. Näinkin on käynyt, mutta kyllähän isoin ongelma on tuo hyökkäyspään pelaaminen. Yksi ainoa maali tehtynä pelitilanteesta, sekin oli onnekas kimmoke. Edellisessä ottelussa maalipaikkoja pystyttiin luomaan pari pelaamisen kautta. Toinen tuli Mäkiselle ja toinen Wegyen syötöstä jollekin muulle (en nähnyt, kuka pääsi ampumaan).
Henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että 9kk huilissa ollut Mannström juoksee joukkueesta ylivoimaisesti eniten. Hän sentään haluaa voittaa otteluita ja on ihan oikeasti valmis tekemään jotain sen eteen. Jopa itse korkealle arvostamani Curinga oli sanalla sanoen huono edellisessä ottelussa. Yleisestikin tuo KPV:n pelaaminen on niin haluttoman ja pelokkaan näköistä, että ei oikein tiedä mitä siitä pitäisi sanoa.
Gnistan ei ole materiaaliltaan ainakaan KPV:a parempi joukkue, silti se näytti kentällä luokkaa paremmalta koko ottelun ajan. Siihen näen kaksi syytä. Ensinnäkin heillä oli selkeä suunnitelman pallolliseen pelaamiseen, pelaajat tiesivät mitä heidän kuuluu milloinkin tehdä. Mikäli joukkue ei päässyt eteenpäin, niin sitten tyydyttiin siihen että peliväline pysyi omalla joukkueella. KPV puolestaan heitteli palloa ympäri kenttää ilman mitään suurempaa ideaa, tai siltä se ainakin katsomoon näyti.
Toisekseen, Gnistan osasi puolustaa keskustan todella hyvin. Peli pakotettiin laidoille, missä Gnistanilla oli mahdollisuus iskeä. Yksi suuri syy siihen, että pelaaminen ajautui laidoille oli siinä, ettei KPV:n keskikenttä (Vidjeskog, Mannström, Heierman) saanut juurikaan keskellä ollessaan mitään aloitteita esimerkiksi linjan taakse, johon pallon olisi voinut pelata. Ja kun eteenpäin ei pääse, niin jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa. Taakse tai sivulle pelaaminen olivatkin sitten jo tuttua kauraa alkukaudesta.
Muutenkin näki, että vastakkain oli kaksi erilaisen koulukunnan valmentajaa. Toisen ajattelutapa lähti pallonhallinnasta ja siihen panostettiin läpi ottelun. Toinen taas haluaa puolustaa hyvin ja iskeä mahdollisuuden saadessaan nopeasti vastaan. Pallonhallinta voitti kirkkaasti tuon ottelun.
Toiveissa olisi nyt että tällaiset Malongat laitettaisiin oikeasti pois ja myönnettäisiin, että nyt on tehty virhe. Se on nimittäin vielä korjattavissa. Näkee jo omistakin pelaajista sen, että luotto ja ymmärrys ko. kaveriin on mennyt.