Barcalla on sen tason pikkunäppäriä kikkailijoita tuolla, että vaikea uskoa edes kunnon paikoille pääsyyn. Puigia olisi kiva nähdä toisella jaksolla. Ja vaikka Griezmanniakin, vaikka heikolla itseluottamuksella veteleekin. Hänellä sentään on jotain kykyä päästä paikoille, toisin kuin nyt kentällä olevilla.
Ekalla puolikkaalla oikeastaan vain Coutinho sai jotain aikaiseksi. Trincao on vielä kysymysmerkki, paljoa ei ole tarjonnut. Pedriltä on mennyt nyt muutama peli vähän vaisummissa merkeissä.
Mutta olipa mainio toinen puolikas. Dest, Braithwaite x 2, Griezmann. Tämän illan näytön perusteella Dest ansaitsisi avaavan puolustajan paikan vaikka Semedoa ei olisi myyty ja Roberto ei olisi loukkaantunut. Hieno nuorukainen.
Koemanilta hyvät vaihdot tänään. Hienoa että Puig myös sai tilaisuutensa. Muutama nätti väläytys sieltä tulikin ja maalinkin olisi voinut tehdä.