Varmasti on hyvä pelaaja mutta ei tuommosta nyt voi mitenkään enää puolustella. Pelaa vain maajoukkueessa ja muuten on kummasti jotain pikkuvammaa päällä kun pitäisi olla Suomen mestaruudesta tappelemassa kynsin hampain.
Nyt vielä kun KuPS möi Nanan ja Rangelin kesken kauden niin olisi ihan kiva että profiilipelaajaksi hankittuun ukkoon voisi luottaa edes sen verran että pelaisi seurajoukkueensa väreissä. Aika tärkeä ukko olisi olla kentällä mutta nyt valitettavasti tulee mieleen että ei vaan jaksa kiinnostaa pelaaminen KuPS:ssa, koska maajoukkueessa aina paahtaa kuin vettä vaan. Asia olisi ihan eri jos olisi myös niistä peleistä sivussa.
Toivottavasti ei tätä temppuilua palkita ensi kauden pelipaikalla.
Ymmärrän harmituksen ja myös jaan sen, mutta minusta sinä nyt vedät mutkat liian suoriksi. Tämän hetkisten faktojen valossa on yksinkertaisesti väärin värittää koko tarina pelkällä pessimismillä.
On totta, että viime majutauon toiminta vitutti KuPSia ja ne hv-sekunnit jossain sarjamatsissa olivat pelaajalle tietoinen näpäytys, josta mainittiin myös Mölymäki-podcastissa muistini mukaan. Sen jälkeen tuli esiin vamma, joka oli ilmeisesti jäänyt huomaamatta aiemmin. Myös julkisesti esim. juurikin Mölymäeen pojat ovat maininneet vamman ja myös viime viikkoisen tapaamisen Latvian delegaatin kanssa.
Miksi puhuttaisiin Mölymäessä olemattomasta loukkaantumisesta, kun pelkästään tämän kauden aikana ainakin Salen, Jyryn ja Hellqvistin kohdalla ollaan kerrottu rehellisesti peliajan vähyyden syyt? Miksi KuPS kävisi edes neuvotteluja Latvian maajoukkueen pomojen kanssa, jos Janis olisi päättänyt yksinkertaisesti olla pelaamatta keltamustissa väreissä? Miksi Simo suojelisi ilmeisen kusipäistä pelaajaa roikottamalla kannattajia epätietoisuudessa, kun vaihtoehtona olisi laittaa moinen ilmapiirin syöjä KuFuun opettelemaan nöyryyttä? Silloinhan tulisi kaikille kerralla selväksi, että mies olisi nurmella, mikäli sitoutumisessa ei olisi ongelmaa.
Itselläni ei toistaiseksi riitä mielikuvitus kehittelemään noiden kysymysten valossa tästä mitään mystistä salaliittoteoriaa. En myöskään usko, että Latvian majupomot matkustavat Kuopioon puhkumaan pelihaluja niiden puutteessa elävälle pelaajalle tai nauramaan merimiesnaurua ja uhkailemaan loukkaantumisesta toipuvan pelaajan peluuttamisella väkisin myös jatkossa. Sen sijaan, että keskittyisin majuminuutteihin tauon aikana seuraisin ennemmin tuota tulevan Inter-pelin kokoonpanoa. Jos majussa peliaikaa tulee ja sen jälkeen on poissa kokoonpanosta, silloin on aiheellista kyseenalaistaa vamman laatu ja oikeita syitä pelaamattomuudelle ei ole julkisesti kerrottu. Kuitenkin edelleen on mahdollista, että majukomennus palvelee myös pelituntuman takaisin löytämisessä loppukautta varten.
Siihen asti kannattaa vetää happea, ennenkuin asettelee postimerkkiä pelaajan perseelle pitkälti omasta mielikuvituksesta kumpuavilla perusteilla. Vammoilleen ei pelaaja mitään voi ja Janis ei olisi toisaalta ensimmäinen maajoukkuepelaaja, jolle majukomennukset ovat niin merkittävässä asemassa, että virhearviointeja tehdään. Ne on kuitenkin vain virhearviointeja, joista voi ottaa opiksi.