No, enpä tiedä tiedänkö sen enempää, mutta jengissä on vielä avarin kavereita jotka nosti jengin 3. tasolta 2. buliin. He ovat hyviä tsemppaamaan, mutta tottuneet laittamaan palloa ilmassa eteenpäin ja sitten tsempataan. Jengi on nyt alkanut opetella pelaamaan maissa ja tulleet alkukaudesta wing-backien kautta ylös. Ymmärrän tämän niin, että kaistojen väliin ahtaisiin tiloihin suunnatut maita pitkin syötöt - ajoissa - on melko haastavia. Sitten wingbackit ovat hakeneet keskityksillä boksipelaajia. Tämä toimi jollakin tapaa alkukaudesta, mutta nyt vaikuttaa (viime sarjapeli esim.) siltä, että vastustajat on lukeneet lauternin pelin ja pitäisi löytää jotakin muuta. Toissa kotimatsi (Naatin hattu), oli hieno poikkeus, jollin pääsivät myös keskeltä ajamaan suoraan kohti maalia. Nyt sitä ei ole näkynyt. Joukkueessa on sitten vielä permanetti ollut hakusessa alkukauden jälkeisten loukkien ja pelikieltojen vuoksi. Tämä rassaa, koska joukkueen penkiltä ei vi paljoa odottaa. Tosiaan joukkueen ns. yhteispeli ei ole pääosin toiminut sillä tavalla, että sen systeemit olisi selkeästi nähtävillä. Jotenkin omaan silmään näyttää siltä, että kauhea kiire on (taito?) ja sitten lupaavatkin tilanteenpoikaset valuvat. Maalintekoon pystyy ehkä 3 kaveria tällä hetkellä. Nämä siis haja-ajatuksia, mitä nyt ole näillä silmillä nähny.
Kiitos vastauksesta. Yllätyin, että seura oli vielä muutama vuosi sitten kolmannella sarjatasolla. Ehkä vielä yllättävämpää tosiaan, että noita pelaajia on edelleen avauksessa.
Sitä vasten taas ei ole yllättävää, että peli on mitä on. Keskikaistan käyttö on todella minimaalista eikä kukaan tunnu uskaltavan syöttää taskuun, Naatille tai kellekään muullekaan.