• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Tainio - Kakkoskaupungin kakkosjoukkueessa lainalla

Aloittaja lammaspaimen, 04.04.2006 klo 00:16:18

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

FutisForum nimimerkki

Sunderland since Football Manager 2006 8) :ylos:

Tiempo

#1401
Olen erittäin pettynyt. Pitääkö Terrierin oikeasti tyytyä divaripallohöntsään samaan aikaan kun Poulseneita ja Sissokoita viedaan oikein rahtilaivallinen suurempiin seuroihin?

Tainion taidot pitäisi olla koko jalkapalloilevan euroopan tiedossa. Kaveri pimentää yksin Arsut ja MunAt huonoinakin päivinä. Siirtotilannetta on aivan turha selitellä millään loukkaantumishistorioilla, sillä myös Momot ja kumppanit ovat olleet pitkiäkin aikoja sivussa.

Onko syy sitten huonon agentin? Näen jo kauhukuvana Tainion potkimassa pitkää Kenwyne Jonesin päähän muun joukkueen tavoin.. ensi kaudella sarjaporrasta alempana. Jopa Fulham olisi tuntunut paremmalta vaihtoehdolta.

Tainio on kuitenkin Suomen jaloimpia ihmisiä ja ilmoitti että haluaa vain päästä pelaamaan tulevana kautena ja olla hyvässä iskussa kun tärkeät karsinnat alkavat. Asennetta maajoukkuetta kohtaan ei voi kuin ihailla ja tästä myös muiden pelaajien tulisi ottaa mallia. Toivotaan että Tainio hilaa vaikka sitten Gordonin kanssa kissat kuiville.

Tsei Tsei

 ???

Eihän Sunderland pelaa divarissa...

Malvinas Logones

Lainaus käyttäjältä: Jäsen - 22.07.2008 klo 17:43:35
Tainio on kuitenkin Suomen jaloimpia ihmisiä

Todennäköisesti myös kovimpia panemaan.

Tiempo


Lätkis

Sunderland on koko ajan nouseva seura ja Roy Keane kehittyvä manageri. Ensi kaudella Sunderlandilla on koossa varmasti ihan kilpailukykyinen joukkue, jossa Tainiollakin näillä näkymin tärkeä rooli. Erittäin hyvä valinta Temeltä.

euroflex

Tainio halukas siirtymään Sunderlandiin

Tottenhamia edustava Teemu Tainio on myöntänyt olevansa kiinnostunut siirtymään Sunderlandiin Roy Keanen alaisuuteen.

Tainio keskusteli Keanen kanssa viime viikonloppuna Sunderlandin päästyä Tottenhamin kanssa sopimukseen suomalaisen siirtymisestä yhdessä Pascal Chimbondan, Steed Malbranquen ja Younes Kaboulin kanssa.

"Tottakai on imartelevaa, että Keanen kaltainen legenda haluaa minut joukkueeseensa," Tainio kertoi Ilta-Sanomille.

"Sunderland ja Tottenham ovat päässeet sopimukseen ja Sunderland vaikuttaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Ensimmäinen vaikutelma oli hyvä, mutta siirto ei ole vielä varma. Minun täytyy vielä neuvotella."

"Sunderlandilla on erinomainen stadion ja mahtavat fanit."

"Ymmärtääkseni minut halutaan pelaamaan keskikentän keskellä."


Lähde: Skysports

kirjoittanut: Mats Ekblom
Copypaste : Euroflex

Herstein

Maajoukkueen kannalta erinomainen siirto  :ylos: Vielä Roma ja Väykkä,niin mm-kisat 2010 ovat selviö  :ylos:

Pierkamp

Kaikkien kannalta hyvä siirto  :ylos:

Romario

Isäni on asunut Sunderlandissa jo moniaita vuosia joten..

bupa dukta

Sunderlandin Bandwagonissa. :ylos:

Del Atletico

Lainaus käyttäjältä: Lätkis - 22.07.2008 klo 18:02:31
Sunderland on koko ajan nouseva seura ja Roy Keane kehittyvä manageri. Ensi kaudella Sunderlandilla on koossa varmasti ihan kilpailukykyinen joukkue, jossa Tainiollakin näillä näkymin tärkeä rooli. Erittäin hyvä valinta Temeltä.

Ei ole edes mitenkään mahdotonta että Sunderland on ensi kaudella Temen nykyisen seuran Tottenhamin edellä sarjataulukossakin. Ei missään nimessä huono vaihtoehto Temelle tämä Keanen poppoo, varsinkin jos lupauksia avauskokoonpanon paikasta on jo kuulunut..

Bruce78

Lainaus käyttäjältä: Del Atletico - 22.07.2008 klo 21:40:50
Ei ole edes mitenkään mahdotonta että Sunderland on ensi kaudella Temen nykyisen seuran Tottenhamin edellä sarjataulukossakin. Ei missään nimessä huono vaihtoehto Temelle tämä Keanen poppoo, varsinkin jos lupauksia avauskokoonpanon paikasta on jo kuulunut..

No jos esim. Teme, Malbranque ja Chimbonda tulevat Sunderlandiin ja Spursissa tapahtuu totaalinen suursiivous, niin on takuuvarmaa että ainakin joulukuussa Sunderland on Tottenhamin edellä. Tätä en todellakaan toivo, mutta näin se kuitenkin tulee menemään.

Soccerhauer

Todella hieno stadion (http://www.safc.com/club/?page_id=2807) kyllä seuralla ja manageri vaikuttaa lupaavalta. Varmasti hyvä seura Temelle, mikäli saa oikeanlaisen roolin.

Hyvän tasoisia pelaajia olisivat Sunderlandille nämä kaikki Tottenhamista mainitut.

Spack Correr

Lainaus käyttäjältä: Soccerhauer - 22.07.2008 klo 22:47:36
Todella hieno stadion (http://www.safc.com/club/?page_id=2807) kyllä seuralla ja manageri vaikuttaa lupaavalta.

Ha' Way The Lads!  :ylos: :D

Alexio

Lainaus käyttäjältä: Jäsen - 22.07.2008 klo 17:43:35
Olen erittäin pettynyt. Pitääkö Terrierin oikeasti tyytyä divaripallohöntsään samaan aikaan kun Poulseneita ja Sissokoita viedaan oikein rahtilaivallinen suurempiin seuroihin?

Tainion taidot pitäisi olla koko jalkapalloilevan euroopan tiedossa. Kaveri pimentää yksin Arsut ja MunAt huonoinakin päivinä. Siirtotilannetta on aivan turha selitellä millään loukkaantumishistorioilla, sillä myös Momot ja kumppanit ovat olleet pitkiäkin aikoja sivussa.

Onko syy sitten huonon agentin? Näen jo kauhukuvana Tainion potkimassa pitkää Kenwyne Jonesin päähän muun joukkueen tavoin.. ensi kaudella sarjaporrasta alempana. Jopa Fulham olisi tuntunut paremmalta vaihtoehdolta.

Tainio on kuitenkin Suomen jaloimpia ihmisiä ja ilmoitti että haluaa vain päästä pelaamaan tulevana kautena ja olla hyvässä iskussa kun tärkeät karsinnat alkavat. Asennetta maajoukkuetta kohtaan ei voi kuin ihailla ja tästä myös muiden pelaajien tulisi ottaa mallia. Toivotaan että Tainio hilaa vaikka sitten Gordonin kanssa kissat kuiville.
Sunderlandilla on rahaa, nyt jo kelpo porukka, managerilupaus ja paljon potentiaalia. Tainiolla on vielä rutkasti hyviä pelivuosia ja nyt Temen pitäisi saada peliaikaa. Sunderlandissa on sitä tarjolla, vastuuta ja peliaikaa. Teme sopii joukkueeseen: kova työntekijä ja joukkuepelaaja, mutta silti taitava. Sunderland tulee tulevina vuosina todennäköisesti vakiinnuttamaan paikkansa keskikastissa, kunnes sitten Keane lähtee vaikkapa Munaan tai johonkin.

Siirrolle, jos tapahtuu, massiivinen  :ylos:

TheSlave


http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/jalkapallo/1560464

LainaaTeemu Tainio: Asia etenee
23.07.2008 07:18   

Teemu Tainion ja Sunderlandin keskustelut siirrosta etenevät. Tainion mukaan ratkaisuita voi tulla piankin.

- Keskustelut etenevät koko ajan. Vielä on muutamia asioita kesken, mutta ihan hyvältä näyttää, mitä todennäköisimmin Tottenhamin jättävä maajoukkuehyökkääjä kertoi.

- Myönteinen ratkaisu ei ole kaukana. Lähipäivät ratkaisevat, syntyykö siirto vai ei. Minulla on hyvä tuntu siitä, että lähellä ollaan.

Tainio keskusteli jo viikonloppuna Sunderlandin manageri Roy Keanen kanssa. Keskikenttälegenda ilmoitti halustaan saada torniolainen joukkueeseen. Tainion mukaan hänen pelipaikkansa olisi miehen omalla suosikkipaikalla, keskikentän keskellä.

Käki

Temelle rutkasti onnea matkalle pohjoiseen!

äägee

Ehdottomasti :ylos: & :tuoppi: siirrolle tapahtuessaan! Sympaattinen seura. Maajoukkueen kannalta loistava juttu.

SirLoser

Lainaus käyttäjältä: TheSlave - 23.07.2008 klo 17:09:39

LainaaTeemu Tainion ja Sunderlandin keskustelut siirrosta etenevät. Tainion mukaan ratkaisuita voi tulla piankin.

- Keskustelut etenevät koko ajan. Vielä on muutamia asioita kesken, mutta ihan hyvältä näyttää, mitä todennäköisimmin Tottenhamin jättävä maajoukkuehyökkääjä kertoi.

- Myönteinen ratkaisu ei ole kaukana. Lähipäivät ratkaisevat, syntyykö siirto vai ei. Minulla on hyvä tuntu siitä, että lähellä ollaan.

Tainio keskusteli jo viikonloppuna Sunderlandin manageri Roy Keanen kanssa. Keskikenttälegenda ilmoitti halustaan saada torniolainen joukkueeseen. Tainion mukaan hänen pelipaikkansa olisi miehen omalla suosikkipaikalla, keskikentän keskellä.

Iltasanomien asiantuntemukselle.  :ylos:

Louhikkokoskettaja

Setanta Sportsin tietojen mukaan Tainio ja Chimbonda ovat parhaillaan Sunderlandin lääkärintarkastuksessa. Sopimusehdoista on siis päästy yksimielisyyteen, jos Setantan saamat tiedot lääkärintarkastuksesta pitävät paikkansa.

Di Matteo

Huhua liikkuu että Teme, Chimppa ja Kaboul olisivat hyväksyneet henkilökohtaiset ehdot ja könttäsumma siirrolle olisi £17M. Ja Kairaaja olisi siis torjunut siirron. Ei ole siis virallista vahvistusta asialle.

Blanchflower

Lainaus käyttäjältä: Di Matteo - 23.07.2008 klo 21:04:35
Huhua liikkuu että Teme, Chimppa ja Kaboul olisivat hyväksyneet henkilökohtaiset ehdot ja könttäsumma siirrolle olisi £17M. Ja Kairaaja olisi siis torjunut siirron. Ei ole siis virallista vahvistusta asialle.

Tuohan se tuntuu olevan oletus tällä hetkellä vähän joka suunnassa. Erittäin harmillista ettei Malbranque lähtenyt mukaan tuomaan keskikentälle hieman tasoa, siis muidenkin kuin Temen osalta. No eiköhän Sunderland jostain vastaavaa pelaaja hae, lisäksi Keanella on tasokas hyökkääjä hakusessa. Toivottavasti molemmat löytyvät ja Teme saa peliaikaa ihan siedettävässä nipussa.


Vastapallo

#1424
k