• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Tainio - Kakkoskaupungin kakkosjoukkueessa lainalla

Aloittaja lammaspaimen, 04.04.2006 klo 00:16:18

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Blanchflower

No Boateng ei sitten missanut peliä, vaan on penkillä Temen ollessa katsomossa. Tainion asema vaikuttaa jossain määrin erikoiselta - missään vakavamissa jorinoissa Temen ei ole mainittu olevan Ramosin fudulistalla, joissa on pyörinyt muut sivuutetut (Stalteri, Routledge ja Derbyyn matkalla oleva Ghaly) kuin erinäisiä melko vakituista peliaikaa nauttivia pelaajia mm. Chimbonda, Robinson, Lee ja Defoe. Tästä huolimatta peliaikaa ei näy - jäänyt sivuun niin pahasti ettei huomata edes pihalle potkia???

Del Atletico

Olisi pitänyt toivoa sittenkin Espanjaa samaan lohkoon Suomen kanssa tulevissa MM-karsinnoissa. Olisi ehkä Ramos silloin huomannut että suomalaisetkin osaavat pelata jalkapalloa ja että Tainio-niminen kaveri on yksi Suomen maajoukkueen kantavia voimia..

Toivottavasti Teme päästettäisiin lähtemään nyt tammikuussa jos ottajia on. Ihan nimenomaan jo maajoukkueenkin kannalta.

rukkanen

Todellakin oudoilta vaikuttavat Ramosin ratkaisut Tainion suhteen. Voiko olla niin, että hän ei jostain syystä vain usko Tainion ihanteellisen pelipaikan olevan siellä keskikentän keskustassa ??? Luulisi tässä vaiheessa Temen itsensäkin jo asiasta muistuttaneen... Todennäköisesti asia on juuri kuten Blanchflower edellä uumoili – miestä pidetään niin mitättömänä tapauksena, ettei jakseta edes laittaa myyntilistalle.

El nuevo Diego

[uutinen]    
YLE:

Epäonni vaivaa Teemu Tainiota

A-maajoukkueen ja Tottenhamin keskikenttäpelaaja Teemu Tainiota ei seurajoukkueen kokoonpanossa ole viime otteluissa juuri nähty.

Keskiviikon liigacupin välierää Arsenalia vastaan Tainio seurasi myös sivusta, toisin piti kuitenkin olla.

- Osasi taas olla huonoa onnea. Olin jo nimettynä keskiviikon avaukseen, mutta karmea flunssa pilasi tilaisuuden, Tainio manaili.

Tainio olisi päässyt ensi kertaa manageri Juande Ramosin aikana pelaamaan lisäksi "omalla" paikallaan keskikentän keskustassa.
[/uutinen]

Voi prkl. Miten joku voi olla näin usein kipeänä tai rikki?

Rilleri

Ettei "flunssa" vaan olisi iskenyt mahdollisen muualle siirron vuoksi..

El nuevo Diego

Niin. Villit huhut kertoivat myös, että akillesvamma tuossa aiemmin oli feikattu, jotta ei tarvinnut lähteä Villaa vastaan pelaamaan.. Tuntuis, että mies ois vaikka väkisellä puristanu ittensä kehiin Naalia vastaan, kun ois päässy keskikentän keskustaan näyttämään. Toisaalta karmea flunssa on aika vaikea feikata.

bamse


Blanchflower

Lainaus käyttäjältä: El nuevo Diego - 10.01.2008 klo 10:12:45
Toisaalta karmea flunssa on aika vaikea feikata.

Ja Temehän missasi pelejä flunssan takia viime kaudella ja muistaakseni toissa kaudellakin. Seuraavasta pelistä Jenas on sivussa pelikiellon takia, joten toivottavasti Teme paranee - avauspaikasta kilpailevat näillä näkymin Tainion kanssa vain ihan mukiinmenevästi toistaiseksi pelannut O'Hara ja kehnosti esiintynyt Boateng.

vargas

litmanen,tainio,väyrynen, forssell --- akilles,polvi,funssa,tyrä jne jne jne.

alkaa pikkuhiljaa käämit kärähtää.

Le God

#759
Teme matkalla lehtitietojen mukaan Middlesbroughiin. Toiseen suuntaan Englannin maajoukkuepelaaja Stewart Downing, Spurs maksaa Tainion lisäksi 10 miljoonaa puntaa Borolle.
Lainaa
Spurs land £12m Downing

Spurs boss Juande Ramos has signed England winger Stewart Downing, according to reports.
Tottenham have tabled a £12m bid for the Middlesbrough star, fighting off interest for the 23-year-old from the likes of Everton, West Ham and Newcastle.

The Sun says Spurs tabled the offer late on Friday night, with midfielder Teemu Tainio the makeweight in the deal.

Downing had been a target for former Spurs boss Martin Jol before he was sacked but was still wanted by new manager Ramos.

Downing said he could leave the Riverside earlier in the season after being booed by a section of the home crowd.

The full article contains 108 words and appears in n/a newspaper.
Last Updated: 12 January 2008 7:17 AM
http://www.lep.co.uk/sport/Spurs-land-12m-Downing.3666434.jp

temetainio

Kyllähän Teme menisi heittämällä Rochenbackin, Mendietan, Boatengin ja Cattermolen ohi, vai ketä siellä nyt luutiikaan keskikentän keskustassa.

Umpivasuri

#761
Le God ehtikin ensin.

Melkoisen  :ylos: :alas: -tyyppiset fiilikset on tuosta siirrosta, mikäli sellainen tapahtuu. Riversidella nyt luulisi peliaikaa sentään tulevan säännöllisesti, mutten voi sietää Boroa seurana sitten ollenkaan. Mutta jos vaihtoehtona on paikka Spursin hierarkiassa joidenkin Jamie O'Harojen ja Didier Zokoroiden jälkeen, niin eikun vaan eteenpäin. Lupaan opetella tulemaan toimeen M'Boron kanssa sitten paremmin.

Le God

Helvetin hyvä diilihän tuo Borolle olisi, sen verran kovassa kurssissa tuo brittilisä on noissa siirtosummissa.

Umpivasuri

Olisi juu, hulppea lädihinta ja erinomainen pelaaja vaihdossa takaisin. Downingkaan ei ole tainnut tällä kaudella väläytellä ihan niin paljoa kuin edellisellä. Southgatena tarttuisin täkyyn ehdottomasti.

E: Kaatana kun typoilen.  >:( :alas:

Fenley Stastus

Hyvä vain jos pääsee penkiltä poies. Siirrolle varovainen :ylos:

Le God

Lainaus käyttäjältä: Umpivasuri - 12.01.2008 klo 12:26:33
Olisi juu, hulppea lädihinta hinta ja erinomainen pelaaja vaihdossa takaisin. Downingkaan ei ole tainnut tällä kaudella väläytellä ihan niin paljoa kuin edellisellä. Southgatena tarttuisin täkyyn ehdottomasti.

Itse olen pitänyt kaveria aina kovin ylihypetettynä ja ainoa silmiinpistävä ominaisuus on kohtuullisen hyvä vasen jalka. Paljonhan Downingin uralle on tuonut lisää myötätuulta saunakaverius Steve McClarenin kanssa.

Pohja

#766
Jos Tottenhamissa on arvostus tämä Tainiota kohtaan, että maksetaan huonommasta pelaajasta vielä 12 milliä väliin niin pois vaan ja äkkiä, ja sellaiseen joukkueeseen missä todella tulee peliaikaa.

Travis Tarkka


Elias

Boroon ja äkkiä. Nyt kun MM-karsinnatkin rupeavat pikku hiljaa koputtelemaan niin pelaamaan pitää päästä!

Umpivasuri

Lainaus käyttäjältä: Le God - 12.01.2008 klo 12:29:12
Itse olen pitänyt kaveria aina kovin ylihypetettynä ja ainoa silmiinpistävä ominaisuus on kohtuullisen hyvä vasen jalka. Paljonhan Downingin uralle on tuonut lisää myötätuulta saunakaverius Steve McClarenin kanssa.

Yhdyn. Downing on yksi niistä jalkapalloilijoista jotka nauttivat hemmetin kovaa arvostusta, mutta joiden en ole itse nähnyt ikinä pelaavan hyvin.

Mites muuten, kuka Tottenhamilla antaa vapareita tätä nykyä? Onko siellä käyttöä Downingille erikoistilanteissa?

Le God

Lainaus käyttäjältä: Umpivasuri - 12.01.2008 klo 12:38:48
Mites muuten, kuka Tottenhamilla antaa vapareita tätä nykyä? Onko siellä käyttöä Downingille erikoistilanteissa?

Olisiko jompikumpi kaksikosta O'Hara/Berbatov. Näistä ensin mainittu siis vasuri.

Elias

Lainaus käyttäjältä: Umpivasuri - 12.01.2008 klo 12:38:48
Yhdyn. Downing on yksi niistä jalkapalloilijoista jotka nauttivat hemmetin kovaa arvostusta, mutta joiden en ole itse nähnyt ikinä pelaavan hyvin.

Mites muuten, kuka Tottenhamilla antaa vapareita tätä nykyä? Onko siellä käyttöä Downingille erikoistilanteissa?

Downinghan oli aivan saatanan kova ennen loukkaantumisiaan. Olisko ollut kausi 2004/05 jolloin Downing suorastaan omisti Valioliigassa ja nousi samalla maajoukkueympyröihin. Sittemmin ei ole vielä päässyt samalle tasolle, vaikka aina välillä väläytteleekin.

Umpivasuri

En väitä etteikö kaveri ikinä olisi pelannut hyvää matsia, vain että en ole itse sellaista nähnyt.

Mielestäni kaverin suurin ongelma on oikeastaan siinä, että yrittää haastaa puolustajia yksykkösissä pelkästään tökkäämällä palloa puolustajan ohi ja juoksemalla perään. Pitäisi koettaa välillä jotain muutakin, sillä puolustajat osaavat lukea Downingin peliä jo kovin tehokkaasti.

Ja jottei menisi pelkäksi Downingiksi, niin tuota Boron keskikenttää katsellessa Temen pitäisi kyllä mahtua sinne heittämällä. Boateng, O'Neil, Rochemback, Mendieta, Cattermole...

Stepping Razor

Taas pistää ihmetyttään nuo pelaajien hinnat.Downing 10milliä Teemua parempi ???
Toki vahvistaa Boron keskikenttää selvästi,mutta Borolla ei kovin valoisa tulevaisuus ole.

Blanchflower

Näkee taas mistä lädilehdistö juttunsa kaivaa, ainakin Spurssin kohdalla - suoraan keskustelupalstalta kopsattu skuuppi. Ei toki tarkoita etteikö voisi olla totta. Joka tapauksessa jos Spurs on ovea näyttämässä, Temellä on parempiakin ottajia kuin Boro. Toki näissä paremmissa ottajissa se peliaika ei ole yhtä varmaa.