Mutta käsittääkseni, puhuttiin tuolloin pelkästään Uefa-cupista, ainakin siitä jutusta olisi tuon voinut päätellä.
Ei kuulosta kovin uskottavalta. Schalke pelasi tuolloin kahdeksan ottelua UEFA-Cupia kolmannesta kierroksesta lähtien. En tiedä ovatko systeemit muuttuneet viime vuosina, mutta UEFA-Cupin puolella UEFA taitaa markkinoida lähetysoikeuksia puolivälieristä lähtien. Eli kaudella 2005/06 Schalke olisi itse pystynyt myymään lähetysoikeudet vain yhden kierroksen peleihin (mielenkiintoista olisi tietää, myydäänkö myös vieraspelien oikeuksia vierailevan joukkueen osalta?). Jotta €20M päästäisiin, siihen täytyisi laskea mukaan lipputulot (neljä kotipeliä), ottelupäivän myynti (ruoka, juomat, oheissälä), sponsorien menestysbonuksia, jne. Vaikea uskoa, että noihin summiin päästäisiin, jos puhuttaisiin puhtaasti tienesteistä.
Lisäksi Schnusi esitteli noita lukuja viime syksyllä ja muistaakseni nuo mainitut €20M-€30M pyörivät koko euroedustuksen yhteydessä, ei pelkän UEFA-Cupin.
Lisäksi luin jostain arvioita, joiden mukaan Bayern ei menettäisi kovin paljon edes rahoja, mikäli pääsee vain pitkälle Uefa-Cupissa, sillä sen pelien tv-oikeuksien hinnat tulevat nousemaan luultavasti korkealle. Joku varmaan voi kaivaa luotettavampaakin tietoa tästä.
Se riippuu täysin tuosta tv-sopimuksesta. Bayern pelaa maksimissaan kahdeksan sellaista peliä, joita markkinoidaan seurojen toimesta. Näistä neljä on siis kotipelejä, joiden televisio-oikeudet pystyy ainakin myymään. Joidenkin lähteiden mukaan Uli on kertonut Bayernin vaativan reilun €10M:n pakettia näistä peleistä, jotka pystytään itse markkinoimaan, mutta sen jälkeen maksimi on sitten tuo Sevillan saavuttama hieman päälle €6M.
Periaatteessa siis rahaa ei menetetä juuri lainkaan siihen nähden, mitä osallistumisesta sieniliigan lohkovaiheeseen irtoaisi. Mutta siinä täytyy sitten ottaa huomioon se, että Bayern pääsisi todennäköisesti jatkoon sieniliigassa, minkä jälkeen ero maksimituloihin UEFA-Cupista kasvaisi entisestään. Viime kauden menestykseen nähden siis sinne tulisi reilun €10M:n lovi. Plus tietysti menetetyt sponsoritulot (arvio keväältä pyöri noin €15M:n tienoilla) ja mahdolliset muutokset lippuhinnoissa, jne.
Tässä yhteydessä täytyy myös muistaa se, että tässä puhutaan todennäköisesti suurimmasta viime vuosina UEFA-Cupin puolelle lipsuneesta joukkueesta, joka on kuluvalla kesällä nostanut huimasti markkina-arvoaan pelaajakauppojen kautta. Lisäksi Bayern on suuren markkina-aluuen joukkue, joten lähtökohdat moniin muihin verrattuna ovat jo valmiiksi aivan erilaiset.
Kyllä tuossa on siis eroa, jos Bayernin täytyy onnistua voittamaan koko kilpailu saadakseen suurinpiirtein saman verran tuloja kuin pelinsä lähinnä läpihöntsäilyyn pyhittänyt HSV. Tämä siis huomioimatta sponsoreita, lipunmyyntiä ja muuta vastaavaa.