• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Kaikki suomalaisjoukkueet Euroopassa

Aloittaja 1981japi, 28.04.2021 klo 21:07:07

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Turvatarkastus

#175
Eihän nuo eiliset Puskas Academyn ja Buducnostin otteluiden tulokset nyt hirveän ruusuista kuvaa anna suomalaisen seurajoukkuefutiksen tasosta. Esimerkiksi Töölön matsissa Buducnostilla oli muutamia melko pitkiäkin painostusjaksoja Klubin päädyssä, joissa Klubi oli selkeä altavastaaja. Tånnander joutui molemmissa matseissa venyttämään pari kunnon torjuntaa. Nyt sitten huomataan, että kyseessä olikin mestareiden polun ylivoimaisesti heikkotasoisin joukkue. Edes sijoitettuna Klubilla ei olisi voinut käydä noin hyvä arpa.

JoenDoe

Ja HB oli tosiaan pudonnut ucl 1. kierroksella andorran mestarille ennen buducnostin rökitystään ecl puolella.

TeukkaS

Puskasin eilinen nöyrtyminen tuli toki yllätyksenä, mutta on tässä kesässä se ero ainakin toistaiseksi ollut, että ottelupareja ei kukaan ole hävinnyt alle 10 miljoonan jengille TM-arvoltaan, joka hatusta revittynä on se raja, jonka ylittäviä vastaan suomalaiset ovat aina selkeitä altavastaajia. Toki jättiläiset saattaa jäädä kokonaan kaatamatta ja silti yksi joukkue menee lohkovaiheeseen asti. Silti ei tämä minusta jokakesäistä ole, että ennakkosuosikkina ollaan kaadettu kaikki vieläpä hyvin helposti. Seuraava vaihe on sitten ruveta kairaamaan noista kovemmista joukkueista jatkopaikkoja huomattavasti nykyistä useammin. Ihan hyviä esityksiä tuolla on joukossa, mutta kovin usein noista sinällään tasaisistakin matseista tulostaululle jäävät numerot, joiden perusteella vihu menee jatkoon.

äftsicä

Lainaus käyttäjältä: Turvatarkastus - 23.07.2021 klo 09:48:38
Eihän nuo eiliset Puskas Academyn ja Buducnostin otteluiden tulokset nyt hirveän ruusuista kuvaa anna suomalaisen seurajoukkuefutiksen tasosta. Esimerkiksi Töölön matsissa Buducnostilla oli muutamia melko pitkiäkin painostusjaksoja Klubin päädyssä, joissa Klubi oli selkeä altavastaaja. Tånnander joutui molemmissa matseissa venyttämään pari kunnon torjuntaa. Nyt sitten huomataan, että kyseessä olikin mestareiden polun ylivoimaisesti heikkotasoisin joukkue. Edes sijoitettuna Klubilla ei olisi voinut käydä noin hyvä arpa.

Paljonko tuo ottelupari olisi pitänyt Klubin hoitaa, jos 7-1 ei riitä? Arpa oli toki erittäin hyvä ja sijoitettuna olisi voinut tulla huomattavasti pahempi joukkue vastaan. Molemmat eiliset tulokset todella yllättäviä mutta tuskin noista voi suurempia johtopäätöksiä suomalaisen fudiksen tasosta vetää. Ollaanko Romaniassa huolissaan, kun Clujn jatko-otteluun pakottanut Borac Banja Luca otti eilen 4-0 pataan Linfieldiltä?

Ja Andorran mestari muuten voitti eilen 0-2.

Gunvald Larsson

Vähän hämmästyttää, miten vähän pohjoismaiset jengit - etenkin suomalaiset - saavat etua kausirytmistään. Toisinaan näkee yllättävän sekavia kesälomalta palanneita vastustajia ja tähän pitäisi iskeä ehkä vähän aggressiivisemminkin, kuin muuten olisi perusteltua.

trendkiller

Hyvin hoiti kaikki leiviskänsä. Minimivahingoilla selvittiin. Kaikilla siis mahdollisuus. Hongalta odotan eniten.

kokistuoppi

Lainaus käyttäjältä: Turvatarkastus - 23.07.2021 klo 09:48:38
Esimerkiksi Töölön matsissa Buducnostilla oli muutamia melko pitkiäkin painostusjaksoja Klubin päädyssä

Koskela ja Ägä ULOS ja jalkapallo kiellettävä Helsingissä.

Ravi-Paisti

Näkeekö tämän viikon pelejä jostain? Lomalla olisi aikaa katsella.

Kausari


Toldo

Olisiko jollain tilastoa suomalaisjoukkueiden ottelupareista ruotsalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia vastaan?

Kausari

Uusi vierasmaalisääntö ei ole vielä vaikuttanut suomalaisten joukkueiden jatkoonmenijäksi tai tippumiseen. Yllättävä huomio.

Seitan

Miltäs streemaus alustalta nämä tämän päivän Honka/Kups pelit nyt oikein näkyy?
Teksti-TV?


kiuaskivi

SAATANAN TUNARIT. HJK taas ainoa joka jatkaa Europpassa jälleen kerran.

Kankea puolustaja

Eipö tosiaan pitäisi edes yllättää, että HJK on jälleen ainoa seura jolta näissä karkeloissa voi edes jotain odottaa.

Neljä Tähteä

Lainaus käyttäjältä: kiuaskivi - 29.07.2021 klo 20:19:05
SAATANAN TUNARIT. HJK taas ainoa joka jatkaa Europpassa jälleen kerran.
En kyllä hävityllä otteluparilla ylpeilisi. Saatana hyvää taistelua kaikissa ottelupareissa, mutta silti luu jäämässä käteen jokaisessa :alas:

Kausari

No odotetaan nyt vielä edes Honkaa :D

Seitan

Lainaus käyttäjältä: kiuaskivi - 29.07.2021 klo 20:19:05
SAATANAN TUNARIT. HJK taas ainoa joka jatkaa Europpassa jälleen kerran.
Ja sekin häviämällä oman otteluparin. On tämä yksi saatanan työmää seurata näitä suomalaisjoukkueiden europelejä. :(

Floppi

Tarvitaan uusi "Kaikki pelaa" -liiga jonne Konferenssi-liigan missanneet pääsee.

panHard

Lainaus käyttäjältä: kiuaskivi - 29.07.2021 klo 20:19:05
SAATANAN TUNARIT. HJK taas ainoa joka jatkaa Europpassa jälleen kerran.

Ootahan vielä myös KuPS. Jatko-ottelu.

Triangelikostaja

Näin ne venymiset ovat taas KuPSin varassa.

AutoBiography

Lainaus käyttäjältä: kiuaskivi - 29.07.2021 klo 20:19:05
SAATANAN TUNARIT. HJK taas ainoa joka jatkaa Europpassa jälleen kerran.

:D :ylos:

Positiivinen jinx. Arvostan.

Neljä Tähteä

1/3 voitettua otteluparia suomalaisilta. Ihan hyvä tulos siihen nähden miltä pahimmillaan näytti :ylos:

Seitan

Kupsille kyllä :ylos:
epäsuomalaista venymistä. Tätä lisää.
Ja mikä hienointa, niin rohkeaa peliä jatkuvasti.

Zequiero

Lainaus käyttäjältä: Seitan - 29.07.2021 klo 21:36:10
Kupsille kyllä :ylos:
epäsuomalaista venymistä. Tätä lisää.
Ja mikä hienointa, niin rohkeaa peliä jatkuvasti.

KuPS venyy ja paukkuu, Banzai! Lienee suomalaisen futiksen etu, että KuPS on eurokarkeloissa myös ensi vuonna.