kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #100 : 17.05.2007 klo 01:00:16 |
|
afroille 
|
|
|
|
Monkey Hanger
Poissa
|
 |
Vastaus #101 : 17.05.2007 klo 01:00:47 |
|
Lahen matseja kiertäneenä täytyy sanoa, että apinaa ja ughia saa tasapuolisesti kaikki. Oli sitten neekeri, eskimo, intiaani, juutalainen tai ihan supisuomalainen Virtanen. Sikäli "apinaäänien" kuuluville kajauttamatta jättäminen olisi tavallaan ollut rasismia. Ottelun suurimmat apinahuutelut saivat osakseen kuitenkin Valakari ja linjamies, jotka käsittääkseni ainakin jossain määrin ovat valkoihoisia suomalaisia.
(painaako perse, hei Armand painaako perse, painaako perse, hei armand painaako perse)
Voi veljet, että sinua nulikkaa hävettää, kunhan kasvat isoksi. Mikään ei aiheuta myötähäpeää niin paljon kuin kuunnella burberryyn puettuja räkänokkia hokemassa vittua, mulkkua ja persettä. Sakilaiset, Kuopion pentusquad ja Lahden mukaduunarit vaahtoamassa katsomokulttuurista ja oman idiotisminsa oikeutuksesta alkaa olla jo aika kaluttu vitsi. Miten olisi sellainen tosi-tv-formaatti, että raahattaisi näiden urpojen epäonnistuneet vanhemmat katsomaan nauhalta parhaat palat poikansa julkisesta käytöksestä ja sen jälkeen analysoitaisi, missä meni vikaan? Hävettää olla jalkapalloaktiivi.
|
|
|
|
Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #102 : 17.05.2007 klo 01:11:38 |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.05.2007 klo 01:15:30 kirjoittanut Blanco »
|
|
|
|
|
sponssi
Poissa
|
 |
Vastaus #103 : 17.05.2007 klo 01:18:22 |
|
Voi veljet, että sinua nulikkaa hävettää, kunhan kasvat isoksi.
Mikään ei aiheuta myötähäpeää niin paljon kuin kuunnella burberryyn puettuja räkänokkia hokemassa vittua, mulkkua ja persettä. Sakilaiset, Kuopion pentusquad ja Lahden mukaduunarit vaahtoamassa katsomokulttuurista ja oman idiotisminsa oikeutuksesta alkaa olla jo aika kaluttu vitsi. Miten olisi sellainen tosi-tv-formaatti, että raahattaisi näiden urpojen epäonnistuneet vanhemmat katsomaan nauhalta parhaat palat poikansa julkisesta käytöksestä ja sen jälkeen analysoitaisi, missä meni vikaan? Hävettää olla jalkapalloaktiivi.
hih..turkulaiset ne vaan osaa. Tosiaan Armandihan sai olla ihan rauhassa tänään, avustava sai kyllä kuulla kunniansa ja osaksi aiheesta ja ugh ugh kyllä kuuluu monessa lahen laulussa jossa ei sanallakaan viitata tummahipiäisiin. Monotonista turkulaiset!  Missä oli Lola O?. No parempi voitti kentällä tänään
|
|
|
|
Monkey Hanger
Poissa
|
 |
Vastaus #104 : 17.05.2007 klo 01:21:22 |
|
Samoin, hävettää että meidän joukossa on sinunlaisia.
Sain näköjään tarpeeksi huomiota omalta äitiltä ja isältä aikoinaan, koska en parikymppisenä kokenut tarvetta kerjätä ylimääräistä huomiota tai kapinoida rääkymällä huoraa ja homoa jalkapallopeleissä, mutta jokainen perhe valitsee kasvatusmetodinsa ja kantaa hedelmänsä itse. Ja voihan sen ottaa eräänlaisena Suomessa tapahtuvana liverbirdmäisenä larppaamisena, jos miesmalli on puuttunut oikeasta elämästä.
|
|
|
|
grönvit
Poissa
|
 |
Vastaus #105 : 17.05.2007 klo 03:18:11 |
|
Voi veljet, että sinua nulikkaa hävettää, kunhan kasvat isoksi.
Mikään ei aiheuta myötähäpeää niin paljon kuin kuunnella burberryyn puettuja räkänokkia hokemassa vittua, mulkkua ja persettä. Sakilaiset, Kuopion pentusquad ja Lahden mukaduunarit vaahtoamassa katsomokulttuurista ja oman idiotisminsa oikeutuksesta alkaa olla jo aika kaluttu vitsi. Miten olisi sellainen tosi-tv-formaatti, että raahattaisi näiden urpojen epäonnistuneet vanhemmat katsomaan nauhalta parhaat palat poikansa julkisesta käytöksestä ja sen jälkeen analysoitaisi, missä meni vikaan? Hävettää olla jalkapalloaktiivi.
Aivan. Toista se on muualla maailmassa. Siellä katsotaan peliä, eikä keskitytä mihinkään katsomokulttuuriin. Jalkapallopelissä tulee istua, eikä riehua katsomossa kuin joku psykopaatti.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.05.2007 klo 03:46:13 kirjoittanut grönvit »
|
|
|
|
|
kosh
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS Turku ja RFC Liège
|
 |
Vastaus #106 : 17.05.2007 klo 03:35:31 |
|
Ja Mixuhan ite kuullosteli Lahen katsomonosaan päin käsi korvan takana 1-0 maalin jälkeen. Tällainen vuorovaikutus on lähestulkoon parasta, kuten myös hiipiminen kopin suojiin tasoituksen jälkeen. Sama  Meillä Turussa ongelmana on tuo molempien kannattajien laittaminen samalle sivulle. Emme kuule toistemme huutoja. Mielelläni olisin kuullut myös Lahen Poikien chanttejä/kuittailuja/vittuiluja.
|
|
|
|
Alka Seltzer
Poissa
|
 |
Vastaus #107 : 17.05.2007 klo 03:48:31 |
|
ughittelua sai tosiaan kuulla kaikki, etenkin homo-linjuri. Joten foorumin(ja muun maailman) vammaset kukkahattuilijat voi vammaistella lisää. Muuttuuko Ugh huuto rasistiseksi kohteen ollessa tummahipiäinen?? tä?
Hyissaatana, että kuvottaa moisten asioien väittäjät :keskari: hyisssssaaatana
|
|
|
|
Amado Guevara
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #108 : 17.05.2007 klo 04:17:24 |
|
Voi veljet, että sinua nulikkaa hävettää, kunhan kasvat isoksi.
Mikään ei aiheuta myötähäpeää niin paljon kuin kuunnella burberryyn puettuja räkänokkia hokemassa vittua, mulkkua ja persettä. Sakilaiset, Kuopion pentusquad ja Lahden mukaduunarit vaahtoamassa katsomokulttuurista ja oman idiotisminsa oikeutuksesta alkaa olla jo aika kaluttu vitsi. Miten olisi sellainen tosi-tv-formaatti, että raahattaisi näiden urpojen epäonnistuneet vanhemmat katsomaan nauhalta parhaat palat poikansa julkisesta käytöksestä ja sen jälkeen analysoitaisi, missä meni vikaan? Hävettää olla jalkapalloaktiivi.
Haista vittu. Ehkä mutsis ostaa sulle Burberryn lätsän homo.
|
|
|
|
taevii
Poissa
Suosikkijoukkue: Ferencvárosi TC
|
 |
Vastaus #109 : 17.05.2007 klo 05:10:58 |
|
Sain näköjään tarpeeksi huomiota omalta äitiltä ja isältä aikoinaan, koska en parikymppisenä kokenut tarvetta kerjätä ylimääräistä huomiota tai kapinoida rääkymällä huoraa ja homoa jalkapallopeleissä, mutta jokainen perhe valitsee kasvatusmetodinsa ja kantaa hedelmänsä itse. Ja voihan sen ottaa eräänlaisena Suomessa tapahtuvana liverbirdmäisenä larppaamisena, jos miesmalli on puuttunut oikeasta elämästä.
Haistapa kuule paska tai tuhoa kakkosnikkisi :keskari:
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #110 : 17.05.2007 klo 09:07:33 |
|
|
|
|
|
Garrincha
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku,RGJ,Suomen maajoukkue,Bajen
|
 |
Vastaus #111 : 17.05.2007 klo 09:08:43 |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.05.2007 klo 09:10:05 kirjoittanut Garrincha »
|
|
|
|
|
Iron Hammer
Poissa
|
 |
Vastaus #112 : 17.05.2007 klo 10:01:51 |
|
Voi veljet, että sinua nulikkaa hävettää, kunhan kasvat isoksi.
Mikään ei aiheuta myötähäpeää niin paljon kuin kuunnella burberryyn puettuja räkänokkia hokemassa vittua, mulkkua ja persettä. Sakilaiset, Kuopion pentusquad ja Lahden mukaduunarit vaahtoamassa katsomokulttuurista ja oman idiotisminsa oikeutuksesta alkaa olla jo aika kaluttu vitsi. Miten olisi sellainen tosi-tv-formaatti, että raahattaisi näiden urpojen epäonnistuneet vanhemmat katsomaan nauhalta parhaat palat poikansa julkisesta käytöksestä ja sen jälkeen analysoitaisi, missä meni vikaan? Hävettää olla jalkapalloaktiivi.
Jalkapalloaktiivi räjäytti pankin 
|
|
|
|
Rikke
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahti&Rangers
|
 |
Vastaus #113 : 17.05.2007 klo 10:20:56 |
|
Voi veljet, että sinua nulikkaa hävettää, kunhan kasvat isoksi.
Mikään ei aiheuta myötähäpeää niin paljon kuin kuunnella burberryyn puettuja räkänokkia hokemassa vittua, mulkkua ja persettä. Sakilaiset, Kuopion pentusquad ja Lahden mukaduunarit vaahtoamassa katsomokulttuurista ja oman idiotisminsa oikeutuksesta alkaa olla jo aika kaluttu vitsi. Miten olisi sellainen tosi-tv-formaatti, että raahattaisi näiden urpojen epäonnistuneet vanhemmat katsomaan nauhalta parhaat palat poikansa julkisesta käytöksestä ja sen jälkeen analysoitaisi, missä meni vikaan? Hävettää olla jalkapalloaktiivi.
Legendaarista settiä  Pariin asiaan haluaisin lisätietoa. 1.Kuinka isoksi nimimerkin Jaanu$ täytyy kasvaa että alkaa hävettää? Ei kai yhtä isoksi kun One? 2.Juttusi muistuttaa lähes identtisesti yhen eilen niskaan hengittäneen järkkärin höpinöitä. Yksi ja sama henkilö?
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #114 : 17.05.2007 klo 10:35:13 |
|
1.Kuinka isoksi nimimerkin Jaanu$ täytyy kasvaa että alkaa hävettää? Ei kai yhtä isoksi kun One?
Ite asiassa pienistä ulkoisista eroavuuksista huolimatta näin Onessa palasen itseäni jalkapallokentällä. Ei ehkä mikään tekumies, mutta jäätävät syötöt ja tiukka asenne. Oma pelipaikkani tosin löytyy kentän toisesta pääystä  2.Juttusi muistuttaa lähes identtisesti yhen eilen niskaan hengittäneen järkkärin höpinöitä. Yksi ja sama henkilö?
pojan nikki lainassa?
|
|
|
|
Ezsi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #115 : 17.05.2007 klo 10:55:33 |
|
Laatukeskustelua.  Okei, mietin myöhemmin, että onko ne Onen uughittelut olleet sitä samaa uughittelua, jota huudellaan melkein kelle tahansa. Rasistisia huuteluja en hyväksy ja onhan tummaihoiselle pelaajalle ääntely kuitenkin selvästi epäilyttävää, vaikkei niitä rasistisiksi tarkoitettaisikaan. FCLK:n kannatustyylissä on hyvät ja huonot puolensa. Tietty provoaminen kuuluu asiaan. Toivottavasti Mursun ryhmä toipuu matsista ja pelaa sunnuntaina hyvän kotiottelun pilvilinnoissa leijuvia oululaisia vastaan.
|
|
|
|
Satanen
Poissa
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
 |
Vastaus #116 : 17.05.2007 klo 10:59:44 |
|
ughittelua sai tosiaan kuulla kaikki, etenkin homo-linjuri. Joten foorumin(ja muun maailman) vammaset kukkahattuilijat voi vammaistella lisää. Muuttuuko Ugh huuto rasistiseksi kohteen ollessa tummahipiäinen?? tä?
Hyissaatana, että kuvottaa moisten asioien väittäjät :keskari: hyisssssaaatana
Sama
|
|
|
|
Blitzkrieg
Poissa
Suosikkijoukkue: V niin kuin Verkosto
|
 |
Vastaus #117 : 17.05.2007 klo 11:01:20 |
|
Sama  Meillä Turussa ongelmana on tuo molempien kannattajien laittaminen samalle sivulle. Emme kuule toistemme huutoja. Mielelläni olisin kuullut myös Lahen Poikien chanttejä/kuittailuja/vittuiluja. Olihan Kahakka pääkatsomossa, eikö 
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
 |
Vastaus #118 : 17.05.2007 klo 11:12:31 |
|
ja vaikka kyseessä onkin ilmiselvästi jonkun kakkos-kutosnikin epätoivoinen provoiluyritys, niin kyllä kolmeakymppiä lähestyvää kyljystä helpottaa ikäkausikriisien keskellä, kun joku kutsuu räkänokaksi  Kiitos kinky  I needed that!
|
|
|
|
HGJ
Poissa
|
 |
Vastaus #119 : 17.05.2007 klo 11:29:42 |
|
Laatukeskustelua.  Okei, mietin myöhemmin, että onko ne Onen uughittelut olleet sitä samaa uughittelua, jota huudellaan melkein kelle tahansa. Rasistisia huuteluja en hyväksy ja onhan tummaihoiselle pelaajalle ääntely kuitenkin selvästi epäilyttävää, vaikkei niitä rasistisiksi tarkoitettaisikaan. FCLK:n kannatustyylissä on hyvät ja huonot puolensa. Tietty provoaminen kuuluu asiaan. Niin kuuluukin, mutta kun pääasia on pelkkää sitä, niin kylhän se pistää selvinpäin sivummalle. Lahtikaupungin maineellehan se toki on kuin nenä päähän.
|
|
|
|
booga
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS • Rapa • Naamis
|
 |
Vastaus #120 : 17.05.2007 klo 11:35:49 |
|
Lahtelaiset tekee sen itse : 
|
|
|
|
Monkey Hanger
Poissa
|
 |
Vastaus #121 : 17.05.2007 klo 12:04:17 |
|
ja vaikka kyseessä onkin ilmiselvästi jonkun kakkos-kutosnikin epätoivoinen provoiluyritys, niin kyllä kolmeakymppiä lähestyvää kyljystä helpottaa ikäkausikriisien keskellä, kun joku kutsuu räkänokaksi  Noh, noh, eipä oteta roolia. Onhan sinunlaisia näkynyt useammissa kulttuuriryhmissä. Isolle kansalle ehkä tutuin on nämä viiksiveijarit, jotka pörräävät yläasteiden pihassa, vaikka ikää on kakskytä ja risat. Ikäkriisiä et tule näkemäänkään, sillä siihen tarvitaan jonkinlaista halua samaistua ympärilläsi oleviin samanikäisiin ihmisiin. Baby Casualssin jäsenenä se on luultavasti sinulle vaikeaa. Ja jotta tämä ei nyt täysin menisi lässyttämiseksi, niin väännetään sitten hieman rautalangasta. Katsomossa saa huutaa ja laulaa. On kuitenkin hyvien tapojen mukaista muistaa, että siellä istuu myös muita ihmisiä, ja lopettaa se teinimäinen oman navan tuijottelu, "Vittu hei, mä rakastan mun joukkuet yli kaiken ja saan osoittaa vittu rakkauttani iha mite vaa!" Kiroileminen on vitun rumaa ja helvetin lapsellista. Jalkapallon parissa saattaa ymmärrettävästi muutamat saatanat sihahtaa, mutta että organisoidusti kiljutaan haista vittua? Kyllä mies, jolla on opetettu käytöstavat, ymmärtää olla kiroilematta tilaisuuksissa, jossa on läsnä naisia ja lapsia. Ja mitä tulee provoamiseen: Uskokaa tai älkää, sitä katsomossa provottiin jo silloin, kun jaanukset leikkivät vielä omalla paskallaan. On vain tyylikkäämpiä ja tehokkaampia tapoja kuin ugh-ughittelut, jota muuten ei ihannoimassanne Lädimaassa ole harrastettu 80-luvun jälkeen. Espanjan neitimannejen touhuja. Ymmärän toki, että 80-luvun lädilarppaus on teille oikeasti rakas harrastus, mutta eikö siellä pelissä voitaisi huutaa ja laulaa sellaista, mitä myös pystyisi oman äitinsä, anoppinsa, naapurinsa ja erityisesti superjunnunsa edessä kiljumaan omassa olohuoneessa? Omat superjunnuni tulevat ottamaan kyllä remmistä, jos eivät osaa jalkapallopelissä käyttäytyä tai ottaa muita ihmisiä huomioon, oli heillä ikää kuinka paljon tahansa. Eipä tästä enempää.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
 |
Vastaus #122 : 17.05.2007 klo 12:05:06 |
|
Tappioita tulee ja menee :  . Sunnuntaina sitte oulun muukalasia kuonoon 
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
 |
Vastaus #123 : 17.05.2007 klo 12:22:03 |
|
Paikalla olleena olen kyllä hieman eri mieltä. Lahen matseja kiertäneenä täytyy sanoa, että apinaa ja ughia saa tasapuolisesti kaikki. Oli sitten neekeri, eskimo, intiaani, juutalainen tai ihan supisuomalainen Virtanen. Sikäli "apinaäänien" kuuluville kajauttamatta jättäminen olisi tavallaan ollut rasismia.
Juuri näin. Rasismi teillä on omassa päässänne. Lahtelaisten silmissä kaikki on tasa-arvoisia ja vastustajan pelaajat ihonväriin katsomatta apinoita. Tunnelma oli hyvä, mutta tps:n johtomaali latisti homman totaalisesti, eikä taiettu paljon muuta ku homoa enää huuella. Läskiksi meni siis katsomossakin. Päät kuitenkin pystyyn!  edit: Jaetaan pikkasen kehuja Turunkin suuntaan, eli One, ottaisin miehen milloin tahansa Lahteen  Mixun taktinen osaamine 
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.05.2007 klo 12:32:08 kirjoittanut Vinnie Stigma »
|
|
|
|
|
Jaakko
Paikalla
|
 |
Vastaus #124 : 17.05.2007 klo 12:33:52 |
|
|
|
|
|
|
|