Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
 |
Vastaus #4325 : 17.04.2022 klo 02:24:59 |
|
Kapea rinki oli tietoinen mutta perusteltu riski. Nyt se kostautuu, ja totta kai siitä pitää voida antaa Artetalle(kin) huutia. Laitettiin kaikki rahat samalle hevoselle, vaikka tiedossa oli, että tuskin se maaliin saakka pääsee ehjänä kuitenkaan. Forster näköjään pelannut sitten yhden elämänsä peleistä.
Ei oikeastaan. Näyttäviä torjuntoja kyllä, mutta ei Arsenal montaa hyvää vetoa aikaiseksi saanut. Se torjunta Sakan vetoon oli hieno, mutta siinäkin Saka veti avopaikastaan pallon melko löysästi siihen yhteen kohtaan maalista, johon Forsterilla oli vielä saumat ehtiä. Muut torjunnat pitkälti sellaisia, että hyvän maalivahdin pitääkin ne vedot pysäyttää. Silti hämää jatkuva Pepen kopitus, ja kuten täällä jo mainittu, en täysin ymmärrä Elnenyn jatkuvaa penkittämistä. E kuitenkin kyennyt maajoukkueessa olemaan kantavia voimia ja on ollut aina sellainen ei-säkenöivä, ei-super, mutta luotettava perussuorittaja, joka voisi tuoda varmuutta pohjalle. Tällaisessa tilanteessa se voisi olla tarpeellista.
Sama. Elneny on nimenomaan luotettava rotaatioukko, jolle näissä kriittisissä peleissä olisi (ollut) käyttöä, ja Pépékin on kaikesta huolimatta ihan eri tason ratkaisupelaaja kuin joka pelissä kentälle pääsevä Eddie. Nuorille pelaajille saa ja pitää antaa vastuuta, mutta kun joukkue on hyytymässä maalisuoralla matkallaan tulevaisuuden kannalta hyvin merkittävään tavoitteeseen, pitäisi kentälle heittää paras mahdollinen joukkue eikä antaa kilpakumppaneille tieten tahtoen tasoitusta. Joukkueella oli toimiva sapluuna, jota ei tällä hetkellä voi käyttää, ja silloin pitää keksiä jotain muuta. Juuri tämä muuntumis- ja mukautumiskyvyn puute on huolestuttavaa, eikä oikein enää jaksa sitä "paskat pelaajat" -kortin heiluttelua, kun turpaan tulee sarjatulella keskikastin ja häntäpään porukoiltakin.
|
|
|
|
jargunner
Poissa
|
 |
Vastaus #4326 : 17.04.2022 klo 08:24:55 |
|
keskiviikkona 20.4 chelsea vieraissa ,manu 23.4 lauantaina kotona ja vappupäivänä west ham vieraissa, näissä ratkeaa paljon ,tällä hetkellä odotukset ei tosiaankaan kovin korkealla ,mutta Tomiyasu saattaisi olla ehkä manu ottelussa käyttettävissä.
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #4327 : 17.04.2022 klo 08:36:59 |
|
Tälläkin pistekeskiarvolla olisi tulossa vielä Eom - kausi. Toki viime kausi oli niin surkea, että ihme on jos ei olisi tulossa, mutta sen keskiarvon pitämiseksi tai mieluummin parantamiseksi pitäisi alkaa voittamaan. Nämä kolme oli ehdottomasti helpoimmasta puolikkaasta loppukauden ohjelmassa ja siksi tämä kyllä pistää suoraan sanottuna vituttamaan aika paljon.
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #4328 : 17.04.2022 klo 09:01:35 |
|
Mielenterveyden kannalta olisi varmaan syytä monilla forumisteilla vaihtaa joukkuetta. Näköjään nyt ollaan jo varmasti top4 ulkopuolella ja kaikki on paskaa. Varoituksena kaikille, että ei tämä tästä ainakaan helpommaksi muutu jatkossa. Newcastle tulee ohi muutamassa vuodessa ja sille nyt ei voida yhtään mitään Mikelin kanssa tai vaikka Pep/Klopp/Simeone olisi puikoissa. Ymmärrän että vituttaa ja ei noita tappioputkia ole hauskaa katsoa, mutta ei tuo tilanne nyt mitenkään ihmeellisen huono ole kun ottaa huomioon miten suuria muutoksia joukkueeseen on tullut ja miten nuori joukkue on. Eri asia sitten on tuleeko tällä rungolla ikinä tämän parempaa menestystä, moni ykköskorin nuori voi hyvinkin tehdä peliliikkeitä ulospäin parin vuoden sisällä. Tässä olisi niin monta asiaa ja niiden haaroja joista pitäisi ottaa kiinni, mutta ei jaksa kiinnostaa tarpeeksi. Suosittelen kaikille, helpottaa kummasti 
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4329 : 17.04.2022 klo 10:02:24 |
|
Arsenalilla ollut tällä kaudella liigan nuorin joukkue 17 ottelussa ja 22 ottelusta 20 ottelussa. Tämä joukkue kun pysyy 3-4 kautta suurin piirtein yhdessä, niin alkaa menestystä tulla. Nyt vain vaaditaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Tietenkin tässä homma näytti hetken aikaa hyvältä, mutta unohtui, että kausi kestää 38 ottelua ja sen jälkeen jaetaan sijoitukset. Harvoin niitä lopullisia sijoituksia jaetaan kun 3/4 kaudesta pelattu. Esim. Leicester hyytyi kahdella viime kaudella pahasti viimeisten 10 ottelun aikana. Nyt näyttää vahvasti, että paukut eivät vielä riitä.
Kolme pahaa loukkaantumista, mutta yhtä lailla siellä on viime peleissä olleet Saka, Laca, Øde, ESR ja Martinelli pahasti yössä. Hyökkäyspäässä tuntuu kollektiivinen väsy iskeneen pelaajiin. Moni pelaaja pelaa tällä kaudella enemmän Valioliigaa kuin ovat koskaan pelanneet ja se alkaa selvästi näkyä. Suurin pettymys tietenkin Laca, joka jäänyt tehoissa täydellisesti siitä mitä odotettiin.
|
|
|
|
dinodiel
Poissa
|
 |
Vastaus #4330 : 17.04.2022 klo 10:10:10 |
|
Kapea rinki oli tietoinen mutta perusteltu riski. Nyt se kostautuu, ja totta kai siitä pitää voida antaa Artetalle(kin) huutia. Laitettiin kaikki rahat samalle hevoselle, vaikka tiedossa oli, että tuskin se maaliin saakka pääsee ehjänä kuitenkaan. Ei oikeastaan. Näyttäviä torjuntoja kyllä, mutta ei Arsenal montaa hyvää vetoa aikaiseksi saanut. Se torjunta Sakan vetoon oli hieno, mutta siinäkin Saka veti avopaikastaan pallon melko löysästi siihen yhteen kohtaan maalista, johon Forsterilla oli vielä saumat ehtiä. Muut torjunnat pitkälti sellaisia, että hyvän maalivahdin pitääkin ne vedot pysäyttää.
Juu, maaliodottama tossa Sakan paikassa oli varmaan yhden luokkaa, mutta niin vain onnistui vetämään päin. Saavutus sinänsä. Artetan virheisiinhän tämä kausi on kaatumassa. Aika lailla Ole-vibat alkaa olemaan kaverissa. Jos Arsenal jää top 6:den ulkopuolelle, kuten pahasti alkaa näyttämään, niin toivottavasti saa ansaitusti potkut. Edit. Liitän alla olevan twiitin lähinnä siksi, että siitä näkyy kätevästi Southamptonin viimeiset pelit. Arsu kohtasi selkeästi vastustajansa pahimpaan mahdolliseen aikaan. https://mobile.twitter.com/TheGoonerNation/status/1515359876121309192
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2022 klo 10:22:43 kirjoittanut dinodiel »
|
|
|
|
|
Icarus666
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, Leyton Orient, sympathy for Aston Villa
|
 |
Vastaus #4331 : 17.04.2022 klo 10:13:57 |
|
Tottakai voi mennä. Vai väitätkö, että Cedric, Tavares ja Sambi pystyy astumaan ykkösvaihtoehtojen saappaisiin? Korostaisin vielä, että Arsenal ei edes sillä parhaalla avauksella ole pelannut aina voittaessaan vakuuttavasti mutta tarpeeksi hyvin ja osoittanut, että pystyy haastamaan kenet tahansa Valioliigassa. Onhan se ihan selvää, että tällä hetkellä on ehkä 12-13 pelaajaa, jotka on käyttökelpoisia ykkösavaukseen ja sen jälkeen taso romahtaa. Voi sen tietty laittaa Artetan syyksi jos haluaa.
Ja kenen syy on, että joukkueen runko on niin ohut että kaikki romahtaa? Arsenal on ulostanut, pääosin Artetan jääräpäisyyden takia, pelaajia joita voi nyt taas kaipailla. Ja kyllä mieluummin katsoisin Guendouzia, AMN ja jopa Belleriniä kokoonpanossa. Nketiah on myös nähty, ei vaan riitä, samaan aikaan liki sadan millin Pepe vetää poppareita katsomossa. Joo, Pepe ei ole Ronaldo mutta ennemmin se maaliin osuu kuin Eddie.
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #4332 : 17.04.2022 klo 10:16:03 |
|
Suurin pettymys tietenkin Laca, joka jäänyt tehoissa täydellisesti siitä mitä odotettiin.
Laca ei ollut edes avauksen pelaaja alkukaudesta kun Auba veti urakalla vihkoon sekä kentällä että sen ulkopuolella. Se vaatii jo omistautumista perseilyyn että pystyy menettämään kapteeniuden, ulostamaan itsensä pelaavasta kokoonpanosta ja koko seurasta parin kuukauden aikajaksolla. Laca on ainoa puhtaista hyökkääjistä joka on tällä kaudella pystynyt luomaan edes hetkellisesti positiivisen momentumin. Toki viimeistely ollut kurapaskaa, niinkuin koko joukkueella. Laca ei ole suurin pettymys edes keskushyökkääjien vähälukuisessa kategoriassa.
|
|
|
|
Didgeridoo
Poissa
|
 |
Vastaus #4333 : 17.04.2022 klo 10:24:19 |
|
Nuori jengi Arsenalilla, paljon lepää nuorten pelaajien varassa, joten heittelyitä tulee. Ei ole välttämättä vielä sitä karakteeria millä selvitä haastavista tilanteista, eikä ole kokeneita pelaajia tai manageria opastamassa. Ei Artetaa kannata dumata, vielä, näin toisesta leiristä huudeltuna.
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #4334 : 17.04.2022 klo 10:31:26 |
|
Forster […] Muut torjunnat pitkälti sellaisia, että hyvän maalivahdin pitääkin ne vedot pysäyttää.
Check! keskiviikkona 20.4 chelsea vieraissa ,manu 23.4 lauantaina kotona ja vappupäivänä west ham vieraissa
Nyt on hyvät saumat kunnon kuuden (6) tappiputkeen! Arsenalilla ollut tällä kaudella liigan nuorin joukkue 17 ottelussa ja 22 ottelusta 20 ottelussa. Tämä joukkue kun pysyy 3-4 kautta suurin piirtein yhdessä, niin alkaa menestystä tulla. Nyt vain vaaditaan aikaa ja kärsivällisyyttä.
Vaikka toki tiedätkin, niin pakko silti huomauttaa, että jalkapallohan ei toki toimi niin, että istutat siemenet ja annat kasvaa ja hyvä tulee. Jos tyritään tämä kausi ja ensi kausi näyttää heikolta, niin ensi vuoden jälkeen Martti ja Saka lähtee hiippailemaan muualle, eivätkä jää ihmettelemään sekoilevaa tunkiota. Tai sitten osoittavat, ettei vaikkapa se koskaan sen paremmin lähde kuin tällä kaudella (kts. Nellin tehot), ja kehityskäyrä yksinkertaisesti pysähtyy. Itse tuen siis tätä nuorisoprojektia, mutta kyllä se muutakin tarvitsee kuin aikaa. Jos tulokset on blöööhhh, niin kyllä se alkaa näkyä joukkuehengessä ja jos se on nyt ollut se valtti, niin lahjakkaimmat kaverit alkaa etsimään siirtoa muualle, ja projekti hajoaa kuten Wengerin Fab-RvP-Nasri yms. projekti aikanaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2022 klo 10:38:32 kirjoittanut tuuba »
|
|
|
|
|
läsytti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #4335 : 17.04.2022 klo 11:39:48 |
|
Ja kenen syy on, että joukkueen runko on niin ohut että kaikki romahtaa? Arsenal on ulostanut, pääosin Artetan jääräpäisyyden takia, pelaajia joita voi nyt taas kaipailla. Ja kyllä mieluummin katsoisin Guendouzia, AMN ja jopa Belleriniä kokoonpanossa. Nketiah on myös nähty, ei vaan riitä, samaan aikaan liki sadan millin Pepe vetää poppareita katsomossa. Joo, Pepe ei ole Ronaldo mutta ennemmin se maaliin osuu kuin Eddie.
No marginaalit on lopulta niin pienet, että tärkeillä pelaajilla on iso vaikutus. Voidaan tietenkin syyllistää Artetaa, kun päästi jonkun menemään tai ei hankkinut tarpeeksi leveyttä ennen kauden alkua. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jokainen joukkue on vaikeuksissa jos se sun ykkösavaus hajoaa, toki ajan kanssa varmasti paranee vähän mutta nyt noi loukit on kuin pahimmasta painajaisesta vielä tärkeimmällä hetkellä. Mun mielestä kaikki viittaa jokatapauksessa siihen, että nyt koitetaan seurassa toisenlaista strategiaa kun valmentajaruletti ja pikamenestyminen. Voin olla helposti väärässä tässä. Arteta ja Edu on valittu tähän nyt vetäjäksi eikä tekemisiä arvioida vaan tulosten perusteella, vaan miten vie seuraa kokonaisuutena eteenpäin ja nykyaikaistaa niitä toimintatapoja ja luo kulttuurinmuutosta. Wengerin ja Emeryn jälkeen voidaan kai sanoa, että suurempaan remonttiin olikin tarvetta, kun katsotaan viime vuosien hankintoja, mukavoitumista ja isoja palkkoja sekä hidasta ja varmaa tasonlaskua kohti keskikastia, joka alkoi siis jo ajat sitten. Emery meinasi tehdä tuon pikamenestymisen ja tuoda nopeasti sen CL-paikan takas mutta eihän sillekään annettu lopulta aikaa oppia virheistään uudessa maassa kannattajien toimesta. Tähän liittyi myös Raul ja sen hetkinen sekoilu, josta toivottavasti on otettu seurassa oppia. Viime kesä tais olla ensimmäinen missä näkyy Artetan ja Edun kädenjälki puhtaasti mutta korjatkaa jos tää on väärä tieto. Pointti se, että sekoilua on riittänyt viime vuosina kentällä ja ulkopuolella. Kannattaako nyt antaa se muutama vuosi aikaa tälle joukkueelle ja valmentajalle rakentaa sitä menestymistä pysyvämpään muotoon ja pelitapaan, josta ollaan nähty jo pilkahduksia mutta ei toki vielä tasaisuutta. Rahalla nyt ei voida pärjätä ja kun kattoo vaikka Manua, niin paljon tärkeämpää on löytää oikeat tyypit viemään seuraa eteenpäin. Kyse on lähinnä löytyykö uskoa siihen, että pitkässä juoksussa kaikki tekeminen seurassa paranee, tulokset ja tasaisuus mukaanlukien. Kun kattoo joukkuetta nyt ja kuinka hyvin se jo parhaillaan pelaa niin mun mielestä voidaan olla aika luottavaisia, että suunta on tulevaisuudessa vain ylöspäin. Varmaan jos ois massia paljon ja tosi ammattitaitoisia päättäjiä seurassa, kannattais vaan vaihdella valmentajaa ja hommata joka kesä uusia pelaajia ja toivoa parasta.
|
|
|
|
potsolojo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #4336 : 17.04.2022 klo 11:42:00 |
|
Tammikuun siirtoikkuna sössittin totaalisesti ja nyt sitä sitten maksellaan kalliisti. Ja toi pelaajien ikään vetoominen on täyttä paskaa. Ei siellä mitään 16 vuotiaita pyöri vaan aikuisia ukkoja jotka on tehty tota työtä vuosia. Asenne on ollu ihan perseestä ja se on nimenomaan artetan vastuulla
|
|
|
|
Hedelmäpeli
Poissa
|
 |
Vastaus #4337 : 17.04.2022 klo 11:51:00 |
|
Laca on ainoa puhtaista hyökkääjistä joka on tällä kaudella pystynyt luomaan edes hetkellisesti positiivisen momentumin. Toki viimeistely ollut kurapaskaa, niinkuin koko joukkueella.
Laca ei ole suurin pettymys edes keskushyökkääjien vähälukuisessa kategoriassa.
No tässäkin ongelma on kyllä syvemmällä kuin Lacan paskuudessa. Tarjoilu on paskaa ja koita siellä 3 pakin keskellä yksin kehittää sitten jotain. Vaikka olis 4 vetoa 1000 minuuttiin, niin vetoja ei ollut koko jengillä vuosi sitten vuodenvaihteessa edes kourallista johonkin 7 peliin. Koko ajan samat ongelmat hyökkäyksessä. Ihan rationaalisesti miettien vaikka siellä olisi ollut Lewa tai joku muu top-kärki, niin tällä kuraripulilla maaleja olisi turha odotella. Joukkue makaa kollektiivisesti alhaalla, pitää palloa tehottomasti. Lisäksi joka pelissä tulee näitä tilanteita, joissa vastustaja lähtee hanakasti ja maaliahneesti ja Xhaka, Ode ja muu kk katselee josko Gabriel ja White pärjäilee. Cedric ja Tavares on alaspäin aivan keiloja. Cedricin huumorivaparit eilen olisi mennyt sunnuntailiigan paskasuorituksien klipseissä top-10 helposti. Nyt valjusta kuitenkin kyse. Artetan suurin synti omissa kirjoissa on tuo laitapelin pakonomainen pyörittäminen, joka on todella tehotonta ja mielikuvituksetonta. Miten helvetissä mikään joukkue voisi pidemmän päälle pelata menestyvästi, jos painopiste on hyökkäyspelissä laitapakkien keskityksissä ja pelin tempo on puolikävelyä ylöspäin. Ei pitäisi olla niin vaikeaa nostaa hyökkäykseen tekosektorille enemmän tulivoimaa. Boksin reuna ja kulmalippu on niin nähty.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2022 klo 11:59:51 kirjoittanut Hedelmäpeli »
|
|
|
|
|
turbba
Poissa
|
 |
Vastaus #4338 : 17.04.2022 klo 12:16:13 |
|
Mielestäni yksi suuri ongelma tehottomuuteen on Odegaard, joka ei vain ole tarpeeksi dynaaminen pelaaja valioliigaan. Arsun keskushyökkääjät tulevat vastaan ja vetävät vastustajan toppareita pois linjasta jolloin Oden pitäisi täyttää tämä tila mutta hän vain haahuilee jossain laidassa missä on paljon tilaa. En vain nää Odea Valjun huippujoukkueen kapellimestarina, koska nykypäivänä jokaisen hyökkäävän pelaajan pitää tehdä aktiivisesti aloitteita ja kyetä ohittamaan puolustajia mutta Odella ei tähän jalka riitä. Taitava pelaaja pallo jalassa mutta riittääkö se?
|
|
|
|
Midfeeder
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, ACE
|
 |
Vastaus #4339 : 17.04.2022 klo 13:01:02 |
|
Mielestäni yksi suuri ongelma tehottomuuteen on Odegaard
En jaksanut edes lukea loppuun, kun tämä väite oli jo niin absurdi. Odegaard on nimenomaan ollut Arsenalin parhaimmistoa erityisesti vuoden alkupuolella. Kun Odegaardin formi on ollut huono, on myös muun joukkueen taso laskenut. Sattumaako? Brightonia vastaan joukkueen ainoa tehty maali, joskin tuurilla, ja eilenkin meinasi onnistua, ja oli yksi Arsenalin pirteimpiä. Myös isoissa peleissä, mm. Cityä ja Poolia vastaan tämän vuoden puolella oli yksi joukkueen kantavia voimia. Odegaardin taso riittää Valioliigaan siis ehdottoman hyvin. Yksi aika selkeä ero pelinrakentelussa tuli Parteyn loukkaantumisen myötä: Lokongasta pystytään muovaamaan vielä ihan ok pelaaja, mutta tällä hetkellä hän liikuttaa palloa liian hitaasti eikä uskalla syöttää ahtaisiin väleihin eteenpäin, toisin kuin Partey. Tämä myös johti siihen, että Arsenalin vaarallisimmat maalintekijät, Martinelli ja Saka, seilasivat sivurajan tuntumassa, kun palloa ei nopeasti pelattu vaarallisemmille maalintekoalueille, jotta murtautumaan olisi päästy keskemmältä. Arsenalin ylivoimaisesti isoin ongelma on sen kunnon maalintekijän puuttuminen, Lacasta ei tunnu olevan enää edes kakkoskärjen rooliin Valioliigassa ja Nketiahin tulevaisuus ei ainakaan ole Arsenalin kokoisessa joukkueessa. Kun tähän palettiin vielä lisätään Tierneyn ja Tomiyasun poissaolot, niin kyllä aika helvetin kusessa ollaan loppukevät. Riski oli tiedossa kapeasta ringistä, mutta että pelin taso laskee kahden poissaolon takia näin paljon, on liki anteeksiantamatonta. Joukkue ja Arteta (ja Edu, kun ketään ei tammikuussa hankittu, olkoonkin, että hinnat taivaissa) saavat katsoa pitkään peiliin. Aivan uskomatonta, että edellisestä kolmesta pelistä ei saatu raavittua edes yhtä pistettä. Olkoonkin, että kahdessa edellisessä pelissä maaliodottaman perusteella Arsenalin olisi pitänyt voittaa ja eilinen oli näistä kolmesta paras peli, ei tällaista saisi ikinä tapahtua. Kultainen sauma taisi mennä siinä UCL-paikkaan. Ihmettelen, mikäli Arsenal yltää vielä edes UEL:ään. Surullista, että näin joutuu sanomaan.
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #4340 : 17.04.2022 klo 13:49:04 |
|
Selvää ylireagointia näin omin silmin nyt taas toiseen suuntaan kun kuukausi sitten UCL paikka oli käytännössä varma. Keskinäisissä peleissä voi käydä ihan miten vaan ja ei ne ManU tai Spursikaan kävele voitosta voittoon.
|
|
|
|
thiou
Poissa
|
 |
Vastaus #4341 : 17.04.2022 klo 13:50:34 |
|
En jaksanut edes lukea loppuun, kun tämä väite oli jo niin absurdi. Odegaard on nimenomaan ollut Arsenalin parhaimmistoa erityisesti vuoden alkupuolella. Kun Odegaardin formi on ollut huono, on myös muun joukkueen taso laskenut. Sattumaako? Brightonia vastaan joukkueen ainoa tehty maali, joskin tuurilla, ja eilenkin meinasi onnistua, ja oli yksi Arsenalin pirteimpiä. Myös isoissa peleissä, mm. Cityä ja Poolia vastaan tämän vuoden puolella oli yksi joukkueen kantavia voimia. Odegaardin taso riittää Valioliigaan siis ehdottoman hyvin.
Omasta mielestä se taas oli varsin hyvä poiminta. Ja eikös sun lainaamassa tummennettua vähän haettu takaa? Odegaard on ollut huono kolmessa viimeisessä pelissä ja monesti tuntuu, että ei pääse minnekään, vaikka kuinka yrittää ja sitten tila loppuu boksin kulmalla. Ehkäpä tehottomuus oli väärä sana, mutta itse ymmärsin lukemalla loppuun asti, että hyökkäykset kaatuvat usein siihen, että hakee palloa huonoista paikoista ja sen jälkeen tekeminen on hidasta ja peli puuroutuu. "En vain nää Odea Valjun huippujoukkueen kapellimestarina, koska nykypäivänä jokaisen hyökkäävän pelaajan pitää tehdä aktiivisesti aloitteita ja kyetä ohittamaan puolustajia mutta Odella ei tähän jalka riitä." Toki tässä vaiheessa on liian kärjistettyä sanoa, ettei (dynaamisuus) riittäisi Valioliigaan, mutta hyvinkin voi olla, ettei riitä top-4 joukkueeseen. Jos Oden paikalla olisi ollut kolmessa viimeisessä pelissä vaikkapa Mount, niin uskon, että maaleja ja maalipaikkoja olisi tullut enemmän, kun peli olisi ollut jämäkämpää ylöspäin. Mutta onhan Odegaard pelannut myös hyvin ja oli tärkeimpiä palasia, kun joukkueella kulki, joten vielä ei kannata liiaksi moittia (tai hehkuttaa). Jospa saisi vähän jalkoja ja hanakkuutta aloitteisiin lisää, niin pelkästään se voisi viedä Arsenalin UCL:ään.
|
|
|
|
Ajatusmatkailija
Poissa
|
 |
Vastaus #4342 : 17.04.2022 klo 14:11:49 |
|
Kapea rinki oli tietoinen mutta perusteltu riski.
Kapean ringin argumentti on siinä mielessä melko kaksiteräinen miekka, että toki tässä voidaan syyttää Artetaa, mutta toisaalta Arteta otti riskin, jonka ansiosta joukkueeseen ei ostettu turhia kakkoslaadun pelaajia, joista sitten yritettäisiin vain päästä eroon tulevilla kausilla. Mielestäni ainoa älyllisesti uskottava argumentti Artetaa vastaan on se, ettei hän saa joukkuetta voittamaan tällaisessa tilassa. Tuolla näkökulman vaihdoksella voi espanjalaista kohtaan osoittaa jopa arvostusta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2022 klo 14:16:03 kirjoittanut Ajatusmatkailija »
|
|
|
|
|
potsolojo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #4343 : 17.04.2022 klo 14:25:45 |
|
Niin ja sitten voi tosiaan katsoa sitä että kuinka paljon on artetan aikana rahaa käytetty. Ei taida olla palacella ja lokeilla ihan samanlaisia budjetteja
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #4344 : 17.04.2022 klo 14:30:38 |
|
Hedelmäpelin analyysi hyökkäyspelin yksiulotteisuudesta on se mihin itsekin katson kun maalipaikkojen luonti ja viimeistely on kuraa.
Toinen on materiaalinen potentiaalin hyödyntämättä jättäminen sekä valittuun pelitapaan hirttäytyminen.
Jos kolme mainittua loukkia on ne kriittiset selittävät tekijät nykyformiin niin miksi ei siirrytä Holdingilla ryyditettyyn kolmen linjaan ja heivata näitä alisuorittavia laitapakkeja luiskaan? Miksi ei anneta Elnenylle edes mahdollisuutta näyttää seisoisiko Parteyn pelipaikalla? Miksi Pepe ei edelleenkään saa kuin jämäminuutteja vaikka kukaan ei saa sisään mistään?
Edit, jajuu, en pidä pelitavan muutoksena että tappioasemassa 75min kohdalla otetaan laitapaikki pois ja Pepe sisään ”kehitä jotain” -periaatteella.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2022 klo 14:37:10 kirjoittanut Rautakanki »
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #4345 : 17.04.2022 klo 14:37:20 |
|
Niin ja sitten voi tosiaan katsoa sitä että kuinka paljon on artetan aikana rahaa käytetty. Ei taida olla palacella ja lokeilla ihan samanlaisia budjetteja
Ei taida olla noilla seuroilla myöskään tarkoitusta päästä huipulle. Totta kai Arteta voisi alkaa pelaamaan pikkuseurafutista, mutta se ei veisi Arsenalia isossa kuvassa eteenpäin. Jos tarkoitus on pelata 4-3-3 -muodostelmalla, niin ei sitä muuteta heti kun tulee vastoinkäymisiä.
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #4346 : 17.04.2022 klo 14:41:00 |
|
Jos tarkoitus on pelata 4-3-3 -muodostelmalla, niin ei sitä muuteta heti kun tulee vastoinkäymisiä.
Ei pelitapa voi olla itsetarkoitus.
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #4347 : 17.04.2022 klo 15:06:46 |
|
Ei taida olla noilla seuroilla myöskään tarkoitusta päästä huipulle. Totta kai Arteta voisi alkaa pelaamaan pikkuseurafutista, mutta se ei veisi Arsenalia isossa kuvassa eteenpäin. Jos tarkoitus on pelata 4-3-3 -muodostelmalla, niin ei sitä muuteta heti kun tulee vastoinkäymisiä.
Otetaas talteen, jos pikkuseurafutis kaivetaankin yhtäkkiä esiin, kun on tullut näitä vastoinkäymisiä
|
|
|
|
potsolojo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #4348 : 17.04.2022 klo 16:21:32 |
|
Ei taida olla noilla seuroilla myöskään tarkoitusta päästä huipulle. Totta kai Arteta voisi alkaa pelaamaan pikkuseurafutista, mutta se ei veisi Arsenalia isossa kuvassa eteenpäin. Jos tarkoitus on pelata 4-3-3 -muodostelmalla, niin ei sitä muuteta heti kun tulee vastoinkäymisiä.
No , sitä isompaa kuvaa tässä nyt on isolla rahalla yritetty piirtää . Kovia pelimiehiä on siitä kuvasta ylimaalattu ja tässä sitä ollaan. Onko hyvä?
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #4349 : 17.04.2022 klo 17:50:10 |
|
Mun mielestä kaikki viittaa jokatapauksessa siihen, että nyt koitetaan seurassa toisenlaista strategiaa kun valmentajaruletti ja pikamenestyminen. Voin olla helposti väärässä tässä. Arteta ja Edu on valittu tähän nyt vetäjäksi eikä tekemisiä arvioida vaan tulosten perusteella, vaan miten vie seuraa kokonaisuutena eteenpäin ja nykyaikaistaa niitä toimintatapoja ja luo kulttuurinmuutosta.
Rahalla nyt ei voida pärjätä ja kun kattoo vaikka Manua, niin paljon tärkeämpää on löytää oikeat tyypit viemään seuraa eteenpäin.
Oot mun mielestä ihan oikeassa tässä ja strategia on mielestäni ajatuksena aivan oikea. Näin pitääkin toimia. Strategian heikkous on siinä, että toimintatapoja ja -kulttuuria voidaan teoriassa muovata paljonkin ja saada se muutos näyttämään edistykseltä, vaikka tosiasiassa kaikesta oltaisiinkin nimenomaan tekemässä keskinkertaista keskinkertaisella visiolla. Voidaan esiintyä superjohtajina, mutta tehdä kaikki päin helvettiä (vrt. Nokian johto ja kännykköiden kuninkaan viimeiset 10v ennen bisneksen myyntiä).
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.04.2022 klo 11:40:28 kirjoittanut tuuba »
|
|
|
|
|
|
|