Elinajan trim
Poissa
|
 |
Vastaus #350 : 17.10.2007 klo 16:59:20 |
|
Ehkä yllättävänkin kova avaus Suomella, mutta toisaalta kun huomioidaan että kyseessä sentään on Palloliiton juhlaottelu ja vastassa on maailmanluokan joukkue, on lähes parhaan jalkeille saatavan yksitoistikon juoksuttaminen kentälle ihan ymmärrettävää.
Avauksen ainoat poikkeamat nykyisen loukkaantumistilanteen optimaalisesta avauksesta ovat kaikki varsin järkeenkäypiä; Jässi huilaa kokonaan ja Niemi ajetaan kaiken varalta takaisin sisään kuvioihin, paljon kuormitetut Hyypiä ja Tihinen hoitelenevat ottelun puoliksi ja Eremenko Junior on penkillä Azer-pelikieltonsa takia jotta Kuqi-Johanssonia saadaan kokeiltua.
Vaihdoista Hyypiä->Tihinen, Pasanen->Lampi ja Kolkka->Ääritalo lienevät selviöitä, ainoa kysymysmerkki kuinka aikaisin Hodari uskaltaa ottaa kokemattomat Lammen ja Ääritalon sisään.
Monien muiden tavoin odotan matsilta eniten loistavat europelit pelanneen Juska Savolaisen näkemistä. Periaatteessa kaveri pystyisi kai hoidella mitä tahansa keskikentän roolia, mutta ainakaan kontrolloivaksi keskusmieheksi Hodari tuskin heti uskaltaa Juskaa heittää. Väykkä saanee pelata niin kauan kuin vain jaksaa, käytännössä ehkä tunnin verran. Puolustavinta keskikenttäroolia hoitanee koko ottelun Riihilahti (vaihdosta ainoa vaihtoehto Ilola), joten käytännössä Juskan pelipaikaksi muodostunee Romanin tai Väykän tontti. Tintille ja Sheriffille taattaneen koko ottelu aikaa hioa yhteistyötään Azeri-peliä varten, joten jos Losan tekniikkaa halutaan juhlamatsissa esitellä niin hänen pelipaikakseen lienee ehdolla vain ylempi tai oikea keskikenttä.
Tälläistä vaihtorulettia odotellessa:
0-45min: -------------Niemi------------ Pasanen-Hyypiä-Kuivasto-Kallio Väykkä-Roman---Ägä---Kolkka --------Shef-Tintti------------
Hyypiä-> Tihinen Kolkka->Ääritalo
45-60min
-------------Niemi------------ Pasanen-Tihinen-Kuivasto-Kallio Väykkä-Roman---Ägä---Ääritalo --------Shef-Tintti------------
Väykkä->Savolainen Roman->Junior Pasanen->Lampi
60-75min
-------------Niemi------------ Lampi---Tihinen-Kuivasto-Kallio Junior-Savolainen-Ägä---Ääritalo --------Shef-Tintti------------
Ägä-Ilola
75min-90min
-------------Niemi------------ Lampi---Tihinen-Kuivasto-Kallio Junior-Savolainen-Ilola---Ääritalo --------Shef-Tintti------------
|
|
|
|
|
Elinajan trim
Poissa
|
 |
Vastaus #351 : 17.10.2007 klo 17:03:22 |
|
Sellainen lisäys vielä että enemmän toivoisin näkeväni Savolaisen kehissä jo puoliajalta lähtien, ensin vaikka Kolkan tilalla vasemmalla ja tunnin kohdalla sitten keskellä kun Ääritalo otetaan kehiin. Hodari kuitenkin antanee isommat minuutit jo aiemmin kuvioihin kutsumalleen Ääritalolle.
|
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
 |
Vastaus #352 : 17.10.2007 klo 17:03:36 |
|
Omat treenit vievät kyllä mielenkiinnon tästä höntsästä.
|
|
|
|
|
STRIKER
Poissa
|
 |
Vastaus #353 : 17.10.2007 klo 17:06:29 |
|
e
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.02.2009 klo 23:55:20 kirjoittanut STRIKER »
|
|
|
|
|
kuukkeli
Poissa
|
 |
Vastaus #354 : 17.10.2007 klo 17:06:43 |
|
Omat treenit vievät kyllä mielenkiinnon tästä höntsästä.
moukka
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #355 : 17.10.2007 klo 17:19:52 |
|
Toivottavasti kukaan ei buuaa Espanjan kansallislaulun aikana.
|
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, San Lorenzo, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #356 : 17.10.2007 klo 17:24:26 |
|
Toivottavasti kukaan ei buuaa Espanjan kansallislaulun aikana.
http://www.youtube.com/watch?v=7mGVTHkukOY  Nojoo tänään vois jättää viheltelyt väliin  Ystävyysottelusta kuitenkin kyse  Hesarin välistä saatua Espanjan lippua en kuitenkaan mukaan raahaa. Mutta kohta nokka kohti stadionia---->
|
|
|
|
|
Ei näin
Poissa
Suosikkijoukkue: omat maalit karsinnoissa
|
 |
Vastaus #357 : 17.10.2007 klo 17:32:01 |
|
Toivottavasti Espanja antaa suomipuppeleilla oikein isän ja äiskän kädestä. Ryhdistäytyisivät sitten azereita vastaan tekemään edes sen yhden hel-ve-tin maalin. Uskon kuitenkin että pitkätukat kohteliaisuudesta eivät viitsi voittaa kun parilla maalilla  Suomi-Espanja 1-3
|
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
 |
Vastaus #358 : 17.10.2007 klo 17:34:46 |
|
Uskon kuitenkin että pitkätukat kohteliaisuudesta eivät viitsi voittaa kun parilla maalilla > : ( Suomi-Espanja 1-3
Suomen ja Espanjan väliselle tasoerolle, joka mahdollistaa lusitaaneille ottelujen dominoimisen esim. kohteliaisuuden näkökulmasta ja voittamisen esim. kahden maalin erolla!!  :keskari:
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #359 : 17.10.2007 klo 17:36:03 |
|
Suomen ja Espanjan väliselle tasoerolle, joka mahdollistaa lusitaaneille ottelujen dominoimisen esim. kohteliaisuuden näkökulmasta ja voittamisen esim. kahden maalin erolla!!  :keskari: Sama 
|
|
|
|
|
|
Helmut Lotto
|
 |
Helmut Lotto
Vastaus #360 : 17.10.2007 klo 17:36:47 |
|
Onko oikeasti näin että 100v -juhlamaaottelu ei näy muualla kuin jollain maksukanavalla?
|
|
|
|
|
G-G
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #361 : 17.10.2007 klo 17:38:39 |
|
Onko oikeasti näin että 100v -juhlamaaottelu ei näy muualla kuin jollain maksukanavalla?
menehän kitisijä paikanpäälle  :keskari:
|
|
|
|
|
Gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Nuolen pääkirjoitusta
|
 |
Vastaus #362 : 17.10.2007 klo 17:38:56 |
|
Onko oikeasti näin että 100v -juhlamaaottelu ei näy muualla kuin jollain maksukanavalla?
Meinaatko että rahvaskin voisi juhlia jotain Palliliiton bileitä vai? 
|
|
|
|
|
Eke
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Tervarit, AS Roma
|
 |
Vastaus #363 : 17.10.2007 klo 19:04:23 |
|
0-0
|
|
|
|
|
Timze
Poissa
Suosikkijoukkue: Juventus, MyPa, KPV
|
 |
Vastaus #364 : 17.10.2007 klo 19:07:17 |
|
Sielä vaan katkarapuja Hämäläinen ja kaverit popsi..
Onkohan tietoa Espanjan avauksesta?
|
|
|
|
|
Timze
Poissa
Suosikkijoukkue: Juventus, MyPa, KPV
|
 |
Vastaus #365 : 17.10.2007 klo 19:16:06 |
|
Vastaan itse...
reina, pernia, puyol, ibanez, ramos, albelda, iniesta, riera, silva, angula, garcia
|
|
|
|
|
kuusysi
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajalauma
|
 |
Vastaus #366 : 17.10.2007 klo 20:25:27 |
|
Suomen ja Espanjan väliselle tasoerolle, joka mahdollistaa lusitaaneille ottelujen dominoimisen esim. kohteliaisuuden näkökulmasta ja voittamisen esim. kahden maalin erolla!!  :keskari: Lusitania on Portugali ja Iberia Epsanja. Kyllähän se pitäisi tietää jo Asterexeista...
|
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: mode-hangaround
|
 |
Vastaus #367 : 17.10.2007 klo 20:26:46 |
|
haluaisin kuunnella finlandiaa enkä studiota... e: eihän tämä ollutkaan live-topik 
|
|
|
|
|
Pelle_och_Kalle
Poissa
|
 |
Vastaus #368 : 17.10.2007 klo 20:34:43 |
|
Mitä helvettiä?? Nure kentälle!  Mitähän hyötyä tästäkään vaihdosta taas on. Eikö nyt jumalauta näissä harjoituspeleissä kannattaisi kokeilla tulevaisuuden maajoukkuepelaajia eikä mitään pälvikaljuja!!
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #369 : 18.10.2007 klo 00:21:28 |
|
Mitä helvettiä?? Nure kentälle!  Mitähän hyötyä tästäkään vaihdosta taas on. Eikö nyt jumalauta näissä harjoituspeleissä kannattaisi kokeilla tulevaisuuden maajoukkuepelaajia eikä mitään pälvikaljuja!! Paljon näytti olevan hyötyä. Suomi sai paljon hyökkäyksiä rakennettua oikean laidan kautta kiitos Nuren ja Pasasen yhteispelin. Lisäksi Nure pimensi lopussa Joaquinin yhdessä Kallion kanssa kohtuullisen hyvin.
|
|
|
|
|
Le God
Poissa
Suosikkijoukkue: Hard Bass
|
 |
Vastaus #370 : 18.10.2007 klo 00:23:42 |
|
Jos jotain positiivista pitää hakea niin Suomella taitaa olla tällä hetkellä Euroopan pitävin puolustus. Tosin maalintekopelissä tuolla pelkästään ei henkseleitä paukutella.
Eremenkon olisi voinut jättää kokonaan vaihtamatta sekä Nuren olisi voinut ottaa pois (vaikka pirteä olikin) ja laittaa Ääritalon ja Savolaisen sisään. Positiivisuutta toi Niemen peli maalissa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.10.2007 klo 00:24:58 kirjoittanut Le God »
|
|
|
|
|
Cetot Windusta
Poissa
|
 |
Vastaus #371 : 18.10.2007 klo 00:42:55 |
|
Suomi-Espanja 1-3
Etkö ole vähään aikaan seurannut jalkapalloa, vai miten kuvittelit, että Suomen pelissä joku tekisi maalin?  Täytyy sanoa, että Hodgson on veikkaajalle kiva valmentaja.
|
|
|
|
|
Vilhelmus
Poissa
Suosikkijoukkue: Keikyän yritys
|
 |
Vastaus #372 : 18.10.2007 klo 07:35:35 |
|
Sen verran pakko sanoa taas, että Losa on parhaimmillaan aivan suvereeni. Kikat tehoavat lähestulkoon keheen vaan ja ideat ja taito piisaavat vaikeisiinkin syöttöihin. Nyt nähtiin onneksi vaan hieman filmiä vastapainoksi, mutta aina kun löytyisi tuo pelihuumori ja käsienlevittely unohtuisi.
Edelleen hiomaton timantti - kuinka monta vuotta vielä..
|
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #373 : 18.10.2007 klo 07:39:26 |
|
Täysin turha ja paska matsi 
|
|
|
|
|
Maanantaivalmentaja
Poissa
|
 |
Vastaus #374 : 18.10.2007 klo 07:52:51 |
|
Suomesta pohjolan Italia! Puolustus on kuin muuri. Sitten on tosin se hyökkäyspuoli jossa on pieniä nyanssieroja Italiaan verrattuna...
|
|
|
|
|
|
|
|