Tämän ja tekstisi loppuosan välillä on ihana ristiriita. Aivan sama vaikka raha tulisi Neitsyt Marialta, kyse on keinotekoisesta kyhäelmästä. Tämä kiinnostaa tiettyä ihmisryhmää tasan yhtä kauan kuin menestystä riittää. Koska kaikki eivät voi yhtaikaa menestyä, muoviseurojen sikiäminen johtaa yhä kasvavaan määrään evvk-otteluita.
Vastakohtana ovat omalla pitkäjänteisellä työllään menestyksensä rakentaneet - ja monissa tapauksessa myös tuhonneet seurat. Näihin syntyy usein elinikäinen tunneside. Niiden kannattajakunta seuraa uskollisesti mukana sarjatilanteesta ja -tasosta riippumatta. Tämä luo otteluihin tunnetta ja intohimoa, mikä peittoaa mennen tullen taidollisesti parhaankin pallon potkimisen.
Dieter sen jo kirjoitti, että saksalainen(kin) seurafutis laukkaa kohti turmiota. Ajattelen samoin, mutta lähinnä erstestä. Nämä keulakuvasarjat ovat teatteria, tuotteita, tämän aikakauden gladiaattoritapahtumia.
Oikea jalkapallo, jossa aidot tunnesiteet syntyvät, on siellä ruohonjuuritasolla ja siellä toimitaan ihan eri universumissa. Skidit potkii palloa ja aikuiset nauttii kuten ennenkin, oli sitten pääsarjassa pelaamassa kuka vaan. Kaupallisen keulakuvafutiksen jos pyyhkäisisi maanpäältä, voisimme edelleen jatkaa iloisesti. Kuten taisimme hetken tehdäkin koronan alkuvaiheessa.
Alkujaan futis kai oli nimenomaan herrojen harrastus ja ammattilaisuus oli suuri saatana kun se tuli mukaan. Mihin vedetään viiva että mikä on sitä oikeaa tapaa pelata ja ylläpitää seuraa?
