Vornander
Poissa
|
 |
Vastaus #1350 : 09.10.2022 klo 19:06:03 |
|
No neljäs sija on paljon parempi mitä uskalsi ennen kauden alkua toivoa. Nyt lepoa ja vakavaa keskittymistä että saadaan europaikka ensi vuodeksi.
|
|
|
|
|
suomen kaunein
Poissa
|
 |
Vastaus #1351 : 09.10.2022 klo 19:20:52 |
|
Vähän jäi piippuun tänään. Hyvää taistelua koko jengiltä mutta hyvät maalipaikat jäi sit uupuun.
|
|
|
|
|
luiyikynä
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1352 : 09.10.2022 klo 21:02:35 |
|
Haka kaatui saappaat jalassa. Ei peruutellut, vaan päättäväisesti yritti ja varsinkin toisella jaksolla painoi päälle. Vaikka maali Arthurin höntyilystä lähtien olikin pelin panokset huomioon ottaen helpohko, en pistäisi tulosta Hakan paskuuden piikkiin. Harmi, että vastassa oli mestaruudesta taistellut Klubi, joka oli juuri numeroiden verran parempi. HJK, ehkä luonnollisestikin kun johdossa oli, sai passiivisellakin puolustamisella tylsytettyä Hakan liki täysin. Eipä siinä nokan koputtelua jäänyt.
Suoran europaikan lipsahtaminen (okei voihan Haka teoriassa Hongan maalierolla ohittaa) harmittaa, koska en tiedä onko pitkä huili vai pelituntuma loppujen lopuksi parempi. Kuka tahansa sieltä tuleekaan vastaan, on se varmasti latautunut ja sitoutunut joukkue, kun on onnistunut kaksi joukkuetta kammeta lauluun. Kyllä tässä saa kuun loppuun asti jännittää, vaikka siitä pienen tauon saakin.
|
|
|
|
|
KoreanAndy
Poissa
|
 |
Vastaus #1353 : 09.10.2022 klo 21:24:58 |
|
(okei voihan Haka teoriassa Hongan maalierolla ohittaa)
Jos mahdollisuus siihen huomisen jälkeen on niin ohittaa. Nähdään Espoossa! Kun tuohon finaaliin lopulta joudutaan niin onhan Hakalla aika suurena etuna tuo vastustajan otteluruuhka. Runkopelipäivät keskiviikko 26.10 ja sunnuntai 30.10 tulevat aika nopeasti siihen nähden, että vastustaja on pelannut kaksi peliä tuon viimeisen kierroksen eli 16.10 jälkeen. Toivottavasti vastaan tulee VPS, jotta saadaan karsittua joukkueet, joilta Haka ei tänä vuonna liigassa voittoa ottanut yhteen. Ensi vuonna hoidetaan sitten se Klassikkokin.
|
|
|
|
|
Ripa Vlk
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Haka
|
 |
Vastaus #1354 : 09.10.2022 klo 21:47:32 |
|
Hongan maaliero +26, Hakan 0. Joten se kortti on jo katottu. Pronssi meni, nelosia ollaan. Korkeammalla kuin mitä kauden alussa kukaan taisi odottaa.
|
|
|
|
|
Aarhus
Poissa
Suosikkijoukkue: Im nobody,nobody is perfect,therefore Im perfect
|
 |
Vastaus #1355 : 10.10.2022 klo 07:55:50 |
|
Hongan maaliero +26, Hakan 0. Joten se kortti on jo katottu. Pronssi meni, nelosia ollaan. Korkeammalla kuin mitä kauden alussa kukaan taisi odottaa.
Rento 0-13 voitto Hongasta ja Eurooppaan. En halua väheksyä tai ottaa mitään pois Hakan tämän vuoden menestyksestä, mutta nykyisellä maalierolla 39:39 ei pitäisi olla sijalla 4. Tekemistä riittää.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.10.2022 klo 14:33:54 kirjoittanut Aarhus »
|
|
|
|
|
KoreanAndy
Poissa
|
 |
Vastaus #1356 : 10.10.2022 klo 08:01:24 |
|
Rento 0-27 voitto Hongasta ja Eurooppaan.
En halua väheksyä tai ottaa mitään pois Hakan tämän vuoden menestyksestä, mutta nykyisellä maalierolla 39:39 ei pitäisi olla sijalla 4. Tekemistä riittää.
13-0 riittää kun heidän maaliero heikkenee samaa tahtia. Ja voihan Petteri avittaa tänään painamalla muutaman ylimääräisen Hongan verkkoon. E. Muistin Hongan vastustajan väärin. Eipä se Petteri auttanut viikollakaan
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.10.2022 klo 08:39:52 kirjoittanut KoreanAndy »
|
|
|
|
|
Erkki Kantonen
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka
|
 |
Vastaus #1357 : 10.10.2022 klo 08:22:35 |
|
13-0 riittää kun heidän maaliero heikkenee samaa tahtia. Ja voihan Petteri avittaa tänään painamalla muutaman ylimääräisen Hongan verkkoon.
Kuka Petteri on kyseessä? En löydä ketään tällä etunimellä varustettua nottajoen miehistöstä.
|
|
|
|
|
Aarhus
Poissa
Suosikkijoukkue: Im nobody,nobody is perfect,therefore Im perfect
|
 |
Vastaus #1358 : 10.10.2022 klo 14:01:08 |
|
13-0 riittää kun heidän maaliero heikkenee samaa tahtia. Ja voihan Petteri avittaa tänään painamalla muutaman ylimääräisen Hongan verkkoon.
Totta😁
|
|
|
|
|
tommyspa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Haka
|
 |
Vastaus #1359 : 10.10.2022 klo 17:46:51 |
|
13-0 riittää kun heidän maaliero heikkenee samaa tahtia. Ja voihan Petteri avittaa tänään painamalla muutaman ylimääräisen Hongan verkkoon.
E. Muistin Hongan vastustajan väärin. Eipä se Petteri auttanut viikollakaan
Petteri ei avittanut. Rankkari ohi ja Honakit 1-2 voittoon :')))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))) Tällä hetkellä harmittaa, mutta isossa kuvassa toki kyllä ihan mahtava kausi. Vuosien korpivaelluksen jälkeen haastamaan aidosti suomen parhaita jengejä matsista toiseen. Nälkä kasvaa syödessä ja nyt kun mitalli oli käden mitan päässä niin onhan se perseestä. Harvempi varmaan haaveili mitallista kisailtavan vielä toka vikalla kierroksella kauden alussa. Kuitenkin fakta on se, että maalieroa ei oteta kiinne joten 4. sija on sementoitu. Jos kortit ei nollaannu eurokarsinta ottelupariin niin kaikki kortin päässä olevat menee resetoimaan korttitilin. Kaiketi ei ole vierasmaalisääntöä joten ekassa otteluparin pelissä tuttuun tapaan kattellaan kuvioita ratkaisevaan toiseen peliin joten se on se THE MATCH! Ekassa pelissä riittää vieraissa vaikka 0-0. Toivotaan jollain ilveellä 8. sijalle jäänyttä finaaliin. Pisin matka finaaliin, vieraspelit jne. Mitalli meni, mutta kauden tärkein tavoite tässä vaiheessa on raapia se konfrenssiliigan karsintapaikka ensi kaudelle. Siksi kaikki panokset sunnuntain sijaan lokakuun loppuun.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.10.2022 klo 17:56:21 kirjoittanut tommyspa »
|
|
|
|
|
keke vlk
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka
|
 |
Vastaus #1360 : 10.10.2022 klo 19:57:13 |
|
Jos joku olisi sanonut ennen kauden alkua, että Europaikkaan on 50/50(tod näk isommat todellisuudessa) mahkut tässä vaiheessa kautta, niin olisin ottanut vastaan.
Jos se europaikka kuitenkin jää tälläisen kauden päätteeksi saamatta, niin onhan se valtava pettymys.
|
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
 |
Vastaus #1361 : 11.10.2022 klo 06:38:03 |
|
Jos joku olisi sanonut ennen kauden alkua, että Europaikkaan on 50/50(tod näk isommat todellisuudessa) mahkut tässä vaiheessa kautta, niin olisin ottanut vastaan.
Jos se europaikka kuitenkin jää tälläisen kauden päätteeksi saamatta, niin onhan se valtava pettymys.
Jep ne on taloudellisessakin mielessä isoja pelejä. Mutta eiköhän me viedä kun saadaan levätä ja päästään hyväkuntoisina finaalimatseihin!
|
|
|
|
|
M0ppi
Poissa
|
 |
Vastaus #1362 : 11.10.2022 klo 10:41:37 |
|
Jostain luin, että suurin osa eurorahoista voi laskea suoraan matkustamiseen mitä joukkueelle koituu jos joutuu menemään hornantuuttiin. Kunhan toimistolla muistetaan oma pelisääntö. Ei lähdetä tuhlaamaan ja tavoittelemaan ensi kaudella varmaa europaikkaa. Samalla nöyrällä työllä mentävä eteenpäin ja muistettava resurssit millä pelataan. Ensi kaudelle tavoitteeksi ylempi jatkosarja ja sieltä euroturnaukseen ja maailmalle.
|
|
|
|
|
luiyikynä
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1363 : 11.10.2022 klo 11:14:45 |
|
Jostain luin, että suurin osa eurorahoista voi laskea suoraan matkustamiseen mitä joukkueelle koituu jos joutuu menemään hornantuuttiin. Kunhan toimistolla muistetaan oma pelisääntö. Ei lähdetä tuhlaamaan ja tavoittelemaan ensi kaudella varmaa europaikkaa. Samalla nöyrällä työllä mentävä eteenpäin ja muistettava resurssit millä pelataan. Ensi kaudelle tavoitteeksi ylempi jatkosarja ja sieltä euroturnaukseen ja maailmalle.
Olikohan se 150.000 € jos tiput Konferenssiliigan ekalla kierroksella, 350.000 € jos toisella. Jotain tämmöstä. Eipä tuosta kilpailussa näyttäytymisestä paljoa kostu, mutta joitakin kymppejä kuitenkin. Vetovoima-tekijät ja eurostatus sitten varmasti se, mikä on arvokkaampaa. Uskon vahvasti, että ensi kausi mennään samalla tavalla suunnitelman mukaan kuin nytkin on 3 vuotta menty. Toimistolla varmasti nähdään, että jos tämä kausi päättyy lippuun europeleihin, on se huikea ylisuoritus. En näe sen sokaisevan toimistolla ketään, koska niin pienellä budjetilla tässä mennään. Tuo pelaajabudjetti kun saataisiin kahdessa vuodessa 550.000 € -> 750.000 € niin sitten voitaisiin juhlavuonna 2024 realistisesti odottaakin mitalia. Juhlavuosi sattuu olemaan muuten Temen ja Ossin sopimuksen optiovuosi, joten nähtäisiinkö silloin myös ”hallittu riski”? No joo, onhan tässä kausi vielä kesken ja edes seuran 89. vuosi ei ole vielä alkanut, joten eipäs nyt keulita. Jännä nähdä kuinka varainkeruu onnistuu ja kuinka paljon kasvupotentiaalia tässä on. Pieni kaupunki, ei massimiestä vaan pelkkiä pieniä puroja, samalla talousalueella Ilves jne.
|
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
 |
Vastaus #1364 : 11.10.2022 klo 16:53:52 |
|
Hieno homma tuo Japen jatko! Toki odotettavissa oli. Sitä vaan mietin, että kun podcastissakin oli puhetta että seuraava askel on pelaajien myyminen niin eikö kannattaisi pyrkiä vähän pidempiin kuin vuoden soppareihin?
e. uutinen itsessään olikin wanhaa wanhempi, mutta ihmettely soppareiden lyhyydestä toki pätee.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.10.2022 klo 16:56:32 kirjoittanut Vornander »
|
|
|
|
|
Ensio
Poissa
|
 |
Vastaus #1365 : 11.10.2022 klo 17:09:59 |
|
Niin näissähän on aina kaksi puolta. Mitä jos pelaaja ei halua tehdä pidempää sopimusta (jotta lähteminen on helpompaa)?
|
|
|
|
|
peled
Poissa
|
 |
Vastaus #1366 : 11.10.2022 klo 17:20:02 |
|
Niihin vois ulosostopykäliä lisäillä niin tyydyttää ehkä myös pelaajaa
|
|
|
|
|
KoreanAndy
Poissa
|
 |
Vastaus #1367 : 12.10.2022 klo 09:12:14 |
|
Tuo Espoon bussi muuten toteutuu panoksettomuudesta huolimatta. Tuo europudotuspelifinaalin vieraspeli on keskiviikkona, että tässä on monille vika mahku tällä kaudella lähteä reissuun. Nähdään Espoossa!
|
|
|
|
|
Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1368 : 12.10.2022 klo 09:37:05 |
|
Tuo Espoon bussi muuten toteutuu panoksettomuudesta huolimatta. Tuo europudotuspelifinaalin vieraspeli on keskiviikkona, että tässä on monille vika mahku tällä kaudella lähteä reissuun. Nähdään Espoossa!
Varmasti huikea tunnelma Espoossa, kun tuhatpäinen Hongan kannattajajoukko juhlii pronssia.
|
|
|
|
|
Homer
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1369 : 12.10.2022 klo 09:56:39 |
|
Lee Erwinista vielä pari sanaa.
Ensinnäkin jokainen hakalainen on ollut erittäin otettu ja onnellinen Leen otteista ja kyvykkyydestä, taistelutahdosta ja vieläpä sympaattisesta luonteesta. Sitten tämä maalimäärä on suorastaan käsittämättömän kova. Todellinen ammattilainen, jonka vuoksi minäkin matkustin melkein kaikkiin kotiotteluihin Tehtikselle tänä kesänä. Rahaa kyllä tärvääntyi ja olisi tärvääntynyt enemmänkin, jos varsin hassu systeemi kahvi/makkaralipukkeineen olisi korvattu normaalilla pankkikorttimaksulla tms. Olen varma, että Erwin on tuonnut tänä kesänä Tehtikselle paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole käyneet moneen vuoteen katsomassa kotimaista jalkapalloa.
Spekulaatiota tulevaisuudesta: kaikki foorumilla ovat olleet varmoja, että Lee viedään johonkin suurempaan seuraan, joka pystyy maksamaan kunnon palkkaa. Tämä on toki todennäköisin skenaario. Mutta: Lee ei ole enää nuori, eikä esim. eurooppalaiset seurat ole sen vuoksi välttämättä kiinnostuneita, hän on viihtynyt Hakassa, Teme on kyennyt rakentamaan joukkueen, jonka viimeinen tärkeä palanen oli Lee. Olen varma, että Hakassa mietitään nyt kuumeisesti, miten onnistuttaisiin pitämään Lee vielä vuoden Tehtiksellä ja löytämään rahoitus hänen palkkaansa.
Joka tapauksessa: Kiitos Lee Erwin tästä kaudesta Hakassa - olet Lee Erwin hyvä jalkapalloilija.
|
|
|
|
|
hyppypolvi
Poissa
Suosikkijoukkue: tp-49
|
 |
Vastaus #1370 : 12.10.2022 klo 12:10:08 |
|
Hieno on ollut kausi ja se pitäisi päättyä sunnuntaina honka peliin. Tämä palloliiton systeemi on aivan perseestä. En tajua miksi pitäisi palkita alasarjaan jääneitä vielä mahdollisuudella päästä europeleihin?
|
|
|
|
|
luiyikynä
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1371 : 12.10.2022 klo 12:21:15 |
|
Hieno on ollut kausi ja se pitäisi päättyä sunnuntaina honka peliin. Tämä palloliiton systeemi on aivan perseestä. En tajua miksi pitäisi palkita alasarjaan jääneitä vielä mahdollisuudella päästä europeleihin?
Koska nykyään kaikilla pitää olla kivaa. Vieläpä yhtä kivaa kuin kaikilla muillakin jos mahdollista, ettei kukaan joudu eri arvoiseen asemaan tai kellekään jää paha mieli. Paska systeemi ja toivon Hakan vievän eurolopputurnauksen näytöstyyliin.
|
|
|
|
|
Ensio
Poissa
|
 |
Vastaus #1372 : 12.10.2022 klo 15:23:06 |
|
Hieno on ollut kausi ja se pitäisi päättyä sunnuntaina honka peliin. Tämä palloliiton systeemi on aivan perseestä. En tajua miksi pitäisi palkita alasarjaan jääneitä vielä mahdollisuudella päästä europeleihin?
jos Haka olisi nyt alasarjan kärjessä niin ajattelisitko samalla tavalla? 
|
|
|
|
|
luiyikynä
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
 |
Vastaus #1373 : 12.10.2022 klo 18:01:34 |
|
jos Haka olisi nyt alasarjan kärjessä niin ajattelisitko samalla tavalla?  Vaikka et minulta kysynytkään niin minä ainakin ajattelen. Pitkä runkosarja ei valehtele ja sen mukaan europaikat pitäisi jakaa. Eurolopputurnaus ja yksittäiset ottelut lisäävät sattuman mahdollisuutta. Tämä nyt tuntuu tällaiselta väkisin väännetyltä jännityksen lisäämiseltä, kun 22 ottelun runkosarja on liian lyhyt ja kolminkertainen sarja ei ole tasapuolinen. Mainittakoon vielä, että niin kauan kun Suomen pääsarjassa ei ole tämän enempää joukkueita, en tiedä mikä on paras systeemi.
|
|
|
|
|
Vornander
Poissa
|
 |
Vastaus #1374 : 12.10.2022 klo 22:16:02 |
|
Erwin muuten pelikiellossa sunnuntaina. Ei kai muuten mitään väliä kunhan Sadiku ei pääse rinnalle maalipörssissä.
|
|
|
|
|
|
|
|