Se oli semmoinen kausi sitten.
Kauteen lähdettiin tuntemattoman spanskin johdolla, joka oli ollut Arajuuren edustaman Pafos FC:n kakkosvalkku ja valmentanut junioreissa mm Rafa Mir -nimistä kärkipelaajaa jossain Levantessa, Valenciassa tai vastaavassa, laadukkaassa ajatemiatoiminnassa. Tuntosarvet nousivat ekaa kertaa tällä kaudella esiin, kun ilmoitettiin Graun aloittavan työnsä vasta tammikuun alussa, marras-joulukuussa hassuteltiin pari vkoa Atesin komennossa.
Graulla oli kolme vaihtoehtoa kakkosekseen, joista hän loppusuoralla itse valitsi Ramiro Munozin leiriinsä, joka nuoresta iästään huolimatta oli jo kerennyt toimimaan vuodesta 2014 pääkaupunkiseudulla, sekä viimeksi SJK:n valmennustiimissä.
Treenaaminen aloitettiin viimein tammikuussa ja jo kohta pelattiin ensimmäiset liigacup-matsit, olikohan kauden ensimmäisenä 0-1 tappio Mifkille vai Hifkille, en jaksa muistaa, mutta ihmetystä lisäsi, kun kuuli Graun ensimmäiset haastattelut, joissa englanninkielen taito ei tuntunut liian häävi olevan, niin mieleen väkisinkin tunkeutui ajatuksenpoikasia tulevasta.
Liigacupin finaaliin Honkaa vastaan sitten kuitenkin mentiin ja se nykytrendin mukaan tietenkin hävittiin, jos sillä nyt lopulta mitään merkitystä oli, kun harkkaturnauksesta kuitenkin puhuttiin, lautanen on siltin aina lautanen, enkä vieläkään tiedä saiko voittaja sen kymppitonnin vai ei?
Kausi alkoi sitten lumisateilla ja kenttäsiirroilla, mikä koronakausien jälkeen tuntui oikeastaan aika neutraalilta, et mikäs tässä kunhan pelataan. Ekasta viidestä pelistä tuli kolme voittoa, joista kahdessa pelattiin kauden parasta peliä, HJK vieraissa 1-4 voitto ja kotona Mifkiä vastaan 4-0, jossa ekat 40minuuttia oli sitä Riveiron aikana tutuksi tullutta totaalidominanssia, ja siinä ihan ajatteli, et tämähän toimii.
Seuraavissa peleissä HJK:ta vastaan kotona kärsityn 0-1 tappion jälkeen, jossa Forsell lensi ulos ja vieraat saivat helpon pilkun, missä oltiin alivoimaisenakin parempia, alkoivat vaikeudet. Joukkoon mahtui mm Hifkiä vastaan kotona pelattu 2-2, jossa Källman päätyi lopussa vetämään pallon pilkulta parkkipaikalle, mikä silloin vielä oli mahdollista puuttuvan päätyrakennelman vuoksi. Ilvestä vastaan kotona pelattu 2-2 alkoi sitten kertomaan pelillisistä ongelmista jo enemmän ja tätä ennen pelattu VPS 1-2 vierasvoitto jo enteili tulevaa, vaikka voitto haettiin, niin siitä sai kahta kaveria kiittää, joukkueen kokonaissuorituksen jäädessä vaisuksi.
Sen jälkeisistä peleistä mielessä kummittelee Lahdessa kärsitty 2-1 tappio, joka taisi olla juuri koutsia vaihtaneen kotijengin loppukauden ainoa, jos ei Hifkiä lasketa. Ja Hakaa vastaan vieraissa kärsitty viime hetken 3-2 tappio, jossa joukkue näytti täysin eksyneeltä ja ainoastaan Petterin vedot pitivät joten kuten mukana.
Ja tottakai europelit, joita ennen menetettiin ykköskärki. Kotona tuli voitto, mutta vieraissa ei ensimmäisen puoliajan hallinnasta huolimatta jäänyt jatkoja käteen. Alussa tietenkin oltiin moukaroinnissa ja siitä 1-0. Avauksessa olivat mm Arsalo ja Lepistö, mitään kyseisiltä herroilta pois ottamatta, mutta jos Interin tasoinen seura pelaa 1-0 voiton jälkeen 300,000€ ottelua, niin parempaan pitää pystyä! David Haron loukkaantuminen ekassa osassa ja hänen kausi oli siinä, se oli valitettavaa, puhuttiin kuitenkin avauksenpelaajasta joka paransi alati otteitaan. Kapteeni Ketting myytiin näiden pelien jälkeen.
Sitten seuraavaksi tuli tämä kuuluisa Oulu-juttu, jossa onnistuttiin alun paikoista huolimatta jotenkin häviämään ylivoimaisena ja tuntui että siinä oli yläloppusarjapaikka sitten, no kaikki muistaa miten kävi.
Suomen Cupissa edettiin kahden rankkarivoiton kautta Hifkiä vastaan välierään ja se hoidettiin 2-3 himaan ja päästiin yrittämään kauden pelastusta yksiosaiseen otteluun Helsinkiin, Kupsia vastaan. Finaalin ekalla puolikkaalla oli paikat tehdä maali, toisella puoliajalla ote siirtyi täysin Kupsille ja esitys oli surkea ja munaton Interiltä, mikä sitten lopussa ratkesikin vastustajalle ja europaikka sekä 50,000€ jäi ottamatta.
Tämän jälkeen päävalmentaja Grau joka oli koko kauden jaksanut kiukutella kaikesta mahdollisesta ja kerätä varoituksia solkenaan, sai ansaitut fudut, valitettavasti tilalle ei saatu ketään oikeaa valmentajaa muualta, vaan jobi annettiin kakkoskoutsi Munozille ja loppukausi oli vitsi.
Kesän siirtoikkuna oli myös vitsi, jos Sierra sentään oli onnistunut hankinta.
Jotenkin tollai on jäänyt asiat mieleen, kausi ei missään nimessä ollut hyvä, ja kaikki kulminoitui huonoon valmentajanimitykseen.
Ruxi oli kauden positiivisin pelaaja, Viitala ehkä suurin pettymys kauden alusta mukana olleista. Riikonen näyttää erittäin lupaavalta maalivahdilta ja joukkueessa on hyvä freshi runko josta rakentaa tulevaa.
Iso kiitos Armadalle mahtavasta tunnelmasta kotipeleissä, vaikka yleisömäärät oli mitä oli, niin loitte upean tunnelman joka pelissä, itsekin muutaman kerran mukana chäntäten.
Tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta, ensimmäiset edustuksen harjoitukset Jarkko Wissin alaisuudessa alkavat marraskuussa, sitten mennään taas!
