SimppaSuvela
Poissa
|
 |
Vastaus #975 : 04.03.2022 klo 16:34:18 |
|
Pelissä oli paljon hyvää, mutta samalla täytyy todeta, että kiire tulee saada puolustuspää tilkittyä kauden alkuun mennessä. Kummankin puoliajan alkupuolella Gnistan määräsi ottelun tahdin ja näytti enemmän liigajoukkueelta kuin Lahti. Puoliaikojen edetessä Lahti sai ottelusta parempaa otetta ja peli kulki ajoittain mallikkaan oloisesti.
Tiainen ei voinut maaleille mitään. Otti yhden hyvän torjunnan, kun Gnistanin kaveri ampui pallon vapaapotkusta kohti oikeaa etuyläkulmaa. Muutoin ei tarvinnut juuri venyä. Memolla on edelleen keskenkuntoinen, mutta kyllähän hänestä huokuu pelimiehen otteet pallollisena. Pirttijoki rautainen toppari, tykkään. Penninkangas pelasi Christofin sisääntuloon asti topparina ja siirtyi sen jälkeen vasemmaksi laitapakiksi. Kelvollinen ottelu myös häneltä ja tyylikäs maali pelin viimeisillä hetkillä. Christofi vakuutti pallollisena. Järvenpää pelasi lähes täyden pelin oikeana laitapuolustajana ja oli nähdäkseni hyvä. Keskikentällä Virta pelin kingi tuttuun tapaan ja Emsis rouhi vierellä äijämäisesti. Zeqiristä paistaa läpimurtokauden ennusmerkit. Sejdiu teki maalin ja pelasi paremmin (yllätys yllätys) päästyään omalle pelipaikalle. Geoffreyltä henkeäsalpaavan kaunis saksipotkumaali. Oli tehdä toisen maalin upean kuvion päätteeksi, mutta täräytti pallon ylähirteen. Kävi ajoittain aika kuumana tuomarille ja vastustajille, hyvää säpinää. Kandjilta ja Toivoselta hyvät sisääntulot kärkeen.
Yksilötasolla siis onnistumisia, mutta kollektiivisesti on vielä paljon tekemistä. Toivoa kuitenkin on.
Pirttijoki lautainen toppari KuPs otteluiden perusteella Memollasta huokuu pelimiehen erheet puolustussuuntaan Penninkankaasta ei tule Euronpelaajaa... Sejdiu vaspana on kuin basisti rummuissa...
|
|
|
|
|
firs
Poissa
|
 |
Vastaus #976 : 06.03.2022 klo 13:10:28 |
|
1-2 pitäisi olla tulossa vielä mutta Viitikon kauppaamiseen se ei enää liity käsittääkseni.
Alle kuukausi kau’en alkuun, joten veikataan, että näistä kahesta toista ei ole koskaan ollut olemassakaan ja toinen on Onuray Köse. Eiköhän sieltä kohta twiitata se varma kevään merkki: ”joukkue on valmis”.
|
|
|
|
|
Vilminho
Poissa
|
 |
Vastaus #977 : 06.03.2022 klo 13:15:15 |
|
Mitehä suksistadion? Pystyyks siel pelaa muutaku mutapalloa 8.4?
|
|
|
|
|
Lahtimaailmankartalle
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Lahti, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #978 : 06.03.2022 klo 18:11:11 |
|
Mitehä suksistadion? Pystyyks siel pelaa muutaku mutapalloa 8.4?
Surulliseltahan se kuulostaa mutta on Kisapuistokin kyllä aivan järkyttävässä kunnossa.
|
|
|
|
|
Raffael
Poissa
Suosikkijoukkue: FCLK & SMJK
|
 |
Vastaus #979 : 06.03.2022 klo 19:13:54 |
|
On kyllä surullista ja säälittävää, ettei Lahden kokoisessa ”urheilukaupungissa” ole vielä näiden kaikkien vuosi(kymmenten) jälkeenkään kunnollista kenttää tai stadionia. Mikä vittu siellä nyt junnaa. Tekisivät julkisen ulostulon asian suhteen niin tiedettäisiin, mikä on pielessä. Kyllähän sen olisi pitänyt olla pystyssä jo vuosia
Kateellisena katselen esim. Tamperetta, Seinäjokea tai Vaasaa, jossa rakennetaan uusia stadikoita, lätkähalleja, yms. Tapahtumia valuu sinne, samalla kun Lahti kuihtuu. Eikö päättäjät ymmärrä potentiaalia, kun ”ei ole varaa”
|
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
 |
Vastaus #980 : 06.03.2022 klo 20:51:55 |
|
Joko kausikorttilaisille on suunniteltu edukkaita bussikyytejä Valkeakoskelle ekoihin kotimatseihin?
|
|
|
|
|
Raffael
Poissa
Suosikkijoukkue: FCLK & SMJK
|
 |
Vastaus #981 : 06.03.2022 klo 22:14:57 |
|
Joko kausikorttilaisille on suunniteltu edukkaita bussikyytejä Valkeakoskelle ekoihin kotimatseihin?
Toivotaan. Kaikki kynnelle kykenevät myös Maarianhaminaan
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #982 : 10.03.2022 klo 12:25:47 |
|
|
|
|
|
|
Vilminho
Poissa
|
 |
Vastaus #983 : 10.03.2022 klo 13:54:31 |
|
Ens kauella junnut chänttää Riitta Väisästä ai että
|
|
|
|
|
KebabPirillä
Poissa
Suosikkijoukkue: Lahti
|
 |
Vastaus #984 : 10.03.2022 klo 15:01:38 |
|
Onks paljoo porukka menossa seuraavan viikon lauantai lupi awaylle?
|
|
|
|
|
firs
Poissa
|
 |
Vastaus #985 : 10.03.2022 klo 15:23:19 |
|
Mitäs laareilla?
|
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #986 : 11.03.2022 klo 02:37:21 |
|
Ens kauella junnut chänttää Riitta Väisästä ai että
Joo muuten, mut ei kukaan alle 30-vuotias tiedä kuka se on.
|
|
|
|
|
Asametal
Poissa
Suosikkijoukkue: LAHEST
|
 |
Vastaus #987 : 11.03.2022 klo 09:00:26 |
|
Pelataanko huominen matsi Mukkulan kuplassa, ja monelta alkaa? Otetaanko katsojia sisään?
|
|
|
|
|
kaikkiULOS
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Arsenal
|
 |
Vastaus #988 : 11.03.2022 klo 09:38:42 |
|
Pelataanko huominen matsi Mukkulan kuplassa, ja monelta alkaa? Otetaanko katsojia sisään?
Matsi pelataan kello 14:15 Kisapuiston tekonurmella, (ei stadion) ja katsojia saa ottaa sisään. Tosin kannattaminen kielletty.
|
|
|
|
|
Asametal
Poissa
Suosikkijoukkue: LAHEST
|
 |
Vastaus #989 : 11.03.2022 klo 11:25:12 |
|
Matsi pelataan kello 14:15 Kisapuiston tekonurmella, (ei stadion) ja katsojia saa ottaa sisään. Tosin kannattaminen kielletty.
Muchos nachos  Kannattaminen ei olis toki tullut mieleenikään.
|
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #990 : 11.03.2022 klo 17:36:07 |
|
Mitäs laareilla?
Näin hiljaista ei ole ollut aikoihin. Oikein erityismaininnan ansaitsee.
|
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #991 : 12.03.2022 klo 14:43:20 |
|
Järvenpää klesaksi, ei pystynyt varamaan painoa oikealle jalalleen 
|
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #992 : 12.03.2022 klo 15:15:53 |
|
Järvenpää klesaksi, ei pystynyt varamaan painoa oikealle jalalleen  Tästä tulee hirveä kausi.
|
|
|
|
|
Mo Leicester
Poissa
Suosikkijoukkue: Heikari OUT
|
 |
Vastaus #993 : 12.03.2022 klo 15:47:39 |
|
Järvenpää klesaksi, ei pystynyt varamaan painoa oikealle jalalleen  Voi vitun vittu
|
|
|
|
|
Asametal
Poissa
Suosikkijoukkue: LAHEST
|
 |
Vastaus #994 : 12.03.2022 klo 16:24:58 |
|
Memollalta komee vaparimaali. Josko se seisois sittenkin?
|
|
|
|
|
Jaahas00
Poissa
|
 |
Vastaus #995 : 12.03.2022 klo 16:33:53 |
|
Mites meinaako joku lähteä ens lauantaina boltille
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #996 : 12.03.2022 klo 16:34:28 |
|
3-1. 2x Zeqiri + Memolla.
Zeqirin vire vaikuttaa ihan lupaavalta (teksti-tv-arvio).
|
|
|
|
|
firs
Poissa
|
 |
Vastaus #997 : 12.03.2022 klo 17:34:14 |
|
Näin hiljaista ei ole ollut aikoihin. Oikein erityismaininnan ansaitsee.
Järvenpää klesaksi, ei pystynyt varamaan painoa oikealle jalalleen  Eiköhän kohta tule twiitti, jossa kerrotaan sekä Järvenpään palailevan joskus elokuussa että joukkueen olevan valmis.
|
|
|
|
|
Upon Pallo 6
Poissa
|
 |
Vastaus #998 : 12.03.2022 klo 18:46:25 |
|
Zegiri, Memolla, Pirttijoki jäivät mieleen erityisesti ja positiivisesti, Lahti oli tänään parempi mutta ihme hiipuminen toisen jakson lopuilla, Mikkeli olisi voinut hyvin tehdä toisenkin eli lopulta aika tasainen peli. MP jaksoi painaa loppuun asti hyvällä temmolla ja heillä varsin taitavia kavereita!
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #999 : 12.03.2022 klo 22:13:38 |
|
Jännä toi Christofin haastattelu. Puolet suomeksi, puolet englanniksi.
Rohkeesti vaan kokonaan suomeksi, me ei välitetä, jos tulee joku kielioppivirhe.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.03.2022 klo 22:22:39 kirjoittanut Edmundo »
|
|
|
|
|
|
|
|