maranpersepano
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS ja eMPee
|
 |
Vastaus #900 : 17.05.2022 klo 16:05:54 |
|
Voi olla, että ry ja oy ovat usein liian erillisiä toimijoita. Joissain seuroissa näillä on jopa riitaiset välit. Kuinka moni junnukoutsi tai junnuseuran pomo edes arvostaa edustustoimintaa? Veikkaan, että noissa positioissa on paljon porukkaa, jotka katsovat mieluummin kotona Valjua tai jopa lätkää kuin suomalaista futista.
Jos Oy ja ry ovat kaukana toisistaan, niin silloin ei tarvii niitä junnuja valmentajineen sinne katsomoihin paljoa odotella. Oy:llä ja ry:llä kun tahtoo joskus olla aivan päinvastaiset intressit. Oy tahtoo menestystä ja ry tahtoo saada omat junnut edustukseen. Nämä kaksi eivät vain kaikkien organisaatioiden kohdalla oikein kohtaa. Jos Oy ja ry ovat ns. ”Yhteisellä asialla”, niin silloin siellä katsomoissa voisi kuvitella olevan koko kyseisen seuran skaala aina vauvasta vaariin.
|
|
|
|
Gunner16
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #901 : 17.05.2022 klo 16:13:45 |
|
Kyllähän tuosta päästään taas siihen, että kun ei ole matsissa käymisen kulttuuria, vaikuttavat muut tekijät mm. sää & stadion-olosuhteet suhteessa enemmän yleisömäärään kuin muualla. On väärin sanoa, ettei Suomessa kävisi matseissa jengiä sään takia, mutta on myös hieman turhaa verrata johonkin Turkkiin tai Englantiin, jossa kyllä mennään (lumi)sateessakin peliin.
Suomessa ei siis käy vähemmän ihmisiä suoraan sen takia, että olosuhteet ja keli ovat paskat, mutta ne saattavat keikauttaa päätöksen lähtemisestä matsiin helpommin suuntaan tai toiseen, kuin maassa jossa jalkapallopeleissä käymiseen on vakaampi kulttuuri.
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
 |
Vastaus #902 : 17.05.2022 klo 19:29:26 |
|
Ruudun selostajan mukaan Pohjoismaisella suurseuralla tänään yleisöä reilu 2100. Eli samaa luokkaa kuin muillakin jättiläisillä, kuten Rosenborgilla, Bröndbyllä, Malmölla yms.
e: Tarkka lukema 2124
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
 |
Vastaus #903 : 17.05.2022 klo 19:31:44 |
|
Valkeakoski: 1108 Oulu: 1117
|
|
|
|
Kiitaja
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC Lahti, SM
|
 |
Vastaus #904 : 17.05.2022 klo 19:38:23 |
|
Vittu mitä lukemia.
|
|
|
|
PG
Paikalla
Suosikkijoukkue: Dynaaminen taitotasoylivoima pienessä tilassa
|
 |
Vastaus #905 : 17.05.2022 klo 19:40:26 |
|
Vittu mitä lukemia.
Sama. Siinä missä Klubi AM on surumielinen, on se silti kahden muun paikkakunnan AM yhteensä. Kello 18 arkena pelaaminen on selvästi houkutellut lapsiperheet katsomoihin.
|
|
|
|
maranpersepano
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS ja eMPee
|
 |
Vastaus #906 : 17.05.2022 klo 19:43:57 |
|
Sama. Siinä missä Klubi AM on surumielinen, on se silti kahden muun paikkakunnan AM yhteensä. Kello 18 arkena pelaaminen on selvästi houkutellut lapsiperheet katsomoihin.
Vai olisko perseelleen vedetyn kauden avauksen satoa nämä lukemat? Ketään ei kiinnosta.  E. Kendon Italia-Tanskako siellä vetää katsojia? 
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.05.2022 klo 19:46:29 kirjoittanut maranpersepano »
|
|
|
|
|
harkkapilli
Poissa
|
 |
Vastaus #907 : 17.05.2022 klo 20:42:28 |
|
Tampereellakin mielenkiintoinen tilanne. Ilveksellä seuraava kotipeli heti kuukauden päästä 18.6. Siitä neljä päivää seuraavaan kotiotteluun. Ei kovin ideaali tilanne saada yleisöä. Toivottavasti sentään kelit suosivat silloin vähän paremmin, vaikka juhannus onkin siinä jo ihan ovella.
|
|
|
|
kylmäkärkkäri
Poissa
|
 |
Vastaus #908 : 17.05.2022 klo 20:56:22 |
|
Nyt hei posin kautta. Peli on hyvää ja kyllä yleisö tulee takaisin katsomoihin 
|
|
|
|
Potittaja
Poissa
|
 |
Vastaus #909 : 17.05.2022 klo 21:16:54 |
|
Tampereellakin mielenkiintoinen tilanne. Ilveksellä seuraava kotipeli heti kuukauden päästä 18.6. Siitä neljä päivää seuraavaan kotiotteluun. Ei kovin ideaali tilanne saada yleisöä. Toivottavasti sentään kelit suosivat silloin vähän paremmin, vaikka juhannus onkin siinä jo ihan ovella.
Lahessa pelataan sunnuntaina kauden vika kotimatsi… … ei kun näköjään heinäkuussa jatkuu pelit vielä. 
|
|
|
|
Urpo Tomera
Poissa
|
 |
Vastaus #910 : 17.05.2022 klo 21:23:42 |
|
Onhan toi otteluohjelma aivan täysi vitsi. Ei kukaan pysy perässä siitä milloin pelataan. Torstai ja sunnuntai pelipäiviksi seuraavaksi 10 vuodeksi, niin ehkä ihmiset oppivat käymään peleissä.
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #911 : 17.05.2022 klo 21:24:52 |
|
Sunnuntain vakipelipäivästä ja -ajasta luopuminen alkaa tosiaan tuottaa odotettua tulosta 
|
|
|
|
Ameobi
Poissa
Suosikkijoukkue: Futis
|
 |
Vastaus #912 : 17.05.2022 klo 21:26:58 |
|
Tampereellakin mielenkiintoinen tilanne. Ilveksellä seuraava kotipeli heti kuukauden päästä 18.6. Siitä neljä päivää seuraavaan kotiotteluun. Ei kovin ideaali tilanne saada yleisöä. Toivottavasti sentään kelit suosivat silloin vähän paremmin, vaikka juhannus onkin siinä jo ihan ovella.
Suomen cupille varattu kalenterista pari päivää, gymnaestrada, yleisurheilun gp, majutauko. Gymnaestrada vie tuossa purkuineen varmaan viikon. Mihin sä tossa sijoitat sen kotiottelun?
|
|
|
|
Raven32
Poissa
|
 |
Vastaus #913 : 17.05.2022 klo 21:27:11 |
|
Kyllä yleisöä tuntuu pyörivän Euroopan sarjoissa, vaikka ei ole tietoakaan mistään pilipali tasoittamisista. Siellä ne isot jyrää ja pienet vikisee, mutta yleisöä käy kaikissa peleissä.
Varmasti monessa sarjassa ja maassa katsomot täynnä sekä meno varsin mallikasta. Näihin paikkoihin on imua myös sieltä peruskansasta ja liput on hyvä hankkia ajoissa. Mutta ei voi myöskään ihan yleistää, että joka paikassa tuvat täynnä. Useassa paikassa katsomot eivät aina täyty ja nimekkäät vastustajat vieraillessa tekevät tähän poikkeuksen. Tuosta voi lukaista millaista meno on Portugalissa https://fussballranskalaiset.wordpress.com/. Jos satunnaiskatsojia yms. haluttaisiin lisää ja useammin katsomoihin, niin ei varmasti haittaisi että peleissä olisi hyvä tunnelma. Tämä on todella monesta asiasta kiinni, mutta "syyttävä" sormi osoittaa tällöin fanikatsomoon ja pelin tasoon. Luoko fanikatsomo sellaisen tunnelman, että se tarttuu taviksiinkin? Tai tapahtuuko kentällä muutakin kun puolustuslinjan keskenään palloittelua, joka herättäisi myös uniset katsojatkin?
|
|
|
|
kylmäkärkkäri
Poissa
|
 |
Vastaus #914 : 17.05.2022 klo 21:28:25 |
|
Onhan toi otteluohjelma aivan täysi vitsi. Ei kukaan pysy perässä siitä milloin pelataan. Torstai ja sunnuntai pelipäiviksi seuraavaksi 10 vuodeksi, niin ehkä ihmiset oppivat käymään peleissä.
Ei käy koska: ”Joo mutku ei mutku meille tiistai on paras päivä, paitsi kesäkuussa milloin pitää olla perjantai ja sitten syyskuussa vain lauantai pelejeä sekä sitten heinäkuun kolmas sunnuntai pitää olla kotipeli kun on Kallen-päivän markkinat + lokakuussa vain maanantai pelejä”
|
|
|
|
Sergei Analtov
Paikalla
Suosikkijoukkue: ACO
|
 |
Vastaus #915 : 17.05.2022 klo 21:45:58 |
|
Oulussa ei kyllä yli tonnia valitettavasti ollut. Hieman huolestuttavaa meininkiä täälläkin, vaikka saatanan kylmähän tuolla taas oli.
|
|
|
|
Nahtegal
Poissa
|
 |
Vastaus #916 : 17.05.2022 klo 21:46:11 |
|
Arkipäivä (vieläpä tiistai eli huonoin mahdollinen päivä) ja viileähkö keli vuodenaikaan nähden, joten odotettuja lukuja koronan jälkimainingeissa.
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #917 : 17.05.2022 klo 21:47:47 |
|
Ei kai kukaan enää koronan takia jää pois?
|
|
|
|
Kiitaja
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC Lahti, SM
|
 |
Vastaus #918 : 17.05.2022 klo 22:25:14 |
|
Ei kai kukaan enää koronan takia jää pois?
Tavallaan, koska korona-aikaan on totutttu, että ei käydä matseissa ja keksitty muuta tekemistä.
|
|
|
|
Floppi
Poissa
|
 |
Vastaus #919 : 17.05.2022 klo 22:29:53 |
|
Sama. Siinä missä Klubi AM on surumielinen, on se silti kahden muun paikkakunnan AM yhteensä. Kello 18 arkena pelaaminen on selvästi houkutellut lapsiperheet katsomoihin.
Kieltämättä idässä oli iso osa lapsien kanssa liikkeellä, niinkuin jostain käsittämätöstä syystä aina Lahi-peleissä tuntuu käyvän kun molemmat päädyt huutaa homovittua. Ehkäpä Grano oli sponssannut jotain perhelippuja? Voin vain päätellä että lapsettomat on vuorostaan jääneet kotiin.
|
|
|
|
Max Krabber
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
 |
Vastaus #920 : 17.05.2022 klo 23:26:15 |
|
En oikein jaksa syttyä noihin selityksiin, että kukaan ei tiedä koska pelataan. Kaikki osaavat katsoa netistä kotipelipäivät ja suunnitella menonsa sen mukaan. Mielikuva tuotteesta ei vaan ole kummoinen, vaikka pelit nähneet tietävät tason ihan viihdyttäväksi. Irtolippujen hinnat eivät täysin vastaa pelin tuottamaa viihdearvoa tavan kulkijalle. Pelit tulevat Ruudusta, jolloin ei tarvitse lähteä palelemaan stadionille ja voi pelin katsomisen ohessa puuhata jotain muutakin. Ei ole peleissä käymisen kulttuuria (tämä koskee jokseenkin kaikkia lajeja Suomessa). Onhan noita syitä vaatimattomille luvuille.
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #921 : 17.05.2022 klo 23:58:50 |
|
En oikein jaksa syttyä noihin selityksiin, että kukaan ei tiedä koska pelataan. Kaikki osaavat katsoa netistä kotipelipäivät ja suunnitella menonsa sen mukaan. Osaisivat varmasti, mutta kaikki ei aloita joka ikistä päiväänsä selvittämällä, oliskohan tänään joku futismatsi jossain. Ennen vanhaan riitti, kun selvitti sunnuntaina, onko klo 18:30 koti- vai vierasmatsi.
|
|
|
|
Ameobi
Poissa
Suosikkijoukkue: Futis
|
 |
Vastaus #922 : 18.05.2022 klo 00:34:20 |
|
Runkopäivät ja kellonajat olisi tietysti eteenpäinmenoa ja hyvä asia. Tarve tai halu tehdä jotain syntyy kuitenkin muualta.
|
|
|
|
kylmäkärkkäri
Poissa
|
 |
Vastaus #923 : 18.05.2022 klo 06:46:35 |
|
Yksinään uusi stadion ei houkuttele katsomoon väkeä (tune: SJK). Runkopelipäivät saattaisivat auttaa sitouttamaan aktiivisempaa yleisöä, mutta tuulareita sekään ei toisi yksinään katsomoon.
Yleisömäärän kasvattaminen on helvetin pitkä ja kivinen tie kuljettavaksi, joka vaatii massiivisia ponnisteluita niin seuroilta, liigalta kuin medialta. Varsinkin kun lähtötilanne on se että itketään savet housussa siinä tien viereisessä ojassa.
Esimerkki nykyisestä tilanteesta: Tällä hetkellä suurin ja mahtavin kusee joka ottelussa oman brändinsä päälle niin pahasti, että vaikka siihen kioski toimintaan saataisiin järkeä, niin en yllättyisi vaikka kesällä ja syksyllä siellä nähtäisiin useampi alle 1500 am. Näitä pettyineitä katsojia kun on lähes mahdoton houkutella takaisin ostamaan lippua. Tämä taas laskee koko sarjan keskiarvoa, kun Klubin am pitäisi automaattisesti olla yli tuplat muista paikkakunnista.
|
|
|
|
Durden
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi
|
 |
Vastaus #924 : 18.05.2022 klo 07:27:49 |
|
Yksinään uusi stadion ei houkuttele katsomoon väkeä (tune: SJK).
No kyllähän houkuttelee. Tuskin SJK:n tämän kauden räpeltämistä olisi vanhalle keskuskentälle lähtenyt katsomaan edes tuhat silmäparia. Nyt stadionilla on ollut kahtakin tuhatta. Tietysti tapahtuma pitää olla kunnossa. Se Seinäjoella osataan ehkä parhaiten.
|
|
|
|
|
|