Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #3750 : 17.04.2023 klo 06:38:21 |
|
Niin, Sakahan on vielä todella nuori ja pään kestävyys ei ole ainakaan vielä aina vakuuttanut, vaikka potentiaalia on vaikka mihin. Se alkukauden ja alkuvuonna uudestaan esiintynyt jumalmoodi taitaa kuitenkin olla ohi, ja varmasti väsymystäkin alkaa jo olla - sekä henkistä että fyysistä.
Itsehän syytän mestaruuden karatessa Kardashianeja  Sakalla nuoreksi mieheksi varmasti kaikenlaista meneillään kun nimi kiirii piireissä, noiden edellä mainittujen kanssa pyörimisestä lähtien. Oli todella heikko eilen, siinä yhdessäkin 3v3 läpiajossa kun kuljetti palloa niin näki heti kehonkielestä, että tämä ei pääty hyvin. Nuorella pelaajalla paljon pelejä tälle kaudelle ja etenkin isoissa valoissa, ei ihme. Kahden maalin johdon sulattaminen nyt kaksi kertaa putkeen, tyyli vaihtui välissä. Liverpool oli yksinkertaisesti sillä päällä toisella puoliajalla, WH päästettiin täysin ilmaiseksi mukaan peliin. 2-0:n jälkeen käsittämättömän lepsua läpsyttelyä joukkuetta vastaan, joka heitti pyyhkeen täydellisesti kehään. Sitten Parteyltä heikko suoritus, jonka jälkeen WH heräsi. 2-0:n jälkeen olisi pitänyt raa'asti leipoa WH maanrakoon, nyt tyydyttiin neppailemaan puolivaloilla. Väsymystä ilmassa, mutta se ei saa olla selitys kun taistellaan mestaruudesta ja WH oli viikolla pelannut extra-pelin Arsenaliin verrattuna. Jännäksi menee ja hyvä niin, ihan mahtavaa viihdettä tämä kausi kaikkinensa ollut tähän asti ja rohkea ja kaunis pelitapa ei koskaan tuo pettymystä vaikka tässä toiseksi jäätäisiinkin. Ja edelleen, Cityn kone tulee missaamaan loppukaudesta yhden sykäyksen, se on varmaa 
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #3751 : 17.04.2023 klo 08:09:41 |
|
Ei ainakaan jos Holding kentällä. Taso ei vaan riitä. Varmasti kova tsemppaamaan ja mukava kaveri, mutta tasoltaan enintään nelostoppari mestaruudesta taistelevassa joukkueessa.
Joo aika surkeahan Holding on ja varsinkin syöttövalikoima ja pelirohkeus on huonolla tasolla. Puhumattakaan tietenkään siitä, että on yksinkertaisesti huono puolustamaan ja joku Haaland tulee viemään kaksinkamppailuissa kuin märkää rättiä. Mutta tuskin White topparina on juuri sen parempi, sitähän ei olla paljoa edes nähty tällä kaudella. White on rotta, ja Cityä vastaan Etihadilla niistä rottailuista vihelletään varmasti.
|
|
|
|
giro12
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3752 : 17.04.2023 klo 09:04:08 |
|
On se paljon parempi kuin lähteä riskillä voittamaan ja hävitä rumasti. Mutta joo, puolustamalla Arsenal ei tule Etihadilla pärjäämään.
Jos Saliba saadaan kentälle, niin voi pärjätäkin. Nythän kaksi edellistä on loistavan alun jälkeen kääntyneet pistemenetyksiksi, kun peliä ei ole saatu haltuun. Saliba kuitenkin heittelee myös hyviä palloja vastahyökkäyksiin, toisin kuin Holding, mikä ennestään pakottaa vastustajan puolustuksen ja keskikentän myös puolustamaan. Holding avaa lähinnä katsomoon tai Ramsdalelle.
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3753 : 17.04.2023 klo 09:05:59 |
|
Joo aika surkeahan Holding on ja varsinkin syöttövalikoima ja pelirohkeus on huonolla tasolla. Puhumattakaan tietenkään siitä, että on yksinkertaisesti huono puolustamaan ja joku Haaland tulee viemään kaksinkamppailuissa kuin märkää rättiä. Mutta tuskin White topparina on juuri sen parempi, sitähän ei olla paljoa edes nähty tällä kaudella. White on rotta, ja Cityä vastaan Etihadilla niistä rottailuista vihelletään varmasti.
Eilinen kaatui kokemattomuuteen eli Arsenal luuli pelin olevan ohitse 20 min. jälkeen ja kun West Ham sai tsempin päälle, niin Arsenal ei enää löytänyt omaa virettä. Holdingin isoin ongelma on se, että hänen pelaaminen laskee Whiten, Sakan, Gabrielin ja Parteyn pelaamista. He kaikki kärsivät tai joutuvat paikkaamaan Holdingin pelaamista. Milloin tulee huonoja syöttöjä tai ylipelaa/lukee väärin tilanteita. Tämä kaikki on pois hyökkäämisestä ja pallonhallinnasta. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, kun loukkaantumiset ja Kiwior ei vielä riitä.
|
|
|
|
Arsufani
Poissa
Suosikkijoukkue: Gunners, Three Lions
|
 |
Vastaus #3754 : 17.04.2023 klo 12:50:40 |
|
Saka oli todella heikko eilen, siinä yhdessäkin 3v3 läpiajossa kun kuljetti palloa niin näki heti kehonkielestä, että tämä ei pääty hyvin.
Toivottavasti käyvät Odegaardin kanssa tuota tilannetta läpi. Se oli itse asiassa vielä 3v2 läpiajo. Kun Trossard piti leveyden vasemmalla, niin Sakan olis ehdottomasti pitänyt laittaa pallo hyvissä ajoin Odelle, joka olisi pelimiehenä varmasti ajanut itsensä myös hieman vasempaa kohden, joka olisi laittanut toisen puolustajan myös siirtymään enemmän vasemmalle. Tämä olisi aukaissut enemmän tilaa Sakalle, jolle Ode olisi taatusti pallon takaisin syöttänyt. Siitä olisi ollut "helppo" laittaa pallo vasenjalkaisena takakulmaan. Hyvät uutiset on se, että Arsenal edelleen johtaa sarjaa. Mutta huonot uutiset on se, ettei pistemenetyksiin juurikaan olisi varaa, ottaen huomioon Cityn formin. Toki heillä on matseja ja kuormitusta tiedossa, mutta silti.
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #3755 : 17.04.2023 klo 14:30:42 |
|
joten loppuihin matseihin voi lähteä paineettomasti haastajan asemasta
Eiköhän se paine kattilassa sen kuin kasva jokaisen pistemenetyksen jälkeen..
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #3756 : 17.04.2023 klo 16:11:43 |
|
Eiköhän se paine kattilassa sen kuin kasva jokaisen pistemenetyksen jälkeen..
Niin kyllähän tässä on nähtävissä ihan oman historian lisäksi perus poolimainen sulaminen kun meno käy kovaksi. e: mukavaa kuitenkin se, että kävi miten kävi niin Euroopassa touhutaan ens kaudella samalla, kun 'Pool makselee Salaheille (jos jää), kujahtaneelle Van Dijkille & kump. tähtitieteellisiä summia epämääräisestä jolkottelusta.
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #3757 : 17.04.2023 klo 18:32:05 |
|
Niin kyllähän tässä on nähtävissä ihan oman historian lisäksi perus poolimainen sulaminen kun meno käy kovaksi.
e: mukavaa kuitenkin se, että kävi miten kävi niin Euroopassa touhutaan ens kaudella samalla, kun 'Pool makselee Salaheille (jos jää), kujahtaneelle Van Dijkille & kump. tähtitieteellisiä summia epämääräisestä jolkottelusta.
Ei ollut tarkoitus heittää mitään piikkiä vai vastaavaa. Mun mielestä oli vain aivan absurdi lause, että Arsu olisi nyt jotenkin paineettomassa tilassa. Enkä edes laittaisi mihinkään sulamisen piikkiin jos mestaruutta ei tule. Vastustaja on vain yksinkertaisesti parempi.
|
|
|
|
Neljä Tähteä
Poissa
|
 |
Vastaus #3758 : 17.04.2023 klo 19:27:22 |
|
Enkä edes laittaisi mihinkään sulamisen piikkiin jos mestaruutta ei tule. Vastustaja on vain yksinkertaisesti parempi.
Jep. Arsenal voi hyvinkin kerätä 90 pistettä ja sijoittua toiseksi. Onhan tämä Cityn asettama rima aivan järjettömän korkealla. Toki öljyraha jne., mutta ManU ja Chelsea ovat hyviä esimerkkejä, että raha itsessään ei tuo menestystä vaan taustalla tulee olla myös urheilullista osaamista ja pitkäaikaisia suunnitelmia.
|
|
|
|
Selski
Poissa
|
 |
Vastaus #3759 : 17.04.2023 klo 21:01:05 |
|
Jep. Arsenal voi hyvinkin kerätä 90 pistettä ja sijoittua toiseksi. Onhan tämä Cityn asettama rima aivan järjettömän korkealla. Toki öljyraha jne., mutta ManU ja Chelsea ovat hyviä esimerkkejä, että raha itsessään ei tuo menestystä vaan taustalla tulee olla myös urheilullista osaamista ja pitkäaikaisia suunnitelmia.
Chelsea nyt sattuu vaan olemaan Englannin top-2 menestynein joukkue viimeisen 20v ajalta mutta mitäpä sitä faktoilla pilaamaan hyvää keskustelua
|
|
|
|
halataanko
Poissa
|
 |
Vastaus #3760 : 17.04.2023 klo 21:55:57 |
|
Chelsea nyt sattuu vaan olemaan Englannin top-2 menestynein joukkue viimeisen 20v ajalta mutta mitäpä sitä faktoilla pilaamaan hyvää keskustelua Luetun ymmärtäminen, missä pelaa? Eikös putinin juoksupojan lähdettyä kukkaron nyörit ole avautuneet entisestään, mutta tulokset eivät tämän kanssa oikein korreloi. Lisäksi tämä "etsitään manageria max kahdeksi vuodeksi"- strategia ei ainakaan valioliigassa ole ollut kovin relevantti sitten Conten lähdön jälkeen.
|
|
|
|
Neljä Tähteä
Poissa
|
 |
Vastaus #3761 : 17.04.2023 klo 21:58:26 |
|
Chelsea nyt sattuu vaan olemaan Englannin top-2 menestynein joukkue viimeisen 20v ajalta mutta mitäpä sitä faktoilla pilaamaan hyvää keskustelua Ei ole millään tavalla relevanttia tällä hetkellä. Onhan Manullakin 13 valioliigamestaruutta, ylivoimaisesti eniten, mutta silti he ovat taapertaneet urheilullisesti 10 vuotta putkeen vaikka ovat käyttäneet miljardi puntaa.
|
|
|
|
Selski
Poissa
|
 |
Vastaus #3762 : 17.04.2023 klo 22:47:08 |
|
Ei ole millään tavalla relevanttia tällä hetkellä. Onhan Manullakin 13 valioliigamestaruutta, ylivoimaisesti eniten, mutta silti he ovat taapertaneet urheilullisesti 10 vuotta putkeen vaikka ovat käyttäneet miljardi puntaa.
Manun kohdalla esimerkkisi oli oikein pätevä, sitä tässä en ole alunperinkään yrittänyt kiistää. Alkuperäisessä viestissäsi sanoit, että raha ei riitä menestymiseen ilman pitkäjänteisyyttä ja urheilullista osaamista. Chelsean kohdalla pitkäjänteisyyttä ei ole ollut mainitsemaani 20-vuoteen, mutta urheilullista osaamista ilmeisesti senkin edestä. Chelsea kuitenkin on voittanut Englantilaisista joukkueista eniten "tärkeitä pokaaleja" 2000-luvun jälkeen ja viimeisimmästä UCL-mestaruudesta on vasta muutama vuosi. Vaikka otettaisiin vain viimeiset 5-vuoden pokaalit huomioon, löytyy sieltäkin seurajoukkueiden mm-kisojen voitto, edellämainittu UCL-pysti, SuperCup, Eurooppaliigan voitto, ja yksi FA-cup. Ja kun puhutaan menestymisestä, on mielestäni aika epäreilua tässä keskustelussa käyttää pelkästään yhden vuoden otantaa, joka vielä sattuu olemaan Chelsean heikoin pitkään aikaan. En halua Arsenalin topikissa tämän enempää käydä läpi Chelsean asioita, pointtina oli vain vähän korjata "faktoja" jota yllä kirjoiteltiin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.04.2023 klo 23:10:42 kirjoittanut Selski »
|
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #3763 : 17.04.2023 klo 23:32:28 |
|
Ei ollut tarkoitus heittää mitään piikkiä vai vastaavaa. Mun mielestä oli vain aivan absurdi lause, että Arsu olisi nyt jotenkin paineettomassa tilassa.
Enkä edes laittaisi mihinkään sulamisen piikkiin jos mestaruutta ei tule. Vastustaja on vain yksinkertaisesti parempi.
Sori meni tunteisiin. Arsenal ei tietenkään ole paineettomassa tilassa. Painetta ei kuitenkaan kannata liioitella. Poolia kohtaa sitä paitsi paljon sympatiaa ja kunnioitusta. En silti jaa näkemystä, että City olisi yksinkertaisesti parempi joukkue. Toisena päivänä on, toisena ei. Ajattelen Arsenalilla olevan aidot mahdollisuudet Cityn kaatoon, mutta jos dunkkuun tulee, niin silloin sinisten mestaruus on ansaittu, eihän siinä. + Mitä tulee tällaiseen harhaiseen FM:ään, niin Citystä kelpuuttaisin Arsuun KDB:n, Rodrin, Gündoganin, ja penkille Mahrezin + Bernardo Silvan minä tahansa päivänä. Alvarez, Akanji myös mukiinmeneviä. Haaland tietysti kone, mutta omissa kirjoissa saatanan tylsä pelaaja, joka ei mielestäni tee jalkapallosta erityisen kaunista. Tehokasta kyllä, mutta tylsää. Joten en häntä Arsenalissa haluaisi nähdä. Arsenal Haalandin pysäyttäjänä taas todellakin kiinnostaa.
|
|
|
|
Wojciech
Poissa
|
 |
Vastaus #3764 : 18.04.2023 klo 17:41:59 |
|
Sori meni tunteisiin. Arsenal ei tietenkään ole paineettomassa tilassa. Painetta ei kuitenkaan kannata liioitella.
Poolia kohtaa sitä paitsi paljon sympatiaa ja kunnioitusta.
En silti jaa näkemystä, että City olisi yksinkertaisesti parempi joukkue. Toisena päivänä on, toisena ei.
Ajattelen Arsenalilla olevan aidot mahdollisuudet Cityn kaatoon, mutta jos dunkkuun tulee, niin silloin sinisten mestaruus on ansaittu, eihän siinä.
+
Mitä tulee tällaiseen harhaiseen FM:ään, niin Citystä kelpuuttaisin Arsuun KDB:n, Rodrin, Gündoganin, ja penkille Mahrezin + Bernardo Silvan minä tahansa päivänä. Alvarez, Akanji myös mukiinmeneviä. Haaland tietysti kone, mutta omissa kirjoissa saatanan tylsä pelaaja, joka ei mielestäni tee jalkapallosta erityisen kaunista. Tehokasta kyllä, mutta tylsää. Joten en häntä Arsenalissa haluaisi nähdä. Arsenal Haalandin pysäyttäjänä taas todellakin kiinnostaa.
Huippu-urheilussa hyvän parhaasta erottaa pääsääntöisesti henkinen puoli. Tämän kauden Arsenalin tason nostokin perustunee haastatteluja seuranneena Jesuksen ja Zinchenkon joukkueeseen tuomaan "voittamisen kulttuuriin". Cityllä on noita voittavia pelaajia enemmän kuin Arsenalilla. Tämä henkinen pääoma näyttelee nyt kauden ratkaisuhetkillä suurta roolia. City on ollut viime vuosina ja on tälläkin hetkellä yksinkertaisesti parempi joukkue.
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #3765 : 18.04.2023 klo 18:37:23 |
|
Huippu-urheilussa hyvän parhaasta erottaa pääsääntöisesti henkinen puoli. Tämän kauden Arsenalin tason nostokin perustunee haastatteluja seuranneena Jesuksen ja Zinchenkon joukkueeseen tuomaan "voittamisen kulttuuriin". Cityllä on noita voittavia pelaajia enemmän kuin Arsenalilla. Tämä henkinen pääoma näyttelee nyt kauden ratkaisuhetkillä suurta roolia. City on ollut viime vuosina ja on tälläkin hetkellä yksinkertaisesti parempi joukkue.
Perinteisesti voittajaksi kasvetaan. Eli pitää kulkea polku pettymyksineen. Olisi erittäin kova suoritus, jos Arsenal ja Arteta nousevat sijoilta ynnämuut suoraan mestariksi. Ja jo nyt voidaan sanoa, että kyseessä ei ole mikään Leicesterin unelmakauden mestaruus, jossa jokainen muu pienempi ja suurempi seura kompuroi enemmän tai vähemmän, suurin osa enemmän. Tuolloin mestaruus irtosi 81 pisteellä ja Arsenal tuli toiseksi 71 pisteellä.
|
|
|
|
Fin_Gooner
Poissa
|
 |
Vastaus #3766 : 18.04.2023 klo 19:35:36 |
|
Perinteisesti voittajaksi kasvetaan. Eli pitää kulkea polku pettymyksineen. Olisi erittäin kova suoritus, jos Arsenal ja Arteta nousevat sijoilta ynnämuut suoraan mestariksi. Ja jo nyt voidaan sanoa, että kyseessä ei ole mikään Leicesterin unelmakauden mestaruus, jossa jokainen muu pienempi ja suurempi seura kompuroi enemmän tai vähemmän, suurin osa enemmän. Tuolloin mestaruus irtosi 81 pisteellä ja Arsenal tuli toiseksi 71 pisteellä.
Muistutit sitten vielä tuostakin fiaskosta... 
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
 |
Vastaus #3767 : 19.04.2023 klo 00:13:27 |
|
Muistutit sitten vielä tuostakin fiaskosta...  Se oli hieno kausi! Cazorla-Alexis-Özil -dominanssia! e: + Giroud! + Rosickyn viimeinen peli!
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.04.2023 klo 12:37:11 kirjoittanut tuuba »
|
|
|
|
|
Perukka
Poissa
|
 |
Vastaus #3768 : 20.04.2023 klo 15:34:09 |
|
Ei pelaa Saliba lähiaikoina, josko edes koko loppukautena. Etihadilla lähetään siis tutulla kokoonpanolla jos ei Arteta vedä jotain kania hatusta. Eiköhän kokoonpano ole sama kuin mitä huomenna Southamptonia vastaan. Vähän harmittaa että Cityä vastaan ei päästy pelaamaan sillä optimi avauksella koko kautena.
|
|
|
|
Gabriel Batistuta
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mikel Artetan Tykkimiehet.
|
 |
Vastaus #3769 : 21.04.2023 klo 07:51:22 |
|
Rob Holding vs. Haaland ei kuulosta kovin luottamusta herättävältä. Vielä elää toivo siinä että City tiputtaisi pisteitä otteluruuhkan keskellä.
|
|
|
|
veijomeri
Poissa
|
 |
Vastaus #3770 : 21.04.2023 klo 08:10:36 |
|
Homma kyllä lässähti saliban loukkaantumiseen, ikävä kyllä. Zinchenkolle, parteylle ja jesukselle löytyi pätevät korvaajat, mutta holding ei sitä ole. Mieluiten olisin nähnyt whitea keskellä, mutta se ei nyt ole tomiaysun poissaolon vuoksi ollut mahdollista.
|
|
|
|
potsolojo
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #3771 : 21.04.2023 klo 08:42:17 |
|
Homma kyllä lässähti saliban loukkaantumiseen, ikävä kyllä. Zinchenkolle, parteylle ja jesukselle löytyi pätevät korvaajat, mutta holding ei sitä ole. Mieluiten olisin nähnyt whitea keskellä, mutta se ei nyt ole tomiaysun poissaolon vuoksi ollut mahdollista.
Samat ajatukset. Jotenkin tuttu tuulahdus wengerin ajoilta kapeasta rosterista näiden monen paikan jamppojen kanssa: kun ajatellaan että joku pystyy pelaamaan kahdella tai kolmella paikalla niin se ei kuitenkaan pysty sitä samaan aikana tekemään, vieläkään
|
|
|
|
Rotta Ayala
Poissa
|
 |
Vastaus #3772 : 21.04.2023 klo 08:54:27 |
|
Samat ajatukset. Jotenkin tuttu tuulahdus wengerin ajoilta kapeasta rosterista näiden monen paikan jamppojen kanssa: kun ajatellaan että joku pystyy pelaamaan kahdella tai kolmella paikalla niin se ei kuitenkaan pysty sitä samaan aikana tekemään, vieläkään
Aika harvalla joukkueella on joka paikalle maailmanluokan stuntti. Varsinkaan sellainen, joka on vain sen pelipaikan mestari. Ja hyvä huomioida, että Salibakin oli vielä kauden alkaessa melko kirjoittamaton kortti vaikka olikin Liguessa esittänyt hyviä otteita. Tuntuu muutenkin hauskalta lukea näitä ranteet auki -viestejä, joissa mestaruus on nyt jo menetetty. Monellakin tapaa. Ensinnäkin jalkapallossa pelit pitää ensin pelata ennen kuin mitään voidaan hävitä. Toiseksi Arsenalin kausi on jo nyt ylittänyt selvästi tavoitteet vai oliko joku realistisesti sitä mieltä kauden alussa, että mestaruudesta voidaan haastaa? Ensi kaudella (Spurs TM) voidaan sitten itkeä ihan luvan kanssa kun ei johdetakaan sarjaa alusta asti toukokuun alkuun 
|
|
|
|
Laskikka
Poissa
Suosikkijoukkue: NSFR
|
 |
Vastaus #3773 : 21.04.2023 klo 10:38:36 |
|
Tuntuu muutenkin hauskalta lukea näitä ranteet auki -viestejä, joissa mestaruus on nyt jo menetetty. Monellakin tapaa. Ensinnäkin jalkapallossa pelit pitää ensin pelata ennen kuin mitään voidaan hävitä. Toiseksi Arsenalin kausi on jo nyt ylittänyt selvästi tavoitteet vai oliko joku realistisesti sitä mieltä kauden alussa, että mestaruudesta voidaan haastaa?
Sama. Vaikka väistämätön vituttaakin niin ei tässä voi silti ihan itkuraivareita heittää. Pelaajarinki vaatii edelleen levennystä ja parannusta, että vaikkapa Cityä voidaan haastaa ilman, että se vaatii venymistä kerta toisensa jälkeen.
|
|
|
|
Maslov
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3774 : 21.04.2023 klo 13:30:35 |
|
Ai Arsenal pelaa TÄNÄÄN! Olisi tullut itselle täysin yllätyksenä ellen olisi sattunut katsomaan livetuloksia, muille ei varmaan, mutta mainittakoon kuitenkin varmuuden vuoksi.
|
|
|
|
|
|