Feenix The Cock
Poissa
|
 |
Vastaus #1100 : 15.08.2022 klo 10:12:58 |
|
Conte ja Tuchel ovat molemmat melko intohimoisia valmentajia ja tällaisissa otteluissa helposti vähän läikkyy yli. Ei siinä mitään vakavaa sattunut ja Tuchelin loppuhaastattelukin sen kertoi. Itteä vituttaa suunnattomasti nää Klopposta sun muista itkevät. Ei koutsien tarvi edes olla mitenkään objektiivisia pelin tuoksinnassa. Jokainen joka on pelannut itse tietää, että ei kukaan ole. Kaikki 50/50 tuomiot tuntuu siltä, että sulta olis viety just tuoppi kädestä.
Tottakai valmentajatkin elävät tunteella pelissä mukana ja yrittävät saada kaikki 50/50 tilanteet käännettyä joukkueelleen. Pientä objektiivisuutta kaipaisi kyllä pelinjälkeisiin presseihin varsinkin näiltä Kloppeilta ja Mourinhoilta, ettei siellä sitten enää väkisin vängättäisi mustaa valkoiseksi, vaikka olisi itse ollut pelin tuoksinnassa väärässä. Se pelissä tunteella mukana eläminen pitää kuitenkin pystyä lopettamaan siihen loppuvihellykseen, aivan kuten pelaajienkin kohdalla tapahtuu. Eivät siellä pelaajatkaan toisiaan sukille tule saatika revi hiuksista toisiaan tonttiin loppuvihellyksen jälkeen, vaan siinä kohtaa kätellään ja nimenomaan kätellään rehdisti. Nyt Tuchelilla sumeni vielä pelin jo päätyttyä ja tuollainen arvaamattomuus saanee esimerkiksi seuraavalla kierroksella Jesse Marschin miettimään uskaltaako sitä kättä Tuchelille edes tarjota vai tuleeko sieltä jokin kämmenlukko tai poliisiote missä käsi viedään äkillisesti selän taakse. Jonkinlainen sanktiohan tuosta olisi hyvä Tuchelille antaa, niin pysyvät kättelyt jatkossa rehtinä. Olkoot se sanktio sitten toimitsijakielto, sakot tai videosulkeiset linnanjuhlista, niin se kertoisi kuitenkin siitä miten tuollaista arvaamattomuutta ei jatkossa sallita, vaikka tunnekuohu lieventävänä asianhaarana tässä nähtäisiinkin.
|
|
|
|
|
Gambinamiäs
Paikalla
|
 |
Vastaus #1101 : 15.08.2022 klo 10:33:28 |
|
Kai noista sikailuista tulee Tuchelille ja Romerolle banaania?
|
|
|
|
|
Seeteufel
Paikalla
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #1102 : 15.08.2022 klo 10:37:08 |
|
Voikohan Romerolle edes tulla mitään kun se katsottiin videoltakin. Kyse on kuitenkin Valioliigatuomareista ja tuohan olisi sen myöntämistä, että ne tekee virheitä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.08.2022 klo 10:44:16 kirjoittanut Seeteufel »
|
|
|
|
|
1892
Poissa
|
 |
Vastaus #1103 : 15.08.2022 klo 10:39:08 |
|
Onko tullut mitään virallisimmilta tahoilta kommenttia? Romerolle/managereille pelikielto-tutkimusta tai VAR-tuomarin hyllytystä?
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
 |
Vastaus #1104 : 15.08.2022 klo 10:45:06 |
|
Onko tullut mitään virallisimmilta tahoilta kommenttia? Romerolle/managereille pelikielto-tutkimusta tai VAR-tuomarin hyllytystä?
Eiköhän Dean hyllytetä seuraavaan Spurs-matsiin saakka.
|
|
|
|
|
astr0
Paikalla
Suosikkijoukkue: Maaseudun tulevaisuus
|
 |
Vastaus #1105 : 15.08.2022 klo 11:12:05 |
|
Kai noista sikailuista tulee Tuchelille ja Romerolle banaania?
Tuchelille nyt jo tulikin punainen, eli ulkona seuraavasta pelistä.
|
|
|
|
|
Boston Reynard
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakon kovimmat
|
 |
Vastaus #1106 : 15.08.2022 klo 11:22:49 |
|
Tottakai valmentajatkin elävät tunteella pelissä mukana ja yrittävät saada kaikki 50/50 tilanteet käännettyä joukkueelleen. Pientä objektiivisuutta kaipaisi kyllä pelinjälkeisiin presseihin varsinkin näiltä Kloppeilta ja Mourinhoilta, ettei siellä sitten enää väkisin vängättäisi mustaa valkoiseksi, vaikka olisi itse ollut pelin tuoksinnassa väärässä.
ihan puhtaasti uteliaisuudesta esimerkkejä näistä vm.? Menepä tonne esiintymään objektiivisesti kun tarkoitus on kertoa lopulta mahdollisimman vähän ja niin ettei höpötykset haittaa omaa ja joukkueen toimintaa. Pressitilaisuus on pressitilaisuus. Peli on peli. Kaksi eri asiaa. Lottoan että 95% valmentajista keksisi pressien aikaiselle ajalle muutakin tekemistä mutta kun on pakollista työn puolesta.
|
|
|
|
|
Budha-B
Poissa
|
 |
Vastaus #1107 : 15.08.2022 klo 11:26:01 |
|
|
|
|
|
|
RTS
Poissa
|
 |
Vastaus #1108 : 15.08.2022 klo 11:32:51 |
|
Pari omaa kommenttia - Deanin apuna VAR-kopissa oli Mark Scholes - ei siellä yksin koskaan olla. Ja eiköhän Richarlinsonin tapauksessa enemmän maskia tee Chelsean oma pelaaja, pallohan osui vielä hänen jalkaansa.
|
|
|
|
|
Gambinamiäs
Paikalla
|
 |
Vastaus #1109 : 15.08.2022 klo 11:53:00 |
|
Lilywhiten paluulle 
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #1110 : 15.08.2022 klo 11:58:45 |
|
Lilywhiten paluulle  Sama kävi mielessä. On nuo niin kiiltäviksi hiottuja rapaloita.
|
|
|
|
|
Rottweiss
Poissa
Suosikkijoukkue: CFC
|
 |
Vastaus #1111 : 15.08.2022 klo 12:29:36 |
|
Onko tullut mitään virallisimmilta tahoilta kommenttia? Romerolle/managereille pelikielto-tutkimusta tai VAR-tuomarin hyllytystä?
Ei tietysti virallisia tahoja, mutta Keith Hackett (ex-PGMOL pomo ja tuomari) ja Mark Halsey (ex-tuomari) molemmat olivat suoran punaisen kannalla ilman poikkeuksia. This is an act of violent conduct - red card A red card should have been shown for violent conduct
|
|
|
|
|
Kif Kroker
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1112 : 15.08.2022 klo 12:34:49 |
|
Ei tietysti virallisia tahoja, mutta Keith Hackett (ex-PGMOL pomo ja tuomari) ja Mark Halsey (ex-tuomari) molemmat olivat suoran punaisen kannalla ilman poikkeuksia.
BBC:n Simon Stone puolestaan kirjoitti, että tilanteesta ei aiheudu jälkiseuraamuksia. No further action re Marc Cucurella incident yesterday. VAR reviewed it and decided not a red card.
|
|
|
|
|
Gambinamiäs
Paikalla
|
 |
Vastaus #1113 : 15.08.2022 klo 12:38:08 |
|
Olihan tuo ihan karmea tuomarivirhe. Punainen Romerolle ja vapari Chelsealle olisi ollut ainoa oikea tuomio. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun Spursilla menee rottailuksi Chelseaa vastaan, voi olla lämpöä myös seuraavissakin kohtaamisissa.
|
|
|
|
|
Rottweiss
Poissa
Suosikkijoukkue: CFC
|
 |
Vastaus #1114 : 15.08.2022 klo 12:42:35 |
|
En tiedä antaako säännöt edes mahdollisuutta rangaista enää jälkikäteen, kun VAR tilanteen tutki  Roberth Huth sai Fellainin tukistamisesta 3 pelin pannan, mutta ennen VAR-aikaa.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #1115 : 15.08.2022 klo 12:57:28 |
|
En tajua tuota virhettä vieläkään. Tuomari lähellä, hyvä näköyhteys ja lisäksi vielä var tarkistus perään.
No, onhan näitä ennenkin läpi mennyt.
|
|
|
|
|
futiskoutsi
Poissa
Suosikkijoukkue: tottenham,Tps,
|
 |
Vastaus #1116 : 15.08.2022 klo 13:30:06 |
|
Näköjään vähälle huomiolle jäänyt Cuccurellan alussa tekemä rike joka myös jäi huomiotta.Hänhän astui Romeron polven päälle noin10min kohdalla muistaakseni.Tätäkään ei Var ilmeisesti katsonut ja ainakin keltanen jäi saamatta.En ota kantaa oliko punasen arvonen teko.Muutama lädi sivusto oli ainakin punasen kannalla.
|
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #1117 : 15.08.2022 klo 13:32:37 |
|
Näköjään vähälle huomiolle jäänyt Cuccurellan alussa tekemä rike joka myös jäi huomiotta.Hänhän astui Romeron polven päälle noin10min kohdalla muistaakseni.Tätäkään ei Var ilmeisesti katsonut ja ainakin keltanen jäi saamatta.En ota kantaa oliko punasen arvonen teko.Muutama lädi sivusto oli ainakin punasen kannalla.
Ei ollut edes kortin paikka.
|
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #1118 : 15.08.2022 klo 13:47:40 |
|
Ei ollut edes kortin paikka.
Sama. Katse oli ihan muualla ja jalan liike luonnollinen.
|
|
|
|
|
RTS
Poissa
|
 |
Vastaus #1119 : 15.08.2022 klo 13:53:09 |
|
En tajua tuota virhettä vieläkään. Tuomari lähellä, hyvä näköyhteys ja lisäksi vielä var tarkistus perään.
No, onhan näitä ennenkin läpi mennyt.
Mutta katsoiko hän em. taisteluparia vai seurasiko pelissä olevaa palloa? Itselle videolta näyttää että pallossa oli tiukasti katse, sehän on tuomarin päätehtävä näissä tilanteissa. Avustavat pyrkivät sitten katsomaan muuta ja hehän eivät tuota hiuksista v***uun voineet nähdä.
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #1120 : 15.08.2022 klo 16:36:42 |
|
Mutta katsoiko hän em. taisteluparia vai seurasiko pelissä olevaa palloa? Itselle videolta näyttää että pallossa oli tiukasti katse, sehän on tuomarin päätehtävä näissä tilanteissa. Avustavat pyrkivät sitten katsomaan muuta ja hehän eivät tuota hiuksista v***uun voineet nähdä.
Tämä kyllä sen selittäisi. Var tuohon vielä jää silti ihmetyksen aiheeksi.
|
|
|
|
|
Assuncao
Poissa
Suosikkijoukkue: Selssi
|
 |
Vastaus #1121 : 15.08.2022 klo 17:01:41 |
|
Nyt Tuchelilla sumeni vielä pelin jo päätyttyä ja tuollainen arvaamattomuus saanee esimerkiksi seuraavalla kierroksella Jesse Marschin miettimään uskaltaako sitä kättä Tuchelille edes tarjota vai tuleeko sieltä jokin kämmenlukko tai poliisiote missä käsi viedään äkillisesti selän taakse. Jonkinlainen sanktiohan tuosta olisi hyvä Tuchelille antaa, niin pysyvät kättelyt jatkossa rehtinä. Olkoot se sanktio sitten toimitsijakielto, sakot tai videosulkeiset linnanjuhlista, niin se kertoisi kuitenkin siitä miten tuollaista arvaamattomuutta ei jatkossa sallita, vaikka tunnekuohu lieventävänä asianhaarana tässä nähtäisiinkin.
Haha ei jumalauta Eikä Jesse-pojalla mitään pelättävää ole, kunhan muistaa katsoa silmiin eikä luimistella Conten tapaan.
|
|
|
|
|
Tötterström
Poissa
|
 |
Vastaus #1122 : 15.08.2022 klo 17:10:23 |
|
Sama. Katse oli ihan muualla ja jalan liike luonnollinen.
juu kukaanhan ei ole vastuussa omista jaloista!
|
|
|
|
|
J.Lambga
Paikalla
Suosikkijoukkue: Olarin Tarmo
|
 |
Vastaus #1123 : 15.08.2022 klo 17:38:53 |
|
Haha ei jumalauta Eikä Jesse-pojalla mitään pelättävää ole, kunhan muistaa katsoa silmiin eikä luimistella Conten tapaan. Älkää pliis tarttuko kyseisen trollin provoihin. Sinällään ihan hauskoja provoja, mutta menee taas jossain vaiheessa siihen, että joka topic menee kyseisen trollin kanssa vääntöön. Saisi pysyä tuolla vääntö-topicissa, kun se on juuri sen takia perustettu ettei saastuta joka ikistä sj-aluuen topicia. Eikö muuten Valioliigalta ole tullut mitään ulostuloa, että mitä vittua siellä VAR-kopissa on katsottu? Joko siellä ollaan oltu silmät kiinni tai tukasta täysillä kiskominen ei ole tuomareiden mielestä edes kortin arvoinen rike. Pitäisi kyllä saada tuomareille edes joku vastuu selittää, että miksi ei huvita tehdä töitänsä kunnolla.
|
|
|
|
|
Laskikka
Poissa
Suosikkijoukkue: NSFR
|
 |
Vastaus #1124 : 15.08.2022 klo 18:09:41 |
|
Eikö muuten Valioliigalta ole tullut mitään ulostuloa,
Eikös siihen studioonkin eilen joku twitter-ulostulo saatu, että VAR tsekkasi, no red card ja pulinat pois. Sitten pidetään radiohiljaisuutta seuraavaan otteluun/kierrokseen asti kunnes vedetään uudestaan vituiksi ja vanhat tempaukset unohtuu. Mitään tulosvastuuta ei ole saatikka läpinäkyvyyttä, korkeintaan Tayloria rangaistaan tuomitsemaan joku Championship- tai L1-tason matsi ja kohta vedetään taas. Tätä sitten toukokuuhun asti ja ensi kaudella uudestaan.
|
|
|
|
|
|
|
|