Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1100 : 03.05.2023 klo 11:01:31 |
|
Fatista en olisi vuosi sitten luipunut edes 150m hintaan,mutta nyt loukkaantumisen jälkeen tyytyväinen jos 50m saa Barcelona ja Fatin ura lähtisi vielä nousuun. Dembelestä ja Raphinhasta on kyllä kaksijakoiset mielipiteet molemmista ensi kesän siirtoikkunaa ajatellen. Raphinha pysyy kunnossa ja poissa sairastuvalta, joten kai sillekin täytyy painoarvoa antaa. Tässä pitää huomioida ihan puhtaasti raha. Fatin kohdalla Mendes on lupaillut jopa 70 miljoonan tarjouksia. Kyseessä kun on oma kasvatti, niin tuo on 70 miljoonaa voittoa. Palautuminen loukkaantumisista ei ole sujunut samalla tavalla kuin unelma-alku, joten nyt 50-70 miljoonaa tai sitten loistavan tulevaisuuden menettänyt pelaaja roikkumassa ikuisesti mukana on tässä taloustilanteessa aika selkeä valinta. Tarvittaessa myyntisopimukseen saa jonkun 100 miljoonan takaisinostoklausuulin... toisaalta Fati on itse tekemässä dejongit eli väenväkisin haluaa pysyä Barcelonassa. Samasta syystä Ez Abde ja Eric Garcia sekä Kessie voivat päätyä myyntiin. Kyse on kun omista kasvateista ja/tai ilmaissiirroista, niin jokainen euro on voittoa. Sen sijaan Ferran Torresin ja Raphinhan kohdalla pitää vielä kuolettaa hankintaa, jolloin kirjanpidollisesti viivan alle jää vähemmän. Dembele saattaa olla nollilla, mutta pelillisesti Xavin aikana tärkeä palanen, etenkin kun pelaa hyvin yhteen Kounden kassa ja nythän oikean laitapakin hankinta näyttää lähes mahdottomalta. Jos jotain hyvää, niin Lenglet, Umtiti ja kumppanit on siivottu Laportan tullessa kirjanpidosta eli jokainen euro sieltäkin on voittoa. Valitettavasti vastaavasti jonkun Trincaon kanssa tulee helposti vain tappiota, vaikka on lähes ainoa, joka kelpaa nykymenollaan. Myynneillä on sikäli kiire, että rahaa pitäisi olla 30.6. mennessä ja eräs pieni argentiinalainen olisi hyvä saada mukaan USA:n kiertueelle. Jos siis nykyisen seuransa kanssa riitautunut paloittelumurhaajien mannekiini edelleen houkuttaa. Toki Lamina Yamalin ohella Ez Abde on mahdollisesti edustusjoukkueen mukana kesällä, mutta tätä on lupaillut Alemanny... Alemannyn lähdön taustalla ilmeisesti useita tekijöitä Messin paluusta vanhojen pelaajien jatkoon ja muuhun säätöön. Korvaajia siis Antonio Cordon lisäksi useissa seuroissa työskennellyt Tito Blanco, Johan Cruyffin tyttären kanssa naimisissa oleva Jesus Angoy ja kun C:llä alkavista puhutaan niin Jordi Cruyff saattaa saada myös osan Alemannyn entisistä tehtävistä, jos haluaa jatkaa seurassa. Jordi Cruyffilla vain huhutaan olevan skismaa Xavin kanssa. Kahden tärkeän johtajan lähteminen olisi kohtalainen katastrofi. Olihan siellä pelikin ja samaan Realien välisessä Madridin versio hävisi, josko se nitkuttuen kohta varmistuisi. Ter Stegenille kauden 25. nollapeli. Toisessa päässä taas Lewandowskilta täysin turha ilta. Siirtohuhuihin peilaten niin Fati ei toki ole tehnyt maaleja tai syöttänyt, mutta muutoin pelaa todella hyvällä tasolla. Sinällään siis voisi olla tärkeä palanen ensi kaudella, mutta raha. Keskikentällä olikin Gavin vuoro loukkaantua.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.05.2023 klo 11:03:44 kirjoittanut Rikkiviisas »
|
|
|
|
|
HurjaH
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Barcelona
|
 |
Vastaus #1101 : 03.05.2023 klo 13:12:46 |
|
Tietojen mukaan Newcastle on tarjonnut Raphinhasta 80M€. Vähän tulisi kahvikassaan vaihtorahaa, mutta joku pitäisi saada tilalle eli halvemmalla parempi - helppo yhtälö.
|
|
|
|
|
ArielOrtega
Poissa
|
 |
Vastaus #1102 : 03.05.2023 klo 15:23:00 |
|
Joku Sarabia sinne oikealle laidalle olisi ollut halpa. Meni Wolvesiin 5 miljoonalla. Halpa.
|
|
|
|
|
HurjaH
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Barcelona
|
 |
Vastaus #1103 : 03.05.2023 klo 15:42:45 |
|
Joku Sarabia sinne oikealle laidalle olisi ollut halpa. Meni Wolvesiin 5 miljoonalla. Halpa.
Vaan tuskin olisi ollut Raphinhaa parempi tai edes yhtä hyvä.
|
|
|
|
|
elstadi
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #1104 : 03.05.2023 klo 15:45:04 |
|
Tietojen mukaan Newcastle on tarjonnut Raphinhasta 80M€. Vähän tulisi kahvikassaan vaihtorahaa, mutta joku pitäisi saada tilalle eli halvemmalla parempi - helppo yhtälö.
Pitäisi myydä onnesta huutaen.
|
|
|
|
|
HurjaH
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Barcelona
|
 |
Vastaus #1105 : 03.05.2023 klo 16:22:19 |
|
Pitäisi myydä onnesta huutaen.
22m € tulisi voittoa jos siirtohintatiedot olivat paikkansa pitäviä, kun 58m € väitettiin maksetun Leedsille. Xavin kirjoissa Dembele taitaa olla aina ykkösvalinta ehjänä ollessaan, joten joku Hyvä&Halpa (tm) nuori stuntti tilalle jos Rapi myydään, vai uskaltaisiko Xavi luottaa peräti omiin junnuihin?
|
|
|
|
|
00250
Poissa
|
 |
Vastaus #1106 : 03.05.2023 klo 17:47:53 |
|
Mites tuo Messin, joka riidoissa nyt sitten PSG:n kanssa (koska omaloma) paluu? Onko hänellä siis vielä annettavaa Barcelonalle ja kuka joutuu väistymään hänen tieltään (Lewandowski?), jos Messi haluaa pelata kärjessä?
Hyvään ennenvanhaan Messin nimi kirjoitettiin ekana pöytäkirjaan ja sitten mietittiin loppu ykstoistikko ja hän myös päätti oman pelipaikkansa. Vai on valmiina nyt vanhempana kuuntelemaan valmentajaa ja jopa mahd menemään vaihtoon esim?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.05.2023 klo 20:26:57 kirjoittanut 00250 »
|
|
|
|
|
ArielOrtega
Poissa
|
 |
Vastaus #1107 : 03.05.2023 klo 18:05:32 |
|
Mites tuo Messin, joka riidoissa nyt sitten PSG:n kanssa (koska omaloma) paluu? Onko hänellä siis vielä annettavaa Barcelonalle ja kuka joutuu väistymään hänen tieltään (Lewandowski), jos Messi haluaa pelata kärjessä?).
Hyvään ennenvanhaan Messin nimi kirjoitettiin ekana pöytäkirjaan ja sitten mietittiin loppu ykstoistikko ja hän myös päätti oman pelipaikkansa. Vai on valmiina nyt vanhempana kuuntelemaan valmentajaa ja jopa mahd menemään vaihtoon esim?
Ei kai se penkille suostuisi jäämään, mutta itse näkisin ennemminkin, että Lewan maalimäärät nousisi 50% jos Messi tulisi takaisin. Päästäisi niihin normaaleihin Bayernin ajan maalimääriin.
|
|
|
|
|
BalloBaba
Poissa
Suosikkijoukkue: Red Forman's Toast
|
 |
Vastaus #1108 : 03.05.2023 klo 18:36:55 |
|
Alemany lähdössä Aston Villaan ja Deco tulossa tilalle.
|
|
|
|
|
Jii
Poissa
|
 |
Vastaus #1109 : 03.05.2023 klo 18:41:51 |
|
Xavi lienee niitä harvoja mistereitä, joka pystyy Messille jotain sanomaan että kuuntelee. Vaikea silti nähdä, että mitään rotaatiota varsinaisesti suostuisi harrastamaan.
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #1110 : 03.05.2023 klo 18:55:30 |
|
Deco haiskahtaa uudelta Abidalilta, kaikella kunnioituksella.
|
|
|
|
|
Blaugranes
Poissa
|
 |
Vastaus #1111 : 04.05.2023 klo 09:29:09 |
|
Deco haiskahtaa uudelta Abidalilta, kaikella kunnioituksella.
Vähän samat vibat. Onko urheilujohtajana muita näyttöjä kuin Raphinhan agentti hommat? Ei varsinaisesti mikään huippunäyttö tuokaan siirto kun suhteuttaa hintaan.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1112 : 04.05.2023 klo 10:37:23 |
|
Mites tuo Messin, joka riidoissa nyt sitten PSG:n kanssa (koska omaloma) paluu? Onko hänellä siis vielä annettavaa Barcelonalle ja kuka joutuu väistymään hänen tieltään (Lewandowski?), jos Messi haluaa pelata kärjessä? Tuskin haluaa saati saa. Jos huhuissa on yhtään totuuden siementä, niin Messi tulee vastaan reilusti jo palkassa ja varmaan myös peliajassa. Julkinen riita PSG:n kanssa on merkki siitä, että haluaa vielä jotain muuta urallaan kuin Pariisin sirkuksen. Eri asia sitten on, että puhutaanko futisromanttisesta paluusta Barcelonaan, sadoista miljoonista Saudi-Arabiassa vai julkkiselämästä Miamissa. Kaikista vaihtoehdoista Barcelona on taloudellisesti heikoin, joten kyseessä olisi enemmänkin kunniakierros asianmukaisine jäähyväisineen ennen vuoden 2024 Copaa. Samaa asemaa kuin ennen lähtöään Messi ei mitenkään saa ja Copa-tavoitteeseen nähden täysien ysikymppisten vetäminen viikosta toiseen ei ole myöskään hyvä idea. Paluun pitäisi olla kaikkien Tietäjien mukaan varma, jos vain La Liga hyväksyy Barcelonan esityksen talousjärjestelyistä. Xavin kirjoissa Dembele taitaa olla aina ykkösvalinta ehjänä ollessaan, joten joku Hyvä&Halpa (tm) nuori stuntti tilalle jos Rapi myydään, vai uskaltaisiko Xavi luottaa peräti omiin junnuihin? Edelleen siellä on Yamal ja Ez Abde saamassa paikkansa edustukseen. Jälkimmäisen osalta toki jokainen euro on voittoa eli hyvän tarjouksen tullessa myydään. Decon ja monien muiden ohella Alemannyn seuraajaksi on mainittu myös Fernando Carro de Prada, mutta huhuissa väitetään Bayern Münchenin toimitusjohtajaksi vaikka hoitaa hommaa Bayer Leverkusenissa. Luultavasti huhujen takana on vain se, että on espanjalainen ja syntynyt sekä käynyt koulunsa Barcelonassa, muutenhan täysin saksalaistunut. Decon kohdalla kokemusta isompi ongelma on, että agenttihommissahan tekee läheistä yhteistyötä Jorge Mendesin kanssa. Mendeshän edustaa useita Barcelonan pelaajia ja yhteistyössä alkaa olla huolestuttavia sävyjä. Alemannyn lähdön yhdeksi syyksi on väitetty, että Laporta kuuntelee suoraa Mendesiä ja näin operatiivisen johdon päätöksiin vaikuttavat liikaa agentit. Toki ei Alemannykaan erehtymätön ole, kovasti vastusti Dembelen jatkoa ja oli pakolla myymässä De Jongin.
|
|
|
|
|
ArielOrtega
Poissa
|
 |
Vastaus #1113 : 04.05.2023 klo 12:57:44 |
|
Miltäs Mane kuulostaisi Barcaan? Varmaan irtoaisi aika pienellä siirtosummalla ja ymmärtääkseni aikaisemmin on ollut kiinnostunut seuran paidan päällensä pukemaan.
|
|
|
|
|
nakkoskikki
Poissa
Suosikkijoukkue: Barça
|
 |
Vastaus #1114 : 04.05.2023 klo 15:41:21 |
|
Mitä nyt todettu, että oikeaa laitapakkia ei välttämättä hankita, kun keskikenttä tarvitsee vahvistuksia ja päivittäin huhutaan jotain kymmentä keskikenttäpelaajaa (Martin Zubimendi, Ilkay Gündogan, Bernardo Silva, Nicolo Zaniolo, Marcelo Brozovic, Sofyan Amrabat, Hugo Sotelo, Dani Parejo, Fabricio Diaz....)
Joo, lähinnä on tullut se viba, että Kyntökani saadaan closattua, ja sen jälkeen koko kesä haaveillaan Bernardo Silvasta ja Zubimendista, koska budjetti meni Messin, Firminon ja kolmen topparin hankintaan. Mikä tää Sotelo on muuten miehiään? En nyt niin perillä oo näistä viime aikojen käänteistä. Toivotaan, että olen joka tapauksessa väärässä joko keskikentän haavoittuvuudesta (en ole) tai siitä, miten tosissaan seura tähän panostaa näiden kaikkien fantsuhankintojen keskellä. Miltäs Mane kuulostaisi Barcaan? Varmaan irtoaisi aika pienellä siirtosummalla ja ymmärtääkseni aikaisemmin on ollut kiinnostunut seuran paidan päällensä pukemaan.
Lähtökohtaisesti ei kiitos. Toki jos on halvalla tarjolla sekä kauppa- että palkkasumman osalta, ja tieltä myydään Ansu, Ferran, Ozzy ja Raphinha, niin ehkä sit. Muussa tapauksessa hommaisin mieluummin vaikka pari random junnua kokeilemaan.
|
|
|
|
|
Blaugranes
Poissa
|
 |
Vastaus #1115 : 04.05.2023 klo 15:44:46 |
|
Miltäs Mane kuulostaisi Barcaan? Varmaan irtoaisi aika pienellä siirtosummalla ja ymmärtääkseni aikaisemmin on ollut kiinnostunut seuran paidan päällensä pukemaan.
Pikkurahalla ilman muuta mutta Mane ei varmasti oman palkkapussin suhteen ole saludoilla liikkellä. Taitaa olla jokatapauksessa mahdoton rasti Barcalle talousmielessä palkan vuoksi, vaikka mynsseni irrottaisi edullisesti.
|
|
|
|
|
Okto
Poissa
Suosikkijoukkue: Barca
|
 |
Vastaus #1116 : 04.05.2023 klo 17:11:40 |
|
Muutamissa viime peleissä on nähty Ansu Fatilta jo parempia otteita, vaikka maaleja ei olekaan tullut. Siksi en olisi kyllä vielä valmis myymään. Toki jos joku mottipäinen tarjous tulee, mutta alle 50 miljoonan en möisi. Raphinhan, vaikka on ollutkin Barcan paras laituri, myisin jos tuo huhuttu 80 miljoonan hintalappu pitää paikkansa. Oikealle jäisi kuitenkin Dembele, todennäköisesti Messi ja Torres ellei häntä myydä. Hänestä tuskin saa kannattavaa kauppa hintaa. Eihän se tietenkään pidemmän päälle ole järveää vaihtaa Raphinhaa Messiin, mutta tässä tilanteessa ehkä pakon sanelema. Näen kuitenkin Dembelen Raphinhaa parempana pelaajana. Enkä usko, että Raphi ikinä nousisi sille supertähtitasolle, joka veisi Barcaa mestarienliigaan. 2 seuraavaa kautta hyökkäyksellä Lewa, Fati, Messi, Dembele, (Torres) pitäisi riittää ja siinä samalla etsiä seuraavia pelaajia noille paikoille ja mahdollisesti antaa aikaa esimerkiksi Yamal Laminelle ja muille nuorille lupauksille. Tässä taloustilanteessa on vaikea nähdä, että Barcalla on hirveän montaa pelaajaa jonka myynti olisi kannattavaa. De Jong, Pedri ja kumppanit olisivat pelaajia joista saisi rahaa, mutta he eivät tietenkään ole missään nimessä myynnissä.
Mielestäni pelaajia, jotka voisi myydä jos tarjous on hyvä ovat Raphinha, Kessie, Garcia, Torres, Alba (ei kukaan Alba toki osta). Sekä sitten kaikki ketä ovat lainalla.
|
|
|
|
|
nakkoskikki
Poissa
Suosikkijoukkue: Barça
|
 |
Vastaus #1117 : 04.05.2023 klo 18:30:57 |
|
Silly season käyntiin, Sport raportoi Wolvesin tarjoavan Ansu  Neves + 30M€. Luonnollisesti Mendesin karvaiset kädet ja limaiset lonkerot joka puolella diiliä. Toki vielä alkuvaiheissa mennään. Eipä sillä, kyllähän tuo jo aika kutitteleva tarjous olisi. Paljon tarvittua rahaa sekä seuran himoitsema pelaaja, ja olisihan tuo jo yhteensä luokkaa 80 miljoonan tarjous.
|
|
|
|
|
HurjaH
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Barcelona
|
 |
Vastaus #1118 : 04.05.2023 klo 22:11:04 |
|
Silly season käyntiin, Sport raportoi Wolvesin tarjoavan Ansu  Neves + 30M€. Xavi ei ainakaan halua Nevesiä "tietäjien" mukaan, eikä Ansu muutenkaan halua lähteä mihinkään, eikä varsinkaan sumujen saarten jämäjengiin  Muutoinkin olisi täysin älytön diili Barçan kannalta. Toki valjun seurat varmaan yrittävät hyödyntää huonon taloustilanteen tarjoamalla ryöstöhintoja.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1119 : 05.05.2023 klo 11:05:04 |
|
Mikä tää Sotelo on muuten miehiään? Celta Vigon ihmelapsi ja pelannut erinomaisen kauden. Ikää on jouluna 20 vuotta ja nykyisen sopimuksen lunastushinta on 20 miljoonaa, mutta yllättäen Galiciassa halutaan tehdä äkkiä jatko. Muuten keskikentän osalta kaikenlaiset aina varmasti toteutuvat vaihtokaupat eli Fati ja rahaa Nevesistä kaatuu siihen, että Fati ei halua lähteä ja Xavi ei halua luopua nuorukaisesta eikä nimenomaisesti hankkia Nevesiä. Näin ollen keskikentän nimistä esillä tietysti Gündogan, Amrabat ja kun sopimusta enää vuosi jäljellä Real Betisin kanssa, niin Guido Rodriguez. Raphinhan, vaikka on ollutkin Barcan paras laituri, myisin jos tuo huhuttu 80 miljoonan hintalappu pitää paikkansa. Tässä on se kierre, että Raphinhasta saatu tarjous saattaa olla La Ligalle annetussa taloudellisessa selvityksessä. Mistä seuraa sellainen juttu, että jos Raphinhaa ei myydä tuohon hintaan, niin muita pelaajia pitää. Todibo on pelannut loistokauden Nizzassa ja sen seurauksena siirtohuhut käyvät kuumina, Barcelonahan saa osuuden tulevasta siirrosta ja huhujen perusteella puhutaan miljoonista. Alemannyn pitäisi hoitaa hommansa vielä Barcelonassa loppuun, mutta kovasti huhutaan, että veisi Aston Villaan mukanaan Christensenin ja Ferran Torresin. Vaikka molemmilla on arvonsa, niin sopivalla hintalapulla voisi olla aika kivuton liike. Pablo Torre saattaa mennä Villarrealiin lainalle ensi kaudeksi hakemaan peliminuutteja. Messi-saagassa alkaa olla maanisdepressiivisiä piirteitä: joka toinen päivä La Liga näyttää vihreää valoa ja joka toinen päivä punaista. Harmi kun vielä muutama peli jäljellä ennen kuin alkaa kauden kiinnostavin osuus eli kesän siirtomarkkinat!
|
|
|
|
|
Neemu
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #1120 : 06.05.2023 klo 09:40:38 |
|
Miltäs Mane kuulostaisi Barcaan?
Oli City-selkäsaunan jälkeen ilmeisesti lyönyt Leroy Sanea ja tästä syystä hyllytetty hetkeksi Bayernissa. Ei kiitos.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #1121 : 08.05.2023 klo 12:08:55 |
|
Sivujuttujen kuten pelien puutteessa on taas oltu kiinnostavampien asioiden äärellä. Sergino Dest on herättänyt kiinnostusta Valioliigassa, joten vaikka Italiassa ei tule jatkoa, niin ilmeisesti amerikkalaisesta irtoaa jokunen sentti. Kessie on myös ilmeisesti markkinoilla ja puhutaan sellaisesta 25-30 miljoonasta, joka on siis puhdasta voittoa ilmaissiirron vuoksi. Valioliigasta on mm. Newcastle kai tarjonnut jo Raphinhasta, mutta brassi on pelannut hyvän kevään, ei innostu lähdöstä ja siirtosumman kuolettamisen vuoksi pitää olla mottipäinen tarjous, että Barcelona tekee riittävästi voittoa. Fatin kohdalla pelaaja ei halua lähteä ja Mendesin puheet 70 miljoonasta olivat ilmeisesti täyttää paskaa. Parantuneiden peliesitysten myötä on myös uskoa, että Fatista on hyötyä seuralle tai ainakin markkina-arvo kasvaa.
Tulojen jälkeen pitää myös säästää ja siinä koko organisaatio joutuu tekemään leikkauksia, siis myös muut lajit. Palkoissa De Jong ja ter Stegen ilmeisesti ovat tekemässä uusia pitkiä sopimuksia, joiden kautta seuraaville kausille haetaan alempaa palkkaa ja jatkossa sitten nousua. Kumpikaan ei ole lähdössä, joten ilmeisesti pitkä sopimus kelpaa.
Tulopuolella Fabricio Diaz Uruguaysta vaikuttaa selkeimmin keskikentän vahvistukselta, junnutähti kun on saatavissa noin 6-8 miljoonalla. Diaz löi läpi Etelä-Amerikan U20-kisoissa ja pelaa kohtaa U-20 MM-kisoissa, joiden takia Diazin ja muiden junnujen suhteen on kiire, hinta kun nousee hyvien esitysten myötä. Silloin kaikki seurat saavat enemmän dataa pelaajista.
Real Betisin Guido Rodriguez ei ole pistänyt nimeä jatkopaperiin, ilmeisesti Barcelonan kiinnostuksen vuoksi.
Vitor Baia on uusin ehdokas Alemannyn korvaajaksi, joku muistaa Barcelonan lyhytaikaisena maalivahtina ja Porton varapressahan oli suhmu... järjestelmässä Porton pois FFP-ongelmista. Muutenkin koulutusta ja kokemusta ainakin Decoa enemmän.
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Gavi
|
 |
Vastaus #1122 : 08.05.2023 klo 12:30:07 |
|
Ah, Vítor Baía, tuo junnuaikojen ykkössuosikkini. Edit. Huhujen mukaan Al Hilal yrittää saada riveihinsä Messiä, Busquetsia ja Jordi Albaa. Chirincircon mukaan Messi ja Busi ovat näyttäneet jo vihreää valoa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.05.2023 klo 12:35:38 kirjoittanut Incrível »
|
|
|
|
|
ArielOrtega
Poissa
|
 |
Vastaus #1123 : 08.05.2023 klo 14:20:04 |
|
Ah, Vítor Baía, tuo junnuaikojen ykkössuosikkini. Edit. Huhujen mukaan Al Hilal yrittää saada riveihinsä Messiä, Busquetsia ja Jordi Albaa. Chirincircon mukaan Messi ja Busi ovat näyttäneet jo vihreää valoa. Siinä olisikin kova kolmikko samaan joukkueeseen heikon tason sarjaan.
|
|
|
|
|
nakkoskikki
Poissa
Suosikkijoukkue: Barça
|
 |
Vastaus #1124 : 08.05.2023 klo 14:44:54 |
|
On kyllä silleen jännä, että mihin tuo Messikin noita verirahoja kaipaa. Itellä ei edes ole mitään mieletöntä intohimoa Leon näkemiseen sinipurppurassa, koska mieluummin rakentaisin tulevaisuutta, mutta jos mulla olis puoli miljardia taskun pohjalla, niin en kyllä mitenkään lähtisi johonkin barbaariseen kehitysmaahan, kun vaihtoehtona on kiva kotikaupunki. Eihän tommosia rahoja pysty edes tuhlaamaan mihinkään. Parikyt milliä pitäisi riittää vuodessa normiarjen kustantamiseen, ja siihen pääsee helposti pelkillä korkotuloilla.
Yli 20 milliä Kessiestä olisi kyllä ihan sopuisa korvaus, koska mies ei missään vaiheessa ole oikein saanut hommaa toimimaan. Muuten siirtojen osalta tietysti melko huolestuttavaa, jos Raphinhasta tai/ja Ansusta ei päästä eroon, koska ensi kauden finanssit riippuvat aika pitkälle siitä, että myyntiä kertyy reippaasti. Lenglet'stä ja Umtitistä varmaan jokunen lantti on tulossa, mutta kyllä tämä kaipaisi myös tommosta isompaa myyntiä. Raphinhasta jäisi joku 35M poistojen jälkeen ja sen päälle Kessie + muut, niin sillä päästäisiin jo siihen raportoituun minimi 70 milliin, ja ylikin. Jos Busin ja Alban palkoista päästään, niin siellä pitäisi olla sen jälkeen kutakuinkin tilaa näille ilmaissiirroille. Alban kohdalla siirtokorvauksesta kävisi, että Al-Hilal ottaisi maksaakseen nuo rästipalkat. Kyllähän tuo silti huutaisi vielä yhtä myyntiä, että voisi myös hankintoja tehdä.
|
|
|
|
|
|
|
|