|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #1701 : 21.09.2023 klo 07:17:48 |
|
Nuorela kertoo Ilkka-Pohjalaiselle mielenkiintoisia taustoja Michaelin siirrosta, kuten että pelaajaa tarjottiin muillekin liigaseuroille.
Agentit varmasti tarjoavat pelaajia lähes aina useammallekin seuralle. Sattuma sitten sanelee, kenelle kukakin sattuu sopimaan ja millaisen kysymysmerkkiriskin kanssa ollaan valmiita kokeilemaan. Vepsu on hakenut ehkä vähän erilaisia pelaajia kuin muut ja ainakin toistaiseksi hyötynyt  Tämä alla oleva kuulostaa foorumin haaveelta viisi vuotta sitten, mutta eipä tainnu kukaan uskoa, että sen voisi oikeasti näin hyvin toteuttaa käytännössä: Michaelin monipuolisuuden lisäksi myös VPS:n hyökkääminen on monipuolista.
– Pystymme hyökkäämään hitaasti alhaalta, ja meillä on aina vaihtoehto mennä tosi nopeasti ja suoraviivaisesti. Vastustajan on vaikea ottaa samaan aikaan pois molemmat vaihtoehdot.
– Karrikoiden voisi sanoa, että pelaamme eri tavalla kuin kaikki muut joukkueet. Muita joukkueita vastaan pelaaminen ei valmista meitä vastaan pelaamiseen. Ei riitä, että tietää, mitä teemme, jos tällaiseen peliin ei ole tottunut. Jussin pelinäkemys on täydellisen ihana  . Vepsu pelaa maailman kauneinta jalkapalloa 
|
|
|
|
|
Djbb
Poissa
|
 |
Vastaus #1702 : 21.09.2023 klo 08:08:02 |
|
Vepsu pelaa maailman kauneinta jalkapalloa  Voittava jalkapallo yleensä on. Vepsu kuitenkin pelaa tällä hetkellä monipuolisen tehokasta jalkapalloa ja nimenomaan tämä on se kilpailuetu tällä hetkellä. Pelaajatyypit, pelitapa ja pelin sisälle luodut kollektiiivit mahdollistavat erityyppistä hyökkäyspelaamista ja nimenomaan laadukkaasti. Tämä monipuolisuus ei kosketa pelkästään todellakaan hyökkäyspeliä, vaan myös puolustuspeliä. Voidaan vaihdella eri prässitasojen välillä, mikä tietenkin on aivan perusjuttu, mutta niiden tasojen sisälllä myös prässirooleja on vaihdeltu onnistuneesti, vastustajan hyökkäystavasta riippuen. Samalla puolustuskollektiivin osalta korostuu, juuri edellä mainitusta syystä, rohkeus tehdä eri valintoja, kuin moni muu tekisi. Harvoin Mölymäellä saadaan Kupsin avaus-ja rakenteluvaihe onnistuneesti sekaisin, korkealla blokilla. Parasta tämän hetken Vepsussa on nimenomaan vakiintunut monipuolisuus, joka on joka osalta toimiva tällä hetkellä. Nykyvepsua ei onneksi pysty lokeroimaan miltään osin yhteen kategoriaan, minkään pelin vaiheen osalta, vaan kyseessä on onneksi paljon kompleksisempi kokonaisuus ja hyvä niin.
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #1703 : 21.09.2023 klo 08:17:29 |
|
Voittava jalkapallo yleensä on. Kaunista se oli alkukaudestakin  Eikä palata enää siihen, kun voitettiin kamalalla pelillä 
|
|
|
|
|
Djbb
Poissa
|
 |
Vastaus #1704 : 21.09.2023 klo 08:22:28 |
|
Kaunista se oli alkukaudestakin  Eikä palata enää siihen, kun voitettiin kamalalla pelillä  Pelin rakenne toki olikin sama, mutta pidän kokonaisuutena kauniimpana tätä peliä, missä viimeistelyvaihe viedään laadukkaammin päätökseen. Mun puolesta voidaan aina puhua niistä ajoista, kun Vepsu on pärjännyt.
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #1705 : 21.09.2023 klo 08:41:56 |
|
Mun puolesta voidaan aina puhua niistä ajoista, kun Vepsu on pärjännyt. Nää. Vepsu on paljon enemmän kuin pärjääminen.
|
|
|
|
|
Djbb
Poissa
|
 |
Vastaus #1706 : 21.09.2023 klo 08:56:00 |
|
Nää. Vepsu on paljon enemmän kuin pärjääminen.
90-luvun alusta toivonut mitään muuta kuin Vepsun pärjäämistä, ihan paikan päällä jopa tätä tavoitetta tukenut, joten mielellään puhun niistä ajoista, kun näin on tapahtunut ja ainakaan minun osalta kukaan muu ei määrittele sitä, mitä Vepsu minulle on tai ei ole. Sääli että potentiaaliset asiakeskustelut pelin ympäriltä, kääntyy monesti tälläiseen tyhjänpäiväiseen pyörittelyyn. Toki forum "vapaa maailma" ja kaikki tavallaan.
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #1707 : 21.09.2023 klo 08:57:43 |
|
ainakaan minun osalta kukaan muu ei määrittele sitä, mitä Vepsu minulle on tai ei ole No se ei ollut tarkoitus. Totta kai VPS on jokaiselle jotain omalla tavallaan. Ja osalle ei mitään.
|
|
|
|
|
Lumihiutale
Poissa
|
 |
Vastaus #1708 : 21.09.2023 klo 10:07:10 |
|
Hieno viesti kaikin puolin  Ainakin itse tuli alkukaudesta kritisoitua varsinkin pelinavaamista. Tällä hetkellä sekin on hyvin monipuolista ja kaikkien kaistojen käyttö on huomattavasti parempaa. Sijoittuminen ja tilan käyttö on erittäin hyvää ilman että muoto hajoaisi, välillä edetään pitkillä, välillä lyhyillä syötöillä. Myös positiiviset tilanteenvaihdot on parantunut paljon ja pelaajat tunnistavat hyvin milloin edetä nopeasti ja milloin pyritään säilyttämään pallonhallinta. Ensi kauden pelaajarunko näyttää jo nyt hyvältä kun usealla avainpelaajalla on sopimus takataskussa. Huhua liikkuu että Pikkaraisen palkkapyyntö on tällä hetkellä sen verran korkea että jatko on hyvin epävarmaa. Toivottavasti kuitenkin Reidille saataisiin sovittua jatko mahdollisimman nopeasti.
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #1709 : 21.09.2023 klo 10:16:34 |
|
Huhua liikkuu että Pikkaraisen palkkapyyntö on tällä hetkellä sen verran korkea että jatko on hyvin epävarmaa. Hyvä siis, ettei ole tullut valituksi kuukauden joukkueisiin 
|
|
|
|
|
Toffo
Paikalla
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #1710 : 21.09.2023 klo 11:49:42 |
|
|
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
Vastaus #1711 : 22.09.2023 klo 18:57:40 |
|
Jos tämä on unta niin älkää herättäkö minua.
Vepsu ei häviä enää koskaan.
|
|
|
|
|
Glorious
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Tottenham
|
 |
Vastaus #1712 : 22.09.2023 klo 18:58:20 |
|
Uskomatonta lentoa kyllä Vaasassa, pakko ottaa hattua päästä!
|
|
|
|
|
JunnunVPS
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu, Barca, Liverpool
|
 |
Vastaus #1713 : 22.09.2023 klo 19:03:27 |
|
Näkee kun jätkät oikein nauttii, mahtava joukkuehenki, joukkuepeli jne.
|
|
|
|
|
taddei
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #1714 : 22.09.2023 klo 19:04:00 |
|
On se helppoa kun kaikki onnistuu. Ei tänään ollut mikään klassinen 3 - 0-peli, mutta niin siinä vain kävi.
|
|
|
|
|
keke vlk
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka
|
 |
Vastaus #1715 : 22.09.2023 klo 19:04:50 |
|
Aivan uskomatonta 
|
|
|
|
|
kiffari
Poissa
|
 |
Vastaus #1716 : 22.09.2023 klo 19:05:30 |
|
Jos tämä on unta niin älkää herättäkö minua.
Vepsu ei häviä enää koskaan.
Tapan itseni jos VPS ei voita.
|
|
|
|
|
Infamy
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1717 : 22.09.2023 klo 19:09:43 |
|
Vepsu mitä vittua nyt taas  Football Managerissa ladatulla huijaustaktiikalla nämä. Hattua päästä.
|
|
|
|
|
mikko1924
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #1718 : 22.09.2023 klo 19:10:01 |
|
Kiva katsoa tuota juhlimista kannatajien kanssa. Muistan tappion Kokkolassa 2019, kun tunnelmat olivat vähän toiset. Maalivahti Kompalla sai kovaa palautetta faneilta pelin jälkeen, hyvä ettei nyrkit heiluneet puolin ja toisin.
|
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
 |
Vastaus #1719 : 22.09.2023 klo 19:15:41 |
|
Mitä vittua täällä tapahtuu 
|
|
|
|
|
Jau
Poissa
|
 |
Vastaus #1720 : 22.09.2023 klo 19:16:48 |
|
Oliko Klubin Veikkausliigan ennätys 12 voittoa peräkkäin?  Uskomatonta.
|
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
 |
Vastaus #1721 : 22.09.2023 klo 19:17:18 |
|
Kohta varmaan paljastuu, että Pelle-Wermanni ei ole koskaan ollut väärässä 30452 viestin aikana. Yhtä todennäköinen putki kuin tämä voittoputki.
|
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1722 : 22.09.2023 klo 19:26:29 |
|
Yhtä todennäköinen putki kuin tämä voittoputki.
Jos joku olisi kolme kuukautta VPS:n hävittyä Hongalle Espoossa saanut idean lyödä kymmenen euroa vetoa Vepsun voitosta seuraavassa pelissä (Inter Vaasassa) ja sitten aina lyödä voittosumman aina uudelleen VPS:n voitolle, niin tällä hetkellä ko. vedonlyöjällä olisi 920 804,14€ tilillään. (Kertoimet laskettuna Flashscoresta.)
|
|
|
|
|
JunnunVPS
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu, Barca, Liverpool
|
 |
Vastaus #1723 : 22.09.2023 klo 19:34:25 |
|
HIFK 15 9.6.1933-10.6.1934 HIFK 12 7.9.1930-5.5.1932 HPS 12 27.6.1935-7.6.1936 HJK 12 22.7.2002-19.10.2002 Haka 11 1.5.1960-26.6.1960 Haka 11 15.9.1963-24.5.1964 HJK 11 25.7.1999-13.10.1999 HJK 10 29.5.2011-16.7.2011 HJK 10 20.8.2017-20.10.2017
|
|
|
|
|
Capoeira
Poissa
Suosikkijoukkue: Puuhastelu
|
 |
Vastaus #1724 : 22.09.2023 klo 20:16:17 |
|
Jos joku olisi kolme kuukautta VPS:n hävittyä Hongalle Espoossa saanut idean lyödä kymmenen euroa vetoa Vepsun voitosta seuraavassa pelissä (Inter Vaasassa) ja sitten aina lyödä voittosumman aina uudelleen VPS:n voitolle, niin tällä hetkellä ko. vedonlyöjällä olisi 920 804,14€ tilillään. (Kertoimet laskettuna Flashscoresta.)
Eikö ne kertoimet ole pitkävedossakin olleet koko ajan lähemmäs kolmea? Peräti 3.45 honkaa vastaan coolbetilla. "asiantuntioille" "  "
|
|
|
|
|
|
|
|