Mitä iloa on hyökkäävästä keskikentästä, jos ikinä ei hyökätä sen kautta. Tai jos hyökätään ei hyökätä.
Treenikaudella olisi pitänyt testata mihin materiaali riittää ja mikä pelitapa sopii. Nyt en tiedä onko enää järkevää, mutta silti pakko spekuloida: En tiedä onko sillä toisaalta väliä, koska Laurikainen vaikuttaa haluavan pelata samaa peliä, oli pelaajat tai vastustajat keitä tahansa.
Noh: Rantasesta ei ole pohjalle ennenkuin muuten peli on ruodussa. Siksi: kymppiin Rantanen. Laidoille Pippola ja Kappe. Riku kärkeen. vielä parempi olisi Riski ja Gero kärkeen, mutta tuskin tapahtuu. Vaikka sitten 442 mallilla
442 kuulostaa siltä, että pakit räiskivät pitkää ja hyökkääjät saavat palloon kosketuksen kerran sadassa.
Kyllähän tällainenkin malli toimii, jos siellä olisi esimerkiksi "Ääritalo ja Muzaci", jotka teki pyyteetöntä työtä koko joukkueen edestä.
Tarjolla on tähän sarjaan ihan pirusti taitoa, kun laidoille olisi Riskiä ja Rönniä, keskikentälle Kappea ja Rantasta. Sitä ei edelleenkään hyödynnetä mielestäni oikein, vaan jatketaan vanhaa Ärtsi-Albi –jalkapalloa väärillä pelaajilla.
Tässä se ongelma on. Hitaissa hyökkäyksissä ei ole juuri ideaa mihin palloa koitetaan pelata tai mistä murtautua.
Tällä hetkellä vaihtoehdot:
- Linus taikoo jotain
- Riku pelaa Kappen kanssa jonkun seinän ja linjan taakse -> keskitys harakoille
Keskustelin viime kauden jälkeen erään pitkän linjan TPS-pelaajan kanssa joka sanoi aika suoraan, että kaudella 2022 hyökkäysstrategia oli "pallo Kappelle, Kappe keksii jotakin".
Jalkapallokaudesta on karkeasti noin viidennes pelattu ja seuraavana on henkilökohtaisia näkemyksiäni pelaajien otteista, vaikkei kukaan sitä kysynyt:
Jere Koponen (C) - Kukaan ei voi olla tyytyväinen 10 päästettyyn maaliin 6 ottelussa, mutta Koposen puolesta on sanottava puolustuslinjan vuotaneen, erityisesti Pakkasen tontilla. Ei ole vielä siinä iskussa, että hänet tulisi kruunata Ykkösen parhaaksi maalivahdiksi, toisaalta heikko alkukausi ei ole johtunut Koposesta Jaro-vierasottelua lukuun ottamatta.
Roope Pakkanen – Alkukauden suurin pettymys. Toki useimmat tiedosti, ettei Pakkasen pitäisi edelleenkään olla Seuran ykkös- tai välttämättä edes kakkostoppari, mutta niin vain on. Joutunut pelaamaan liian paljon. Heti kun vierestä katosi luottokaveri Samba Benga, otteet heikkenivät. Vaisusti pelattuja maalinedustatilanteita ja mahdollisia kommunikaatio-ongelmia Koposen kanssa. Ei kuitenkaan kävelevä fiasko ja pystyy varmasti hoitamaan roolinsa Ykkösessä tulevaisuudessakin, mutta tarvitsee itseluottamuksensa nopeasti takaisin.
Yannis Lamgahez – Ennakko-odotuksista ja lähtökohdista poiketen (suoraan lentokoneesta avaukseen jostain mikävittusarjasta) pelannut vakuuttavasti. Ei olekaan korttiherkkä kuten pelkäsin CV:n perusteella, vaan sopivan jämäkkä. Hieman hullulta kuin kuulostaakin, niin TPS:n tämän hetken ykköskeskuspuolustaja, kunnes Bengan pelikunto selviää. Katkoo hyvin. Kelpo hankinta sarjaan ja ehdottomasti loppukauden option käyttämisen arvoinen.
Joonas Sundman – Mikä meni pieleen? On aiemmin pystynyt näyttämään luonnettaan ja täysin fyysisesti kunnossa ollessaan ihastuttanut kovilla otteillaan laidalla. Sitten Laurikainen keksi, että hänestä leivotaan ratkaisu topparipulaan. Kyseinen pullantuoksuinen kuvio meni täysin pipariksi, Sundman oli useimmiten väärässä paikassa väärään aikaan eikä edes viitsinyt paikata mokiaan. Harjoituskausi oli lähestulkoon katastrofi. Sarjan alettua ei pääse kentälle, vaikka laitapakkitilanne on ollut haastava. Edelleen jotain fyysistä ongelmaa, josta ei kerrota? Lähteekö ura vielä nousuun?
Umar Bala Muhammed – Yhdessa Lamgahezin kanssa positiivisin yllätys ja ehdottomasti onnistunut ulkomaanarpa. Pystyy hoitamaan moitteettomasti laitapakin ja laiturin hommat. Nousee ylös, juoksuvoimainen, kykenee pitämään palloa ja pelaa aktiivisesti kentän molemmissa päissä. Hieman yllättäen saattaa penkittää jommankumman loukkaantumishuolien kanssa painivista nuorisomaajoukkuepelaajista Kivikko-Lakkamäki, jos ei sitten ota paikkaansa laidalta esimerkiksi Pippolan kanssa. Seuraavaksi jää pakostakin pois pelistä, kiitos erotuomari Siukkolan virheellisen punaisen.
Joonas Lakkamäki – Kunnossa olleessaan avauksen laitapakki Pöysän edellä. Viimeiset ratkaisut ovat olleet edelleen vaisuja. Tulisipa kuntoon ja saisipa jumalmoodinsa, Lakkamäkeä on mukava katsella, kun löytää itseluottamuksensa, haastaa laidalla ja nousee tukemaan hyökkäyksiä. Vastaavasti kun ei suju niin ei suju millään ja Lakkamäki jää tasapaksuksi surffailijaksi. Vaikuttaisi siis jokseenkin mielialapelaajalta. Bala-Lakkis kihelmöi jo ajatuksissani, pari sellaista wingback-tyyppistä ratkaisua hyökkäyksen tueksi.
Matias Kivikko – Vaikea sanoa juuta tai jaata vähäisten vaihtominuuttien takia. Melko samantyyppinen janari Lakkamäen kanssa. Sitä kuuluisaa potentiaalia pitäisi olla, nyt tulee vain saada kroppa kasaan ja näyttöminuutteja alle.
Severi Pöysä – Sai mahdollisuutensa, kun laitapakit hupeni. Hoitanut tonttinsa tylsästi ilmaistuna ”ihan ok”, mutta mitään sellaista erikoisosaamista ei ole mikä ei olisi korvattavissa. Jos viime kaudella Pöysä ”täytti pienehkön roolinsa aivan hyvin”, kuten avausviestissä todettiin, niin nyt hän on täyttänyt vähän isomman roolinsa aivan hyvin. Toisaalta näkymättömyys on puolustajalle tietyssä mielessä ihan sallittava ominaisuus.
Jesper Karlsson – Tämän(kin) pitäisi olla Jepan kausi. Identifioituu voimakkaasti puolustavaksi keskikenttäpelaajaksi. Aina silloin tällöin huudellaan miksi Jepa ei nouse mukaan hyökkäyksiin ja se on mielestäni ihan validi kysymys. Saanut Pohjolaisesta kovan kilpailijan rooliinsa. Karlssonin pikkuvaivojen myötä on ollut ilo nähdä, että tällekin tontille on tervettä kilpailua eikä Karlsson voi tuudittautua enää varmaan avauksen kausikorttiin. Pre-seasonilla oli useimmiten kentän parhaimmistoa.
Daniel Rantanen – Kauden alla lupasi miten on työstänyt ongelmakohtiaan. Ja vitut. Ihan yhtä laiska kuin ennenkin. Nyt on korkea aika keksiä mitä alkaa tekemään isona, koska Riski vei itselleen erikoistilanteet ja junnut menevät vasemmalta ja oikealta ohi. Pelkällä tekniikkapippelillä ei pärjää isojen poikien leikeissä.
Santeri Pohjolainen – Talvella joku pelaajista laittoi IG Storyyn pätkän, että Pohjolainen on ollut pirun kova treenikentällä. Puheet näyttävät pitävän paikkaansa. Sai mahdollisuutensa ja kiitti, junnu on kerrassaan ihastuttanut. Tekee kentällä töitä ja pelaa boksista toiseen. Olen ilmeisesti väärin ennakkoluuloin pitänyt veli Santeria pienenä ja heiveröisenä, mutta tämäpä osaa ajella sukille tarvittaessa. Tykkään kovasti näkemästäni kehitysharppauksesta. Ei pidä kuitenkaan innostua liikaa, sillä vielä viime kausi näytti uran kannalta kovin uhkaavalta.
Han-jin Cho– Superlupaus on pelannut 4 minuuttia. Monet tuntuvat pitävän pelityylistä. Laittaa pallon hienosti liikkeelle ja liikkuu aktiivisesti, mutta tuskin kukaan osaa sanoa puhutaanko tässä munista vai kanoista. Kaipa tuota voisi joskus koettaa esimerkiksi Boströmin paikalla?
Aapo Boström – Oma kasvatti on aina oma kasvatti ja noussut hieman puskista jopa avaukseen. Tervehdin sitä kuitenkin ilolla. Pelaa mallikkaasti yhteen Pohjolaisen kanssa. Jokseenkin verkkainen, joten Pohjolaisen juoksujalka sopinee vierelle. Voi vain onnitella itseään, jos pystyy penkittämään kokeneempia konkareita heti ensimmäisellä oikealla aikuisten kaudellaan. Jos kehityskulku jatkuu samanlaisena, niin loppukesästä ja viimeistään syksyllä ollaan jännän äärellä. Ei pidä luoda turhia paineita.
Kasper Hämäläinen – Taidot, pelisilmä ja oikea-aikainen sijoittuminen riittää dominoimaan sarjaa aivan miten haluaa, vaikka nopeus ei enää niinkään. Silti paha tapa kadota valokeilasta ja hyytyä muiden mukana. Henkinen johtaja ja apuvalmentaja, mutta mikäli Kappella on roolia esimerkiksi hyökkäyksen organisoinnissa, niin nyt on korkea aika ruveta tekemään asialle jotain. Saattaa kaikesta huolimatta olla kauden jälkeen sarjan parhaan pelaajan pysti kädessään.
Linus Rönnberg – Pallo ei irtoa jalasta, hakee itsepintaisesti maalia ja unohtaa ajoittain kentällä olevan 10 muutakin. Haastaa vastustajaa ja janoaa maaleja, jotka sinäänsä ovat toivottavia ominaisuuksia. Tehnyt yhden suht upean osuman ja haluaa varmasti niitä enemmänkin. Muu joukkue tulee silti huomioida paremmin, eikä sen suhteen ole havaittavissa merkittävää kehittymistä.
Tuomas Pippola – En keksi oikein mitään sanottavaa. Jotenkin niin harmaan tasainen ja kädenlämpöinen pelaaja. Ei ole yhtä vaarallinen hyökkäyssuuntaan kuin Rönnberg, toisaalta ei ole yhtä vaarallinen puolustussuuntaankaan. Kaipa tuota voisi joukkuepelaajaksi kutsua ja tekee mitä valmennuksesta pyydetään. Ei ihastuta eikä vihastuta pelin missään vaiheessa. Eikö tämän pitänyt olla se fyysinen rymistelijä? Voisikohan kokeilla leikata maalinedustalle hanakammin?
Riku Riski – Kuolleisiin palloihin ylikylän ukko, liikkeestä ei ole vielä aiheuttanut suurta tuhoa. Ihan laittoman taitava Ykköseen. Ehkä voisi testimielessä kokeilla jossain eri roolissa, kärjessä tai kymppipaikalla? Kaikesta huolimatta joukkueen kovin hyökkäyspelote, tosin en tiedä onko se näillä näytöillä pelaajan hyvyyttä vai muiden heikkoutta. Odotin hieman enemmän kuin yhtä tehtyä maalia. Toivottavasti ei turhaudu ja ymmärtää oman arvonsa, rohkeasti vain itse vedolle jos muut ei sitä tee.
Alhaji Gero – Yksi maali pilkulta on ykköshyökkääjälle aivan liian vähän. Hidas. Jäänyt yksin kärkeen eikä saa tarvitsemaansa apua tai palloa paikoille, joten hieman epäreilussa roolissa sikäli. Toivottavasti löytää roolinsa ja saa jatkossa enemmän tukea, jolloin pääsee näyttämään todistettua maalintekotaitoaan. Jos jalka ei ala pian nousemaan eikä pallot löytymään verkosta, jää juoksuvoimaisemman Ali-Abubakarin varjoon.
Torfiq Ali-Abubakar – Kappen tsekkilöytö on kuulemma hyvällä asenteella liikkeellä, mutta lähti taktiselta osaamiseltaan takamatkalta kauteen. Mielestäni pelaa yhteen Riskin kanssa, mutta viimeistelytaidot ovat suht onnettomat eikä vastustajan maalivahdin kannata jännittää. Lähtökohtaisesti ajattelin vääntävän tiukasti kolmoskärjen roolista Pajulan kanssa, mutta yht’äkkiä onkin Seuran avaava ykköshyökkääjä.
