BK Häcken - IFK Värnamo 3-1No niin, ensimmäistä kertaa Allsvenskania katsomaan kun oman kylän Häcken sai vastaansa vieraita kaupungista, josta en ole kuullutkaan.
Lippujen osto oli helppoa pari päivää aikaisemmin joukkueen nettikaupasta. Hintakin hyvin edullinen; pitkälle sivulle n. 15eur.
Saavuin stadikalle 45min ennen ottelun alkua, eikä matkalla näkynyt muita katsomaan meneviä kuin vasta juuri ennen stadionia. Rauhallinen meininki ja ilman jonotusta sisään. Otteluohjelmaa en löytänyt, vaikka mielestäni jollain sellaisen näin kädessä. Fanikauppaan oli jonoa. Oluttuoppi kakkoskaljaa maksoi kuutisen euroa. Kanelbullan kaksi euroa. Hodareita ja erittäin hyvännäköisiä hampurilaisiakin oli tarjolla. Olutta sai viedä katsomoon ihan vapaasti. Molempien joukkueiden tosi faneille oli päädyissä seisomakatsomo, mutta muuten molempien joukkueiden kannattajia istui huiveissaan sulassa sovussa. Muutenkin oli varsin leppoisa tunnelma ja kaikilla tuntui olevan kliffaa. Järkkäreitä ja poliiseja oli näkyvästi esillä siellä täällä, mutta hymyssä suin eikä mitään provosoivaa tunnelmaa syntynyt.
Vieraiden 30-40 hengen kannattajaryhmä piti kivasti ääntä koko matsin ajan rumpupojan johdolla. Hemmaklacken oli aika hiljaa aina ottelun alkuun saakka, kunnes liput alkoivat liehua ja pääty täyttyi savuista.
Hisingen Hisingen Hisingeeeeeen....Ottelu kuvattiin neljällä kameralla, joista yksi oli kentän tasolla, yksi keskiviivalla niin ylhäällä kuin stadion mahdollisti ja kaksi samalla sivulla kuudentoistarajojen tuntumassa.
Peli vaikutti vauhdikkaalta tekonurmella ja aaltoili ensimmäisellä jaksolla mukavasti. Värnämöläisilläkin oli omat paikkansa, etenkin kotijoukkueen vähän lahjoittaessa tilanteita mutta veska oli mies paikallaan. Tauolle olisi voitu melkein mennä 1-1 tilanteessa, mutta juuri ennen vihellystä kotijoukkueelle tuomittiin pilkku ja 2-0 pukukoppimaalilla kohti toista puoliaikaa. Tuomari vihelsi erittäin tarkasti, eikä pelissä nähty paljoakaan fyysistä otantaa. Kaikilla oli kivaa. Liukutaklauksiakin teen itse enemmän harrastesarjoissa! Ottelussa nähtiin vain yksi varoitus, ja sen sai vieraiden valmentaja(?).
Ole Ole Ole, vi är från Hisingen!Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selvemmäksi mielestäni tasoero kävi. Jopa toinen pilkkukin oli varaa hukata. Vieraat saivat tehtyä komean lohtuosuman vähän ennen loppua.
Liekö ilma vai mikä, mutta suuri osa kannattajista alkoi valua ulos hieman ennen päätösvihellystä. Vajaa kymmenen astetta lämmintä ja tuuli kiersi stadionilla. Oli kylmä. Yleisöä oli jotain 3400 eli Bravida Areenan täydestä kapasiteetista jäi se muutama tuhat uupumaan. Varsin kolkko betonirakennushan tuo on, mutta toimii tarkoitukseensa hyvin ja peliä oli mukava katsoa.
Uudestaan on mentävä ja käytävä katsomassa pelejä myös Ullevilla.
https://www.youtube.com/watch?v=NMBpS7AvjLU