Tottahan on, että ne höpinät yhteisöllisyydestä ei suoraan tuo rahaa kassaan, mutta se ajatus "meidän seurasta" saattaa sitten kuitenkin kantaa hitusen pidemmälle, kun nämä yhteen (haluttomaan?) omistajaan sidotut projektit.
Sepä se on kysymys, että miten tuo yhteisöllisyys saadaan muutettua rahaksi.
Toisaalta en minä näe noita mesenaatteja mitenkään ongelmana, päinvastoin.
Ongelma ja haaste on seuratoiminnan oma varainhankinta ja budjetin sovittaminen tuloihin sekä urheilujohtaminen.
Sama ongelma se tuntuu olevan sekä RoPSin tapaisilla yhdistyksillä kuin näillä sijoittajavetoisilla seuroilla.
Kyllä varmasti HiFKillä ja Hongallakin jonkinlainen yhteisöllinen verkostakin on olemassa näiden sijoittajien lisäksi. Ei noita tarvi täysin vastakkain asetella, että on joko tai.
Toki ulkopuolinen raha tai kun mesenaatit kuittaavat tappiot lopulta voi se saada seuran ”laiskaksi”.
Se on kuitenkin eri ongelma ja mesenaatin / yhteisön valinta mihin rahat käyttää eli meneekö ne olosuhteiden, organisaation, junioritoiminnan tai muun sellaisen kehittämiseen vai edustusjoukkueen menestyksen ostamiseen.
Suurin ongelma on se, että seuroista puuttuu urheilujohtamisen osaamista, visiot ja taloudellinen kuri ja realistisuus, jolloin toiminta on lyhytnäköistä ja taloudellisesti kannattamatonta. Harva uskaltaa toimintaa sopeuttaa tuloihin.
Esimerkiksi KuPSissa ei ollut ollenkaan urheilutoimenjohtajaa ja se on valitettavan yleistä monissa pääsarjatason seuroissa asti. Tai sitten sellainen löytyy, mutta käytännössä vain tittelin tasolla esim ”murheilujohtaja”. Tästä mm Tuutti on kirjoittanut KuPS potkujen jälkeen.
Kuka siis vastaa esim KuPSissa urheilullisista linjauksista, toiminnan kehittämisestä, valmentajavalinnoista jne.
Kyllä se jostain kertoo jos Ari Lahti itse valitsee valmentajat tai päättää potkuista.
Ja niin se oli ainakin Nivan aikaan RoPSissa. Niva valitsi valmentaja. Sama ongelma vaikka kyseessä on yhdistys eikä mesenaatti.
Kukakohan on Alamäen valinnut. Onko edelleen puheenjohtaja vai nykyään urheilujohtajan vastuulla?
Edit. Sinänsä tuo yhteisöllisyyden nousu on hieno juttu. Tarkoitan vain, että siitä huolimatta isoin haaste on luoda seura joka on urheilullisesti hyvin johdettu, taloudellisesti hyvin hoidettu ja yleensäkin saada tässä yhtälössä riittävä rahoitus pääsarjatasolle nousun ja siellä kilpailukykyisuuden saavuttamiseksi.
Eihän nuo mesenaatit sinänsä yhtälöä mitenkään muuta jos eivät ole valmiita laittamaan kättä lompakolle. Osa heistä on ja osa vähän vähemmän.
Ulkopuolisen rahoituksen avulla pitäisi juuri tervehdyttää toimintaa, rakenteita ja panostaa johtamiseen, olosuhteisiin jne.
Valitettavan usein nuo rahat menevät pelaaja ja valmentaja budjetteihin / menestyksen tavoitteluun ja itse seurat ovat hyvin epäterveellä pohjalla.
