Putka ja erityisesti se, minkä vuoksi tai millä verukkeella sinne päädyit (a pun intended), on osa tulkintaa ja ymmärrystä avaavaa ja syventävää kokonaiskokemusta niistä rajapinnoista, erotteluista ja toiseutta tuottavista käytännöistä ja valtarakenteista, jotka konstituoivat ultra-kannattajan identiteettiä, minäkuvaa ja elämänkokemusta.
Kyseessä oli siis arvokas avainkokemus mutta sinä heitit tämän kokemusavaimen ajattelemattomuuttasi jorpakkoon välittömästi seuraavana aamuna ja tuomitsit vaihtoehtoiselämän ja käänsit selkäsi nuoruutesi viiteryhmälle ja identiteettiyhteisölle. Valitsit aikuisuuden, perheen, velvollisuuden, vastuun, työelämän, tapahtumaköyhät viikonloput, harmaina mataavat sunnuntait, arjen hitaasti ja huomaamatta tappavan toiston pysyvyyden, ja toki myös lauantaisaunan jälkeisen viattomanpuhtaan avioseksin - makuuhuoneessa lähetyssaarnaaja-asennossa, kunnes sekin spontaaninkiihkeä intiimi vapautuksen tuokio vaihtui viikottaisesta semi-intohimoisesta kohtaamisesta kertaan pariin kuukaudessa mekaanisesti tapahtuvaksi kopuloinnin rutiiniksi. Ja lopulta jäi kokonaan.
Näin menetit yhteyden siihen primordiaalisen elämänvoimaan jota kutsuit myöhemmin vain nuoruudeksi ja nuoruuden kuumapäisyydeksi, epäkypsän ja kiivaan mielen harha-askeliksi ääriliikkeeseen ja anarkiaan.
Meidän on kuitenkin muistettava, että moni antropologi on riskeerannut ja - kuin edellä mainittuun yhdyntäasentoon ironisesti viitaten - sitäkin useampi lähetyssaarnaaja menettänyt henkensä sademetsien alkuperäisasukkaiden, kannibaalien ja "jalojen villien" käsissä. Edellisiä meidän on kiittäminen katoavien ja kadonneiden ihmiselämänmuotojen (ja heidän kielensä ja käsitteidensä, maailmankuvansa ja uskomusjärjestelmiensä) tallentamisesta, puolustamisesta ja suojelemisesta; ymmärryksen mahdollisuuden ja inhimillisen myötätunnon, empatian ja kohtaamisen, universaalin sitovuuden osoittamisesta, jälkimmäisiä, näitä hienoja uskonmiehiä raamattuineen ja länsimaisine siveyskäsityksineen sitten lähinnä päinvastaisesta eli vähemmistö- ja alkuperäiskulttuurien, uskomusmaailmojen, identiteettien ja elämäntapojen silmittömästä tuhoamisesta; "kiittäminen" - se on: syyttäminen ja tuomitseminen sillä he tietävät/tiesivät mitä tekevät/tekivät. Siksi se, että useampi pappi päätyi lihapataan tai menetti päänsä, kärsi, kuoli (marttyyrikuoleman) ja nousi pyhyydekseen, kuulostaa meistä vain raamattullis-runolliselta oikeudelta.
Tarkoituksemme on nyt muistuttaa teitä kaikkia siintä, että voitte yhä valita (sic), oletteko te ymmärykselle aukeavia, kulttuurien moninaisuutta juhlivia ja suojellevia oman elämänne liberaaleja antropologeja vai - vittu! - yksisilmäisiä, ahdasmielisiä, paternalistisia, dogmaattisia myöhempien aikojen lähetyssaarnaajia heristelemässä kasvattajan ankarankonservativista sormea (ja karttakeppiä) ja tuomitsemassa kaiken mahdollisen pakanallisen "säädyttömyyden" ja "siveettömyyden" villi-ihmisen jumalattomuutena kuten alastomuuden, esiaviollisen ja epäkristillisen seksin tapaluokat, polygamian, yleisen primitivismin, luonnonuskon ja sen ilmaisunudoot, meidän ei tarvitse edes viitata sellaisin "hirveyksiin" kuin kallonkutistaminen ja kannibalismi; jopa sellaiset tyystin harmittomat riuaaliset käytänteet kuin kasvojen peittämisen rituaalimaskilla jos ei sianverisota-juhlamaalauksella, primitiivis-eroottinen tanssi liekkien ympärillä, psykedeelisten kasvien ja sienien käyttämisen uskonnollisissa seremonioissa transsiin lankeamisen katalyyttina. Lista jatkuu läpi heimotapojen oudon kirjon ja koskee yhteisön kaikkia syvimpiä uskomuksia, elämäntavan ja kulttuurisen merkityksen lähteitä. Kaikki se - hui kauhistus - pois!
Tämä kaikki näyttäytyy tietenkin sitäkin irvokkaampana ja ironisempana kun muistamme, että kristinuskon tärkein/keskeinen sakramentti - eukaristia eli pyhä kommunio - on itse kannibalistisen primitiivitavan jäänne.
Aivan. Kukkahattutätiys ja tuulipukuelämä ovat sinänsä kunnialllisia, näennäisen harmittomia, sovinnollisia ja kaikkien rauhalliseen yhteiselämään sitoutuneita olemisen ja itseymmärryksen muotoja. Mutta olemmeko kysyneet, mitä me todella menetämme valitsemalla tämän säyseän mukautuvaisen ja mitäänsanomattoman yksi-ilmeisen komformismin "yhteismielisen" tien (follow the money). -- Tämä pyöristyminen siitä julkeudesta ja röyhkeydestä että joillakin huonosti kasvatetuilla pudokkailla on häpyä näyttää tälle aikuisen olemisen, sivistyksen ja moraalikehityksen korkeimmalle tasolle proverbiaalista tai jopa kirjaimellista keskisormea kuin jotkut kauheat villit alkuasukkaat lähetyssaarnaajille, uskossaan vahvoille kristityille pyhille miehille konsanaan!
Aivan. No further comments. I rest my case. - Except:
Je ne suis pas Jésuite. Je suis anthropologue de l'humanité.
Et je soutiens la diversité culturelle.
Be there or be square!
Pari näkökulmaa.
Energia, vitaalisuus, fyysisyys, reaktiivisuus, nopeus/nokkeluus, libido. Kyllä tolkun ihmiset koittavat pitää ajan kuluessakin kiinni näiden arvottamisesta ideaaleiksi mutta ajan rälläkkä ei ole armollinen, välillä tulee matalan energian jaksoja, ei vain jaksa säkenöidä 24/7/365. Silloin jeesaa TUULIPUKU. Voihan sitä kantaa ironisestikin jos on vielä niin keskeneräinen, että kokee ulkokultaisuuden merkitykselliseksi. Oleellista on sen tarjoma sulautumisen mahdollisuus- jos ei huvita niin ei ole pakko, mutta usein goretex-pinnan alla alkaa säkenöidä ja silloin voi ja pitää vähän raottaa vetskaria.
Toinen: viime aikoina olen hahomtellut
estetiikan nelikenttää jossa asiat sijoittuvat vaaka-akselille
vasemmisto-oikeisto ja pystyakselille
kollektivismi-individualismi. Tämä vähän insinöörihenkinen mutta mitä sitten työkalu auttaa jäsentelemään yksilön reaktiota koettuihin asioihin, siis myös erilaisiin alakulttuureihin. Oma esteettinen resonanssi on kallellaan vasemmalle ja ehkä hieman individualsimin suuntaan - kuitenkin niin että esim. jalkapallojoukkue, bändi tai kaveriporukka on vielä ihan siedettävä, jopa puoleensavetävä kollektiivi.
Sitten taas tällainen kannattajaporukka - onko nämä nyt sitten ultria, ei kai, mutta jotain - näen näiden estetiikan tämän nelikentän oikeistokollektiivisessa nurkassa, joka on itselle vähän vastenmielinen. Rumpuja, marsseja, yhteishuutoja, tiivistä veljellistä yhteenkuuluvuutta, könsikäs-capon käskytyksen mukaan toimimista, väkivaltakuvastolla ja väkivallalla flirttailua. Eroaako lopulta hirveästi vaikka sinimusta-aktiivien estetiikasta. Joo tiedän, tekevät tärkeää työtä eikä näissä ole ideologiaa mukana jne., mutta ei se ole pointti, vaan tosiaan - estetiikka ehkä vähän happoisen laajassa tarkastelussa ja siihen kiinnittyminen.
