Näinhän se on että oli laji mikä hyvänsä, jos siitä ei nauti, ei siinä voi koskaan tulla todella hyväksi. Jotenkin sitä haluaisi että harjoittelu ja pelailu olisi "leikkiä" murrosikään asti jolloin voisi sitten oikeasti alkaa vaatimaan ja pakottamaan (urheilija itseltään) vaikka ei kiinnostaisi juuri sinä päivänä. Pojalle olen tuossa sanonutkin että ehkä tärkein juttu näissä on se että yrittää ja selvittää itselleen että onko tämä oikeasti sun juttu vai olisiko höntsääminen tai esim toinen laji mitä tehnyt rinnalla enemmän sun juttu.. tai sitten joku ihan muu. Mutta se, että ei koskaan ole edes kunnolla yrittänyt niin jää varmasti painamaan mieltä pitkäksi aikaa.
Tämä. Ja lisäyksenä vielä se että jos ei nauti, niin silloin ei todennäköisesti ole valmiuksiakaan.
Lapsen ajatusmallit ja mieli on hyvin erilainen kuin aikuisen. Siinä välissä sitten nuoruus jossa ajatukset ja mieli keikkuu lapsen ja aikuisen välimaastossa. Tässä vaiheessa alkaa tulla juuri niitä isompia oivalluksia. Lapsen mieli palvelee parhaiten kehitystä lapsuusvaiheessa ja aikuisen sitten aikuisena. Paras tapa oppia ja kehittyä menee niinikään senhetkisen ajatuksien ja mielen mukaisesti.
Tärkeintä lapselle olisi että hän harrastaa esim. futista oikeasta syystä, eli koska se on kivaa ja hienointa mitä tietää. Toki siihen voi liittyä unelmia ammattilaisuudesta tmv. mutta lapsen ajatuksissa ja mielessä ammatilaisuus voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Näin sen kuuluu mennäkin. Sinne ajatuksiin on aikuisten ihan turha tuoda mitään aikuisten maailman juttuja (todellisuutta, vaatimuksia, työtä), se on vain haitallista lapselle ja lapsen oppimisprosessille.
Siksi onkin tärkeää että lapsi voi kokeilla kaikenlaista harrastamista, että voi löytää sen jutun mikä on se maailman paras juttu ja näin todennäköisesti on myös asia mihin on valmiudet.
Omassa kokemusmaailmassa tuntuu kummalliselta että lasta pitäisi pakottaa yhtään mihinkään. Jos lapsi nauttii, niin sillion lapsi todennäköisesti tekee ja paljon. Muistan kun valmentaja kyseli pikkujunnulta että "Tähtäätkö ammattilaisesksi ja miksi pelaat futista?" ja selvästikkään vastaus "En ja koska se on kivaa." ei miellyttänyt, koska kysymys toistettiin useampaan kertaan
Toki tämä väärä vastaus lokeroi pojan valmentajan silmissä harrastelijaksi, vaikka kävi treeneissä täysipainoisesti ja vietti päivät koulun kentällä pelaamassa.
Lapset (niin kuin aikuisetkin) oppivat eri tavalla. Koulussakin joku oppii näkemällä, joku lukemalla ja joku tekemällä. Sama pätee myös futikseen. Tätä eivät valmentajat ikävä kyllä oikein tunnu ymmärtävän. Lapset voivat oppia saman asian hyvin eri tavoilla.
