Dickov
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #350 : 04.02.2025 klo 18:26:07 |
|
Väittäisin kuitenkin ettei City ole pystynyt samalla tavalla onnistumaan siirtomarkkinoilla kuin viime vuosikymmenen loppupuolella. Sitten minulla on hyviä uutisia. Oletko kuullut miehestä nimeltä Hugo Viana?
|
|
|
|
Keynes
Poissa
|
 |
Vastaus #351 : 12.02.2025 klo 09:33:36 |
|
Edersonin tason romahdus on jopa syvempi kuin Cityn vastaava. Aivan karmeaa tekemistä useammassa ottelussa, mutta eilinen esitys oli kyllä merkittävien virheiden määrällä mitattuna yksi huonoimpia suurseuran maalivahtiesityksiä mitä itse olen ollut todistamassa. Varsinkin huonosta arvioinnista johtuvia etäisyyden hallintaan ja ajoitukseen liittyviä virheitä tuli solkenaan. Ederson oli vahvasti osallisena jokaisessa Realin maalissa ja vapisi muutenkin kuin haavanlehti. Eilisiin highlightseihin kuului mm. - Vinin kaataminen pilkun arvoisesti sittemmin paitsioksi osoittautuneessa tilanteessa. Vini otti tilanteessa kovan kosketuksen, johon maalivahdin pitäisi reagoida kerran kerrasta tulemalla vastaan ja koppaamalla pallon. Ederson jäi sen sijaan kantapäilleen ja päätti reagoida myöhässä, jolloin Vini oli jo ehtinyt palloon. Tuloksena olisi ollut turha pilkku ellei brassi olisi lähtenyt paitsioasemasta
- Mbappen maalissa Ederson lähti kohti etutolppaa ja lukitsi jalkansa vaikka oli jo ennen vetoa hyvin sijoittuneena. Normaalilla jalkatyöskentelyllä hän olisi ehtinyt vielä hyvin koppaamaan leijuvan pallon, nyt jäi sijoilleen katsomaan pallon liitämistä maaliin
- Realin toinen maali oli suorastaan koominen. Surkea avaus keskelle kenttää ja ihmeellinen rintatorjunta, jonka myötä pallo jäi Diazille paraatapaikalle ja taululle 2-2. Vaikka ensimmäinen veto tuli läheltä, olisi Edersonin pitänyt pystyä ohjaamaan pallon käsillään sivummalle
- Ederson esitti sinänsä hyvän torjunnan Bellinghamin ensimmäiseen tilanteeseen, mutta kaukaa maata pitkin lähtevä poikittaissyttö ~8 metrin päähän maalista on pallo, jonka maalivahdin olisi katkaistava kerran kerrasta. Nyt Ederson jähmettyi ja antoi pallon mennä Bellinghamille asti - tuloksena huipputontti vastustajalle
- Kolmannessa maalissa ollaan löydetty syyllinen lähinnä Rico Lewisissa, mutat Edersonin toiminta tilanteessa oli suorastaan surkea. Taas mies epäröi ja päätti lopulta lähteä ihan turhaan vastaan kun ilmeinen ratkaisu olisi ollut peittää rauhassa mahdollisen laukaisukulman. Vinillä oli vielä puolustaja lähes kyljessä kiinni eikä tilanne siksi olisi missään nimessä vaatinut vastaantuloa ja maalin tyhjäksi jättämistä
Cityn syöksykierteen pysähtyminen vaatii varmasti ryhdistäytymisen monella osa-alueella, mutta peruskivi muurataan kun maalia vartioi kaveri, joka kykenee pelaamaan perustilanteiat luotettavasti eikä vapise paineen alla.
|
|
|
|
--are--
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, MCFC
|
 |
Vastaus #352 : 12.02.2025 klo 12:10:52 |
|
En ole sinällään eri mieltä mistään noista pointeista. Virheiden lisäksi esitti kuitenkin tukun huipputorjuntoja sekä ennen kaikkea sitä pelin avaamista ja rytmittämistä jalalla, jonka osaa paremmin kuin kukaan maalivahti maailmassa. Ja juuri tuon takia Ederson on ollut Cityn ykkösmaalivahti kaikki nämä menestysvuodet. Edersonin ongelma on aina ollut se, että jos keskittyminen ei ole 100%, johtaa tuo ultrarohkea ja -riskinen pelitapa kestämättömään määrään virheitä. Tällä kaudellahan Edersonilla on ollut useampaan otteeseen näitä tyhjästä tulleita mystisiä loukkaantumisia, jotka ovat aina kestäneet ennalta määrittämättömän ajan. Eiköhän kyse ole vaan ollut motivaation puutteesta, joka sitten näkyy pelityylin ominaisuuksien takia kentällä tuolla tavalla. Pointti siis ehkä tässä se, että kyllä miehestä vielä huippumaalivahti sekä ennen kaikkea se Citylle täydellinen maalivahti löytyy, jos vaan saa asenteensa kuntoon. Jos ei saa, niin on molemmille osapuolille parempi, että brassi jatkaa pallojen koppaamista ja harhasyöttöjä jonkun muun joukkueen väreissä.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
 |
Vastaus #353 : 12.02.2025 klo 12:30:06 |
|
Maalivahtiongelma vaan on hieman vaikea ratkaistava sillä maailmasta ei hirveästi löydy maalivahteja jotka ovat hyviä torjumaan, hyviä hallitsemaan isoja alueita, hyviä keskityspalloissa ja hyviä jalalla. Hieman karrikoiden voisi sanoa että maailmassa on tällä hetkellä kaksi sellaista Thibaut Courtois ja Alisson Becker. Toki esimerkiksi ter Stegen tätä voisi kunnossa ollessaan olla. Sen sijaan esimerkiksi Oblak ja Donnarumma eivät ole jalalla niin hyviä että täyttäisivät Pep-pallon vaatimukset.
Hyvien maalivahtien vähyys on johtanut siihen että monet suurseurat tekevät tietoisia ratkaisuja ottaa veskari joka on riittävän hyvä monessa avainjutussa ja sitten siedetään heikkoutta toisaalla. Esimerkiksi Arsenalilla Raya ja Inter Milanilla Sommer ovat molemmat jokseenkin lyhyitä maalivahteja eivätkä kovin dominoivia ilmassa. Chelsea on päättänyt lunastaa joku 7 lottokuponkia maalivahtien suhteen ja toivovat että joku niistä sattuisi osumaan. ManUlla, Villalla ja Cityllä on sitten veskarit joilla periaatteessa on kaikki ominaisuudet ulkoisesti, mutta pääkoppa tuntuu pettävän turhan useasti. Ja Pool päätti lunastaa jalalla heikoksi tiedetyn Mamardashvilin, koska luottavat muuhun osaamiseen niin vankasti ja kai he uskovat että georgialaista voi tuolla osa-aluella kehittää. Pointtina kuitenkin se että ilmeisiä hyviä ratkaisuja on todella niukasti.
Eli siis tuo ongelma on mielestäni myös äärimmäisen vaikea ratkaistava. Diogo Costa ja Gregor Kobel ovat molemmat hyviä maalivahteja jotka periaatteessa voisivat olla ratkaisu Citylle. Myös sellaiset veskarit kuin Chevalier, Trubin ja Verbruggen voisivat olla kehityskelpoisia kavereita. Nuoremmista voi sitten löytyä myös helmiä, mutta taitaa Cityn myymä Trafford olla Toulouse Restesin, Spursin Kinskyn ja Chelsean omistaman Pendersin ohella niitä lahjakkaimpia nuoria veskareita.
|
|
|
|
Keynes
Poissa
|
 |
Vastaus #354 : 12.02.2025 klo 13:13:52 |
|
Maalivahtiongelma vaan on hieman vaikea ratkaistava sillä maailmasta ei hirveästi löydy maalivahteja jotka ovat hyviä torjumaan, hyviä hallitsemaan isoja alueita, hyviä keskityspalloissa ja hyviä jalalla. Hieman karrikoiden voisi sanoa että maailmassa on tällä hetkellä kaksi sellaista Thibaut Courtois ja Alisson Becker. Toki esimerkiksi ter Stegen tätä voisi kunnossa ollessaan olla. Sen sijaan esimerkiksi Oblak ja Donnarumma eivät ole jalalla niin hyviä että täyttäisivät Pep-pallon vaatimukset.
Hyvien maalivahtien vähyys on johtanut siihen että monet suurseurat tekevät tietoisia ratkaisuja ottaa veskari joka on riittävän hyvä monessa avainjutussa ja sitten siedetään heikkoutta toisaalla. Esimerkiksi Arsenalilla Raya ja Inter Milanilla Sommer ovat molemmat jokseenkin lyhyitä maalivahteja eivätkä kovin dominoivia ilmassa. Chelsea on päättänyt lunastaa joku 7 lottokuponkia maalivahtien suhteen ja toivovat että joku niistä sattuisi osumaan. ManUlla, Villalla ja Cityllä on sitten veskarit joilla periaatteessa on kaikki ominaisuudet ulkoisesti, mutta pääkoppa tuntuu pettävän turhan useasti. Ja Pool päätti lunastaa jalalla heikoksi tiedetyn Mamardashvilin, koska luottavat muuhun osaamiseen niin vankasti ja kai he uskovat että georgialaista voi tuolla osa-aluella kehittää. Pointtina kuitenkin se että ilmeisiä hyviä ratkaisuja on todella niukasti.
Eli siis tuo ongelma on mielestäni myös äärimmäisen vaikea ratkaistava. Diogo Costa ja Gregor Kobel ovat molemmat hyviä maalivahteja jotka periaatteessa voisivat olla ratkaisu Citylle. Myös sellaiset veskarit kuin Chevalier, Trubin ja Verbruggen voisivat olla kehityskelpoisia kavereita. Nuoremmista voi sitten löytyä myös helmiä, mutta taitaa Cityn myymä Trafford olla Toulouse Restesin, Spursin Kinskyn ja Chelsean omistaman Pendersin ohella niitä lahjakkaimpia nuoria veskareita.
Samaa mieltä kaikesta. On täysin ymmärrettävää, että maailmassa ei juurikaan kaikkia osa-alueita korkealla tasolla taitavia veskoja ole aivan kuten aidosti kokonaisvaltaisia kenttäpelaajiakin on rajatusti. Seurojen tehtäväksi jää kontekstin analysointi, eli millä osa-alueilla ollaan valmiita joustamaan maalivahtipelissä ja mitkä ovat ehdottomia prioriteetteja. Juuri Edersonhan on ollut kompromissiratkaisu kaikkina näinä vuosina Citylle, mutta erittäin toimiva sellainen. Brassi ei ole koskaan ollut aitoa weltklassea torjujana eikä hänen ole tarvinnutkaan olla. Veskana pelaaminen Cityssä vaatii huipputason jalalla pelaamista ja oman kenttäpuoliskon (huom! ei rangaistusalueen) hallintaa. Nämä mahdollistavat joukkueen tavoitteleman pallonhallintapelin ja korkealla linjalla pelaamisen. Maalivahtipelaamisen muilla osa-alueilla Cityn veskan tehtävänä on olla tekemättä liikaa virheitä. Viimeinen kohta pettää kuitenkin tällä hetkellä Edersonin kohdalla pahasti ja ruokkii osaltaan joukkueen syöksykierrettä.
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
Suosikkijoukkue: En wie niet springt die is geen jood
|
 |
Vastaus #355 : 13.02.2025 klo 16:50:43 |
|
Uutinen leviää että Akanji olisi sivussa muutaman kuukauden eli loppukaudella tuskin enää pelaisi.
Tilit jotka X:ssä asiasta kertovat ovat luotettavina tunnettuja mutta odotetaan nyt vielä seuran virallinen ilmoitus.
Edit: Nyt päivää myöhemmin Cityn virallinen X- tili vahvistaa että Akanji leikkaukseen ja sivussa 8-10 viikkoa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.02.2025 klo 16:19:37 kirjoittanut Taavetti_Merimies »
|
|
|
|
|
t0nninseteli
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #356 : 15.02.2025 klo 23:18:03 |
|
Täytyy sanoa, että kun avasin matsin ekan puoliskon loppuminuuteilla, yllätys oli suuri taululla olevista lukemista. Eipä siinä kyllähän Omar esiintyi jo Chelsea matsissa edukseen joten eihän tämä mistään ihan tyhjistä syntynyt.
Newcastle vaikutti kyllä aika aneemiselta, mutta sinisetkin oli tänään huolellisempia pallon kanssa ja tilanteen vaihtoja omaan päähän ei tapahtunut viime kuukausien malliin. Nico vaikutti myös rauhalliselta omalla paikallaan, joten toivottavasti tämä tuo stabiliteettia loppukautta ajatellen. Rohkeasti vaan Realia vastaankin kentälle
|
|
|
|
--are--
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, MCFC
|
 |
Vastaus #357 : 16.02.2025 klo 10:59:13 |
|
Tämän sivun keskusteluihin viitaten täytyy todeta, että olipahan Edersonilta huikea esitys eilen. Piti Castlen prässiä pilkkanaan linjoja rikkovilla syötöillään ja oli aivan avainasemassa eilisessä voitossa, vaikka ei tainnut joutua kertaakaan kunnolla torjuntahommiin (tai ehkä juuri siksi). Lisäksi pelin avaamisen repertuaariin on nyt lisätty selvästi pysyväksi osaksi tuo pitkä pallo puolustuslinjan taakse Haalandille tai Marmoushille. Ortega on myös hyvä maalivahti ja ihan hyvä jalalla, mutta tuota ei häneltä löydy työkalupakista. Ei toki taida löytyä keneltä muultakaan.
Eilinen taisi olla Cityn paras esitys koko kaudella. Tuskin on sattumaa, että tuli ottelussa jossa vihdoin oli oikea kutonen kentällä. Hienot esitykset muutenkin kaikilta uusilta hankinnoilta. Mutta katsotaan nyt, tämän kauden Cityn kanssa se seuraava katastrofi tuntuu lymyilevän aina seuraavan nurkan takana.
Samaa mieltä että rohkeasti vaan Gonzales ja Marmoush keskiviikkona kentälle, miksei Khusanovkin eilisen hienon esityksen jälkeen. Ei kai tuossa mitään hävittävää ole.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #358 : 27.02.2025 klo 14:15:38 |
|
Melkein jo Valioliigan osalta takana se etukäteen pelätty putki. Enää taitaa olla Nottingham jäljellä. Arsenal, Chelsea, Newcastle, Liverpool, Tottenham. Noista viidestä pelistä yhdeksän pistettä on mielestäni oikeinkin hyvä saldo tämän kauden kontekstissa. Voitto Nottinghamista pistäisi Cityn erinomaisiin asemiin top 4 -sijoituksista (ehkä top 5 voi riittää myös). Bournemouth, Brighton, Villa joutuvat vielä tulemaan Etihadille.
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
Suosikkijoukkue: En wie niet springt die is geen jood
|
 |
Vastaus #359 : 27.02.2025 klo 14:55:47 |
|
Telegraph uutisoi että Cityllä on kaksi hankintaa kesäksi ja nuo ovat keskikenttä sekä oikea puolustaja. Oikean puolustajan suhteen olisi tarkkailun alla Newcastlen Livramento.
Livramento maksoi Newcastlelle 30.8m puntaa ja on käynyt jo maajoukkuedebyytin tekemässä 22 vuotiaana. Valioliiigassa on avannut 21 kertaa tällä kaudella.
Lisäksi pysyvän kiinnostuksen kohde on kuulemma Juventuksen Cambiaso jota miehen agentin mukaan yrittivät nyt jo tammikuun ikkunassa. Juventus pyytää 80 miljoonaa tietojen mukaan.
|
|
|
|
Oiskosiin
Poissa
|
 |
Vastaus #360 : 15.03.2025 klo 19:14:50 |
|
Se on 9 finaalia jäljellä liigan puolella plus tietenkin mahdollinen FA-cup menestys. Top 4 taistelu jatkukoon.
|
|
|
|
t0nninseteli
Poissa
Suosikkijoukkue: MCFC
|
 |
Vastaus #361 : 15.03.2025 klo 19:38:19 |
|
Ompas nyt kyllä turhauttavaa katseltavaa tuo peli. Siitä pallonhallinnan kautta tulleesta pelinhallinnasta ei ole kyllä tällä hetkellä mitään jäljellä. Tämä altistaa puolustuksen jatkuvasti vaarallisille vastahyökkäyksille, mikä muutenkin on todella usein kuutamolla merkkauspelin suhteen. Sen lisäksi näyttää siltä että joukkueen murtautumismallit nojaavat täysin laitureiden ohituskykyyn ja kun heidän viimeiset ratkaisut ovat järjestäen heikkoja niin tilanteet tuntuvat olevan vain näennäisesti vaarallisia. Jos Rodrin paluu jotenkin tuon kaiken yhtäkkiä muuttaa hohdokkaammaksi niin siinä on kyllä sitten jälleen osoitus miehen maailmanluokan taidoista
|
|
|
|
KDB
Poissa
Suosikkijoukkue: 93:20
|
 |
Vastaus #362 : 16.03.2025 klo 17:41:54 |
|
Se on 9 finaalia jäljellä liigan puolella plus tietenkin mahdollinen FA-cup menestys. Top 4 taistelu jatkukoon.
Top 5 riittää tällä kaudella, joka hieman helpottaa urakkaa. Ollut kyllä helvetin hyviä nämä tammikuun hankinnat, toivottavasti kesällä on sama meininki. Varsinkin Khusanov ollut sitä ensimmäistä kymmentä minuuttia lukuunottamatta niin hyvä, että kaveri on täysin ansainnut tuon avauksen paikan.
|
|
|
|
Paul Pot
Poissa
|
 |
Vastaus #363 : 19.03.2025 klo 06:58:50 |
|
Top 5 riittää tällä kaudella, joka hieman helpottaa urakkaa.
Sentään näin. Mutta jotenkin sitä tulee hahmotettua taulukko aina sen top 4 sijoituksen kautta.
|
|
|
|
|
|