Dank Sinatra
Poissa
|
 |
Vastaus #3975 : 06.06.2024 klo 21:55:38 |
|
Romano kirjoittelee, että ManUn ykkösprioriteetti siirtomarkkinoilla tällä hetkellä on saada vasen laitapuolustaja. Nosti Bournemouthin Milos Kerkezin esille. Väittää, että ManU olisi kovasti kiinnostunut hänestä. Vaikka muutama pelin Bournemouthilta katoin niin ei kyllä muistu koko mies juurikaan mieleen. Hän näyttää murtautuneen Unkarin majun avaukseen tällä kaudella, joten EM-kisoissa voipi sitten katsoa onko hänestä mihinkään.
Viime kesänä oli Kerkeszillä Romanon mukaan käytännössä varma siirto Lazioon, kunnes Bournemouth iski viime hetkellä väliin. Jotenkin aina vähän huono viba näistä kavereista, joilla on kaikki henkilökohtaisetkin ehdot sovittuina seuran kanssa ja sitten tehdään viime hetkellä oharit. Vaikka tietysti tuossakin voinut olla taustalla miljoona eri syytä.
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #3976 : 07.06.2024 klo 09:19:51 |
|
E. Sillä varauksella, että Ten hagilla on vielä pukukopin tuki. Niin itse antaisin miehelle vielä sen kolmannen kauden. Ensi kesänä pääsee tarvittaessa ilman kompensaatioita eroon. Tänä kesänä ei ja kuitenkin pari pokaalia voitettuna. Enkä oikein keksi mitään pätevää korvaajaakaan jonka kanssa riskit olisi minimoitavissa. Ainakaan yksikään yllä mainittu ei heihin kuulu.
Tälläiset tilanteet ovat kai käytännössä aika harvinaisia, että manageria roikutettaisi löysässä hirressä tämän kokoisessa seurassa. Uskoisin, että vaihtoehdot on jatkolappu nyt kesällä tai uutta miestä kehiin. Siirtorintamalla pelottavan hiljaista. Olisi toivottavaa että ennen kisoja saisi ainakin jotain läpi, kun niiden aikana ei varmasti mitään tapahdu ainakaan osallistuvien pelaajien osalta.
|
|
|
|
Optimus Prime
Poissa
|
 |
Vastaus #3977 : 07.06.2024 klo 20:35:46 |
|
Miguel Delaney @MiguelDelaney Exclusive
INEOS seeking to sell Nice
Uefa expected to give them and Man United one transitional season re competing in Europa League
A complication is collapse of French TV market but Nice seen as distinctively attractive due to location
|
|
|
|
Kyrie Irving
Poissa
|
 |
Vastaus #3978 : 08.06.2024 klo 15:06:27 |
|
Olikohan se FA Cupin ottelussa Poolia vastaan, kun laitoin otteluketjuun Mainoon löytyvän sitten kesällä kisamiehistöstä. Vähemmän yllättäen tuli vastaukseksi lähinnä naljailua sekä nauruhymiöitä. No, siellä se poika nyt on Toivotaan, että saarien media ei ristiinnaulitse ensimmäisestä huonosta kosketuksesta.
|
|
|
|
Molden enkeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Paulus Arajuuri
|
 |
Vastaus #3979 : 08.06.2024 klo 16:03:14 |
|
Toivotaan, että saarien media ei ristiinnaulitse ensimmäisestä huonosta kosketuksesta.
No vähän ne eilisen pelin jälkeen oli Mainoota ottanut jo hampaisiinsa. Kuvottavaa sakkia kyllä tuo brittimedia. Siellä esitettiin jo kysymyksiä onko Mainoo tarpeeksi hyvä vaikka voi sanoa, että koko Englanti oli aivan ripulipaskaa eilen. Toki se nuorin ja kokemattomin jätkä pitää nostaa tikun nokkaan Mutta kuten Ten Hag sanoi FA cupin jälkeen. Brittimedia rakastaa hehkuttaa ihmisiä maasta taivaisiin, jotta voivat vaan sitten ekan mahdollisuuden tullen tyrmätä täysin. Se on aina vaan joko mustaa tai valkoista. Täysin paska tai jumalasta seuraava. Mainoo toki vaikuttaa erittäin kylmäpäiseltä kaverilta, joten uskon ettei ihan hirveästi mene ihon alle pienet huutelut.
|
|
|
|
Ithaka
Poissa
|
 |
Vastaus #3980 : 09.06.2024 klo 17:58:56 |
|
Onko kenellekään mitään tietoa mistä näkyisi ManUn kaikki viime kauden pelit?
|
|
|
|
hoppana
Poissa
Suosikkijoukkue: Man United
|
 |
Vastaus #3981 : 09.06.2024 klo 20:04:32 |
|
Onko kenellekään mitään tietoa mistä näkyisi ManUn kaikki viime kauden pelit?
Ilmaiseksi tuskin mistään, paras arvaus on MUTV:n puolelta. Hinnasta ja toimivuudesta UK:n ulkopuolella en tosin tiedä. https://www.manutd.com/en/mutv/detail/show/full-90Toivottavasti ensi viikolla tulisi jotain uutisia jatketaanko Ten Hagilla, tilanne on jo aika naurettava että tietoa pantataan.
|
|
|
|
Molden enkeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Paulus Arajuuri
|
 |
Vastaus #3982 : 09.06.2024 klo 20:11:37 |
|
Kovasti ovat huhujen mukaan kisutelleet Tuchelia, mutta Tuchelia ei kiinnostanut. Huhuja siis ollut, että parina viime päivinä oltaisiin käyty keskusteluja Tuchelin kanssa ja Tuchel päätti kieltäytyä ManU pestistä. Tämä vissiin on sitten merkkiä, että uutta valmentajaa etsitään. Vaihtoehdot mitä mediassa on heitetty viime kuukausien aikana eivät kyllä itseäni kummemmin napostele, mutta pitää antaa mahdollisuus kuitenkin. Kuka sieltä nyt sitten tuleekin. Itse olisin toki vieläkin Ten Hagin jatkon kannalla.
Edit: Romano siis vahvisti nämä huhut joku vajaa tunti sitten.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.06.2024 klo 20:19:38 kirjoittanut Molden enkeli »
|
|
|
|
|
Gonzalesi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Vaajakoski, Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #3983 : 09.06.2024 klo 22:08:54 |
|
Kovasti ovat huhujen mukaan kisutelleet Tuchelia, mutta Tuchelia ei kiinnostanut. Huhuja siis ollut, että parina viime päivinä oltaisiin käyty keskusteluja Tuchelin kanssa ja Tuchel päätti kieltäytyä ManU pestistä. Tämä vissiin on sitten merkkiä, että uutta valmentajaa etsitään. Vaihtoehdot mitä mediassa on heitetty viime kuukausien aikana eivät kyllä itseäni kummemmin napostele, mutta pitää antaa mahdollisuus kuitenkin. Kuka sieltä nyt sitten tuleekin. Itse olisin toki vieläkin Ten Hagin jatkon kannalla.
Edit: Romano siis vahvisti nämä huhut joku vajaa tunti sitten.
Minä taas olen siinä käsityksessä että Tuchel itse olisi halukas hyppäämään ManU:n peräsimeen?
|
|
|
|
Molden enkeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Paulus Arajuuri
|
 |
Vastaus #3984 : 09.06.2024 klo 22:56:24 |
|
Minä taas olen siinä käsityksessä että Tuchel itse olisi halukas hyppäämään ManU:n peräsimeen?
Näin sitä huhuiltiin vielä joku kuukausi sitten. Pääsi nyt ilmeisesti kuulemaan ManUn tulevaisuuden suunnitelmat ja päätti pysytellä mielummin työttömänä sen jälkeen. Ei ainakaan vielä toistaiseksi vakuuta INEOSin puuhastelu.
|
|
|
|
Waine Ruuna
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU, Fc Melody
|
 |
Vastaus #3985 : 09.06.2024 klo 23:35:52 |
|
Näin sitä huhuiltiin vielä joku kuukausi sitten. Pääsi nyt ilmeisesti kuulemaan ManUn tulevaisuuden suunnitelmat ja päätti pysytellä mielummin työttömänä sen jälkeen. Ei ainakaan vielä toistaiseksi vakuuta INEOSin puuhastelu.
Ei oikein kans toi INEOS nyt heti alkuun vakuuta. Saakohan ne koska sen johtoportaan töihin? Eikös Tuchel oo halunnu aiemmissa seuroissa olla vahvasti päättämässä ketä joukkueessa on rosterissa ja Ineoksella vissiin halu ettei valmentaja oo niin vahvasti sitä määrittelemässä vaan saa sanoa mielipiteensä ja sit katotaan yhtyykö ajatukset. Olisko ton takia kieltäytyny? Mutta miks yleensäkkään sitä on kysytty, se tässä kaikista pahimmalta vaikuttaa.
|
|
|
|
Gonzalesi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Vaajakoski, Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #3986 : 10.06.2024 klo 00:09:16 |
|
Näin sitä huhuiltiin vielä joku kuukausi sitten. Pääsi nyt ilmeisesti kuulemaan ManUn tulevaisuuden suunnitelmat ja päätti pysytellä mielummin työttömänä sen jälkeen. Ei ainakaan vielä toistaiseksi vakuuta INEOSin puuhastelu.
Aivan. No kuitenkin itse olin huhujen alusta asti sitä mieltä että mieluummin annetaan Ten Hagille vielä ensi kausi aikaa kuin että otettaisiin Tuchel.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #3987 : 10.06.2024 klo 07:50:12 |
|
Eikös Tuchel oo halunnu aiemmissa seuroissa olla vahvasti päättämässä ketä joukkueessa on rosterissa ja Ineoksella vissiin halu ettei valmentaja oo niin vahvasti sitä määrittelemässä vaan saa sanoa mielipiteensä ja sit katotaan yhtyykö ajatukset. Olisko ton takia kieltäytyny?
Onhan se halunnut mutta eipä se oo suuremmin päässyt asioista päättämään Dortmundissa tai Bayernissa. PSG:ssä ja Chelseassa oli valta huudella jonkun aikaa mutta ei sielläkään tehnyt päätöksiä. Kaikissa seuroissaan Tuchel on ajautunut pienempiin tai isompiin ongelmiin joko seurajohdon tai pukukopin, tai molempien kanssa. Osaava valmentajahan hän on, muffa en usko että olisi ollut sopiva kaveri rakentamaan uutta. Ennemmin Tuchel on se kaveri joka tulee maksimoimaan tuloksen kun muut ovat rakentaneet pohjat. E: Ja Tuchel oli sanonut nyt ei kuulemma myös siihen vedoten että on aika poikki raskaan Bayern-pestin jälkeen. Eli tuo varmasti myös taustalla vaikuttaa. Lisäksi kun tuo INEOSin kasaama paletti on vielä vähän levällään. Suunta voi aikanaan olla oikea, mutta sitä on koutsin vaikea tietää ennen kuin uusi seura- ja urheilujohto pääsee kunnolla vauhtiin.
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #3988 : 10.06.2024 klo 10:02:42 |
|
Kovasti ovat huhujen mukaan kisutelleet Tuchelia, mutta Tuchelia ei kiinnostanut.
Klassinen "en olis halunnutkaan" kun ei tullut valituksi 
|
|
|
|
Kyrie Irving
Poissa
|
 |
Vastaus #3989 : 10.06.2024 klo 11:05:41 |
|
Eli vaihtoehdot ovat nyt joko ETH tai Gareth Southgate? Eipä ole kovin vaikea valinta.
Jatkosopimusta kaljulle kuin olisi jo.
|
|
|
|
Keynes
Poissa
|
 |
Vastaus #3990 : 10.06.2024 klo 11:07:41 |
|
Tuchel-huhut vaikuttavat varsin uskottavilta. Pidän huolestuttavana, että Tuchel edes on päätynyt ehdokkaiden pitkälel listalle ja vielä huolestuttavampana, että hänen kanssa ollaan edetty keskustelu-/neuovtteluvaiheeseen. Tuchel edustaa jopa valveutuneelle penkkiurehilijalle paljon sellaista, jonka luulisi olevan ihan itsestäänselvästi show stoppereita huippuseuroille. Tämä siis siitä huolimatta, että moni on ollut valmis katsomaan kortin.
United tarvitsee pitkäjänteisesti positiivista ilmapiiriä ja eteenpäin menon tunnetta luovan valmentajan. Jonkun sellaisen, joka osaltaan symboloi uutta aikakautta ja poistaa negatiivisen ilmapiriin. Tässä tilanteessa ollaan sitten harkitsemassa sivurajalla mököttävää ja riehuvaa hapannaamaa, joka on riitaantunut johtoportaan ja/tai pelaajiston kanssa kaikissa edellisisssä lyhyeiksi jääneissä pesteissään. Tuchel edustaa juuri sellaista pikavoittojen tavoittelua, josta Unitedin pitit päästä eroon rakentaessaan pitkäjänteisesti perustaa uusiksi.
Jos kerran markkinoilla ei tällä hetkellä ole ptikäjänteiseen projektiin sopivaa valmentajaa, en ymmärrä miksi Unitedissa ei voida mennä ten Hagilla vielä seuraava kausi ja sitten kartoittaa muita ehdokkaita palikoiden loksahtaessa pikkuhiljaa paikoilleen. Ymmärrän, että lajissa on sellainen tapa, että valmentajilal pitäisi olla pidemmälel voimassa olevat sopmukset jotat eivät roikkuisi löysässä hirressä, mutta onko muka kummallakaan osapuolella tässä tilanteessa parempia vaihtoehtoja? Ten Hagille prove it -vuosi ja jos asiat menevät hyvin, tuskin hänelläkään on ongelmia suostua mahdolliseen jatkoon. Jos asiat eivät mene hyvin päättyy sopimus ensi kesään ja molemmat jatkavat puhtaalta pöydältä.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #3991 : 10.06.2024 klo 11:16:37 |
|
Mielestäni ETH ei näytöillään ainakaan mitään jatkosopimusta ansaitse, enkä missään nimessä pitäisi potkuja vääryytenä.
Mutta silti jos asiaa katsotaan nyt ManUn kannalta niin "hätäiset potkut" voisivat taas ajaa uuteen ongelmatilanteeseen. Hätäisillä potkuilla tarkoitan sitä että uusi seura- ja urheilujohto ei ole vielä päässyt kunnolla seuraan sisään ja sitten pitäisi nopeasti saada hoidettua yksi merkittävimmistä rekryistä ja todennäköisesti taas uudistaa pelaajistoa tämän hätäisesti tehdyn rekryn haluamaa pelitapaa toteuttamaan.
Näen kyllä ETH:n kanssa jatkamisesta suuria ongelmia, sillä ManU oli henkisesti viime kaudella aika lukossa ja pelillisestihän hommat meni vielä paljon huonommin kuin sarjataulukko antaa ymmärtää. Mutta silti kun tilanneet takastelee viiden tai kymmenen vuoden perspektiivillä yhden sijasta, niin ETH on nähdäkseni parempi vaihtoehto kuin joku hätäinen rekry tähän väliin. Vaikeaa tulee toki hollantilaisella olemaan, koska miehen rekordi huomioiden seurajohdon ei tulisi hankkia yhtään selkeästi ETH:n haluamaa pelaajaa, vaan hollantilaisen tulisi tulla toimeen niillä hankinnoilla mitä uusi johto seuraan tuo.
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #3992 : 10.06.2024 klo 11:21:23 |
|
Hieman alkaa kuva raudanlujista ammattilaisista vaihtumaan kunnon puuhastelijoiksi, kun istuvan valmentajan tilanteesta ei kommentoida mitään ja ehdokaslista koostuu lähinnä huumorivaihtoehdoista.
Itse Ten Hagin tilanteessa toivottaisiin herroille hyvät jatkot ja lähtisin Havaiji-paita päällä seuraamaan EM-kisoja.
|
|
|
|
Kyrie Irving
Poissa
|
 |
Vastaus #3993 : 10.06.2024 klo 11:34:46 |
|
Bayernissa kuulemma Matthijs de Ligt olisi ulostuslistalla, jos sopiva tarjous tulee sisään. En ole kamalasti seurannut miehen otteita Saksassa, mutta käsittääkseni edelleen potentiaalia löytyy ja olisihan tuo valmentajalle tuttu mies.
|
|
|
|
Keynes
Poissa
|
 |
Vastaus #3994 : 10.06.2024 klo 11:56:53 |
|
Näen kyllä ETH:n kanssa jatkamisesta suuria ongelmia, sillä ManU oli henkisesti viime kaudella aika lukossa ja pelillisestihän hommat meni vielä paljon huonommin kuin sarjataulukko antaa ymmärtää. Mutta silti kun tilanneet takastelee viiden tai kymmenen vuoden perspektiivillä yhden sijasta, niin ETH on nähdäkseni parempi vaihtoehto kuin joku hätäinen rekry tähän väliin. Vaikeaa tulee toki hollantilaisella olemaan, koska miehen rekordi huomioiden seurajohdon ei tulisi hankkia yhtään selkeästi ETH:n haluamaa pelaajaa, vaan hollantilaisen tulisi tulla toimeen niillä hankinnoilla mitä uusi johto seuraan tuo.
Olen samaa mieltä tilanteesta, peliesityksistä ja ten Hagista, mutta kuten sinäkin toteat, on viimeisen sopimuskauden katsominen paljon parempi vaihtoehto kuin rekrytoida väkisin vähiten huono vaihtoehto mallia Tuchel tai Southgate. Jos ja kun Unitedin heikot otteet jatkuvat ensi kaudellakin, voidaan ten Hag vapauttaa sopimuksestaan ja silloin on paljon luontevampaa vetää kausi loppuu tilapäisvalmentajalla kuin alun alkaenkin jollain kauden pestillä operoivalla valmentajalla kun parempia ei ole tarjolla.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3995 : 10.06.2024 klo 16:53:46 |
|
Vähän tämä siltä näyttää ettei ten Hagin kanssa haluttaisi jatkaa, mutta hyviä ja halukkaita vaihtoehtojakaan ei ole. Siinä on vaan iso ero onko ten Hag koutsina siksi, että häneen luotetaan, vai siksi ettei muitakaan ollut tarjolla.
|
|
|
|
günthers
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness
|
 |
Vastaus #3996 : 10.06.2024 klo 17:26:35 |
|
Unitedille olisi varmaankin parasta kasata vihdoin urheilujohtopuoli kokonaisuudessaan ja sen jälkeen vasta vaihtaa valmentaja. Eli odottaisivat, että se Newcastlen kaveri päättää puutarhavapaansa ja roikottaa vaikka Ten Hagia vielä ensi kauden verran, mutta eivät vaan anna hollantilaiselle enää päätäntävaltaa hankintojen suhteen.
Taitaa yleisestikin olla harvassa ne nykyajan valmentajat, jotka osaisivat tehdä fiksuja hankintoja seuran näkökulmasta.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3997 : 10.06.2024 klo 21:05:48 |
|
Unitedille olisi varmaankin parasta kasata vihdoin urheilujohtopuoli kokonaisuudessaan ja sen jälkeen vasta vaihtaa valmentaja. Eli odottaisivat, että se Newcastlen kaveri päättää puutarhavapaansa ja roikottaa vaikka Ten Hagia vielä ensi kauden verran, mutta eivät vaan anna hollantilaiselle enää päätäntävaltaa hankintojen suhteen.
Taitaa yleisestikin olla harvassa ne nykyajan valmentajat, jotka osaisivat tehdä fiksuja hankintoja seuran näkökulmasta.
Juuri näin. Ikävästi vaan ten Hag on jo heitetty bussin alle ja se varmaankin heijastuu negatiivisesti monella tavalla. Luotettavat lähteet ovat kertoneet hollantilaisen saavan kenkää ja eri koutseja on kulisseissa kuiskuteltu tilalle. Nämä eivät ole menneet ohi ten Hagilta itseltään, ei seuran pelaajilta eikä myöskään kesän siirtokohteilta agentteineen. Tämä näyttää kaikkien silmissä siltä, että seuraa johtaa jo hirtetty mies, joka voi saada kenkää koska vain. Onko pelaajien helppo lähteä kauteen tästä asetelmasta? Ei. Onko ten Hagin? Ei. Onko Unitedin projekti kiinnostava joillekin Oliseille tai De Ligtheille. Ei. Tai no ehkä överillä liksalla. Ymmärrän myös miksi Brunon agentti kiertelee keskustelemassa muiden seurojen kanssa. Periaatteessa kai nyt olisi vaan sitten pelastettava se mitä pelastettava on ja potkia ten Hag pois. Onko siellä joku hyvä korvaaja saatavilla tilalle? Ei. Siksi tähän ei olisi koskaan pitänyt lähteä, vaan mennä sillä ten Hagilla. Aivan vituiksi vedetty ja vaikea nähdä ensi kaudesta tulevan muuta kuin tuskaa.
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #3998 : 10.06.2024 klo 21:18:27 |
|
Ennen cupin finaalia puhuttiin, että mahdollisen voiton jälkeen olisi kohtuutonta hetki potkia valmentaja, mutta sekin olisi ollut nykytilannetta parempi vaihtoehto.
Mikäli Ten Hag koetaan ongelmaksi, olisi hänet pitänyt irtisanoa heti krapulan ja viinanhuurun laannuttua, eikä olla hiljaa ja samaan aikaan haastatella mahdollisia seuraajia.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3999 : 11.06.2024 klo 00:45:55 |
|
Jatkoa tarjottu:
Omari Forson
Romanon mukaan Forson on tehnyt neljän vuoden diilin Monzan kanssa.
|
|
|
|
|
|