|
Taavetti_Merimies
|
 |
Taavetti_Merimies
Vastaus #525 : 20.08.2023 klo 10:40:47 |
|
Mistähän Fulham meinaa taikoa maalit kun Mitrovic kaupattiin? Jimenez ykköskärkenä ei voi riittää
Arsenalin kanssa keskustelleet Balogunista. Ilmeisesti hinnassa ollut kymmenen miljoonan punnan ero joten vielä on tekemistä.
|
|
|
|
|
Enkelisijoittaja
Poissa
|
 |
Vastaus #526 : 20.08.2023 klo 10:41:38 |
|
Painon puolesta ehdottomasti. On jo nyt käsittääkseni tehnyt Mestareiden Liigassa enemmän pelitilannemaaleja pudotuspelivaiheessa kuin Hasardi koko urallaan.
Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä paljon Hazardin Chelsean aikaiseen tasoon. Foden omaa järkyttävän potentiaalin, mutta silti mielestäni hypeen nähden aavistuksen poikanen. Cityn kannalta toivottavaa että vakiinnuttaa paikkansa avauksessa ja läpimurtokausi on nyt edessä.
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #527 : 20.08.2023 klo 10:45:07 |
|
Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä paljon Cityn kannalta toivottavaa että vakiinnuttaa paikkansa avauksessa
Pep ja vakiintunut avaripaikka? No ei. Sieltä löytyy nykyjengistä kolme pelaajaa, jotka tuohon yltävät mikäli ovat kunnossa. Onhan Foden aiemmillakin kausilla saattanut esittää vaikka kuinka monet erinomaiset otteet peräkkäin, mutta aina siitä seuraa vain joku 5-8 pelin koirankoppi korkeintaan jämäminuuteilla. Kalju mulkku on, no mulkku
|
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Apollo, Hyps,FC TPS, LFC
|
 |
Vastaus #528 : 20.08.2023 klo 15:12:56 |
|
Ilkeän näköinen törmäys. Nätti byyri.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.08.2023 klo 15:19:09 kirjoittanut Dagger »
|
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
 |
Vastaus #529 : 20.08.2023 klo 15:15:11 |
|
Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä paljon Hazardin Chelsean aikaiseen tasoon. Foden omaa järkyttävän potentiaalin, mutta silti mielestäni hypeen nähden aavistuksen poikanen. Cityn kannalta toivottavaa että vakiinnuttaa paikkansa avauksessa ja läpimurtokausi on nyt edessä.
No ei Foden Hazardin tasolle tule yltämään. Puuttuu Hazardin nopeus ja kyky rutiininomaisesti voittaa 1vs1 haastoja pallon kanssa.
|
|
|
|
|
Perukka
Poissa
|
 |
Vastaus #530 : 20.08.2023 klo 15:19:19 |
|
Helposti aukeaa Everton. Vaikea kausi tulossa heille.
|
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Apollo, Hyps,FC TPS, LFC
|
 |
Vastaus #531 : 20.08.2023 klo 15:24:21 |
|
Ohihan se huitoo, turhaan mutta ohi.
|
|
|
|
|
Perukka
Poissa
|
 |
Vastaus #532 : 20.08.2023 klo 15:24:31 |
|
Pickford ei saa nyrkkeillä vastustajaa naamaa. Jossain muissa jengeissä nämäkin menee läpi.
|
|
|
|
|
Jalasvaara
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, TPS
|
 |
Vastaus #533 : 20.08.2023 klo 15:24:52 |
|
Ei mennyt edes viikkoa ja linja on jo muuttunut.
|
|
|
|
|
redcrew
Poissa
Suosikkijoukkue: YNWA
|
 |
Vastaus #534 : 20.08.2023 klo 15:25:39 |
|
Pikkukäsi vähän riehuu ja hämmentää
|
|
|
|
|
haarahyppytaklaus
Poissa
|
 |
Vastaus #535 : 20.08.2023 klo 15:26:20 |
|
Ei mennyt edes viikkoa ja linja on jo muuttunut.
Linjahan on ollut ihan sama, tuomarit vaan vihelsi sen väärin ja saivat soosoot siitä. Jos siis Onanan huitomiseen viittaat.
|
|
|
|
|
Iljevitsh
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #536 : 20.08.2023 klo 15:30:13 |
|
Everton taitaa poistua tällä kaudella.
|
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #537 : 20.08.2023 klo 15:31:42 |
|
Everton taitaa poistua tällä kaudella.
Viime vuosina on ainakin ollut kova yritys, joten ehkä nyt onnistuu.
|
|
|
|
|
haarahyppytaklaus
Poissa
|
 |
Vastaus #538 : 20.08.2023 klo 15:35:08 |
|
Olisi ansainnut mennä sisään tuo Diabyn veto.
|
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
 |
Vastaus #539 : 20.08.2023 klo 15:35:16 |
|
Everton taitaa poistua tällä kaudella.
Huonosti johdettu seura, eikä edes ui rahassa. Paljon mahdollista.
|
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Apollo, Hyps,FC TPS, LFC
|
 |
Vastaus #540 : 20.08.2023 klo 15:35:21 |
|
Diaby
|
|
|
|
|
Forester
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Kontu, Nottingham Forest, Suomi & Sumusaaret
|
 |
Vastaus #541 : 20.08.2023 klo 15:37:59 |
|
Äkkiä nyt vaihtoon Calvert-Lewin. Ei vaikuta ihan terveeltä.
|
|
|
|
|
Iljevitsh
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
 |
Vastaus #542 : 20.08.2023 klo 15:40:20 |
|
Äkkiä nyt vaihtoon Calvert-Lewin. Ei vaikuta ihan terveeltä.
Ihan hyvä luumu nousi poskipäähän
|
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
 |
Vastaus #543 : 20.08.2023 klo 15:43:09 |
|
Everton taitaa poistua tällä kaudella.
Älä nyt. Siellähän on huhuttu pelastajaksi Che Adamsin kaltaisia takuuvarmoja Valioliigan maalitykkejä.
|
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #544 : 20.08.2023 klo 15:45:25 |
|
Älä nyt. Siellähän on huhuttu pelastajaksi Che Adamsin kaltaisia takuuvarmoja Valioliigan maalitykkejä.
Shane Long ois vapaa agentti myös.
|
|
|
|
|
McManaman
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #545 : 20.08.2023 klo 15:47:42 |
|
Shane Long ois vapaa agentti myös.
Kohta on varmaan myös Greenwood saatavilla.
|
|
|
|
|
Molden enkeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Paulus Arajuuri
|
 |
Vastaus #546 : 20.08.2023 klo 15:50:12 |
|
Venetsiassa olisi myös yksi suomalainen hyökkääjä, joka voisi sopia Dychen joukkueeseen.
|
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
 |
Vastaus #547 : 20.08.2023 klo 15:50:53 |
|
Venetsiassa olisi myös yksi suomalainen hyökkääjä, joka voisi sopia Dychen joukkueeseen. Siitä pitää maksaa rahaa, jota ei ole.
|
|
|
|
|
Forester
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Kontu, Nottingham Forest, Suomi & Sumusaaret
|
 |
Vastaus #548 : 20.08.2023 klo 15:55:40 |
|
Tapahtumarikas puoliaika.
|
|
|
|
|
Chino
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & KPV
|
 |
Vastaus #549 : 20.08.2023 klo 16:01:06 |
|
Everton on kyllä järkyttävän huono.
|
|
|
|
|
|
|
|