CC2
Poissa
|
 |
Vastaus #1825 : 29.04.2024 klo 18:09:16 |
|
Jotenkin sellainen tunne, että yksilötasolla nämä Disasit ja Badiashilet ovat ihan hyviä. Ongelma on kollektiivisessa joukkuepuolustamisessa, joka on sekaisin.
Esim. AVB sai Terrynkin näyttämään sysipaskalta.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1826 : 29.04.2024 klo 18:21:59 |
|
Jotenkin sellainen tunne, että yksilötasolla nämä Disasit ja Badiashilet ovat ihan hyviä. Ongelma on kollektiivisessa joukkuepuolustamisessa, joka on sekaisin. Badiashile tosiaan vaikutti ainakin viime keväänä paljon paremmalta kuin tällä kaudella on ollut. Aggressiivisissa otteissa oli vähän sellaista nuorta Rüdigeria, mutta toki vähän raakilempana versiona. Tällä kaudella näyttänyt ihan eri pelaajalta. Mutta tätähän se on tämän hetken Chelseassa laajemminkin, että joukkueen kaoottinen pelitapa (tai sen puute) saa monet yksilöt näyttämään paljon huonommilta kuin mitä oikeasti ovatkaan. Esimerkiksi keskikentällä tapahtuvat sekoilut ajavat jatkuvasti myös puolustajia epäedullisiin tilanteisiin, jossa pienikin virhearvio maksaa aina maalin, kun taas vähän paremmin organisoidussa jengissä noita tilanteita ei tule lähellekään niin usein ja puolustajat pystyvät paremmin pelaamaan omien vahvuuksiensa kautta. Toki silti sitä mieltä, että Chalobah on ihan samaa tasoa kuin Disasi. Chalobah tosin oli kauden ensimmäisen puoliskon loukkaantuneena, joten voihan se olla että seurassa tiedettiin loukin vakavuus ja Disasi hankittiin vasta sen jälkeen?
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #1827 : 29.04.2024 klo 18:25:14 |
|
Chalon pitäisi ehdottomasti jäädä ja myyntiin Badi ja aivan käsittämättömän ostos Disasi, mutta ainoa näistä joka liikkuu on Chalo.
Disasi lienee yksi viime vuosien hämmentävimpiä ostoksia. Ranskalaisen hankinnan olisi ymmärtänyt jos olisi tullut tarpeeseen, olisi superlupaava tai olisi ollut halpa. Mutta kun hän ei ollut mitään näistä. Disasi on nyt 26-vuotias eikä omaa mitään erikoista potentiaalia. Hän maksoi melkein 40 miljoonaa puntaa eikä häntä varsinaisesti tarvittu mihinkään.
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #1828 : 30.04.2024 klo 09:01:16 |
|
Vähän vanhaa tietoa jo, mutta ex-farmiseura Vitesse meni ja ajautui sitten isoihin ongelmiin.
Eli jo muutaman kauden ajan pelillisesti on mennyt kaudesta toiseen heikommin ja nyt maan jalkapalloliitolta lätkäistiin seuralle lähes parinkymmenen pisteen menetys, jonka myötä putoaminen sarjaporrasta alemmas on täysin varmaa. Lisäksi tuolla on seurapomojen toimesta sähläilty taloudenpidossa tavalla, jota en itse ihan täysin sisäistänyt, mutta yksi pääongelma vaikuttaisi olleen, ettei seuran toimesta osoitettu sitä, ettei mitään yhteyttä Abraan olisi noin taloudellisessa mielessä(?). Joku fiksumpi ja asioista enemmän perillä ollut korjailkoon tarvittaessa.
Seura on myös ollut jo parisen vuotta myynnissäkin oligarkkiomistajansa toimesta, mutta ilmeisesti tuolla kulisseissa piilleet ongelmat ovat olleet sen verran tiedossa oleva julkinen salaisuus, ettei kukaan miljardöörikerholainen ole seuraa ostanut pois kuljeksimasta.
Tuollaisen ongelmaseuran luulisi irtoavan suhteellisen halvalla hinnalla silloin, kun käytössä on miljardiomaisuus. Ollaankohan Clearlake/Blueco ja mitä näitä taustayrityksiä nyt olikaan toimesta harkittu edes missään vaiheessa Vitessen hankintaa? Lyhyellä tähtäimellä tietty ongelmia varmaan olisi, mutta jahka tuon perinneseuran saisi kaudessa-parissa suht maltillisilla panostuksilla takaisin Eredivisieen niin kaipa sinne voisi sitten haalia noita seuraavia supertähtijunnuja loistamaan.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1829 : 01.05.2024 klo 17:00:06 |
|
Silva ja Disasi loukkaantuneiden listan jatkoksi. Siellä taitaa huomisessa pelissä olla edustusringin pelaajista 14 miestä sivussa, ellei sitten osittaisiin treeneihin palanneet Colwill & Nkunku ole riittävässä kunnossa ollakseen penkillä.
|
|
|
|
|
JugeDaLord
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC, Kumu, Naisten kakkonen.
|
 |
Vastaus #1830 : 01.05.2024 klo 19:12:40 |
|
Silva ja Disasi loukkaantuneiden listan jatkoksi. Siellä taitaa huomisessa pelissä olla edustusringin pelaajista 14 miestä sivussa, ellei sitten osittaisiin treeneihin palanneet Colwill & Nkunku ole riittävässä kunnossa ollakseen penkillä. Mitähän siellä treeneissä oikein tehdään? Taitaa saikkutupa olla jo jonkin sortin ennätys.
|
|
|
|
|
J.Lambga
Poissa
Suosikkijoukkue: Olarin Tarmo
|
 |
Vastaus #1831 : 01.05.2024 klo 19:41:28 |
|
Tuli Youtubessa vastaan video missä sanottiin Amorimin ja Chelsean välillä olleen joku salainen tapaaminen. Blue Lions Tv oli kanava. Joku voi tarkentaa onko kuinka luotettavaa tietoa.
|
|
|
|
|
Jalasvaara
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, TPS
|
 |
Vastaus #1832 : 01.05.2024 klo 19:42:11 |
|
Pochettino taas sanonut, että hyvä mahdollisuus junnuille pelata. Todellisuus lienee taas se, että 84 minuuttia mennään ilman vaihtoja ja sitten Casadei otetaan kentälle. Lisäajalla voi sitten Washington saada 2 minuuttia, mutta muut istuu penkillä koko matsin...
|
|
|
|
|
|
|
J.Lambga
Poissa
Suosikkijoukkue: Olarin Tarmo
|
 |
Vastaus #1834 : 01.05.2024 klo 19:51:32 |
|
Toivottavasti Matt Law valehtelee.
|
|
|
|
|
WH882
Poissa
|
 |
Vastaus #1835 : 01.05.2024 klo 23:18:53 |
|
Ei muute sit kiinnost enää vittuakaa. Cchc vai mikä vitun vanha drogba mikälie vei koko chelssi keskustelun nii alamaille vittu kiitos. Pyyntö, jos ei vaan vastais hänen viesteihin nii tämäkin topiikki saatais pysyä lukukelvollisena ja kirjoituskelposena kuten olikin... Kiitos.. Näkyy
|
|
|
|
|
Selski
Poissa
|
 |
Vastaus #1836 : 02.05.2024 klo 22:29:27 |
|
Paljon parjatut Cucurella ja Caicedo olivat kentän parhaat tänään. Loistavaa Siniset, se oli hieno matsi.
|
|
|
|
|
CC2
Poissa
|
 |
Vastaus #1837 : 02.05.2024 klo 22:30:03 |
|
Peli toimii hyvin ilman Enzoa, jälleen.
|
|
|
|
|
StamfordBridge
Poissa
|
 |
Vastaus #1838 : 02.05.2024 klo 22:35:34 |
|
Paljon parjatut Cucurella ja Caicedo olivat kentän parhaat tänään. Loistavaa Siniset, se oli hieno matsi.
Cucurella oli kyllä todella hyvä tuossa uudessa roolissaan, laitapuolustaja joka kääntää sisään + oli melkein joka paikassa paikkaamaan, jos Gallagher+ Caicedo-kaksikon läpi olisi tullut. Teki myös hyviä juoksuja ylöspäin. Caicedo on kyllä kova luu, kun roolitus on oikea ja vieressä mobiili pelaaja, joka tukee häntä oli se sitten Cucurella tai Gallagher riippuen tilanteesta eikä tarvitse itse joka paikassa olla. Edit. Annan monta syntiä Pochille anteeksi tämän ottelun vuoksi, nuoret saivat vastuuta, vaikkakin vain hetkeksi. Systeemi oli hyvin balanssissa, esitys oli muutenkin ehjä koko ottelun ajan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.05.2024 klo 22:46:27 kirjoittanut StamfordBridge »
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1839 : 02.05.2024 klo 22:37:11 |
|
Tällaisia esityksiä vielä seuraavat neljä, niin kutospaikka olisi varmaan jo hyvin todennäköinen. Eroa nyt kolme pistettä ja siellä on Man Utd - Newcastle keskinäinen vielä tulossa.
Jotain siellä on selvästi harjoituskentällä tehty viime aikoina oikein. Pallollisena muoto oli varmaan joku 3-2-5 ja Cucurella oli siinä Caicedon vieressä keskikentän pohjalla, kun taas Gallagher nousi vähän ylemmäksi. Tällä joukkue näyttäisi saaneen yhden miehen lisää hyökkäykseen, mutta ainakaan vielä ei ole alakerrassa kostautunut ja Cucurellan läsnäolo keskikentällä auttaa kitkemään vastustajan nopeita vastahyökkäyksiä pois, jos joukkue itse menettää pallon vastustajan puoliskolla.
|
|
|
|
|
J.Lambga
Poissa
Suosikkijoukkue: Olarin Tarmo
|
 |
Vastaus #1840 : 02.05.2024 klo 23:00:26 |
|
Cucurella on laitapakiksi aika hidas niin tuo uusi rooli varmasti auttaa myös tuon heikkouden piilottamisessa. Cucurellan yksi vahvuuksista taaskin on syöttövalikoima mikä pääsee myös uudessa roolissa hyvin esille.
Jäi kyllä tosi positiivinen maku pelistä.
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #1841 : 03.05.2024 klo 07:32:54 |
|
Siis hetkinen? Chelsea pelaa kokonaisuutena hyvän ottelun ilman, että kentällä nähdään isopalkkaisia turisteja niskojaan nakkelemassa ja voittaa tunnetusti haastavan paikallisvastustajan vailla viime hetken paniikkia tai pelkoa pistemenetyksiä? Ei näin! Laimeat vitsit sikseen ja virtuaalipeukkua koko jengille. Uskotaan myös nähdyn perusteella, että kyllä se Poch on jotain uusia taktisia liemiä keittänyt olosuhteiden pakosta, mutta samalla henkäyksellä uskotaan myös siihen, että pelaajien agentit ovat tulevan kesän siirtoja ajatellen käskeneet asiakkaitaan vähän edes yrittämään pelaamaan tosissaan jotta sopimusneuvottelut ostajaseurojen kanssa saadaan nopeasti pakettiin - muhkeiden allekirjoitusbonusten kanssa, tietty
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1842 : 03.05.2024 klo 08:08:38 |
|
Pochettino: "For me, this is the first time this season that I feel the people and the players competed well in both phases, with the ball and without the ball."
Vaikea olla Pochettinon kanssa tästä eri mieltä.
|
|
|
|
|
Selski
Poissa
|
 |
Vastaus #1843 : 03.05.2024 klo 09:57:55 |
|
Pochettino: "For me, this is the first time this season that I feel the people and the players competed well in both phases, with the ball and without the ball."
Vaikea olla Pochettinon kanssa tästä eri mieltä.
Jep. Mutta tämä kommentti taas herättää myös erilaisia ajatuksia. Jos Pochettino on tämän tiedostanut koko kauden ajan, niin miksi helvetissä tähän ei ole tullut muutosta? Moni pelaajahan on "kehunut" Pochettinoa siitä, että on enemmänkin kaveri kuin valmentaja. Onko siis niin, että Pochettino ei vaadi semmosia asioita pelaajilta jotka tällä tasolla on ns pakko vaatia? Esim laitureitten olematon osallistuminen puolustuspelaamiseen tällä kaudella on ollut silmiinpistävää laiskuutta. Erikoinen juttu. Edit. kirjoitusvirheitä yritetty korjata
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.05.2024 klo 11:10:27 kirjoittanut Selski »
|
|
|
|
|
CC2
Poissa
|
 |
Vastaus #1844 : 03.05.2024 klo 11:36:49 |
|
Enpä usko että siellä mitään taikaliemiä on keitelty. Poch ja pelaajat on pääosin samoja kuin vaikka Everton 6-0 ottelussa. Aina uskonut pelaajien potentiaaliin. Jokin lukko on vain ollut pelissä. Ja tuo lukko tuntuu aina aukeavan, kun Enzo ei pelaa. Erikoista. Miten Enzoa peluutetaan vääriin vai voiko olla ettei Enzo yksinkertaisesti istu Pochettinon filosofiaan? Enzo tuntuu olevan jonkinlainen tulppa tuossa nipussa. En todellakaan osaa selittää, miksi näin on. Pidän Enzoa ihan hyvänä pelaajana.
Caicedo alkaa myös vihdoin lunastamaan odotuksia ja se on erittäin positiivinen asia. Caicedon ja Palmerin ympärille muodostuu jo jonkinlainen nuori runko. Vielä kun Enzo ja Mudryk alkaisi lunastamaan odotuksia...
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1845 : 03.05.2024 klo 12:24:19 |
|
Enpä usko että siellä mitään taikaliemiä on keitelty. Poch ja pelaajat on pääosin samoja kuin vaikka Everton 6-0 ottelussa. Aina uskonut pelaajien potentiaaliin. Jokin lukko on vain ollut pelissä. Ja tuo lukko tuntuu aina aukeavan, kun Enzo ei pelaa. Erikoista. Miten Enzoa peluutetaan vääriin vai voiko olla ettei Enzo yksinkertaisesti istu Pochettinon filosofiaan? Enzo tuntuu olevan jonkinlainen tulppa tuossa nipussa. En todellakaan osaa selittää, miksi näin on. Pidän Enzoa ihan hyvänä pelaajana.
Caicedo alkaa myös vihdoin lunastamaan odotuksia ja se on erittäin positiivinen asia. Caicedon ja Palmerin ympärille muodostuu jo jonkinlainen nuori runko. Vielä kun Enzo ja Mudryk alkaisi lunastamaan odotuksia...
Ainuttakaan kertaa Enzon ollessa kentällä ei ole nähty esim. tuota Cucurellan parin edellisen matsin roolitusta, jossa käkkäräpää tulee laidalta auttamaan Caicedoa keskustaan joukkueen pitäessä palloa. Enzolle on annettu Gallagherin tavoin samanlaiset vapaudet nousta rakenteluvaiheessa ylemmäksi ilman, että kukaan tulee keskustaan paikkaamaan, jolloin Caicedon ympärille on jäänyt rahtilaivan kokoisia tiloja joita vastustajat ovat päässeet hyödyntämään vastaiskuissaan. Nyt siellä on ollut Cucu tuplaamassa ja Gallagherkin pääsee Enzoa nopeammin ylhäältä auttamaan, jonka lisäksi olen ollut havaitsevinani parissa viime matsissa ehkä vähän aiempaa enemmän myös laitureiden (varsinkin Madueke) osallistumista puolustuspelaamiseen, joka sekin auttaa pitämään paketin paremmin kasassa. Kun etäisyydet ovat olleet selvästi pienempiä, on varsinkin Caicedo päässyt loistamaan. En silti millään näe, että Enzo olisi tässä se ongelma, vaan suurin ongelma on ollut nimenomaan roolituksissa ja muodossa. Kun mitään joukkueena yhteen hiileen puhaltamista ei ole tapahtunut, niin yksilöiden vahvuudet eivät pääse kunnolla esiin ja heikkouksiin vastustajat iskevät surutta päälle. Olen edelleen erittäin vahvasti sitä mieltä, että tätä kautta paremmin organisoidussa joukkueessa Enzosta tullaan saamaan vielä ihan hemmetin paljon enemmän irti.
|
|
|
|
|
StamfordBridge
Poissa
|
 |
Vastaus #1846 : 03.05.2024 klo 13:33:07 |
|
Ainuttakaan kertaa Enzon ollessa kentällä ei ole nähty esim. tuota Cucurellan parin edellisen matsin roolitusta, jossa käkkäräpää tulee laidalta auttamaan Caicedoa keskustaan joukkueen pitäessä palloa. Enzolle on annettu Gallagherin tavoin samanlaiset vapaudet nousta rakenteluvaiheessa ylemmäksi ilman, että kukaan tulee keskustaan paikkaamaan, jolloin Caicedon ympärille on jäänyt rahtilaivan kokoisia tiloja joita vastustajat ovat päässeet hyödyntämään vastaiskuissaan. Nyt siellä on ollut Cucu tuplaamassa ja Gallagherkin pääsee Enzoa nopeammin ylhäältä auttamaan, jonka lisäksi olen ollut havaitsevinani parissa viime matsissa ehkä vähän aiempaa enemmän myös laitureiden (varsinkin Madueke) osallistumista puolustuspelaamiseen, joka sekin auttaa pitämään paketin paremmin kasassa. Kun etäisyydet ovat olleet selvästi pienempiä, on varsinkin Caicedo päässyt loistamaan.
En silti millään näe, että Enzo olisi tässä se ongelma, vaan suurin ongelma on ollut nimenomaan roolituksissa ja muodossa. Kun mitään joukkueena yhteen hiileen puhaltamista ei ole tapahtunut, niin yksilöiden vahvuudet eivät pääse kunnolla esiin ja heikkouksiin vastustajat iskevät surutta päälle. Olen edelleen erittäin vahvasti sitä mieltä, että tätä kautta paremmin organisoidussa joukkueessa Enzosta tullaan saamaan vielä ihan hemmetin paljon enemmän irti.
Samaa mieltä. Cucurellan uuden roolituksen myötä Chelsea pallollisena pelasi 3-2-4-1 systeemillä eli Badiashile levitti hieman laitaan, Caicedo jäi alas Cucurellan kanssa keskikentän pohjalle, Gallagherin noustessa ikään kuin toiseksi kymppipaikan pelaajaksi Palmerin kanssa Madueken ja Mudrykin pitäessä leveyden. Mikäli Enzo olisi kunnossa niin hyötyisi varmasti myös tuosta Cucurellan uudesta roolituksesta ja näkisi Gallagheria paremman syöttövalikoiman omaavan Enzon tuossa vasemman puolen kasipaikalla Gallagherin ollessa hieman ylempänä oikealla keskikaistalla, Palmerin ollessa Madueken tilalla laidalla. Toisaalta Gallagherin tuosta voisi tiputtaa myös pois Palmerin ollessa 10-paikalla ja Madueken pysyessä laitahyökkääjänä, mutta sitten taas pallottomassa roolissa näen tuon Gallagherin duunin mittaamattoman arvokkaaksi kuten varmasti myös Poch, joten vaikeaa häntäkään olisi tuosta tiputtaa, vaikka Enzo olisi kunnossa. Madueke on todella hyvä 1vs1, koska tulee molemmilta puolilta ohi suoraviivaisesti käyttäen nopeuttaan ja kroppaa, se sitoo laitapakin tietenkin pitämään laitaa kiinni ja jolloin puolustuslinjan edestä löytyy aukkoja/taskuja, mitä Palmer oivallisesti tunnistaa ja myös hyödyntää. Vasemmalla laidalla tilanne ei ole aivan sama, vaikka eilen Mudryk pelasikin ihan ok ja alusti muutaman hyvän tilanteen, niin mielestäni Mudrykin pitäisi saada enemmän suoraviivaisuutta ja rohkeutta haastaa laitapuolustajia, jotta Enzo löytäisi toiselta puolelta keskikaistaa näitä tiloja. Mielenkiintoiseksi homman tekee se, että vihdoin kun kenttätasapainoa ja jotain "punaista lankaa" alkaa löytymään niin miten Nkunku saadaan systeemiin mukaan käyttäen hänen vahvuuksiaan kun palaa kokoonpanoon ollessaan 100% fit? Sanoisin itse, että Nkunku menisi Jacksonin tilalle piikkiin ja Jackson nimenomaan vasemmalle laidalle Mudrykin tilalle ja keskenään vaihtavat rooleja ottelun aikana. BTW, isot propsit Chalobahille, joka on ollut tasaisin suorittaja toppareista toivuttuaan loukkaantumisesta.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1847 : 03.05.2024 klo 14:39:19 |
|
Samaa mieltä. Cucurellan uuden roolituksen myötä Chelsea pallollisena pelasi 3-2-4-1 systeemillä eli Badiashile levitti hieman laitaan, Caicedo jäi alas Cucurellan kanssa keskikentän pohjalle, Gallagherin noustessa ikään kuin toiseksi kymppipaikan pelaajaksi Palmerin kanssa Madueken ja Mudrykin pitäessä leveyden. Mikäli Enzo olisi kunnossa niin hyötyisi varmasti myös tuosta Cucurellan uudesta roolituksesta ja näkisi Gallagheria paremman syöttövalikoiman omaavan Enzon tuossa vasemman puolen kasipaikalla Gallagherin ollessa hieman ylempänä oikealla keskikaistalla, Palmerin ollessa Madueken tilalla laidalla. Toisaalta Gallagherin tuosta voisi tiputtaa myös pois Palmerin ollessa 10-paikalla ja Madueken pysyessä laitahyökkääjänä, mutta sitten taas pallottomassa roolissa näen tuon Gallagherin duunin mittaamattoman arvokkaaksi kuten varmasti myös Poch, joten vaikeaa häntäkään olisi tuosta tiputtaa, vaikka Enzo olisi kunnossa.
Madueke on todella hyvä 1vs1, koska tulee molemmilta puolilta ohi suoraviivaisesti käyttäen nopeuttaan ja kroppaa, se sitoo laitapakin tietenkin pitämään laitaa kiinni ja jolloin puolustuslinjan edestä löytyy aukkoja/taskuja, mitä Palmer oivallisesti tunnistaa ja myös hyödyntää. Vasemmalla laidalla tilanne ei ole aivan sama, vaikka eilen Mudryk pelasikin ihan ok ja alusti muutaman hyvän tilanteen, niin mielestäni Mudrykin pitäisi saada enemmän suoraviivaisuutta ja rohkeutta haastaa laitapuolustajia, jotta Enzo löytäisi toiselta puolelta keskikaistaa näitä tiloja.
Mielenkiintoiseksi homman tekee se, että vihdoin kun kenttätasapainoa ja jotain "punaista lankaa" alkaa löytymään niin miten Nkunku saadaan systeemiin mukaan käyttäen hänen vahvuuksiaan kun palaa kokoonpanoon ollessaan 100% fit? Sanoisin itse, että Nkunku menisi Jacksonin tilalle piikkiin ja Jackson nimenomaan vasemmalle laidalle Mudrykin tilalle ja keskenään vaihtavat rooleja ottelun aikana.
BTW, isot propsit Chalobahille, joka on ollut tasaisin suorittaja toppareista toivuttuaan loukkaantumisesta.
Juurikin näin. Tällä hetkellähän kokoonpano sanelee itse itsensä, kun kaikki kynnelle kykenevät edustusmiehistön pelaajat laitetaan kentälle ja penkille jää junnuja, mutta kyllähän tuossa aika paljon erilaisia mahdollisuuksia avautuisi, kun lasaretista saisi muutaman laatupelaajan tähän palettiin lisäksi (ainakin nyt Nkunku, Enzo ja toinen James/Gusto kaksikosta) ja muutoin sitten hyvin pitkälti samanlaisella lähestymistavalla/taktiikalla kuin nämä pari edellistä matsia. Harmi vain, että Pochettino tuntuu löytäneen tämän edes jokseenkin paremmin toimivan ryhmityksen vasta näin myöhäisessä vaiheessa kautta, kun ukkoja on lasaretissa vino pino ja miehellä itselläänkin potku-uhka jo enemmän kuin todellinen. Jos tällaista olisi kokeiltu vaikka jo pari kuukautta sitten ja saatu vahvasti nousujohteinen loppukausi, niin kyllähän tilanne voisi olla tällä hetkellä ihan toisenlainen. Oli miten oli, niin kyllä nämä pari edellistä matsia ovat ainakin itselleni vähän palauttaneet uskoa Pochettinon tekemistä kohtaan, mutta katsellaanpa nyt loput muutamat pelit pois alta ja tuomiot sitten kauden päätteeksi. Lopuista peleistä hyvällä joukkuepelaamisella voitokkaita tuloksia ja kutospaikan kautta EL-kinkereihin ensi kaudeksi, niin kyllähän se Pochettinon jatkomahdollisuuksia nostaisi roimasti, mutta lienee myös mahdollista että seurajohto on jo päätöksensä tehnyt ja korvaajien kartoitus on jo aloitettu.
|
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
 |
Vastaus #1848 : 04.05.2024 klo 13:55:45 |
|
Näköjään tänä keväänä seurasta poistuu iso kasa legendoja. Silva, Kirby, Mjelde, Berger  Edit: Menen nurkkaan, kun unohdin Hayesin. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.05.2024 klo 14:08:50 kirjoittanut Coulijoe »
|
|
|
|
|
Himalajan huippu
Poissa
|
 |
Vastaus #1849 : 04.05.2024 klo 14:05:38 |
|
Toki Emma Hayes myös.
Tilalle tulossa laatua Lyonin Sofia Bompastorin muodossa.
|
|
|
|
|
|
|
|