Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #875 : 20.12.2023 klo 00:16:16 |
|
Vaikeimman kautta tänään, mutta irtosihan se jatkopaikka lopulta.  Ottelu pelattiin varsinkin toisella puoliskolla ihan täysin valkomustien päädyssä ja kaikki muu toimi taas sinänsä erittäin hienosti paitsi se maalinteko. Ei siellä Chelseallakaan mitään huippupaikkoja ollut, mutta sen verran paikkoja kuitenkin ettei sen tasoituksen kanssa ihan noin pitkään olisi pitänyt kestää. Hyvä kuitenkin, että tasoitusmaali lopulta tuli ja rankkareilla sitten homma vuorenvarmalla suorittamisella plakkariin. Petrovicilla ei tolppien välissä ollut hirveästi tekemistä torjumisen osalta varsinaisella peliajalla, mutta tekeminen oli kyllä omaan silmääni läpi ottelun varsin vakuuttavaa. Pallo ei poltellut jalassa missään vaiheessa ja syötöt menivät erittäin hyvällä prosentilla omille. Pilkuilla sitten torjui ratkaisevan vedon ja muissakin oli hyvin hajulla, vaikka ei lopulta torjuntoihin yltänytkään. Mielenkiintoista nähdä lähiviikkojen aikana Sanchezin saikuttaessa, mihin serbi pystyy.
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #876 : 20.12.2023 klo 00:16:27 |
|
Pakko nostaa myös Gallagher tähän listan jatkoksi, vaikka omasta pallonmenestyksestä meinasi päästää Newcastlen vaaralliseen vastahyökkäykseen aivan lopussa, mutta hyvä taktinen rike siihen kohtaan. Sofascore nosti myös ottelun pelaajaksi 8.3 arvosanalla.
Thiago Silva oli erinomainen. Ainakin kaksi vaarallista vastahyökkäystä katkaisi viime hetken liu’ulla kun Disasi koomaili jossain.
|
|
|
|
|
Selski
Poissa
|
 |
Vastaus #877 : 20.12.2023 klo 00:18:17 |
|
Pakko nostaa myös Gallagher tähän listan jatkoksi, vaikka omasta pallonmenestyksestä meinasi päästää Newcastlen vaaralliseen vastahyökkäykseen aivan lopussa, mutta hyvä taktinen rike siihen kohtaan. Sofascore nosti myös ottelun pelaajaksi 8.3 arvosanalla.
Hyvä nosto tämäkin. Lisäksi Nartun mainitsema Silva pelasi hienosti, pari oikein mainiota liukutaklausta.
|
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
 |
Vastaus #878 : 20.12.2023 klo 00:26:11 |
|
Petrovic  Mudryk  Nkunkun debyytti  Enzo sen sijaan ollut lievä pettymys viime aikoina.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #879 : 20.12.2023 klo 00:53:08 |
|
Enzo taisi mennä pahemminkin paskaksi. Itki sen verran vuolaasti pelin jälkeen.
Mauricio Pochettino: "Enzo Fernandez was a little bit sick before the game. He tried, he wanted to play, see if it goes well, but it didn't go so well and that is why he came off."
|
|
|
|
|
Nks
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea
|
 |
Vastaus #880 : 20.12.2023 klo 00:57:23 |
|
Mudryk ; )  Kaikki pilkut todella hyviä.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #881 : 20.12.2023 klo 07:43:32 |
|
Newcastle pelasi kyllä hyvin mutta yksi huolimattomuusvirhe ja samaisen kaverin paska suorite muutamaa minuuttia myöhemmin, menivät sitten maksamaan harakoille voiton. Futisjumalat oli toki siinä mielessä sinisten puolella että VAR:n ollessa käytössä, olisi kotijoukkue saattanut pelata miehen alivoimalla tokasta minuutista alkaen Caicedon aivopierun takia. Näin tällä kertaa ja eiköhän viikonloppuna taas joukkue palaa tappioiden tielle kahden positiivisemman tuloksen jälkeen 
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #882 : 20.12.2023 klo 07:44:40 |
|
Olisi kyllä ollut melkoisen jännittävää ja samalla äärimmäisen turhauttavaa katseltavaa mikäli olisi jaksanut loppuun asti tätä katsella  Mutta hyvä tietty, että voitto saatiin. Vaikka siihen tarvittiinkin äärimmäinen venyminen. Chelseahan on muutenkin näissä pilkkuskaboissa ollut monena viime kautena se jengi, joka vetää pidemmän korren loppujen lopuksi. Takavuosinahan nämä hävittiin lähes varmuudella. On kyllä myös hurja sattuma, että samaan otteluun kahdelle laatupelaajalle vieläpä sinänsä ihan paineettomista tilanteista aivan käsittämätöntä harrastajatason futistatsia kohtalokkaine pallonmenetyksineen. Toki etenkin Wilsonin, ja myös Mudrykin reagoinnit olivat sitten laatua kerrakseen.
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #883 : 20.12.2023 klo 08:26:07 |
|
Newcastle pelasi kyllä hyvin mutta yksi huolimattomuusvirhe ja samaisen kaverin paska suorite muutamaa minuuttia myöhemmin, menivät sitten maksamaan harakoille voiton. Futisjumalat oli toki siinä mielessä sinisten puolella että VAR:n ollessa käytössä, olisi kotijoukkue saattanut pelata miehen alivoimalla tokasta minuutista alkaen Caicedon aivopierun takia. Näin tällä kertaa ja eiköhän viikonloppuna taas joukkue palaa tappioiden tielle kahden positiivisemman tuloksen jälkeen  Caicedo varmaan olisi lentänyt VAR:n avustuksella ulos. Chelsea sai kyllä tunnin rauhassa myllyttää, mutta aika vähän saivat oikeastaan edes kunnon paikkoja luotua. Luulen että Trippierin lahja tarvittiin että nolla meni rikki. Vähän yllätyinkin että Chelsea ei lopussa pitänyt sekä Jacksonia että Brojaa kentällä samaan aikaan, kun keskityksiä viljeltiin.
|
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
 |
Vastaus #884 : 20.12.2023 klo 09:55:23 |
|
Osittain oli tuuriakin mukana, mutta niin oli Newcastlellakin omassa maalissaan. Onnistujia oli tosiaan yllättävän monta, ja olihan tuo hemmetin tärkeätä, että Mudryk pääsi maalin makuun. Joo, maali oli lahja Trippieriltä, mutta Mudryk kuitenkin haistoi tilanteen hyvin ja viimeisteli tyylikkäästi. Kiva oli myös ottelun lopussa nähdä sekä Maatsen että Gusto oikeilla paikoillaan laitapakkeina. Voisivat puolestani olla avauksessa Wolvesia vastaan. Mudrykin maaliin johtanut tilanne lähti Guston keskityksestä, ja ranskalaisesta oli ylipäätään enemmän hyötyä vahvemmalla laidallaan oikealla, kun ei tarvinnut yrittää keskityksiä heikommalla jalallaan. Colwill ei taaskaan vakuuttanut vasemmalla, ja oli osasyyllisenä Newcastlen maaliin. Joo, Badiashile sähläsi maalin edustalla, mutta koko tilanne lähti Colwillin heikosta pallonhallinnasta ja surkeasta syötöstä miehen ollessa korkealla vasemmalla laidallaan. Toivottavasti tämä puolustajien peluuttamissekoilu loppuu nyt, kun siellä on kaksi ihan pätevää ja luonnollista pakkia terveiden kirjoissa. Välierät ovat kaksiosaiset ja otteluparit arvotaan tänään illalla viimeisen puolivälierän jälkeen. Välierät pelataan tammikuussa.
|
|
|
|
|
Selski
Poissa
|
 |
Vastaus #885 : 20.12.2023 klo 10:35:43 |
|
Joo kyllä tuo Colwill LB/CB hybridisekoilu on nyt nähty ja sitä ei enää kiitos. Colwill on viime aikoina ollut aika heikko ja tuo roolitus on iso syy siihen.
|
|
|
|
|
StamfordBridge
Poissa
|
 |
Vastaus #886 : 20.12.2023 klo 13:54:37 |
|
Petrovicilla ei tolppien välissä ollut hirveästi tekemistä torjumisen osalta varsinaisella peliajalla, mutta tekeminen oli kyllä omaan silmääni läpi ottelun varsin vakuuttavaa. Pallo ei poltellut jalassa missään vaiheessa ja syötöt menivät erittäin hyvällä prosentilla omille. Pilkuilla sitten torjui ratkaisevan vedon ja muissakin oli hyvin hajulla, vaikka ei lopulta torjuntoihin yltänytkään. Mielenkiintoista nähdä lähiviikkojen aikana Sanchezin saikuttaessa, mihin serbi pystyy.
Tosiaan ei paljoa tekemistä ollut varsinaisella peliajalla, oliko yksi Almironin laukaus pienestä kulmasta, minkä nappasi helposti syliinsä ja Wilsonin maalille ei mahtanut mitään. Sama homma myös itsellä tuon jalalla pelaamisen suhteen, sillä Petrovic tuntuu paljon varmemmalta kuin Sanchez (joka pelaa useasti jopa liian huolettomasti) ja tunnisti ainakin eilen tilanteet, missä pallo kannatti suosiolla laittaa pitkälle. Seuraavat 5 ottelua (Wolves, Palace, Luton, Preston ja Fulham) ovat äkkiseltään ajateltuina sellaisia, missä vastustaja tulee pitämään puolustuslinjaa alhaalla ja Chelsea tulee olemaan jokaisessa ottelussa se joukkue, jolla iso pallonhallinta, joten oletuksena on vähäiset hommat myös näissä otteluissa. Mikäli Sanchez ei ole palannut tositoimiin näiden viiden ottelun jälkeen niin tammikuun lopussa ottelu Liverpoolia vastaan kertoo Petrovicin kyvykkyyden oikeasti kun vastassa on liigan yksi parhaista hyökkäyskalustoista ja eivätkä pelaa matalalla blokilla.
|
|
|
|
|
StamfordBridge
Poissa
|
 |
Vastaus #887 : 21.12.2023 klo 06:56:09 |
|
Näkisin, että cupin voittaminen on prosessin kannalta todella tärkeätä kuten se oli Artetan Arsenalille kun voittivat Chelsean FA-cupin finaalissa, jotta nuoret saavat uskoa itseensä ja myös joukkueena, vaikka muuten koko kausi olisi tuloksellisesti mennyt poskelleen. Ja vaikka finaalissa tappio tulisi niin onhan sekin tavallaan hyvää kokemusta nuorille, mistä ammentaa tulevaisuuteen -> oma prosessi alkutekijöissään ja silti pääsy jo finaaliin. Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, seuraava vastus Boro kaksiosaisissa välierissä pitää hoitaa kunnialla, jonka jälkeen finaalissa nähtäneen vakiofinaalivastustaja viime kausilta eli Liverpool.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #888 : 21.12.2023 klo 09:17:46 |
|
Periaatteessa olisi kyllä mielummin ottanut Liverpoolin jo välieriin kuin vasta mahdolliseen finaaliin vastustajaksi, sillä itse ainakin näkisin Chelsean mahdollisuudet puppeleita vastaan parempina kaksiosaisessa otteluparissa kuin neutraalilla kentällä pelattavassa finaaliottelussa. Noh, arvasta tuli kuitenkin sarjatasoa alempana mutta muuten samoilla keskikastin sijoilla majaileva Middlesbrough, joka kyllä pitäisi olla ilman suurempia kompurointeja hoidettavissa.
|
|
|
|
|
StamfordBridge
Poissa
|
 |
Vastaus #889 : 21.12.2023 klo 10:01:11 |
|
Periaatteessa olisi kyllä mielummin ottanut Liverpoolin jo välieriin kuin vasta mahdolliseen finaaliin vastustajaksi, sillä itse ainakin näkisin Chelsean mahdollisuudet puppeleita vastaan parempina kaksiosaisessa otteluparissa kuin neutraalilla kentällä pelattavassa finaaliottelussa. Noh, arvasta tuli kuitenkin sarjatasoa alempana mutta muuten samoilla keskikastin sijoilla majaileva Middlesbrough, joka kyllä pitäisi olla ilman suurempia kompurointeja hoidettavissa.
Toki näinkin, mutta ihan yksittäisissäkin otteluissa Chelsea on laittanut hyvin kampoihin varsinaisella peliajalla Liverpoolia vastaan ja edellinen tappio on lähes 3 vuoden takaa Anfieldilla. Twitteristä kantautuu huhuja Enzon tilanteesta, että potisi "urheilijan tyrää". Ottelun jälkeen huomasin Enzon kyynelehtivän huppu päässä muiden ilakoidessa kannattajien kanssa eli kyseessä ei varmasti ole pelkkä sairastuminen kuten Poch pressissä sanonut. Vaivasta ei ole sen enempää tietoa henkilökohtaisesti, mutta todennäköisesti hyvin tapauskohtainen ja vaatinee leikkausta. Tuota samaa vammaa poti esim. Son viime kaudella ja kuvaili pelatessaan kivun olleen koko ajan läsnä kaikessa liikkeessä ja vasta kauden päätteeksi päätyi leikkauspöydälle vaivan takia, jonka jälkeen tunsi olevansa jälleen freesi. Edit. nopealla googlauksella taitaa olla lyhyt toipumisaika leikkausoperaation jälkeen, puhutaan ihan parista viikosta, että on taas pelikunnossa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.12.2023 klo 10:03:54 kirjoittanut StamfordBridge »
|
|
|
|
|
Enkelisijoittaja
Poissa
|
 |
Vastaus #890 : 21.12.2023 klo 16:00:19 |
|
Reece James is set to have surgery in Finland on the hamstring injury that will rule him out for three to four months. -Matt Law Vihdoin puukon alle.
|
|
|
|
|
zezba
Poissa
|
 |
Vastaus #891 : 21.12.2023 klo 16:22:29 |
|
Reece James is set to have surgery in Finland on the hamstring injury that will rule him out for three to four months. -Matt Law Vihdoin puukon alle. Noniin, vihdoin ja viimein. Päätyköhän Lempaisen Lassen puukon alle? Toivottavasti saa Reecen jalasta vielä pelikuntoisen
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #892 : 21.12.2023 klo 17:46:13 |
|
Ihan varauksetonta peukkua leikkaushoidolle Jamesin tapauksessa. Se on jo viimeisen parin vuoden aikana nähty, että pelkällä kuntouttavalla hoidolla ei miehestä enää läjässä pysyvää pelaajaa saada, mutta tässä nyt on sentään edes mahdollisuus onnistua. Jos ehtii vielä loppukeväästä takaisin pelikentille, niin hyvä juttu, mutta tavoitteeksi lienee syytä ottaa täyteen kuntoon palaaminen ensi kauden pre-seasonille mennessä.
|
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
 |
Vastaus #893 : 21.12.2023 klo 18:13:38 |
|
Noniin, vihdoin ja viimein. Päätyköhän Lempaisen Lassen puukon alle? Toivottavasti saa Reecen jalasta vielä pelikuntoisen
Eikai muut Suomessa näitä leikkaa kuin Lempainen tällä hetkellä.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #894 : 21.12.2023 klo 18:18:54 |
|
Ai että jos olisi ikää sen parikymmentä vuotta vähemmän niin Mehiläisen eteen sitä olisi pakko mennä tussin ja nimmarivihkosen kanssa kytikselle...
..tai no kuka estää nytkään menemästä? Laitan kuulumisia sitten kun käydään Hesellä Reecen kanssa vetämässä kerrosateriat.
|
|
|
|
|
J.Lambga
Poissa
Suosikkijoukkue: Olarin Tarmo
|
 |
Vastaus #895 : 21.12.2023 klo 18:22:43 |
|
Hyvä homma! Ihan käsittämätöntä, että osa täällä olisi halunnut eroon jo ennen leikkausta.
Sama kävi mielessä mitä KSP:llä.
|
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
 |
Vastaus #896 : 21.12.2023 klo 18:44:37 |
|
Joo. Olisi kyllä helvetin hienoa, mikäli Reece James saadaan vielä ehjäksi ja parhaaseen pelivireeseen. Se olisi tietenkin paras mahdollinen ratkaisu, mitä kaikki chelseamieliset toivovat.
2025 siirtoikkunassa alkaisin miettimään uutta osoitetta Jamesille, mikäli ei siihenkään mennessä säily ehjänä. James on ansainnut sen, että häntä kohtaan ollaan kärsivällisiä, mutta ihan loputtomasti ei sitä pidä olla. Jossain vaiheessa se Milanon tarjous pitää hyväksyä.
|
|
|
|
|
J.Lambga
Poissa
Suosikkijoukkue: Olarin Tarmo
|
 |
Vastaus #897 : 21.12.2023 klo 21:30:16 |
|
Chelsealta ei vissiin vieltä ulostuloja superliigan suhteen? Eipä tässä taida pelkoa olla sen suhteen vaikka ei ulostuloja tulisikaan.
|
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
 |
Vastaus #898 : 21.12.2023 klo 21:41:28 |
|
Chelsealta ei vissiin vieltä ulostuloja superliigan suhteen? Eipä tässä taida pelkoa olla sen suhteen vaikka ei ulostuloja tulisikaan.
Kyllä Chelsea tuon jo hylkäsi.
|
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
 |
Vastaus #899 : 21.12.2023 klo 21:46:16 |
|
Chelsealta ei vissiin vieltä ulostuloja superliigan suhteen? Eipä tässä taida pelkoa olla sen suhteen vaikka ei ulostuloja tulisikaan.
‘The judgment issued today by the European Court of Justice does not change Chelsea FC’s position. We firmly believe that, by working with the Premier League, The FA, other European clubs through our strong relationship with the ECA, and with UEFA and FIFA, we can, together, continue to develop the European game for the benefit of everyone.’ https://www.chelseafc.com/en/news/article/club-statement-super-leagueHienoa, että kaikilta huhuilta katkaistiin siivet heti kättelyssä. 
|
|
|
|
|
|
|
|