Ongelmat alkoivat, kun Rive päätti että hei me pelataankin kolmella topparilla. Systeemi ei ole tuttu lähes kenellekään toppareistamme. Wingbackeiksi tarvitsisi hyvän eurooppalaisen tason wingbackit (ei laiturit tai laitapakit), jotka pystyvät pitämään laidan hallussaan sen koko mitalta. Näitä ei ole. Lisäksi 3-5-2 ja nyt nähty 3-4-3 aiheuttavat yhden miehen vajauksen keskikentälle, jossa peli mielestäni usein ratkeaa.
Olen valmis antamaan Rivelle vielä marraskuun ikkunan, jos hän lupaa pyhästi palata heti todistettavasti toimineeseen neljän linjaan. Kolmella topparilla Huuhkajat jäävät rannalle ja Rive saa mennä.
Näin. Kun pelaajamateriaalimme on valitettavasti kovin keskinkertainen niin silloin pelisysteemin pitäisi olla mahdollisimman simppeli ja kaikille tuttu, pelattiin sitten kolmen tai neljän puolustuslinjalla. Mielestäni kolmen linja ei vain toimi koska pelaajat sijoittuvat jatkuvasti väärin ja merkkausvirheitä tulee aivan liikaa.
Ei neljän linja varmastikaan ole autuaaksi tekevä ja vain voittoja tuova systeemi, mutta kun tämä nykyinen systeemi tuottaa jatkuvasti epävarmuutta keskikentällä ja puolustuksessa niin verkko heiluu omassa päässä takuuvarmasti jatkossakin.
Kaikki kunnia esimerkiksi Alholle joka on parantanut peliään vuosi vuodelta, mutta onhan tuo rooli wingbackina kansainvälisissä peleissä aivan helvetin vaikea kun pitäisi hallita käytännössä yksin koko oikeaa laitaa sen sijaan että olisi se laituri kaverina. Albin Granlund pärjäsi jokunen vuosi sitten laidallaan varsin kohtuullisesti kun pystyi luottamaan että Lod puolustaa tarvittaessa syvälle omaan päähän.