Uhooja
Poissa
|
 |
Vastaus #5275 : 26.09.2024 klo 23:34:42 |
|
Ehdottomasti iso osa stadionin tunnelmaa, kiitos siitä. Mutta fakta vaan on, että jotkut chantit toimii, ja toiset ei. Makuasioita nämä.
Jos siinä perkele-chantissä huudettaisiin vastauksena Niilon pojat Tampereen sijaan "ILVES TAMPERE", niin koko yleisö vois lähteä jälkimmäiseen osioon mukaan ja kannatus kohdistuisi joukkueeseen.
Vieraisiin pöytiin huutelua täältä, mutta miten tää perkele chantti menee ja miksi siitä on joku mielensä pahoittanut.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5276 : 26.09.2024 klo 23:34:58 |
|
Helsingissä lauantaina näyttäisi vettä satavan ihan huolella ja "tuntuu kuin" kahdeksan astetta. Mielenkiintoista nähdä millaista peliä pelataan. Ei välttämättä tule olemaan kaunista, kaukaakin voi vetää ja napit pitää olla kuosissa ettei liukastella ratkaisevilla hetkillä.
Ei pidä hienohelmailla ja pelätä vettä. Flunssankin uhalla joukkueen eteen 100%.
Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin osa ilveksen pelaajista ei osaa valita oikeita nappiksia ja liukastelevat koko pelin. Tätä on tapahtunut vieraspeleissä vaikka kuinka kauan. Juuri koskaan ei vastustajan pelaajat kuitenkaan liukastele Tammelassa tai aikoinaan Ratinassa. En tiedä mikä siinä on. Luulisi joukkueen pikku hiljaa oppivan mikä nappis on hyvä millekin kentälle.
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #5277 : 26.09.2024 klo 23:38:33 |
|
Nääh, nämä miehet pitää keskikentän hallussa ja tarjoilee muille ne juokusupaikat  Joo, kaikkea ei voi saada, mutta keskikentän suhteellinen verkkaus välillä näkyy tilanteissa, kun pallo menetetään ja omiin pitäisi juosta tai pelitavan mukaisissa vastaprässeissä, kun kk-pelaajat ei ihan ehdi ja ollaan myöhässä
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5278 : 26.09.2024 klo 23:41:39 |
|
Niilon pojat on hoitanut hienosti ääneen kannattamisen tällä kaudella. Varsinkin Kups pelissä oli tosi äänekästä kannatusta ja porukka taisi olla kauden isoimpia. Jos jotain häiritsee väärin kannatamminen, niin ei muuta kuin omaa ryhmää kokoamaan ja itse huutamaan.
Turha tuota kannattamista on pölvästeille selittää. Joko eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää.
Ps. Itse en ole ääneen kannattaja.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5279 : 26.09.2024 klo 23:45:50 |
|
Joo, kaikkea ei voi saada, mutta keskikentän suhteellinen verkkaus välillä näkyy tilanteissa, kun pallo menetetään ja omiin pitäisi juosta tai pelitavan mukaisissa vastaprässeissä, kun kk-pelaajat ei ihan ehdi ja ollaan myöhässä
Tämä vastaprässi ja pelaajien hitaus näkyi Kupsia vastaan. Kups sai prässin purettua pelattuaan pallon Popon tai Miettusen miehelle. Kupsin pelaaja juoksi palloa vastaan ja Miettunen tai Popo oli vajaa 10m perässä. Tässä oli aikaa kääntyä ja syöttää rauhassa pallo eteenpäin. Mutta kaikkea ei voi saada ja ihan hyvin on noilla mennyt kunhan ei liikaa hitaita ole samaan aikaan kentällä.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5280 : 27.09.2024 klo 00:37:12 |
|
Kerrankin Ilveksellä kävi hyvä säkä pelissä. Nyt loi Kups vaarallisimmat paikat ja itse tehtiin pomppumaali. Vieläkin ollaan Kupsia vastaan keskinäisissä pisten 3-6 häviöllä ja oikeudenmukaisempi tulos olisi 4-4 joten otetaan tämä onnekas voitto mieluusti vastaan.
Ennakkoon hehkuttamani Cisse hävisi yllättävän paljon kaksinkappiluja. Toki paljon niitä voittikin. Jorginho pääsi kerran Cissen ohi. Lämmi väänsi peräti kaksi kertaa voiton Cissetä ja Aki Niemi pärjäsi hyvin Cisseä vastaan. Paljon paremmin kuin Haarala ekassa kohtaamisessa. Näistä ei vaan saatu kovin vaarallisia tilanteita luotua, kun koko Kupsin joukkue puolustaa nöyrästi ja hyvin.
Jotenkin varkain Kups sai vaaraliset tilanteet luotua, vaikka peli oli sinänsä ihan hyvin Ilveksen hallussa. Ottelun vaarallisin tilanne minkä Pikkarainen pelasti maaliviivalta lähti Jukkolan laikasta juoksusta alaspäin. Varmasti oli taas sanottu, että pelaa koko peli ja säästele vähän. Kups pelasi laitaan pallon ja Jukkola oli koko ajan 2-3M päässä Kupsin pelaajasta. Varmasti olisi täysiä juoksemalla saanut pelaajan kiinni. Popo oli keskempänä juoksemassa Kupsin pelaajan perässä ja sai juoksullaan estettyä ettei pelaaja voinut leikata maalille. Pikkaraisella ja Miettusella oli selkeästi 2 vs 2 tilanne maalin edessä, mutta jostain syystä Tatu lähti kolmanneksi pelaajaksi ottamaan Kupsin pallolista joka ei aiheuttanut isoa uhkaa. Tämän jälkeen sitten pelattiinki pallo Ruopille joka oli täysin vapaana vaikka Ilveksellä oli 5 vs 3 ylivoima.
Kupsin ylärimaveto oli kanssa huonosti puolustettu. Keskitys tulee maalille ja Ilveksellä on 5 vs 4 ylivoima pilkkualueella. Jostain syystä neljä pitää Kupsin kahta ylintä pelaajaa ja Popolle jää kaksi taaempaa pelaajaa. Vaikka Ilveksellä oli ekassa linjassa ylivoima siitä saatiin jatkettua pallo helposti toiseen linjaan vapaalle pelaajalle.
Yksi vaarallinen tilanne tuli selkeästä Kupsin rikkeestä Popoon ja sen jälkeisestä pallon riistosta. kaikenin paras tässä oli, että rikkova pelaaja lopetti pelaamisen, kun oli varma että Ilvekselle tulee vapaapotku, Tämä menee tuomarin piikkiin.
Pelin lopun Kupsin vaarallinen tilanne oli kanssa huonosti puolustettu. Pikkaraisella taisi olla kaksi tai Kolme Kupsin pelaajaa pidettävänä. Liian moni Ilveksen pelaaja oli lähtenyt paineistamaan pallollista miestä. Miettunen ja Kante olivat vapaina miehinä ja ihan fiksuissa paikoissa, jos Ilveksellä olisi ollut ylivoima pilkkualueella. Miettunen oli ns maalin etupuolella ja Kante oli ainoana pilkun kohdalla. Kante jos olisi mennyt takatolpalle pitämään vapaata miestä koko pilkun alue olisi ollut tyhjää täynnä. Se olisi aiheuttanut vaaratilanteen jos purku olisi siihen tullut ja Kupsilainen ekana olisi päässyt. Myös Miettusen etutolpalta taakse siirtyminen olisi mahdollistanut etutolpalle juoksun Kupsin pelaajilta. Hankala tilanne ja Tässä olisi vaan pitänyt olla enemmän porukkaa maalin lähellä.
Lämmiltä hyvä taistelupeli lukuunottamatta yhtä syöttöä tyhjään laitaan, kun Jukkola olisi ollut vapaana toisessa laidassa. Tuomareilta huono peli Cissen repiminen Söderbäckkiin oli selkeä pilkun ja keltaisen paikka. Tahallinen repiminen melkein metrin Söderbäckin perässä suoralla kädellä. Söderbäck olisi ilman tuota päässyt palloon ennen maalivatia. Luultavasti ei olisi saanut maalia, kun maalivahti oli jo niin lähellä, mutta se nyt ei liity mitenkään siihen oliko pilkun paikka vai ei. Ruudun selostaja oli aika paljon Kupsin puolella. Kaikki Ilveksen kaatumiset oli helposti kaaduttu tai filmejä. Kaikki Kupsin kaatumiset olivat taas Ilveksen rikkeitä. No oli sentään yksi sitä mieltä, että tuomarit suosivat pelissä Ilvestä.
Tilanne näyttää HJK pelin kannalta hyvältä. Arifi tulee vielä keskikentälle levännen ja toivottavasti 90 min Kupsia vastaan pelanneilla ei tule lauantaina hyytyminen pelin lopussa. Nyt pitäisi päteviä vaihtomiehiä olla jopa yli 5, että kierrättämistä pystyy harrastamaan. Puolustuslinja on sama mikä Kupsia vastaan. Jorginho ja Jukkola pelaavat laidoilla. Arifi ja Popo rakentavat peliä keskikentällä. Aki Niemi on kärjessä ja Veteli laidassa jos pelataan yhdellä kärjellä. Riskin ollessa toinen kärki Veteli on keskellä. Epäilen, että Ilves tulee normaalilla yhden kärjen systeemillä, kun ei Riski oikein Kupsia vastaan saanut paljoa aikaan. Mukava nähdä kuka saa avauksen toisen laiturin paikan. Onko se AMM, Söderbäck vai Stjopin. Atangalla ei taida kunto riittää avauksen paikkaan ja ei Kantekaan avauksen paikkaa saa. Hollantilaispoika ei taida mahtua edes vaihtopenkille.
|
|
|
|
futismatkaaja
Poissa
|
 |
Vastaus #5281 : 27.09.2024 klo 09:20:59 |
|
Huomenta! Teen opinnäytetyön Sosiaalisen median vaikutuksesta Veikkausliigaseurojen vetovoimaisuudessa. Olisin kiitollinen, jos kerkeisit vastata kyselyyn liittyen työni aiheeseen. Vastaaminen vie aikaa n.1-4 minuuttia. Iso kiitos jo etukäteen vastauksista!  --> linkki kyselyyn: https://forms.gle/pyTUuBiD6ic4xQri8
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #5282 : 27.09.2024 klo 09:47:25 |
|
... Edit2. Ja Lämmin ja onko Tatullakin ilman optiota? Toki kummankaan kohdalla en kaikesta huolimatta usko, että olisi riittävää tasoa aloittavaksi jos haluaa mestaruudesta taistella.
- Ja kuitenkin nämäkin kaksi olivat tärkeimpiä runkopelaajia ja onnistujia, kun mestaruudesta taisteltiin kaatamalla sarjajohtaja tiistaina.  Ilveksen menestykseen tuo lisämerkitystä juuri se, että tekijöinä on mainittujen kaltaisia seuralegendoja.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.09.2024 klo 09:50:07 kirjoittanut The Real Wolf »
|
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #5283 : 27.09.2024 klo 09:49:11 |
|
- Ja kuitenkin nämäkin kaksi olivat tärkeimpiä runkopelaajia ja onnistujia, kun mestaruudesta taisteltiin kaatamalla sarjajohtaja tiistaina.  Jep. Tiistaina oli Ilveksen kauden isoin peli, Veikkausliigan kahden parhaan joukkueen välillä, ja molemmat olivat kentän parhaimmistoa.
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
 |
Vastaus #5284 : 27.09.2024 klo 09:58:37 |
|
Tämä vastaprässi ja pelaajien hitaus näkyi Kupsia vastaan. Kups sai prässin purettua pelattuaan pallon Popon tai Miettusen miehelle. Kupsin pelaaja juoksi palloa vastaan ja Miettunen tai Popo oli vajaa 10m perässä. Tässä oli aikaa kääntyä ja syöttää rauhassa pallo eteenpäin. Mutta kaikkea ei voi saada ja ihan hyvin on noilla mennyt kunhan ei liikaa hitaita ole samaan aikaan kentällä.
Poimis nyt meille sieltä lähetyksestä klippejä näihin. Varsinkin, että Miettunen olisi ollut vartioitavasta pelaajastaan yhtäkkiä tuollaisessa tilanteessa yli 5m perässä. Popo joutui välillä pelaamaan keskellä aika ylhäälläkin ja siten ihan luonnollista, ettei voi edes olla ihan iholla vaan lähinnä seuraamaan ja peittelemään sekä iskemään jos paikka.
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
 |
Vastaus #5285 : 27.09.2024 klo 10:02:45 |
|
Pelin lopun Kupsin vaarallinen tilanne oli kanssa huonosti puolustettu. Pikkaraisella taisi olla kaksi tai Kolme Kupsin pelaajaa pidettävänä. Liian moni Ilveksen pelaaja oli lähtenyt paineistamaan pallollista miestä. Miettunen ja Kante olivat vapaina miehinä ja ihan fiksuissa paikoissa, jos Ilveksellä olisi ollut ylivoima pilkkualueella. Miettunen oli ns maalin etupuolella ja Kante oli ainoana pilkun kohdalla. Kante jos olisi mennyt takatolpalle pitämään vapaata miestä koko pilkun alue olisi ollut tyhjää täynnä. Se olisi aiheuttanut vaaratilanteen jos purku olisi siihen tullut ja Kupsilainen ekana olisi päässyt. Myös Miettusen etutolpalta taakse siirtyminen olisi mahdollistanut etutolpalle juoksun Kupsin pelaajilta. Hankala tilanne ja Tässä olisi vaan pitänyt olla enemmän porukkaa maalin lähellä.
IOtse heittäisin kysymyksen, että missä oli Jorginho? Oli kuitenkin tuon puolen "puolustaja", mutta haahuili aika kaukana vitosen alueelta tärkeällä hetkellä. Oli toki ollut peittämässä mahdollista keskitystä aiemmin, mutta nopeammin pitäisi tulla viimesekunneilla auttamaan omia boksiin.
|
|
|
|
Topi Raitasen Viikset
Poissa
|
 |
Vastaus #5286 : 27.09.2024 klo 10:20:30 |
|
Älyttömän fiksu pelaaja (vaikka olisi saanut syöttää Kantelle eikä Akille). Jalkapallo IQ hyvällä tasolla. Tykkäsin jo Kemissä, tykkään vielä enemmän nykyään.
Edit. Missä Arifin ja Mäenpään jatkosopparit viipyy?!? Jorginhoon en vaan usko notta kirjoittaisi. Edit2. Ja Lämmin ja onko Tatullakin ilman optiota? Toki kummankaan kohdalla en kaikesta huolimatta usko, että olisi riittävää tasoa aloittavaksi jos haluaa mestaruudesta taistella.
Arifin toivoisin Ilveksessä pysyvän, mutta pelaajan kannalta olisin kyllä yllättynyt ja pettynyt, jos ei tammikuussa siirry ulkomaille pykälää kovempaan sarjaan. Mäenpään, Lämmin ja Miettusen kanssa toivottavasti jatkosoppareita väsätään, jos ei pyydä mitään älytöntä.
|
|
|
|
Julkea bulbul
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
 |
Vastaus #5287 : 27.09.2024 klo 10:22:03 |
|
Traumat on kyllä syvällä, jos ei Miettusta pidä tämän kauden jälkeen riittävänä mestaruustaistoon. Vaikka joku pelillisesti parempi rahalla löytyisikin, niin nousut ja laskut mukana seilannut oma kasvatti on pienen taitoeron kirivä ominaisuus. Toivottavasti.
Siis sen lisäksi, että taso riittää jo itsessäänkin.
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
 |
Vastaus #5288 : 27.09.2024 klo 10:26:47 |
|
- Ja kuitenkin nämäkin kaksi olivat tärkeimpiä runkopelaajia ja onnistujia, kun mestaruudesta taisteltiin kaatamalla sarjajohtaja tiistaina.  Ilveksen menestykseen tuo lisämerkitystä juuri se, että tekijöinä on mainittujen kaltaisia seuralegendoja. Lämmi oli Ilveksen ainut, joka oli useampaan otteeseen maalipaikoilla aiheuttamassa vaaraa. Tai no ok taisi Aki Niemikin olla. Miettunen pelasi jälleen erinomaisen pelin. Oli harjoituskaudella ja alkukaudesta välillä todella hasardi, mutta on kyllä ilmiömäisesti pystynyt nostamaan tasoaan kauden edetessä. Varmaan se helpottaa, kun joukkue on sisäistänyt pelitavan ja puolustuksessa ei ole enää niin isoja epätasapainoja.
|
|
|
|
Kopteff4Ever
Poissa
|
 |
Vastaus #5289 : 27.09.2024 klo 10:54:38 |
|
Tatu on ollut erinomainen loppuosan kaudesta. Viimeisimmät perushopoilut jostain kesäkuulta? Wieniä vastaan oli ainakin yhdessä maalissa viennissä, mutta siinäpä ehkä se. Toki KuPS pelissäkin Diawara taisi päästä kääntymään joka kerta maalia kohti kun Tatu oli vastassa, mutta pelasi silti todella hyvän pelin.
Ydinasia kuitenkin se, että Rantasen alla Tatu on saanut kitkettyä nuo uskomattomat hasardipelit miltei nollaan, jotka usein maksoivat Ilvekselle ja myös pisteitä. Yksi asia mikä varmasti vaikuttaa on ettei ole enää kapteeni, vaan saa keskittyä peliin täysillä. Totta puhuen en koskaan oikein ymmärtänyt Tatun nauhaa vuosien varrella, ei vaikuta ihan niin liideriltä kuitenkaan. Toinen vaikuttava asia on varmasti laadukas valmennus, joka osaa antaa palautetta oikein ja valmentaa pelaajaa kehittämään heikkouksiaan.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5290 : 27.09.2024 klo 11:03:32 |
|
Poimis nyt meille sieltä lähetyksestä klippejä näihin. Varsinkin, että Miettunen olisi ollut vartioitavasta pelaajastaan yhtäkkiä tuollaisessa tilanteessa yli 5m perässä. Popo joutui välillä pelaamaan keskellä aika ylhäälläkin ja siten ihan luonnollista, ettei voi edes olla ihan iholla vaan lähinnä seuraamaan ja peittelemään sekä iskemään jos paikka.
Pelissä katsoin ne. Siellä näkee paremmin, kun näkee koko kentän. Kummallakin oli ainakin kaksi tilannetta. Miettusella toisessa tuli paljon perässä ja taisi kääntyä takaisin alaspäin ja toisessa lähempänä omaa maalia (tämä ei ehkä ollut korkea prässi, mutta Miettusen mies jota ei uskaltanut seurata) tilanteessa ei lähtenyt ollenkaan perään, vaan Kupsin pelaaja pääsi kääntymään täysin vapaasti. Popolla oli sitten näitä tilanteita missä tuli sen 5-6M perässä. Nämä ainakin muistan voi olla, että oli useampi. Ilveksen prässätessä korkealta jokaisella oma mies Mäenpää ja Pikkarainen nousevat puolustuslinjasta pelaajiensa perässä ylös asti ja ovat aivan iholla, jos pallo pelataan heidän miehilleen. Tämä prässipeli oli ihan mielenkiintoista katsottavaa, kun Kups käytti pelin avaamisessa tosi paljon maalivahtiaan. Varsinkin pelin ollessa tasoissa pakotti jonkun pelaajan ottamaan maalivahtia ja samalla peittämään syöttölinjaa omalle vartioitavalleen. Kups usein sitten sai jonkun ylhäältä alas juosseen pelaajan vapaaksi vähäksi aikaa ja pelasi pallon tälle joka sitten saikin syöttölinjan vapaaksi maalivahtia häirinneen pelaajan miehelle.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5291 : 27.09.2024 klo 11:49:27 |
|
IOtse heittäisin kysymyksen, että missä oli Jorginho? Oli kuitenkin tuon puolen "puolustaja", mutta haahuili aika kaukana vitosen alueelta tärkeällä hetkellä. Oli toki ollut peittämässä mahdollista keskitystä aiemmin, mutta nopeammin pitäisi tulla viimesekunneilla auttamaan omia boksiin.
Juu. Jorginho oli ollut tuota ennen peittämässä keskitystä 25 m päässä vitosen alueesta ja olisi voinut palata täysiä vitosen alueelle. Eipä siellä kyllä kukaan muukaan Ilveksen pelaaja täysiä juossut muita auttamaan, kun oli oman miehensä hoitanut. Tässä tilanteessa Veteli ja Stjopin olivat Jorginhon ja maalin välissä huomattavasti lähempänä vitosen aluetta. Jostain syystä Veteli lähti Jukkolan kanssa prässäämään toisena miehenä Kupsin alinta miestä. Kumpikaan ei saanut mitään painetta, mutta pelasivat itsensä pois. Vetelin ei olisi pitänyt lähteä ylös prässäämään, kun Jukkola siellä jo oli. Stjopin laski vitosen aluetta puolustamaan vielä Jorginhoa hitaampaa, vaikka oli tullut vaihdosta kentälle ja pitäisi riittää vielä virtaa. Koko tilannehan lähti Söderbäckin tosi huonosta puolustamisesta.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5292 : 27.09.2024 klo 12:10:31 |
|
Tatu on ollut erinomainen loppuosan kaudesta. Viimeisimmät perushopoilut jostain kesäkuulta? Wieniä vastaan oli ainakin yhdessä maalissa viennissä, mutta siinäpä ehkä se. Toki KuPS pelissäkin Diawara taisi päästä kääntymään joka kerta maalia kohti kun Tatu oli vastassa, mutta pelasi silti todella hyvän pelin.
Ydinasia kuitenkin se, että Rantasen alla Tatu on saanut kitkettyä nuo uskomattomat hasardipelit miltei nollaan, jotka usein maksoivat Ilvekselle ja myös pisteitä. Yksi asia mikä varmasti vaikuttaa on ettei ole enää kapteeni, vaan saa keskittyä peliin täysillä. Totta puhuen en koskaan oikein ymmärtänyt Tatun nauhaa vuosien varrella, ei vaikuta ihan niin liideriltä kuitenkaan. Toinen vaikuttava asia on varmasti laadukas valmennus, joka osaa antaa palautetta oikein ja valmentaa pelaajaa kehittämään heikkouksiaan.
Tatu lasien läpi katsoessa ei varmaan 21.7 Vepsu pelin Hytösen toisen maalin syöttöä läpiajoon ei lasketa töhöilyksi. Muita ainakaan maaliin johtaneita pahoja virheitä ei ole tuon pelin jälkeen tullut. Pienempien virheidenkin määrä on myös loppukaudesta vähentynyt. Myös Tatun hitaus on saatu peitettyä jopa yllättävän hyvin joukkuepuolustuksella. Ei ole Tatu tainnut montaa kertaa joutua 1 vs 1 juoksukilpailuihin.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5293 : 27.09.2024 klo 12:29:28 |
|
Älyttömän fiksu pelaaja (vaikka olisi saanut syöttää Kantelle eikä Akille). Jalkapallo IQ hyvällä tasolla. Tykkäsin jo Kemissä, tykkään vielä enemmän nykyään.
Edit. Missä Arifin ja Mäenpään jatkosopparit viipyy?!? Jorginhoon en vaan usko notta kirjoittaisi. Edit2. Ja Lämmin ja onko Tatullakin ilman optiota? Toki kummankaan kohdalla en kaikesta huolimatta usko, että olisi riittävää tasoa aloittavaksi jos haluaa mestaruudesta taistella.
Arifi taitaa lähteä ulkomaille. Hienoa olisi, jos vielä kauden Ilveksessä pelaisi. Mäenpää pitäisi ilman muuta pitää. On noussut huimalle tasolle ja tuota Mäenpään paikkaa ei pysty kuin mäenpää pelaamaan. En voi ymmärtää onko sama kaveri kyseessä joka vielä vuosi sitten oli pallollisena hasardi. Silloin Mäenpään saadessa pallon oli ajatus, että vedä nyt vaikka sivurajasta yli kunhan et vastustajalle syötä. Nyt taas Mäenpään saadessa pallon pallo pysyy aina Ilveksellä ja peli edistyy. Sen lisäksi hoitaa puolustusvelvoitteet tunnollisesti. Oli muuten edellisen pelin nopeustilastoissa kolmas Aki Niemen ja Jukkolan jälkeen. Jorginho luultavasti lähtee, mutta kova naaraus Takkulalta jos saa pidettyä. Hyökkäyssuuntaan uskomattoman hyvä ja tällä kaudella on puolustamisenkin hoitanut kohtuullisen hyvin. Fyysinen pienuuskaan ei ole haitannut kuin vikassa Kups pelissä jossa erikoisesti kaatui itse, kun yritti Kupsilaista häiritä. Toivottavasti ei ainakaan Klubiin mene. Lämmi ja Tatu aivan varmaan jatkavat. Eivät Suomessa muualla pelaa ja ulkomaille eivät kelpaa. Itsekin toivon, että eivät ole avauksen miehiä, jos meinataan tosissaan mestaruudesta taistella ja Euroopassa pärjätä. Lämmi nyt voisi olla avuksessa hyökkäävänä keskikenttänä, jos Arifi menetetään ja ketään kunnollista korvaajaa ei saada. Veteli tippuisi siinä Popon kanssa alemmaksi. Jos Veteli pelaa ylempänä, niin en näe Lämmille oikein avauskokoonpanon paikkaa, kun alkaisi olemaan liikaa hitaita pelaajia kentällä. Ja Veteli nyt on ainakin omasta mielestäni Lämmiä edellä.
|
|
|
|
Ben
Poissa
|
 |
Vastaus #5294 : 27.09.2024 klo 12:45:57 |
|
Nykyään kun on viiden vaihdon sääntö, niin joku Lämmin tasoinen kk-pelaaja pelaa tasan varmasti jokaisessa pelissä kun on pelikunnossa, vaikka ei avauksessa olisikaan, niin ei mielestäni ole mikään ongelma, jos Veteli on lähtökohtaisesti avauksessa hänen sijaansa.
Aika varmasti lähtevät Arifi ja Jorginho pahoja menetyksiä (tuleekos Arifista jotain kasvatusrahaa, vaikka lähtee sopimuksettomana?), mutta hyvällä skouttauksella pari täsmähankintaa kun saadaan, niin eiköhän ensi kaudellakin olla kärkitaisteluissa mukana. Aspegrenista ei mielestäni nykyisellään Arifin korvaajaksi ole, eli pitää ulkopuolelta joku saada.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.09.2024 klo 12:48:27 kirjoittanut Ben »
|
|
|
|
|
Talvipallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United,Ilves,Suomi
|
 |
Vastaus #5295 : 27.09.2024 klo 13:04:10 |
|
Linkkiä vieraskarsinan lippuihin yvllä? E: kiitos saatu jo
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.09.2024 klo 18:06:40 kirjoittanut Talvipallo »
|
|
|
|
|
Bubi-huuhkaja
Poissa
|
 |
Vastaus #5296 : 27.09.2024 klo 15:57:58 |
|
Aika varmasti lähtevät Arifi ja Jorginho pahoja menetyksiä (tuleekos Arifista jotain kasvatusrahaa, vaikka lähtee sopimuksettomana?), mutta hyvällä skouttauksella pari täsmähankintaa kun saadaan, niin eiköhän ensi kaudellakin olla kärkitaisteluissa mukana. Aspegrenista ei mielestäni nykyisellään Arifin korvaajaksi ole, eli pitää ulkopuolelta joku saada.
Arifin kasvatusrahat kai riippuvat osoitteesta, johon päätyy. Jos siirtyisi HJK:hon tai johonkin alemman kastin eurooppalaissarjaan tyyliin Latvia, niin ei mitään tippuisi Ipalle. Sitten jos saisi sopparin johonkin Tippeligaeniin, Eredivisieen tms, niin ymmärtääkseni joitain kasvatusrahoja tulisi Ipalle ja Hongalle. Joni Kauko tulee mieleen puolen vuoden Lahden stintistään saadakseen 24 vuotta mittariin, jotta voi lähteä maailmalle ilman korvausta, ja Doni on ensi kesänä vasta 23-vuotias. Luotan, että Naapel tai joku muu asiantuntija korjaa, jos mutuiluni menevät ihan vihkoon.  En kyllä lähtisi arvioimaan Aspegreniä suuntaan tai toiseen ennen kuin näkee omin silmin, miten pahasta loukista palautuminen on sujunut. Ollut kuitenkin Ilveksen parhaimmistoa useampana kautena urallaan ja Rantasen seksipallon pitäisi paperilla sopia pallotaitavalle Felpulle erinomaisesti. Tänä keväänä oli hakemista yhteiseen juoneen pääsemisessä ja Ilveksen peli alkoi rullaamaan kunnolla vasta dynaamisemman Mäenpään myötä, mutta eiköhän kokenut pelimies ole katsomosta käsin nähnyt, mitä miltäkin pelipaikalta vaaditaan ja pystyy täyteen pelikuntoon palatessaan muovaamaan omaa peliään tarvittavaan suuntaan. Laitatueksi en usko, että vauhti riittää, mutta laitatoppari tai keskikentän pohja varmaan ihan potentiaalisia pelipaikkoja Felpulle, jos kintut kestävät vielä liigavauhdin ja -rasituksen. Ja eihän se mikään saletti ole, että Ilveksen muoto on tismalleen sama ensi kesänä, jos pelaajistossa tapahtuu enemmänkin liikehdintää. Ymmärtääkseni Rantanen ei ole ollut aiemmin urallaan yhden numeroyhdistelmän mies, vaikka tällä kaudella on samalla sapluunalla hyvin pitkälti painettukin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.09.2024 klo 16:03:27 kirjoittanut Bubi-huuhkaja »
|
|
|
|
|
Jeyl
Poissa
|
 |
Vastaus #5297 : 27.09.2024 klo 16:03:07 |
|
Arifin kasvatusrahat kai riippuvat osoitteesta, johon päätyy. Jos siirtyisi HJK:hon tai johonkin alemman kastin eurooppalaissarjaan tyyliin Latvia, niin ei mitään tippuisi Ipalle. Sitten jos saisi sopparin johonkin Tippeligaeniin, Eredivisieen tms, niin ymmärtääkseni joitain kasvatusrahoja tulisi Ipalle ja Hongalle. Joni Kauko tulee mieleen puolen vuoden Lahden stintistään saadakseen 24 vuotta mittariin, jotta voi lähteä maailmalle ilman korvausta, ja Doni on ensi kesänä vasta 23-vuotias. Luotan, että Naapel tai joku muu asiantuntija korjaa, jos mutuiluni menevät ihan vihkoon.  En kyllä lähtisi arvioimaan Aspegreniä suuntaan tai toiseen ennen kuin näkee omin silmin, miten pahasta loukista palautuminen on sujunut. Ollut kuitenkin Ilveksen parhaimmistoa useampana kautena urallaan ja Rantasen seksipallon pitäisi paperilla sopia pallotaitavalle Felpulle erinomaisesti. Tänä keväänä oli hakemista yhteiseen juoneen pääsemisessä ja Ilveksen peli alkoi rullaamaan kunnolla vasta dynaamisemman Mäenpään myötä, mutta eiköhän kokenut pelimies ole katsomosta käsin nähnyt, mitä miltäkin pelipaikalta vaaditaan ja pystyy täyteen pelikuntoon palatessaan muovaamaan omaa peliään tarvittavaan suuntaan. Laitatueksi en usko, että vauhti riittää, mutta laitatoppari tai keskikentän pohja varmaan ihan potentiaalisia pelipaikkoja Felpulle, jos kintut kestävät vielä liigavauhdin ja -rasituksen. 23v ei tarvi maksaa enää. Lämmihän teki sen takia 21v vielä 2v pahvin ipan kanssa aikoinaan
|
|
|
|
AlNU
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves ja Newcastle
|
 |
Vastaus #5298 : 27.09.2024 klo 16:07:37 |
|
Linkkiä vieraskarsinan lippuihin yvllä?
Itseäkin kiinnostaa tämä.
|
|
|
|
-Nilkki-
Poissa
|
 |
Vastaus #5299 : 27.09.2024 klo 20:30:55 |
|
Onkos se kolmas bussi lähdössä tilaukseen tai vieläkö toisessa on tilaa?
|
|
|
|
|
|