Gheddafi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ne, jotka ei koskaan pärjää
|
 |
Vastaus #150 : 23.09.2007 klo 12:40:26 |
|
Eipä ollut sitten taas Milanin päivä eilen. Ekaa 20 minuuttia en nähnyt, mutta siitä eteenpäin kylläkin.
Ensimmäinen puoliaika oli Milanin lievää hallintaa, tosin Parmallakin oli omat hyökkäyksensä. Milan siirtyi aivan puoliajan lopussa hieman onnekkaasti, mutta ansaitusti johtoon kun kulman jälkitilanteesta Kaka pelasi Pippolle ensin vetopaikan ja Pavarinin torjunnan jälkeen olikohan Castellini tai Falcone, joka yritti purkaa, mutta purki Seedorfin jalan kautta pallon maalin kattoon. 1-0 siis puoliajalla.
Toinen puoliaika jatkui samanlaisena, eli Milan lievästi niskan päällä. Reilu vartti ennen loppua Parma tuli kuitenkin tasoihin. Reginaldo vei kaksinkamppailun laidassa Nestaa vastaan satanolla ja kuljetti päätyyn, josta keskitys maalille, jonka Pisanu ohjasi ykkösellä taitavasti ohi Didan. Maalissa huomioitavaa oli se, että Milanilla oli sekä laidalla että boksin sisällä miesylivoima (periaatteessa 6 vs. 3), mutta silti Parma teki maalin. Canalin selostajalla oli kova halu koko pelin ajan haukkua Didaa ja muutamaan kertaan brassi haparoikin, mutten silti laittaisi maalia hänen piikkiin. Reginaldo harhautti taitavasti Nestan, joka höntyili itsensä ulos yrittäessään riistää pallon eikä muiden pakkien miesvartioinnissa ollut myöskään kehumista. Tämän jälkeen Milan painoi päälle ja Kakalla oli yksi loistava tilaisuus tehdä maali ja lopussa Gila veti myös noin seitsemästä metristä, mutta Pavarini torjui molemmat. Myös Parmalla oli mahdollisuus kolmeen pisteeseen ja melkeinpä heidän paikkansa lopussa olivat vaarallisemmat kuin Milanin.
Joka tapauksessa piste ei missään nimessä tyydytä. Romalla on tänään mahdollisuus repiä voitolla Juvesta ero jo kuuteen pisteeseen ja vaikka kausi on vasta alkumetreillä, ei se silti hyvin Milanilta ole lähtenyt liikkeelle.
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #151 : 25.09.2007 klo 22:47:47 |
|
itse olin katsomassa tuon siena-milan matsin paikan päältä ja asenteet gilaa kohtaan milanin fanien keskuudessa on melkosen negatiiviset ja ei omalla toiminnallaan juurikaan auta pelaajan paluuta huipulle. Ja koko italialaisen jalkapallon tulevaisuuden kannalta olisi ensisijaisen tärkeää saada gila takasin.
Muutenkin hermostunut tilanne seuran ja fanien välillä, galliani kulkee vuorokauden ympäri vartioinnissa.
Joka tapauksessa huomenna selkeä 6 pisteen ottelu. Ja ennen kaikkea peliesityksellä on väliä, koska sarjassa ne ovat olleet todella huonoja. Sienassa peli oli todella hidasta ja huomasi pirlon ja kakan poissaolot näkyi liian selvästi. Brocchi ei kykene paikkaamaan emersonin kanssa pelin tekemisen roolia. Gourcouff on näppärä mutta pitkä matka on vielä kuljettavana jos mielii saada luottoa tulevaisuudessa.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #152 : 26.09.2007 klo 03:15:06 |
|
Mitähän vittua. Jätin Makran jo nelisen vuotta sitten, mutta harkitsen nyt vakaasti siirtyväni takaisin. Italokeskustelu ei koskaan oikein löytänyt Kakkoselle, eikä Milan-jauhantakaan ole oikein vertailua kestänyt. Myöskään uudet kirjoittajat eivät, anteeksi vain, ole juuri tasoa nostaneet. Jos Kakkonen jatkaa kaatuilemistaan Makran parhaiden päivien takaan, siirryn takaisin. Sikäli kun ketään kiinnosti edes vähää alusta. edit: Avautumiselta putosi hiukan pohja. Makra on nimittäin tietenkin "debug modessa". Silti muuttamista harkitaan. 
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2007 klo 03:16:41 kirjoittanut Ricardo Leite »
|
|
|
|
|
mjt
Poissa
|
 |
Vastaus #153 : 26.09.2007 klo 13:43:25 |
|
Aiemmin tässä ketjussa oli jo puhetta Milanin kotipeleihin lippujen ostamisesta vasta paikan päältä, mutta palataan vielä asiaan:
Onko jollain tietoa, kuinka aikaisin esim. Roma-ottelut myydään loppuun? Eli kannattaako tilata ylihintaan netistä vai saako niitä vielä otteluviikon alkupuolella?
Entä osaako joku paikan päällä käynyt neuvoa, mihin katsomonosaan kannattaa lippunsa ostaa? (ts. mahdollisimman halpa paikka, josta ottelun vielä hyvin näkee)
|
|
|
|
Ferro
Poissa
|
 |
Vastaus #154 : 26.09.2007 klo 14:25:20 |
|
Entä osaako joku paikan päällä käynyt neuvoa, mihin katsomonosaan kannattaa lippunsa ostaa? (ts. mahdollisimman halpa paikka, josta ottelun vielä hyvin näkee)
Halvimmat liput on terzo rossoon eli punaiselle alueelle kolmanteen kerrokseen. Pelaajat toki näyttävät pieniltä, mutta pelin sieltäkin näkee hyvin. Eli eipä San Sirolla kauhean huonoja paikkoja olekaan. Jos milanin peliä menee katsomaan, kannattaa liput hommata lähelle curva sudia, jossa on paras tunnelma. Tai paras tunnelma, jos boikottia ei olisi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2007 klo 14:26:34 kirjoittanut Ferro »
|
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #155 : 26.09.2007 klo 16:40:43 |
|
Tänään mennään Palermoa vastaan vieraissa. GOALKEEPERS: Dida, Kalac, Fiori; DEFENDERS: Bonera, Cafu, Favalli, Jankulovski, Kaladze, Nesta, Oddo, Simic; MIDFIELDERS: Ambrosini, Brocchi, Emerson, Gattuso, Gourcuff, Kakà, Pirlo, Seedorf; ATTACKERS: Gilardino, Inzaghi.Paras miehistö koossa jälleen lukuunottamatta edelleen toipilaana jatkavaa Ronaldoa. Jollei kenelläkään avainpelaajista ole pikkuvammoja uskoisin, että Ancelotti heittää kentälle parhaan mahdollisen miehistön ketään säästelemättä. Nyt ei olisi enää varaa menettää pisteitä ainakaan säästelyn vuoksi. Lisäksi Palermo ei liene kotikentällään valmis antamaan pisteitä punamustille kovin helposti. Palermo on sarjassa tällä hetkellä yhden pisteen Milanin edellä. Tuo asetelma pitäisi tänään kääntää Milanin kahden pisteen etumatkaksi. Voittoa ja kolmea pistettä odotellessa. Canal+ Sport 2 näyttää ottelun alkaen 21.25. Meillä, joilla Canal+:aa ei spämmiluolassa ole, tarjoaa Serie A TV mukavan vaihtoehdon katsoa ottelu internetin välityksellä: http://www.seriea.tv
|
|
|
|
ref
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi
|
 |
Vastaus #156 : 26.09.2007 klo 16:44:46 |
|
Tänään mennään Palermoa vastaan vieraissa. GOALKEEPERS: Dida, Kalac, Fiori; DEFENDERS: Bonera, Cafu, Favalli, Jankulovski, Kaladze, Nesta, Oddo, Simic; MIDFIELDERS: Ambrosini, Brocchi, Emerson, Gattuso, Gourcuff, Kakà, Pirlo, Seedorf; ATTACKERS: Gilardino, Inzaghi.Paras miehistö koossa jälleen lukuunottamatta edelleen toipilaana jatkavaa Ronaldoa. Jollei kenelläkään avainpelaajista ole pikkuvammoja uskoisin, että Ancelotti heittää kentälle parhaan mahdollisen miehistön ketään säästelemättä. Nyt ei olisi enää varaa menettää pisteitä ainakaan säästelyn vuoksi. Lisäksi Palermo ei liene kotikentällään valmis antamaan pisteitä punamustille kovin helposti. Palermo on sarjassa tällä hetkellä yhden pisteen Milanin edellä. Tuo asetelma pitäisi tänään kääntää Milanin kahden pisteen etumatkaksi. Voittoa ja kolmea pistettä odotellessa. Canal+ Sport 2 näyttää ottelun alkaen 21.25. Meillä, joilla Canal+:aa ei spämmiluolassa ole, tarjoaa Serie A TV mukavan vaihtoehdon katsoa ottelu internetin välityksellä: http://www.seriea.tvonko täysin ilmainen ja tarviiko rekisteröityä tms?
|
|
|
|
ilmapallo
Poissa
|
 |
Vastaus #157 : 26.09.2007 klo 16:50:24 |
|
onko täysin ilmainen ja tarviiko rekisteröityä tms?
sama, rekisteröidyin jo toki. jahas: Pay Per View – 6.95 USD Season Pass – 109.95 USD : 
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #158 : 26.09.2007 klo 16:53:14 |
|
Mjätäääh!? Enpä ole Serie A Tv:tä juurikaan käyttänyt, mutta olin lukevinani, että tämän ottelun piti olla maksuton :keskari: Varmaan täytyy etsiä sitten jostain myp2p:stä jokin kämäinen kinkkistreami.
|
|
|
|
Trancey
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan, Liverpool, FC Zenit
|
 |
Vastaus #159 : 26.09.2007 klo 23:24:39 |
|
Jumalauta on puhditonta hyökkäyspelaamista Milanilta nykyään. Siis lähinnä tuo kärkimies peli ei toimi ollenkaan. 16-boxiin ei millään päästä. Meinataanko tämänkin kausi vetää perseelleen liigassa ja yrittää UCL:ssä sitten pärjätä? 
|
|
|
|
Nasty
Poissa
|
 |
Vastaus #160 : 26.09.2007 klo 23:39:07 |
|
Käytettävissä jopa kaksi hyökkääjää. Ostakaa nyt edes yksi uusi äijä sinne ja mielellään sellainen, joka ei ole ensisijaisesti tunnettu loukkaantumisherkkyydestään.
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #161 : 27.09.2007 klo 04:54:55 |
|
Mitä raportteja olen lukenut, niin ihan positiivista peliä jossa hyökkäykseenlähdöt oli nopeita ja pallon hallinta oli kunnossa. ekan puoliajan jälkeen 66%milanille.Ja nyt kuulemma oli gilakin ollut positiivinen sikäli että oli ollut hyvä hakemaan palloja näin luoden tilaa seedorfille. Ongelma on vain se mitä muissakin peleissä tällä kaudella, eli maalinteko hyökkääjien osalta.. Tottakai se on se ja sama kuka ne maalit tekee, mutta jotain se kertoo joukkueen pelistä.
Tosin esim siena pelissä gila pelattiin loistavaan tekopaikkaan kahdesti ensimmäisen minuutin aikana joten onnistuessaan jotain hyvää siinäkin voi tapahtua.
Kärki on nyt sitten 5 pisteen päässä. Vaikea alku. Paljon jää pelattavaksi suoriin kohtaamisiin huippujen kanssa jotta saataisiin vielä kurssi käännettyä. Paineet kasvaa, mutta viime kauden perusteella paineet tekee hyvää tälle joukkueelle. Taitaa olla meinaan liian kylläinen nippu jollain tavalla. Syttyy kun on pakko, kuten mestareiden liigassa ja viime kaudella kun jahdattiin sitä sijoitusta joka siihen oikeutti.
On pelaajia jotka ovat liian varmoja pelipaikastaan. Suurta kilpailua niistä ei juurikaan synny. Virheet on tehty joukkueen kasaamisvaiheessa, koska ei ole hankittu uusia pelaajia. Pelaajia pitäisi hankkia luonnollisen vaihtuvuuden takia. Nyt niin ei ole tehty ja sen näkee. Esim jos vertaa romaan niin siellä penkin ja avauksen pelaajien taso on pieni ja ne istuu taktiikkaan. Milanilla Brocchi ei paljoa korvaa pirloa jolloin koko taktiikkaa on muutettava ja peli menee vaikeaksi kuten sienassa nähtiin. Nyt ollaan liiian riipuvaisia lähes kaikista ihanneavauksen pelaajista.
Muutenkin seuran ympärillä liikaa turbulenssia. Eräs nimetön kannattaja oli kirjoittanut e-mailin gazzettan toimitukseen, jossa vetosi heidän apuun. Milanin ultrat harkitsee joukkueen mestareiden liigataivalta räjäyttämällä raketteja seuraavassa kotimatsissa shaktaria vastaan jolloin joukkue suljettaisiin kilpailusta. Siellä on joku hässäkkä lippujen takia ja fanit ovat valmiita menemään äärimmäisyyksiin.
|
|
|
|
Mustanaamio
Poissa
Suosikkijoukkue: ACM
|
 |
Vastaus #162 : 27.09.2007 klo 09:37:36 |
|
Tuli katottua peli eilen ja sen pohjalta voin kertoa että: - Keskikentän peli lukuun ottamatta Gattusoa oli kaunista katseltavaa. Paremmalla tuurilla Milan olisi voinut johtaa ekan puoliajan jälkeen 3 tai 4-0.. Kakan ja Seedorfin yhteispeli oli ihailtavaa katsottavaa. Pirlo oli myös peli vireessä.. - Gila juoksi paljon ja haki koko ajan paikkaa. Yksi hyvä paikka tuli n.puolentunnin pelinkohdalla 16 viivalta pallo keskeltä yli metrin verran..  Gilasta paistoi oman tekemisen epävarmuus ja itseluottamuksen puute. Olis kyl hienoa jos Rollo saatais pelikuntoon! Pippo tuli lopussa mutta ei pystynyt mihinkään erikoiseen. Milanin peli alkoi rakoilla tuossa vaiheessa. - Palermolla ei oikeastaan ollut kuin muutama hyvä maalipaikka jotka käytti hyväkseen. Ensimmäinen maali oli kyllä aivan selvä virhe tuomarilta. Amauri ottaa boksissa pallon hauiksellaan haltuun, Kalac ja kumppanit ihmettelevät etei vihellystä kuulu ja kova syöttö maalin eteen josta Diana liukuu pallon maaliin. Miinukset tästä maalista kuuluu myös tilanteessa uneksineelle Oddolle, joka ei ei nostanut muun linjan mukana ja näin olle paitsioansa kusi pahemman kerran. Aivan lopussa tuli tuo Miccolin komea vapari maali. En tarkkaan nähnyt ottiko se kimmokkeen muurista mutta ainakaan Kalac ei pallo nähnyt ennen kuin oli liian myöhäistä ja myöhässä mies tilanteessa olikin. - Hienoa syöttöpeliä Milanilta. Pari ylärima vetoa ja Gilan ja Seedorfin hukatut paikat... Tehottomuus vaivaa punamustia, sekä maalivahti peli.
|
|
|
|
Scarface
Poissa
|
 |
Vastaus #163 : 27.09.2007 klo 18:20:50 |
|
Tehotonta totta tosiaan... Milan vei ottelua miten tahtoi, ja paikkojakin onnistuttiin luomaan runsaasti. Seedorf ja Pirlo täräyttivät molemmat kertaalleen ylärimaan, Kaká harhautti jo Palermon maalivahdinkin, mutta ajautui liian pieneen kulmaan ja pakki siivosi pallon maalin edestä, Gilardino ampui kuudentoista rajalta selkeästi yli, Emersonilta liu´uttiin pallo jalasta avopaikasta, kulmassa takatolpalla ollut puolustaja putsasi maaliviivalta Nestan puskun...  Kieltämättä mukana on siis myös huonoa onnea, mutta kyllä tuollaisesta määrästä paikkoja olisi ottelu pitänyt pystyä ratkaisemaan jo ensimmäisellä puoliskolla. Gilardino oli kuitenkin etenkin eka puoliajalla varsin aktiivinen ja jaksoi tehdä töitä vastustajan puolustajia prässäämällä. Muutaman kerran Gila myös onnistui pudottamaan palloa taustalta tuleville Seedorfille ja Kakálle. Kuitenkin, ne maalit, ne maalit... Ronaldoa odotellessa on "mukava" huomata, että Borriello nosti eilisellä hattutempullaan kauden maalimääränsä jo neljään, kun rossonerin kärkikaksikon sarakkeessa komeilee edelleen Kojon tunnetuksi tekemä luku.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.09.2007 klo 18:21:59 kirjoittanut Scarface »
|
|
|
|
|
Gheddafi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ne, jotka ei koskaan pärjää
|
 |
Vastaus #164 : 27.09.2007 klo 21:24:29 |
|
Pari sanaa eilisestä, vaikka toistoa parin viime viestin kanssa.
Milanin eka puoliaika oli varsin mallikasta peliä. Kaka, Seedorf ja Gila pelasivat muutamaan otteeseen erittäin hienosti yhteen ja oli kiva nähdä Gila aktiivisempana, mies pelasi erittäin hyvin selkä maalia päin useasti ja tiputteli siitä palloja Kakalle ja Seedorfille juoksuun. Milanin maali oli kaunis sommitelma, jossa Seedorf pelasi Gilalle, Gila tiputti Kakalle ja brassin loistava syöttö löysi Seedorfin, joka nosti kevyen chipin takakulmaan.
Toisella puoliajalla Milanilla oli myös saumansa tappaa peli lopullisesti, mutta sitä ratkaisevaa toista maalia ei tullut, niinkuin ei tullut Parmaakaan vastaan. Lopulta Palermo sitten onnistui kahdesti paljon vaatimattomimmista tilanteista, mutta maalit ratkaisevat.
Summa summarum: Milan joutuu edelleen luomaan todella paljon tilanteita yhtä maalia kohden. Peli sinänsä oli ihan ok ja tilanteista maalit eivät ole kiinni. Pallo vain ei tunnu millään menevän reppuun. Onneksi Fiorentina nousi lopuissa tasoihin Romaa vastaan, mutta ei ero kärkeen ainakaan kaventunut viime kierroksen jälkeen.
|
|
|
|
Ricardo Leite
Poissa
Suosikkijoukkue: Ylimieliset
|
 |
Vastaus #165 : 28.09.2007 klo 01:20:12 |
|
Kirjoitanpa itsekin siitä, mitä heikolta streamilta satuin eilen näkemään:
Kelpo valmentajanalun luonteeseen kuuluvasti näin tietenkin pelistä itse lähinnä negatiiviset asiat.
1) Milanin vastahyökkäykset. Toisin kuin joku aiemmin ketjussa mainitsi, Milanin vastahyökkäykset eivät todellakaan toimineet järjestelmällisen fiksusti, saatika tehokkaasti. Kaikkea muuta. Ainoat nopean vastahyökkäyksen tunnusmerkit täyttävät hyökkäykset käynnistyivät, kun Kaká oli laskeutunut lähelle omaa puolustuskolmannesta ja pallo pelattiin riiston jälkeen hänelle juoksuun. Sen jälkeen Kaká pyrki hakemaan Gilardinoa pystysyötöllä, Gila suojasi palloa ja Kaká jatkoi juoksuaan.
Kyllä. Jotkin vastahyökkäyksistä saatiin pelattua aina maalintekotilanteisiin saakka, mutta ne siunaantuivat lähinnä Kakálle, joka oli 70-metrisen spurttinsa kangistamana luonnollisesti varsin kankea ratkaisutilanteissa. Yksittäistä ottelua katsoessa nämä muutamat hyökkäykset saattavat vielä luoda illuusion niiden potentiaalisesta tehokkuudesta, mutta kauden edetessä ja vastuksien vaikeutuessa Milanin vastahyökkäyspeli ei nykytasollaan tule juuri maaleja tuottamaan. Ronaldo voi tehdä tähän muutoksen. Mutta voiko miehen kropan kestävyyden varaan kovinkaan paljon laskea?
2) Silloin kun Milan ei nopeisiin vastahyökkäyksiin päässyt, tässä ottelussa omasta mielestäni melko usein siis, jauhoi Milan ihan mukavasti peliä hitailla hyökkäyksillä. Maalipaikkojakin Milan sai luotua kun Gilardino pelaili seinänä näppärästi linjojen välissä operoineille Kakálle ja Seedorfille. Kun Milan saa vastaansa Palermoa yhtään kovempitasoisen vastustajan on aivan turha olettaa, että vastustajan puolustuksen ja keskikentän väliin jäisi noin paljoa tyhjää tilaa Kakálle ja Seedorfille käytettäväksi.
Kun Milanin laitahyökkäykset sitten perustuvat lähinnä hyökkäyksiin laitapakkien nousuihin, ei boksissa ole kuin maksimissaan kaksi, usein vain yksi hyökkääjä aiheuttamassa hämmennystä.
Hauskinta tässä kaikessa taitaa kuitenkin olla se, että kirjoitin tismalleen samat asiat viime kaudella. Kotimaassa Milan kaatuikin usein juuri edellämainittuihin ongelmiin, mutta eurokentillä systeemi sen sijaan jostain syystä toimi hienosti. Ainakin tulosten valossa.
|
|
|
|
marko_
Poissa
|
 |
Vastaus #166 : 28.09.2007 klo 08:57:03 |
|
hyvinkin viisaita kommentteje edellä kirjoitelluilta tullut. enpä jaksa lähteä siis toistamaan. pallo paikoista häkkiin niin lukemat olisivat voineet olla todella erilaiset..
|
|
|
|
Gheddafi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ne, jotka ei koskaan pärjää
|
 |
Vastaus #167 : 28.09.2007 klo 13:04:34 |
|
Milanilla ei ekalla puoliajalla hirveästi vastahyökkäyksiä ollut, sillä Milan oli niskan päällä ja Palermo ottavana osapuolena. Hyökkääminen oli Milanmaisesti kohtuu hidasta, mutta silti ottelussa saatiin kyllä luotua vähintäänkin riittävä määrä paikkoja ottelun voittamiseen, enkä nyt puhu mistään parista paikasta vaan selkeästi isommasta määrästä.
Kärkien vähäinen lukumäärä yhdistettynä loukkaantumisiin,ikään ja tämänhetkiseen vireeseen aiheuttaa kyllä päänvaivaa. Milan on tehnyt viidessä ottelussa 8. eniten maaleja Serie A:ssa (7kpl), joka ei kyllä ole kovin hyvä määrä ole UCL-voittajalle.
|
|
|
|
Sami Näätä
Poissa
|
 |
Vastaus #168 : 29.09.2007 klo 09:37:25 |
|
Matkaraportin Super Cupin finaalista voi käydä lukaisemassa Salon Tovereiden blogista (löytyy kertomuksia myös muista peleistä) tai täällä futismatkailu-osiossa.Edit: kuvat lisätty!
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.09.2007 klo 10:28:35 kirjoittanut Sami Näätä »
|
|
|
|
|
Di Stefano
Poissa
Suosikkijoukkue: Andjusa Arshavin
|
 |
Vastaus #169 : 30.09.2007 klo 14:24:12 |
|
Millois R9 palaa dominoimaan kenttiä ? Onko kellään tietoa ?
|
|
|
|
Futaaja
Poissa
|
 |
Vastaus #170 : 30.09.2007 klo 14:56:27 |
|
Millois R9 palaa dominoimaan kenttiä ? Onko kellään tietoa ?
Itse olen käsittänyt, että 2-3 viikon sisällä.
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #171 : 30.09.2007 klo 16:16:22 |
|
mikä sopcastin kanava näyttää milanin matsin?hajua kellään?
|
|
|
|
dublin
Poissa
|
 |
Vastaus #172 : 30.09.2007 klo 16:54:04 |
|
Rai Int
|
|
|
|
Anselmo
Poissa
Suosikkijoukkue: AC MILAN Muut: Hull, West Ham, FC Rio Grande, RoPS
|
 |
Vastaus #173 : 30.09.2007 klo 17:51:52 |
|
|
|
|
|
PirloMAnia
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Milan,As Bari, Azzurri
|
 |
Vastaus #174 : 30.09.2007 klo 18:07:32 |
|
onneks bet365.com pelasti
itse peli on yksinkertasesti liian hidasta. se peli ei etene viimeiselle kolmannekselle juuri millään tavalla. ei päästä dynaamisesti eteenpäin, vaan pallo kulkee poikittaissuuntaan hitaasti. ei siinä mitään, mutta näitä joukkueita vastaan se on hankalaa pelata hitailla kun niillä on jo valmiiksi useampi mies ryhmitettynä omalle alueelle.
Ja on jotenkin nähtävissä että pelaajat odottelevat kakan tai seedrfin henk.koht ratkasuja ja joukkueen peli nojaa täysin tällä hetkellä näiden pelaajien hetkellisten oivalluksien varassa. Laitapelaaminen oli puutteellista ja milan oli varsinkin rampa vasemmalla laidalla jossa favallista ei ollut mitään apua seedorfille joka hakeutui sinne gilan tullessa kentälle. Näin pallollonen hallinta pelin avain paikoilla oli puutteellista jolloin gila ei saanut yhtään palloa lähtiessä vasemmalta puoliskolta pystyyn. Joten turha kritisoida gilaa jos peli on koko joukkueella noin hankalaa.
Muutenkin kaiken kaikkiaan yhden maalin tekemiseen tai pelkästään tilanteen luomiseen joudutaan näkemään todella paljon vaivaa. Joukkue huutaa lisäaivoja kentälle ja varsinkin dynaamisia jalkoja mutta niitä ei nyt voi saada. Tulee vittumainen syksy ja toivottavasti joukkueen puutteita saataisiin paikattua tammikuussa jollain muullakin kuin patolla.
Ronaldosta en näe tulevan kovinkaan paljon apuja jos ei palloja edes saada tällä hetkellä pelaajielle jotka sitten viimeistelee. Yksinkertasesti hidas jaloistaan. Ainoastaan kaka pystyy vauhdilla kulkemaan pallon kanssa. Koko keskikentän ankkurikolmikko on auttamattoman hidas. Pirlon suurimmat vahvuudet valuu hukkaan tällä hetkellä koska suunnat johon palloa voi pelata on melko tukossa, liike olematonta.
Toivottavasti huomenna alkaa milanellossa kyteä jotain uudistuksia dynaamisempaan suuntaan. Tämä ei tyydytä ja sen tietää ancelotti joka tuntee jo mourunhon hengityksen niskassaan. Ja sen tiedämme että silloin kun silvio-setä ei pidä joukkueensa pelistä, alkaa tapahtumaan.
I
|
|
|
|
|
|