Kutvonen
Poissa
Suosikkijoukkue: Valioliiga-RoPS
|
 |
Vastaus #50 : 03.06.2007 klo 16:08:19 |
|
Santalasta muuten, miten mies on polvivammastaan toipunut? Mitään uutisia en ole kuullut mistään.
Vaikka jälkiviisauksista ei olekaan paljoa hyötyä, niin tuli mieleen että miten peli olisi kulkenut jos keskikenttä olisi pysynyt tutussa ryhmityksessään. On huonoa jo se, että Tainio joudutaan "uhraamaan" laidalle vaikka hyvin Teme sielläkin kykenee pelaamaan. Se, että keskikentän kaksikoksi ajateltu parivaljakko on laidoilla niin kyllähän se herättää ihmetystä. Kolkan jättäminen vaihtoon ei varmasti ollut oikea ratkaisu, mies pääsi valitettavan pian tosin kentälle kun Temen polvi kosahti, mutta miksi alunperin Kolkka oli vaihdossa. Tai tähänhän Hodgson vastasi ottamalla kentälle kaksi rouhintaosaston miestä estämään Serbian hyökkäykset keskeltä. Oma pelinrakentelu siinä myös kärsi pahemman kerran, samoin (keskikentän) laitapeli.
|
|
|
|
idän_ihme
Poissa
|
 |
Vastaus #51 : 03.06.2007 klo 16:42:06 |
|
Enemmän Hyypiä sai aikaseksi kun Kuqi ja Forssell yhteensä, joten kertoopa vaan ko. kavereista ja Suomen hyökkäyskaulustosta yleenskin aika paljon.. Sekä myös taktiikasta millä palloa yritetään pelata ylöspäin.
Forssell ja Kuqi sais kyllä mennä jonnekki opetteleen taas sen maalinteon. Tai edes laukomisen. Tai edes pelaamisen.
Haluaisin lisätietoa Hyypiän aikaansaannoksista kärjessä :  Ihan oikeasti paska idea. Kuten joku jo sanoikin yksikään pelaaja ei varsinaisesti epäonnistunut, vaan jo taktiikka teki pelin voittamisen todella hankalaksi.
|
|
|
|
JLCM
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi + satunnaista symppausta
|
 |
Vastaus #52 : 03.06.2007 klo 16:52:13 |
|
Säälittävintähän on ettei se kahden puolustavan kk-miehen käyttäminen edes tuonut niitä hyötyjä puolustuspäässä, eli että kovat prässäävät terrierit ottaisivat vastustajalta tilan pois, ja riistäisivät palloja täten antaen pallonhallinnan takaisin omalle joukkueelle. Nythän Mako&Ilola vaan katselivat parin metrin päästä kun serbit pallottelivat keskenään.
|
|
|
|
van Dort
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, HJK
|
 |
Vastaus #53 : 03.06.2007 klo 17:03:09 |
|
Tuntuu tosiaan siltä, ettei Heikkinen-Ilola ole mikään "tutkapari". Jotenkin nämä miehet ovat yhdessä vielä paljon vähemmän kuin osiensa summa. Marraskuun Armenia-pelissähän heidän yhteispeliään nähtiin edellisen kerran, sen jälkeen kun Väykkä loukkaantui, ja silloinkin Suomen peli oli tästä eteenpäin aivan sekaisin. e: Tästä tuli mieleen vastaava tilanne kärjessä: Kuqi-Forssell, ja heidän aikaisemmat saavutuksensa esim. kuuluisassa Andorra-ottelussa. Ei taida tälläkään kaksikolla olla oikein näyttöjä yhteisistä onnistumisista : 
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.06.2007 klo 17:13:17 kirjoittanut van Dort »
|
|
|
|
|
Turilas
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK ja Huuhkajat
|
 |
Vastaus #54 : 03.06.2007 klo 18:01:39 |
|
Topicin otsikko on omasta mielestäni täysin metsässä. Miten voidaan sanoa, että materiaali on riittävä, kun Suomelta uupuu kunnon pelintekijä(t) sekä hyökkääjät? Vaikka Forssell on taitava kaveri, mies oli taas täysin jäässä. Miklu ei uskalla ilmeisesti loukkaantumisen pelossa haastaa vastustajia ja niin muodoin häviää jokaisen kamppailun pallosta. Shefkin taitotaso kärjessä taas on tunnettu. Fyysisyyttä riittää, mutta ilmassa ja jalalla täysin holtiton. Keskikentällä tilanne on tällä hetkellä vielä surkeampi. Ainoa ilon pilkahdus on Väykkä, joka on nyt pysynyt kunnossa ja sai loppukeväästä jonkin verran peliaikaakin. Kuninkaan tilanne on tunnetun murheellinen ja Tainiokin loukkaantui taas. Erellä on pelikielto. Eli: millä helvetin materiaalilla tässä pitäisi Serbian tasoisia maita haastaa? Ainoastaan erittäin onnistuneella vastataktiikalla (jollakin tapaa ottaa keskikenttä haltuun ja saada hallittuja palloja hyökkääjille) tästä ottelusta oltaisiin selvitty. Tähän ei Hodari pystynyt. Kuka pystyisi?
Suomen maajoukkue on siirtymävaiheessa. Moni konkari on jäämässä pois ja uusia kykyjä pitäisi ajaa sisään. Nämä karsinnat ovat tässä. Ehkä on aika alkaa rakentaa tulevaa. Tuleviin matseihin pikkuhiljaa Roman Eremenkoa, Mannista, Sjölundia ja Hetemajta kentälle.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #55 : 03.06.2007 klo 18:20:50 |
|
Ainoastaan huonot valmentajat syyttävät materiaalia. Kautta jalkapallon historian on nähty, että huonollakin materiaalilla pystytään taistelemaan vahvempia vastaan vaikka se materiaalinen ylivoima tulee jossain vaiheessa vastaan.
Tästä huolimatta Hodgson on pelannut tasan Armeniaa vastaan, hävinnyt Azerbaidzanille ja Serbialle. Materiaalista on turha itkeä, ne pelaavat jotka ovat käytettävissä ja valmentajan tehtävä on repiä materiaalista irti paras teho. Sitä Roy ei ole tehnyt kuin Puola- ja Portugali-otteluissa.
|
|
|
|
Sportacus
Poissa
|
 |
Vastaus #56 : 03.06.2007 klo 19:09:19 |
|
Nyt kun tuota ottelun alkua katselin uusintana, niin Tainion loukkaantumiseen asti tuo peli näytti ihan kohtalaiselta. Tokihan se Serbien avausmaali oli käsittämätön munaus, mutta ei Serbia alussa juurikaan mitään painetta pystynyt luomaan ja palloa saatiin kohtuullisesti pelattua ylöskin. Tainion loukkaantumisen jälkeen peli sitten meni enemmän roiskimiseksi.
|
|
|
|
Dial Square FC
Poissa
|
 |
Vastaus #57 : 03.06.2007 klo 19:11:26 |
|
Topicin otsikko on omasta mielestäni täysin metsässä. Miten voidaan sanoa, että materiaali on riittävä, kun Suomelta uupuu kunnon pelintekijä(t) sekä hyökkääjät? Vaikka Forssell on taitava kaveri, mies oli taas täysin jäässä. Miklu ei uskalla ilmeisesti loukkaantumisen pelossa haastaa vastustajia ja niin muodoin häviää jokaisen kamppailun pallosta. Shefkin taitotaso kärjessä taas on tunnettu. Fyysisyyttä riittää, mutta ilmassa ja jalalla täysin holtiton. Keskikentällä tilanne on tällä hetkellä vielä surkeampi. Ainoa ilon pilkahdus on Väykkä, joka on nyt pysynyt kunnossa ja sai loppukeväästä jonkin verran peliaikaakin. Kuninkaan tilanne on tunnetun murheellinen ja Tainiokin loukkaantui taas. Erellä on pelikielto. Eli: millä helvetin materiaalilla tässä pitäisi Serbian tasoisia maita haastaa? Ainoastaan erittäin onnistuneella vastataktiikalla (jollakin tapaa ottaa keskikenttä haltuun ja saada hallittuja palloja hyökkääjille) tästä ottelusta oltaisiin selvitty. Tähän ei Hodari pystynyt. Kuka pystyisi?
Suomen maajoukkue on siirtymävaiheessa. Moni konkari on jäämässä pois ja uusia kykyjä pitäisi ajaa sisään. Nämä karsinnat ovat tässä. Ehkä on aika alkaa rakentaa tulevaa. Tuleviin matseihin pikkuhiljaa Roman Eremenkoa, Mannista, Sjölundia ja Hetemajta kentälle.
Aika hyvin kiteytetty 
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
 |
Vastaus #58 : 03.06.2007 klo 19:16:29 |
|
Eikö meillä kuitenkin ottelun alla ollut tismalleen sama keskikenttä käytössä kuin millä pelattiin Portugalia ja Puolaa vastaan ? Ei näissä matseissa Suomen keskikenttä hävinnyt juurikaan vastustajan keskikentälle.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.06.2007 klo 19:17:39 kirjoittanut erno »
|
|
|
|
|
Turilas
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK ja Huuhkajat
|
 |
Vastaus #59 : 03.06.2007 klo 20:35:16 |
|
Eikö meillä kuitenkin ottelun alla ollut tismalleen sama keskikenttä käytössä kuin millä pelattiin Portugalia ja Puolaa vastaan ? Ei näissä matseissa Suomen keskikenttä hävinnyt juurikaan vastustajan keskikentälle.
Lasketko keskikenttäpelaajiksi sellaisia henkilöitä kuin Jari Litmanen ja Aleksei Eremenko Jr.? Jos vastaus on kyllä, niin vastaus omaan kysymykseesi on ei. Ja jos ottaa vielä itse pelitapahtumat lukuun (lue: Tainion loukkaantuminen), niin keskikentällä jäätiin armottomasti Serbiasta.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
 |
Vastaus #60 : 03.06.2007 klo 21:03:04 |
|
Lasken Litmasen ja Eremenkon Royn papereissa hyökkääjiksi. Keskikenttäpelaajiksi menee tuo keskikentän neljän linja. Eilen Tainio-Heikkinen-Ilola-Väyrynen, Puolaa ja Portugalia vastaan Kolkka-Väyrynen-Heikkinen-Tainio. Hyökkääjistä olen kyllä samaa mieltä että nykyiset ovat liian paskoja (poislukien kunnossa oleva Litti).
|
|
|
|
idän_ihme
Poissa
|
 |
Vastaus #61 : 03.06.2007 klo 21:05:52 |
|
Lasketko keskikenttäpelaajiksi sellaisia henkilöitä kuin Jari Litmanen ja Aleksei Eremenko Jr.? Jos vastaus on kyllä, niin vastaus omaan kysymykseesi on ei.
Ja jos ottaa vielä itse pelitapahtumat lukuun (lue: Tainion loukkaantuminen), niin keskikentällä jäätiin armottomasti Serbiasta.
Hodgson ei portugali-matsissa laskenut.
|
|
|
|
Mr. Brownstone
Poissa
Suosikkijoukkue: SAPA
|
 |
Vastaus #62 : 03.06.2007 klo 21:25:13 |
|
Apinakin tajus sen ennen peliä, ettei Ippe-Mako kaksikko saa mitään aikaan. Näistä toinen olisi voinut olla avauksessa, vierellä Väyrynen. Tainion olisi voinut sitten uhrata laitaan ja Kolkka vasemmalle. Selkeä virhe Hodgsonilta, siitä ei pääse yli eikä ympäri ja turha väittää jälkiviisaudeksi.
Enemmän eilinen peli kaatui juuri siihen keskikenttäpeliin kuin hyökkääjien saamattomuuteen. Eikös Pohjois-Irlantia vastaan harjoituspeli ennen Puola-matsia pelattu juuri eka puoliaika kahdella puujalalla keskellä? Taisi olla Ilola ja Heikkinen silloinkin vai oliko? Joka tapauksessa silloin Eremenko jr ja Forssell valittivat, ettei tullut palloja. Kummasti peli toisella puoliajalla parani, kun Väykkä nostettiin vaihdosta.
Kyllä kyrpii ankarasti..
|
|
|
|
JLCM
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi + satunnaista symppausta
|
 |
Vastaus #63 : 03.06.2007 klo 22:25:02 |
|
Topicin otsikko on omasta mielestäni täysin metsässä. Miten voidaan sanoa, että materiaali on riittävä, kun Suomelta uupuu kunnon pelintekijä(t) sekä hyökkääjät? Vaikka Forssell on taitava kaveri, mies oli taas täysin jäässä. Miklu ei uskalla ilmeisesti loukkaantumisen pelossa haastaa vastustajia ja niin muodoin häviää jokaisen kamppailun pallosta. Shefkin taitotaso kärjessä taas on tunnettu. Fyysisyyttä riittää, mutta ilmassa ja jalalla täysin holtiton. Keskikentällä tilanne on tällä hetkellä vielä surkeampi. Ainoa ilon pilkahdus on Väykkä, joka on nyt pysynyt kunnossa ja sai loppukeväästä jonkin verran peliaikaakin. Kuninkaan tilanne on tunnetun murheellinen ja Tainiokin loukkaantui taas. Erellä on pelikielto. Eli: millä helvetin materiaalilla tässä pitäisi Serbian tasoisia maita haastaa? Ainoastaan erittäin onnistuneella vastataktiikalla (jollakin tapaa ottaa keskikenttä haltuun ja saada hallittuja palloja hyökkääjille) tästä ottelusta oltaisiin selvitty. Tähän ei Hodari pystynyt. Kuka pystyisi?
Suomen maajoukkue on siirtymävaiheessa. Moni konkari on jäämässä pois ja uusia kykyjä pitäisi ajaa sisään. Nämä karsinnat ovat tässä. Ehkä on aika alkaa rakentaa tulevaa. Tuleviin matseihin pikkuhiljaa Roman Eremenkoa, Mannista, Sjölundia ja Hetemajta kentälle.
Topikin otsikko viittaa lähinnä siihen että materiaali riittää paljon parempaan, ja että edellisten otteluiden katastrofaalisten tulosten ja ennen muuta esitysten pääsyynä ei ole pelaajamateriaali vaan taktiikka&filosofia. Se että suomella ei ole mitään supertähtiä joka pelipaikalle ei muuta sitä tosiasiaa että suomella on pelaajia jotka todennäköisesti olisivat erilaisilla ohjeistuksilla ja pelipaikoilla eilen onnistunut 100-varmasti parempaan esitykseen, jonka lisäksi mahdollisesti myös eri tulokseen. Hodgson ei ole syyllinen siihen että Heikkinen ja Ilola ovat paskoja hyökkäyssuuntaan, eikä hän ole syyllinen sille että Väykkä ei osaa laidalla pelata eikä myöskään syyllinen siihen että Vidic&Krstajic ovat vahvempia ilmassa kuin suomalaishyökkääjät. Mutta se mihin hän on syyllinen on näiden janarien peluuttaminen näillä paikoilla, ja pitkien pallojen roiskaisuun perustuvaan syöttelyyn ylivertaisia toppareita vastaan. Voi olla vaikka mitä siirtymävaihetta, ja pelaajat voivat olla paskoja, mutta se ei muuta tosiasiaa että syypää näiden karsintojen paskoihin tuloksiin ja paskoihin esityksiin on ensisijaisesti Hodari......
|
|
|
|
JLCM
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi + satunnaista symppausta
|
 |
Vastaus #64 : 03.06.2007 klo 22:35:48 |
|
Keskikentällä tilanne on tällä hetkellä vielä surkeampi. Ainoa ilon pilkahdus on Väykkä, joka on nyt pysynyt kunnossa ja sai loppukeväästä jonkin verran peliaikaakin. Kuninkaan tilanne on tunnetun murheellinen ja Tainiokin loukkaantui taas. Erellä on pelikielto. Eli: millä helvetin materiaalilla tässä pitäisi Serbian tasoisia maita haastaa?
Mitä vittua? Eli mielestäsi kun keskikenttä on sysipaska niin paras vaihtoehto on laittaa vielä sen lisäksi ne paskat pelaajat pelaamaan täysin väärässä roolissa. Kolkka-Heikkinen-Väyrynen-Nurmela, Kolkka-Tainio-Väyrynen-Nurmela, Kolkka-Tainio-Heikkinen-Lammas jne. olisivat kaikki olleet parempia vaihtoehtoja kuin Tainio-Heikkinen-Ilola-Väyrynen. Vittu naurattaa vieläkin kun näkee tuon koostumuksen kirjoitettuna, mutta itku tulee silmään kun muistelee miltä se kentällä näytti. Ja keskikenttä ei todellakaan ole sysipaska. Meillä on hyviä ylöspäin pelaavia kk-miehiä melko hyvin tällä hetkellä, eikä ole todellakaan mikään ongelma-alue. Eilenkin olisi ollut laittaa valituista mieheistä keskelle rakentamaan Temeä ja Väykkää. Romankin olisi jännityksestään huolimatta ollut 10000x parempi ylöspäin kuin Ilola, eikä olisi voinut puolustussuuntaankaan huonommin pelata. Joten päät pois perseestä kiitos.....materiaali ei riitä maailmanmestaruuteen, mutta totta vitussa riittää parempaan kuin mitä kentällä on nähty hodarin alaisuudessa. Tulokset ovat olleet huonoja, mutta sitäkin enemmän on pannut vihaksi se miltä peli on näyttänyt kentällä. Luotto hodariin on pienempi kuin mitä Mursuun heikoimmillaan oli, ja tällä hetkellä minulle kelpaisi vaikka Jari Pyykölä maajoukkuevalmentajaksi jos sillä lädipaskasta eroon pääsisi......
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
Suosikkijoukkue: AFCA & Old Gold
|
 |
Vastaus #65 : 03.06.2007 klo 22:53:23 |
|
Miksi materiaali riittää:
+ Suomella ei koskaan karsinnoissa ole ollut näin "nimekästä" joukkuetta, mukana kaksi kaikkien aikojen menestyneintä suomalaisfutaajaa + Maalivahti Valioliigan parhaimmistoa + Kokemus. On Mestareiden liigan voittajia kaksinkin kappalein ja monella pelaajalla satojen otteluiden ulkomaankokemus.
Miksi materiaali ei riitä:
- Kärkeen tarjolla vain alempien Euroopan sarjojen pelaajia, ei takuuvarmaa maalintekijää yhtään kappaletta - Joukkueen runkomiehet yli 30-vuotiaita ja monella enemmän pelivuosia takana kuin edessä - Keskikentälle ei kunnon rakentelijoita, vaan rikkojia tarjolla. Paikan tärkein pelaaja 36-vuotias ja loukkaantumisherkkä - Osa pelaajistosta sinällään tunnettujen joukkueidensa vaihtomiehiä (Väyrynen, Kolkka, nyt myös Hyypiä jne) - Joukkueen pelaajista oikeastaan vain Jääskeläinen enää selkeässä avainroolissa seurajoukkueessaan - Pelaajat tulevat kyllä ulkomaisista sarjoista, mutta harva pelaa huippusarjassa- saati seurassa
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #66 : 03.06.2007 klo 23:05:01 |
|
Niin, kyllähän se toimi puolustussuuntaan hyvin, keskeltä ei tultu läpi. Mutta oma hyökkäyspeli kärsi siitä aika pahasti.
Nojaa. Ensimmäisellä puoliajalla Ilola ja Heikkinen olivat kyllä todella hukassa pelaten välillä helvetin lähellä toisiaan ja jättäen toppareiden eteen tilaa. Se, miksi maalia ei tullut oli lähinnä kiinni siitä, että se tuli jo. Ja sama oli laitapelissä. Keskustan tukkiminen jätti laidoille tilaa ja siellä oli Serbeillä jopa ylivoimatilanteita, kun Väykkä ja Tainio joutuivat prässäämään. Vasta kun toinen kärki laski alas laidat saatiin tukkoon. Kaiken kaikkiaan peliin olisi kannattanut lähteä ennemmin viidellä keskikenttäpelaajalla ja yhdellä kärjellä. Laitapeli oli muuten naurettavaa hyökkäyssuuntaan. Kerrankin Väykkä sai pallon vauhtiin laidalla, niin hyvin nopeasti oli kolme serbiä ympärillä. Laitapakit kaivelivat muniaan omassa päässä, kuten myös keskimmäiset keskikenttäpelaajat. Tee siinä sitten jotain...
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #67 : 03.06.2007 klo 23:13:43 |
|
Menee toistoksi, mutta kerrataan. Nopea maali teki pelin Serbialla helpoksi, koska Suomi oli lähtenyt tukkimaan keskustaa ja roiskimaan. Eli oletuksena oli, että Serbia pakotetaan aktiiviseksi osapuoleksi. Nyt Serbia pääsi rauhoittamaan ja Suomen oli pakko puskea koko ajan seinää vasten. Suomi joutui pelaamaan täysin päinvastaista peliä kuin mihin se oli ajatellut lähtevänsä, mikä teki Serbian pelaamisen todella helpoksi.
Tässä seurataan puolustusvoittoisen taktiikan menestyskulkua... Tämähän se ongelma on passiivisesti pelaamisessa. Eli jos vastustaja saa ensimmäisen maalin, niin ongelmia tulee. Tällaisessa tilanteessa pitää pystyä muutoksiin. Toisekseen passiivisella taktiikalla päädytään helposti 0-0-tulokseen, mitä hieman etukäteen pelkäsin. Se on aika huono asia joukkueelle, joka tarvitsee kolme pistettä. Karsinnoissa ei voi lähteä joka kerta suojelemaan vain omaa maalia, sillä joukkueita pitää voittaa, kuten kaikki kääpiömaat tässä lohkossa. Suomi luotti tässä pelissä puhtaasti johonkin roiskintamaaliin. Taaksepäin on menty.
|
|
|
|
Vinski
Poissa
|
 |
Vastaus #68 : 03.06.2007 klo 23:14:04 |
|
Pakko se on myöntää itselleen, että tämä materiaali ei kisoihin riitä. Se on ihan sama millä taktiikalla pelataan, jos ei ole kunnollisia laitapuolustajia, keskikentän laitapelaajia eikä myöskään hyökkääjiä. Näin ollen Hodgsonin taktiikkana on ollut varjella omaa maalia ja toivoa, että pallo pomppaa jollain onnenkantamoisella vastustajan maaliin. Omasta pelin rakentelusta ei ole mitään tietoa. Sitten kun vastustaja on tehnyt avausmaalin, niin peli on menetetty. Yleensä häviöllä oleva joukkue saa aikaan jotain painostusta, mutta siitäkään ei ole havaintoja, ei edes Azerbaizania vastaan. Puola voitti samalla muhkuraisella kentällä 3-1, vaikka jäi eka jaksolla tappiolle ja syy on ikävä kyllä materiaalissa, eikä taktiikassa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #69 : 03.06.2007 klo 23:15:11 |
|
En olisi ihan vakuuttunut siitä, oliko pitkän pallon roiskinta nimenomaan Royn ohjeistus.
Tämä oli täysin harkittua taktiikkaa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #70 : 03.06.2007 klo 23:17:11 |
|
Itse näkisin asian niin, että suomen materiaali riittää- paitsi hyökkääjien kohdalla. Suomella ei ole yhtään kansainvälisen tason hyökkääjää (varauksella Forssel ja Johansson) jotka pallon sinne maaliin toimittavat. Lisäksi materiaali on edelleen liian kapea, joka nähtiin eilen hyvin, sillä Litmasen korvaajaa ei ole.
Kärjistä homma ei ollut kiinni. Tuliko kärkiparille yhtään järkevää palloa? Johansson riitti Portugalia vastaan. Litille ei ole korvaajaa, mutta olen nähnyt paljon parempia pelejä ilman Littiäkin. Ja ilman Losaa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #71 : 03.06.2007 klo 23:22:09 |
|
Topicin otsikko on omasta mielestäni täysin metsässä. Miten voidaan sanoa, että materiaali on riittävä, kun Suomelta uupuu kunnon pelintekijä(t) sekä hyökkääjät? Vaikka Forssell on taitava kaveri, mies oli taas täysin jäässä. Miklu ei uskalla ilmeisesti loukkaantumisen pelossa haastaa vastustajia ja niin muodoin häviää jokaisen kamppailun pallosta. Shefkin taitotaso kärjessä taas on tunnettu. Fyysisyyttä riittää, mutta ilmassa ja jalalla täysin holtiton. Keskikentällä tilanne on tällä hetkellä vielä surkeampi. Ainoa ilon pilkahdus on Väykkä, joka on nyt pysynyt kunnossa ja sai loppukeväästä jonkin verran peliaikaakin. Kuninkaan tilanne on tunnetun murheellinen ja Tainiokin loukkaantui taas. Erellä on pelikielto. Eli: millä helvetin materiaalilla tässä pitäisi Serbian tasoisia maita haastaa? Ainoastaan erittäin onnistuneella vastataktiikalla (jollakin tapaa ottaa keskikenttä haltuun ja saada hallittuja palloja hyökkääjille) tästä ottelusta oltaisiin selvitty. Tähän ei Hodari pystynyt. Kuka pystyisi?
Suomen maajoukkue on siirtymävaiheessa. Moni konkari on jäämässä pois ja uusia kykyjä pitäisi ajaa sisään. Nämä karsinnat ovat tässä. Ehkä on aika alkaa rakentaa tulevaa. Tuleviin matseihin pikkuhiljaa Roman Eremenkoa, Mannista, Sjölundia ja Hetemajta kentälle.
Mutku materiaali ei vaan riitä... nyyh nyyh. Tiukkaahan se kisapaikka tällä materiaalilla tekee aina, mutta kyllä nyt jumalauta parempaan pitää pystyä. Toimivampi hyökkäyspeli oltaisiin saatu jo aikaisemmin tarjoamallani ryhmityksellä. --------Forssell------------ ----------------Johansson- Kolkka---Väykkä----Tainio-- --------Heikkinen----------- --------pulustus----------- Tainion tilalle olisi sitten voinut laittaa Nurmelan tai Roman tilanteesta riippuen. Ja tiedä sitten olisiko Tainio tuolla ryhmityksellä edes loukkaantunut.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #72 : 03.06.2007 klo 23:23:17 |
|
Aika hyvin kiteytetty
Ave Roy! :keskari:  :keskari:
|
|
|
|
Stig Tøfting
Poissa
|
 |
Vastaus #73 : 03.06.2007 klo 23:41:50 |
|
Suomen materiaalille sopisi parhaiten aktiivinen ja kurinalainen pelitapa, jossa ryhmitys olisi mahdollisimman tasapainoinen. Serbiaa vastaan ryhmitys oli raskaasti takapainoinen, mikä sitten näkyi hyökkäyksiin lähdössä. Muurisen aikaan (tämä TseiTseille) ryhmitys oli Litmaspainoitteinen, mikä haittasi silloin, kun Litmanen ei ollut mukana tai ei ollut parhaassa vireessä.
Vittu, että tekee pahaa vieläkin tuo eilinen avaus. Miten voi olla niin puusilmä, että tekee kolme aivan hirveää munausta, joista vielä kaiken lisäksi kaksi on todettu moneen kertaa ratkaisuina täydellisiksi katastrofeiksi. 1) Parhaat keskikenttäpelaajat Tainio ja Väyrynen näennäisesti laidoille = eivät pelanneet oikein missään 2) Kaksi puujalkaa keskikentälle 3) Forssell-Kuqi kärkeen. Moni forumisti kirjoitti ennen matsia, että nämä ratkaisut kusevat toteutuessaan aivan varmasti.
|
|
|
|
Jorma Teräs
Poissa
|
 |
Vastaus #74 : 03.06.2007 klo 23:46:20 |
|
Tämä oli täysin harkittua taktiikkaa.
Väittäisin yhä että se persroiskinta oli enemmänkin seuraus kaikista tehdyistä valinnoista (keskikentän koostumus), ohjeistuksesta (laitapakit eivät saa nousta) ja tapahtumista kentällä (maali heti alkuun). Onhan se kieltämättä vähän muna-kana-tyylinen tilanne mutta mielestäni ensin oli puolustus ennen kaikkea-taktiikka ja se johti roiskintaan. Ei niin, että päätettin lähteä roiskimaan, minkä takia keskikentän keskustaan voitiin laittaa kaksi puolustavaa puujalkaa. Sikäli kun sillä nyt on mitään väliä : 
|
|
|
|
|
|