Aikoinaan sain jalkapallokipinän 1970-luvun alussa kun Yle alkoi välittämään Englannin matseja ja lauantai-iltapäivän traditioita oli Aulis Virtasen selostamat matsit mustavalkoisesta telkkarissa. Kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen olen ymmärtänyt koko ajan kirkkaammin, kuinka edistyksellisempää futista muualla pelataan. Brittien futiksessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta eivät ole todellakaan futiksen uudistajia.
Todellakin harmittaa tän matsin lopputulos.
Saman olen läpikäynyt minäkin. Katsellut futista telkkarista niin kauan, kun sitä on näytetty ja paikanpäälläkin pitkin Eurooppaa jo 60-70-luvuilla.
Futis Britanniassa on kyllä uudistunut, ja uudistuu, lähinnä toki ulkomaisen vaikutuksen ansiosta. Kun Valioliigan pelaajista 70% on ulkomaalaisia ja monet parhaista valmentajistakin, niin kyllä peli väkisinkin on uudistunut. Jos muistelet jotain Chelsean FA-Cupin voittoa -71, eli ”mutafinaalia” , niin onhan muutos nykyiseen ollut huima. Eipä silti, se vanha brittifutis oli omalla tavallaan hienoa ja aidosti englantilaista.
Minua ei harmita Englannin voitto. Yleensä se, joka voittaa, on voittonsa ansainnut. Niin tänäänkin. Reilussa pelissä niukka, mutta reilu voitto. End of story.
Ja kyllähän Englanti modernia futista kykenee pelaamaan, olkoonkin, että Southgate saa aivoituksillaan kaiken näyttämään pitkäveteiseltä ja passiiviselta. Pelaajat ovat kuitenkin seurajoukkueissaan tottuneet pelaamaan hyvää ja innovatiivista futista ja ovat vieläpä hyviä siinä.
Se on totta, että heti Ranskan jälkeen Englanti on pelannut tylsintä peliä kaikista joukkueista tähän asti, mutta ei Kolme Leijonaa huono jengi ole. Vaikea voitettava kenelle tahansa.
Kauneinta peliä omaan silmään ovat esittäneet Espanja ja Saksa, mutta se on jo oma juttunsa. Kisoja eivät kuitenkaan, läheskään aina, voita ne namufutista skulaavat jengit. Tavallaan se on valitettavaa, mutta se on pelin henki. Pitää voittaa. Sillä ei ole niin väliä miten sen tekee, kunhan voittaa. Siitä on kyse tällaisissa turnauksissa.
Äänestys
