icebox
Poissa
|
 |
Vastaus #3300 : 05.02.2025 klo 12:00:53 |
|
Ensimmäisen. Siinä ois ollut mahollisuus testata pikkurahalla Telin taso Valioliigassa ja jos se ois osoittautunut tuhnuksi, niin sitten ois jättänyt optiot käyttämättä. Portugalin sarjassa dominoivan, Teliä huomattavasti vanhemman ruotsalaisen hankkiminen kalliimmalla hinnalla ei ihan hirveästi houkuttele kun siinä on kohtuullinen mahollisuus, että kaikesta hypestä huolimatta taso ei riitäkään.
Ei kauhean onnistunut ikkuna. Rashfordista eroon pääseminen toki plussaa. Voihan olla, että markkinat oli kuivat sopivien pelaajien osalta ja ei haluttu lähteä sutimaan mitään paniikkiostoksia, mikä toki on järkevää. Paineet siirtyi kesän ikkunaan ja sieltä on pakko saada tulos, jos ens kaudella meinataan pelata ees top4 paikasta.
Pikkurahalla testaaminen olisi tarkoittanut Telin kohdalla sellaista 400 000 - 500 000 puntaa viikossa. Ei ihan ilmaiselta vaikuta, kun kymppimilli olisi mennyt testaamiseen. Malacian lainaan sisältyi ilmeisesti myös osto-optio PSV:lle. Romanon mukaan se olisi luokkaa 10m€ sekä 30% osuus tulevaisuuden siirrosta. Ihan OK diili toteutuessaan, kun huomio että kaveri ei pelannut jalkapalloa johonkin puoleentoista vuoteen. Ilmeisesti Amorimia Malacia ei vakuuttanut ollenkaan, kun aika pikaisesti lähti luiskaan.
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #3301 : 05.02.2025 klo 12:23:20 |
|
Malacia ei oikein vakuuttanut ennen loukkaantumistaan, eikä tilanne ole tietenkään pitkän poissaolon vuoksi parantunut. Vaikutti hieman liian hitaalta laitapelaajaksi, mutta myös tekniset avut ovat huipputasolle turhan vaatimattomat.
Toivottavasti onnistuu PSV:ssä ja saa pysyvän diilin kautta uransa uuteen nousuun.
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #3302 : 05.02.2025 klo 12:38:33 |
|
Paineet siirtyi kesän ikkunaan ja sieltä on pakko saada tulos, jos ens kaudella meinataan pelata ees top4 paikasta.
Mitä veikkaatte, mitkä on mahdollisuudet sille, että kun toukokuussa todetaan ettei europelejä ole luvassa, niin oi kun nyt ei ole kesällä varaa hankkia vahvistuksia. Tämä seura on matkalla pysyvästi keskikastiin.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #3303 : 05.02.2025 klo 12:52:08 |
|
Pikkurahalla testaaminen olisi tarkoittanut Telin kohdalla sellaista 400 000 - 500 000 puntaa viikossa. Ei ihan ilmaiselta vaikuta, kun kymppimilli olisi mennyt testaamiseen. Onneksi kesällä pääsee polttamaan perinteiseen tyyliin satamiljoonaa pelaajaan, josta joku organisaatiossa on joskus kuullut...
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #3304 : 05.02.2025 klo 13:21:17 |
|
Fergusonin ja Gillin jälkeisestä ajasta saisi kyllä hyvän aiheen johonkin lopputyöhön huonosti hoidetusta organisaatiosta. Vuosien saatossa on tehty toinen toistaan huonompia päätöksiä ja nyt sitten maksetaan näistä korkojen kanssa.
Onhan ManU:lla vielä hyvätkin mahdollisuudet nousta takaisin huipulle, mutta kovin moneen virheaskeleeseen ei ole jatkossa varaa. Koskee niin valmennusta, pelaajahankintoja ja itse organisaation johtamista.
Toivottavasti hommaan valitut kestävät paineita, sillä unettomia öitä voi olla tiedossa.
|
|
|
|
Jynkky
Poissa
|
 |
Vastaus #3305 : 05.02.2025 klo 13:22:56 |
|
Onneksi kesällä pääsee polttamaan perinteiseen tyyliin satamiljoonaa pelaajaan, josta joku organisaatiossa on joskus kuullut...
Onneksi Tel oli kaikille tuttu jo ennen huhuja. Ihme messiaana pidetään täällä
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #3306 : 05.02.2025 klo 13:26:10 |
|
Onneksi Tel oli kaikille tuttu jo ennen huhuja. Ihme messiaana pidetään täällä Eihän nyt yksittäinen pelaaja, vaan ajatus siitä että laina + osto-optio olisi hankintahistorian valossa rahan tuhlaamista... Tel on vain esimerkki siitä, että pidetään kiinni juurtuneista ajatuksista ja edelleen kuvitellaan, että organisaatio kykenisi hankkimaan muita kuin tunnettuja nimiä tai valmentajan entisiä pelaajia.
|
|
|
|
Molden enkeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Paulus Arajuuri
|
 |
Vastaus #3307 : 05.02.2025 klo 13:26:16 |
|
Shokkitwistinä Shawn loukki ottanut takapakkia ja neljä viikkoa lisää saigonia. Ei kyl osannut yhtään odottaa
Edit. Ilmeisesti osoittautumassa feikkiuutiseksi vaikka monessa paikassa tuota totena kerrottiin. Ei ole pelikunnossa ihan heti, mutta ei ole kyse mistään takapakista.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.02.2025 klo 16:10:28 kirjoittanut Molden enkeli »
|
|
|
|
|
Pohjapelaaja
Poissa
|
 |
Vastaus #3308 : 05.02.2025 klo 13:51:07 |
|
Eihän nyt yksittäinen pelaaja, vaan ajatus siitä että laina + osto-optio olisi hankintahistorian valossa rahan tuhlaamista...
Tel on vain esimerkki siitä, että pidetään kiinni juurtuneista ajatuksista ja edelleen kuvitellaan, että organisaatio kykenisi hankkimaan muita kuin tunnettuja nimiä tai valmentajan entisiä pelaajia.
Pikemminkin vaikuttaa siltä, että nyt ajatellaan ja toimitaan eri tavalla kuin aiemmin. Ei anneta kaikessa periksi myyville (tai tässä tapauksessa lainaaville) seuroille. 5 miljoonan lainasumma puolesta kaudesta olisi ollut niin älytön että ei tuollaiseen vaan voi suostua.
|
|
|
|
icebox
Poissa
|
 |
Vastaus #3309 : 05.02.2025 klo 13:51:27 |
|
Eihän nyt yksittäinen pelaaja, vaan ajatus siitä että laina + osto-optio olisi hankintahistorian valossa rahan tuhlaamista...
Tel on vain esimerkki siitä, että pidetään kiinni juurtuneista ajatuksista ja edelleen kuvitellaan, että organisaatio kykenisi hankkimaan muita kuin tunnettuja nimiä tai valmentajan entisiä pelaajia.
Juurihan sinne tuli Dorgu? Vai meneekö myös kategoriaan "tunnettu nimi"? Heaven ja Leon ilmeisesti myös?
|
|
|
|
Namke
Poissa
|
 |
Vastaus #3310 : 05.02.2025 klo 14:01:33 |
|
Mitä veikkaatte, mitkä on mahdollisuudet sille, että kun toukokuussa todetaan ettei europelejä ole luvassa, niin oi kun nyt ei ole kesällä varaa hankkia vahvistuksia. Tämä seura on matkalla pysyvästi keskikastiin.
Ehdottomasti, ja siitä seuraava steppi onkin divarissa. Oletettavasti 2030 viimeistään alempaa keskikastia joko 1 tai 2 divarissa.
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
 |
Vastaus #3311 : 05.02.2025 klo 14:03:36 |
|
Ehdottomasti, ja siitä seuraava steppi onkin divarissa. Oletettavasti 2030 viimeistään alempaa keskikastia joko 1 tai 2 divarissa.
Tuskin sentään, mutta fiksummat varmaan ymmärtää, että jos nytkin seura ulisee PSR:n perään, niin kun tuosta lohkastaan vielä eurotulot pois, niin ei se tilanne kesällä sen suhteen ole yhtään parempi. Sillähän näitä junnuja naarataan ilmaseks tai pikkurahalla, että voi myydä sitten muutaman vuoden päästä pois pure profittina.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #3312 : 05.02.2025 klo 14:08:14 |
|
5 miljoonan lainasumma puolesta kaudesta olisi ollut niin älytön että ei tuollaiseen vaan voi suostua.
Ihan normaalia tuo on nykyisin. Bayernhan esimerkiksi maksoi aikanaan Barcelonalle 8,5 miljoonaa kauden mittaisesta lainasta. Tässä tammikuussa Joao Felix siirtyi Chelseasta Milaniin ja tuohon diiliin kuului 5 miljoonan punnan suuruinen korvaus. Tel on kuitenkin tässä tapauksessa Bayernin omistuksessa niin miksi he haluaisivat luopua hänestä ilmaiseksi (edes puolen vuoden ajaksi). Tel ei ole tällä kaudella saanut paljoa vastuuta mutta on silti käyttökelpoinen rotaatiopelaaja.
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
 |
Vastaus #3313 : 05.02.2025 klo 14:10:04 |
|
Eihän nyt yksittäinen pelaaja, vaan ajatus siitä että laina + osto-optio olisi hankintahistorian valossa rahan tuhlaamista...
Tel on vain esimerkki siitä, että pidetään kiinni juurtuneista ajatuksista ja edelleen kuvitellaan, että organisaatio kykenisi hankkimaan muita kuin tunnettuja nimiä tai valmentajan entisiä pelaajia.
Valioliigaan on hieman haastavaa hankkia pelaajia, jotka eivät olisi tunnettuja nimiä. Hujujen mukaan Dorgun palkka olisi 40K viikossa, joten ainakin uusi johto yrittää muuttaa palkkarakennetta. Toisaalta nyt ostettiin nuori pelaaja, joka oikeasti halusi tulla seuraan, eikä kokeneempaa kaveria, joka repii viimeisestä kunnon sopparista kaiken irti.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #3314 : 05.02.2025 klo 14:13:27 |
|
Juurihan sinne tuli Dorgu? Vai meneekö myös kategoriaan "tunnettu nimi"? No, 53 peliä Seria A:ssa ja mainio debyytti Tanskan maajoukkueessa. Valioliigaan on hieman haastavaa hankkia pelaajia, jotka eivät olisi tunnettuja nimiä. No, on tunnettuja nimiä tyyliin Casemiro ja tunnettuja nimiä tyyliin Dorgu. Voidaan toki sopia, että hommat ovat menneet tähän asti erinomaisesti ja tulos on hivellyt silmiä.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3315 : 05.02.2025 klo 15:17:59 |
|
Malacia ei oikein vakuuttanut ennen loukkaantumistaan, eikä tilanne ole tietenkään pitkän poissaolon vuoksi parantunut. Vaikutti hieman liian hitaalta laitapelaajaksi, mutta myös tekniset avut ovat huipputasolle turhan vaatimattomat.
Toivottavasti onnistuu PSV:ssä ja saa pysyvän diilin kautta uransa uuteen nousuun.
Ei ole omaankaan silmään Malacia koskaan vakuuttanut. Perinteisten laitapakkien on mahdollista menestyä myös kolmen topparin systeemissä, jos he ovat tarpeeksi peliälykkäitä ja fyysisiä siirtymään toppariksi tai pallolla tarpeeksi taitavia ja vikkeliä pelatakseen wingbackina. No on selvää, ettei Malacia täytä näitä kriteereitä. __________________________ Tällaisia Dorgun kaltaisia hankintoja olen toivonut. En siis osaa pelaajan tasosta saati Valioliigassa menestymisestä sanoa juuta tai jaata, mutta on tuo Unitedin mittapuulla tuore haku. Verrattuna vaikka Wan-Bissakaan, joka palloili siinä silmien alla Valioliigassa ja hänestä maksettiin 50M£. Nyt tuo vetääkin jo parhaassa peli-iässä pienemmässä seurassa ja persnettoa tuli kiitettävästi. Vanhaan tyyliin nyt olisi hankittu esim. Antonee Robinson Fulhamista jollain 70 miljoonalla.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.02.2025 klo 15:30:41 kirjoittanut Beth »
|
|
|
|
|
Pohjapelaaja
Poissa
|
 |
Vastaus #3316 : 05.02.2025 klo 15:31:29 |
|
Ihan normaalia tuo on nykyisin. Bayernhan esimerkiksi maksoi aikanaan Barcelonalle 8,5 miljoonaa kauden mittaisesta lainasta. Tässä tammikuussa Joao Felix siirtyi Chelseasta Milaniin ja tuohon diiliin kuului 5 miljoonan punnan suuruinen korvaus.
Tel on kuitenkin tässä tapauksessa Bayernin omistuksessa niin miksi he haluaisivat luopua hänestä ilmaiseksi (edes puolen vuoden ajaksi). Tel ei ole tällä kaudella saanut paljoa vastuuta mutta on silti käyttökelpoinen rotaatiopelaaja.
Tosiaan avaukseen hommatusta tasonsa näyttäneestä huippupelaajasta tuo voisi olla ihan perusteltu korvaus mutta ei Telistä.
|
|
|
|
icebox
Poissa
|
 |
Vastaus #3317 : 05.02.2025 klo 17:59:13 |
|
No, 53 peliä Seria A:ssa ja mainio debyytti Tanskan maajoukkueessa.
No, on tunnettuja nimiä tyyliin Casemiro ja tunnettuja nimiä tyyliin Dorgu.
Voidaan toki sopia, että hommat ovat menneet tähän asti erinomaisesti ja tulos on hivellyt silmiä.
Ketä Unitedin siis pitäisi hankkia, jos Dorgukin on esimerkki tunnetusta pelaajasta jonka joka ei vaadi mitään skouttausta? Brasilian divarista jotain paikallisia suuruuksia? Tästä topicista tuskin löytyy ketään joka pitäisi viime vuosien menoa erinomaisena, mutta aika väsynyttä on myös tämä ”kaikki mitä seura tekee tai on tekemättä on paskaa” -asenne.
|
|
|
|
ipswich
Poissa
|
 |
Vastaus #3318 : 05.02.2025 klo 18:36:23 |
|
Jospa Amorim tässä tämän loppukauden tsekkaa ketkä käy kuvioihin ja taktiikkaan, ketkä ei. Pari kuukautta vasta hommaa katsonut. Turha ostaa tammimarkkinoilta kun tarjonta on mitä on ja hinnat sen mukaiset. Kevätkausi paljastaa kenestä on jäämään ja ketkä lähtee. Rashfordin ulostaminen oli jo iso kuvio, ei uskaltanut 10 Hag sitä, samoin Antony. Sancho ja Varane lähti aiemmin, kesällä Case jne. Täydellinen puhdistusoperaatio isopalkkaisista kylläisistä äijistä pienellä varauksella. Runko jäänee Bruno- Amad- Mainoo- Garnacho- Dalot-Ugarte- Dorgu- Mazra? varaan, siihen sitten taktiikkaan sopivat vahvistukset. Höjlund-Zirksee täysin kysymysmerkillä, riittääkö paukut.
Amorim lupasi tuskaa...siitä on jo saatu esimakua- lisää vielä varmaan tulee. Tällä kaudella on nähty paljon top kuutosen ristiin pelaamista. Liverpool on ainoa varma suorittaja. Toisaalta keskikasti valiossa on pienillä eroilla joten voittoputkella(muutamalla voitolla) oltaisiin hiukan ylempänä.
8 Aston Villa 24 10 7 7 34-37 37 9 Fulham 24 9 9 6 36-32 36 10 Brighton 24 8 10 6 35-38 34 11 Brentford 24 9 4 11 42-42 31 12 Crystal Palace 24 7 9 8 28-30 30 13 Manchester United 24 8 5 11 28-34 29
|
|
|
|
Hejst
Poissa
Suosikkijoukkue: Persekettu eli Arsenaali
|
 |
Vastaus #3319 : 05.02.2025 klo 18:58:31 |
|
Mikäli itse vastaisin Unitedin hankinnoista, niin ensimmäiseksi etsisin vahvistuksia nuorista jo näyttöjä Valioliigassa antaneista pelaajista. Näillä kavereilla on maahan ja liigaan totuttautuminen jo takana ja myöskin tasosta saadaan parempi kuva, kun vastustajat ovat niitä samoja. Muutamassa vuodessa alkaisi varmaan olemaan taas hyvä runko kasassa. Siihen sitten pari vähän isompaa nimeä hyvän rungon päälle, niin voisi taas alkaa Unitedkin haastamaan.
E. Tämä siis oikeastaan vastineeksi, kun ylempänä kritisoitiin AWBn hankintaa, joka nyt ei missään tapauksessa ole mikään ongelmahankinta ollut. Surkeasti pärjänneitä ulkomaanvahvistuksia on Unitediin raahattu useampi yhtä AWBtä kohden, joka kaiken lisäksi pärjäsi ihan hyvin.
E2. AWB oli ihan hyvä hankinta. Ei ehkä lopulta riittävä avaukseen, mutta onko sieltä nyt huomattavasti parempaa tullut jälkeenkään? AWB olisi ollut varmaan ihan pätevä kakkonen ja edelle uusi ykkönen. Nyt menisi varmaan oikeana topparina Amorimin kuvioissa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.02.2025 klo 19:03:19 kirjoittanut Hejst »
|
|
|
|
|
ipswich
Poissa
|
 |
Vastaus #3320 : 05.02.2025 klo 19:07:34 |
|
Tel pelaa – jos ei loukkaannu – Tottenhamissa tällä kaudella neljä kuukautta. Siitä hyvästä Spurs oli valmis maksamaan Bayernille peräti kymmenen miljoonan euron korvauksen.Se on valtava summa vieläpä pelaajasta, joka on tällä kaudella pelannut 14 ottelussa vain 458 minuuttia ja saanut kasaan tehot 0+1.
Nähtäväksi jää. Iskikö tottsi kiveen vai kultaan?
|
|
|
|
Molden enkeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Paulus Arajuuri
|
 |
Vastaus #3321 : 05.02.2025 klo 20:16:10 |
|
Joo-o. Melko hurjaa huhua liikenteessä Rashfordista nyt.
1. Rashford oli kuulemma siirtymässä johonkin isoon eurooppalaiseen seuraan siirtoikkunan alussa, mikä olisi mahdollistanut ManUlle hyökkääjähankinnan, mutta Rashford ei päässyt lääkärintarkistuksesta läpi. 2. Rashfordia ei olla jätetty joukkueesta sivuun laiskan treenaamisen takia vaan uhkapeliongelmien ja unilääkeriippuvuuden takia. 3. Nähty poistumassa seitsemältä aamulla kasinolta sinä päivänä, kun piti tuo lekuritarkistus olla. 4. 4 miljoona puntaa pelivelkoja 5. Jotain lakijuttuja tulossa pelivelkojen takia
Kuten arvata saattoi niin Rashfordin ongelmat on jossain paljon syvemmällä kuin "huonossa asenteessa" tai "ei vaan kiinnosta enää". Toivottavasti saa apua ongelmiinsa ja saa elämänsä järjestykseen.
Yllä olevista jutuista kirjoittanut siis Kieran Maguire niminen toimittaja.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #3322 : 05.02.2025 klo 21:17:41 |
|
Mikäli itse vastaisin Unitedin hankinnoista, niin ensimmäiseksi etsisin vahvistuksia nuorista jo näyttöjä Valioliigassa antaneista pelaajista. Näillä kavereilla on maahan ja liigaan totuttautuminen jo takana ja myöskin tasosta saadaan parempi kuva, kun vastustajat ovat niitä samoja. Muutamassa vuodessa alkaisi varmaan olemaan taas hyvä runko kasassa. Siihen sitten pari vähän isompaa nimeä hyvän rungon päälle, niin voisi taas alkaa Unitedkin haastamaan.
Olen tästä vahvasti eri mieltä. Valioliigan sisällä siirtohinnat ovat lähes aina merkittävästi suurempia kuin muualta ja saman tasoisen pelaajan löytää hyvällä scouttauksella jostain muualta edullisemmin. Tottakai joku yksittäinen hankinta voi toisinaan olla paikallaan tehdä sarjan sisällä, mutta mitään strategista päätöstä keskittyä niihin en lähtisi linjaamaan. Luke Shaw taitaa olla edellinen nuo kriteerit täyttävä pelaaja, jonka voi kai hyväksi hankinnaksi laskea? Siitä on yli kymmenen vuotta. E. Tämä siis oikeastaan vastineeksi, kun ylempänä kritisoitiin AWBn hankintaa, joka nyt ei missään tapauksessa ole mikään ongelmahankinta ollut. Surkeasti pärjänneitä ulkomaanvahvistuksia on Unitediin raahattu useampi yhtä AWBtä kohden, joka kaiken lisäksi pärjäsi ihan hyvin.
E2. AWB oli ihan hyvä hankinta. Ei ehkä lopulta riittävä avaukseen, mutta onko sieltä nyt huomattavasti parempaa tullut jälkeenkään? AWB olisi ollut varmaan ihan pätevä kakkonen ja edelle uusi ykkönen. Nyt menisi varmaan oikeana topparina Amorimin kuvioissa.
50 miljoonaa puntaa oli ja on vähän turhan iso raha pätevästä kakkosesta. Muualta löydetty Dalot maksoi 19M£ ja on osoittautunut paremmaksi kaupaksi samalle pelipaikalle. Vaikea minun on pitää 50 miljoonan hankintaa hyvänä, kun hänestä on myöhemmin luovuttu 15 miljoonalla. AWB olisi fysiikaltaan loistava kolmen linjan toppari, mutta sijoittumisen kanssa on laidallakin sen verran puutteita, että tekemistä on aika paljon, jotta kasvaisi huipputekjiäksi topparina. Ja on sinne oikealle tullut AWB:n jälkeen häntä parempi pelaaja, Mazraoui. Hinta 15M€.
|
|
|
|
Gooseninho
Poissa
|
 |
Vastaus #3323 : 05.02.2025 klo 21:23:05 |
|
Tel pelaa – jos ei loukkaannu – Tottenhamissa tällä kaudella neljä kuukautta. Siitä hyvästä Spurs oli valmis maksamaan Bayernille peräti kymmenen miljoonan euron korvauksen.Se on valtava summa vieläpä pelaajasta, joka on tällä kaudella pelannut 14 ottelussa vain 458 minuuttia ja saanut kasaan tehot 0+1.
Nähtäväksi jää. Iskikö tottsi kiveen vai kultaan?
United Daily podissa taisi olla tuon kympin päälle kerrottu Spursin maksavan vielä 100% palkkakulut ja kesän osto-optio olisi reilu 50 miljoona. Vaikka kuinka lisää vaihtoehtoja ja varsinkin tehoja kärkeen kaipaisi, niin noilla ehdoilla ehdottomasti oikea päätös olla mieluummin ilman.
|
|
|
|
ipswich
Poissa
|
 |
Vastaus #3324 : 05.02.2025 klo 21:42:41 |
|
Joo-o. Melko hurjaa huhua liikenteessä Rashfordista nyt.
1. Rashford oli kuulemma siirtymässä johonkin isoon eurooppalaiseen seuraan siirtoikkunan alussa, mikä olisi mahdollistanut ManUlle hyökkääjähankinnan, mutta Rashford ei päässyt lääkärintarkistuksesta läpi. 2. Rashfordia ei olla jätetty joukkueesta sivuun laiskan treenaamisen takia vaan uhkapeliongelmien ja unilääkeriippuvuuden takia. 3. Nähty poistumassa seitsemältä aamulla kasinolta sinä päivänä, kun piti tuo lekuritarkistus olla. 4. 4 miljoona puntaa pelivelkoja 5. Jotain lakijuttuja tulossa pelivelkojen takia
Kuten arvata saattoi niin Rashfordin ongelmat on jossain paljon syvemmällä kuin "huonossa asenteessa" tai "ei vaan kiinnosta enää". Toivottavasti saa apua ongelmiinsa ja saa elämänsä järjestykseen.
Yllä olevista jutuista kirjoittanut siis Kieran Maguire niminen toimittaja.
Oho. Toivotaan että vielä homma hoituu.
|
|
|
|
|
|