Bunker
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
 |
Vastaus #1925 : 18.01.2025 klo 23:05:50 |
|
Nojoo, ehkäpä se Trent saa sitten kuitenkin pelata keväällä muitakin matseja kuin Facup ja liigacup pelejä  Trentiltä tosiaan nyt kaksi ihan hyvää peliä putkeen, noiden tammikuun alun ja joulukuun lopun aika kammottavankin vaiheen jälkeen. Jos nyt sais pidettyä tämän vireensä loppukauden. Mestarina onkin sitten kiva siirtyä Madridiin floppaamaan. Konate palasi alkukauden formiin ja oli ottelun paras pelaaja. Ihan käsittämätön peto puolustamaan yks ykkösiä. Darwinin kupolille maalit myös loisto juttu. Joko nyt viimein löytyis itseluottamus ja rentous tekemiseen? Aika kuvaava tilanne apinasta olkapäillä oli se tilanne melkein heti vaihtonsa jälkeen, kun veti 16 takaa huonosta asennosta taivaan tuuliin ja kaikkia ympärillä vitutti. Vaikeista vierasmatseista 4p lämmittää ainakin meikäläisen mieltä. Pelillisesti Pool oli kuitenkin aika ylivoimainen näitä sumputtajia vastaan. Pieni orastava huoli Salahin, Gakpon ja Diazin tehottomuudesta nyt pariin kolmeen peliin. Ei ole nyt rullannut ihan samaan tapaan kuin syksyllä. Salahilla varsinkin ollut taipumusta taantua aika reippaastikin kauden toisella puoliskolla. No ei vielä lähdetä piruja maalailemaan. Ja toisaalta ei kait kukaan odottanutkaan että pystyy koko kauden samaa tehoilua jatkamaan.
|
|
|
|
potQball
Paikalla
|
 |
Vastaus #1926 : 18.01.2025 klo 23:14:06 |
|
Toivottavasti tiistaina Chiesa olis avauksessa ja saisi ainakin tunnin ykkösjoukkueen pelaajien kanssa.
|
|
|
|
sond
Poissa
Suosikkijoukkue: liverpool
|
 |
Vastaus #1927 : 18.01.2025 klo 23:51:47 |
|
Käänsikö Reetu pelin? Ekassa maalissa vasemmalta laidalta keskitys mitä ei Brentford saanut haltuun ja maali, toisessa kova prässi brentfordin pallolliseen mistä riisto, ja syötti Elliotin parempaan mestaan.
|
|
|
|
keke vlk
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka
|
 |
Vastaus #1928 : 19.01.2025 klo 00:05:01 |
|
Käänsikö Reetu pelin? Ekassa maalissa vasemmalta laidalta keskitys mitä ei Brentford saanut haltuun ja maali, toisessa kova prässi brentfordin pallolliseen mistä riisto, ja syötti Elliotin parempaan mestaan.
Ainakin oli helvetin näkyvässä roolissa 
|
|
|
|
jarvis80
Poissa
|
 |
Vastaus #1929 : 19.01.2025 klo 01:22:26 |
|
eritoten Diasin ruuti. Viimeksi mainitulla ei ole edellisissä otteluissa tahtonut onnistua oikein mikään.
NiiN no jos tuo diaz sais pelata oikeella paikallaan eikä aina sisälle leikkaava, helposti luettava kaapo niin ehkä hänkin toisi jotain Liverpoolin peliin. Suurin ongelmahan on mitat täyttävän hyökkääjän puute! Ja joo, pari maalia nunez teki mutta se ei riitä jos kymmenen matsia suunnilleen ollaan kiikari tehoilla.
|
|
|
|
Slotti
Poissa
|
 |
Vastaus #1930 : 19.01.2025 klo 09:53:54 |
|
Yksi tärkeimmistä syistä, miksi rakastuin Lipverpooliin on YNWA. Minulle se tarkoittaa sitä, että kannustetaan joukkuetta aina loppuun asti. Se näkyy mm. siinä, että Anfieldillä ei ikinä kuule vihellysklnsertteja.
Täällä foorumilla on kyllä tietyillä faneille on aivan uskomattoman negatiivinen valitus päällä koko ajan. Pool pelaa yhtä kaikkien aikojen kautta, johtaa sarjaa ylivoimsisesti, voitti juuri eilen ihan uskomattoman upean matsin, pahin kilpailija menetti 2 pistettä. MUTTA silti vaaan valitetaan, kuinka kaikki on päin persettä.
Pessolta oli hieno FSG kirjoitus. Kaikkien muiden seurojen kannattajat ylistävät meidän omistajia. Ne kun ostaa, ne ostaa harkiten. Haluaisin valittajilta kuulla, kenet omistajat te haluaisitte? Chelsean? Niiden omat fanit muuten vihaa heitä. Sitten ne vaatii Zubimendiä meille ja samaan aikaan Arsun fanit kiroo sitä "mitä me sillä tehdään, me tarvitaan hyökkääjä".
Ihan oikeasti nsuttikaa tästä kaudesta ja sen matkasta kaikki. Me tullaan viemään mestaruus nro. 20 ❤️
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #1931 : 19.01.2025 klo 11:27:39 |
|
Eilinen oli kyllä hyvä matsi. Kenties myös pieni osoitus siitä, mitä Kloppin aikaan joskus tehtiin kenties väärin. Tällaiset pelit pitää voittaa nimenomaan niin, että myllytetään pallollisena kärsivällisesti ja halliten 97 minuuttia. Todennäköisyydet maalintekoon kasvavat noin toimiessa minuutti minuutilta. Tuo on mielestäni ainoa järkevä tapa hallita kaaosta ja sattumaa, joka jalkapallossa tulee aina peliin mukaan. Eikä esim se, että kaikkien aikojen ylivertaisin ihminen ja laitapakki hutkii omia ratkaisuja vikat puoli tuntia.
Jopa Trent pelasi nyt hyvin, kun oli sisäistetty ekassa kappaleessa todettu. Sai vielä syötönkin palkinnoksi nimenomaan oikeanlaisesta kuviosta. Sinänsä idiootti Roy Keane esitti Trentin (puolustus) pelaamisesta viikolla hyvän pointin, että vaikka identifioituisikin ties miksi, luulisi että kohta kymmenen vuotta huippujalkapallon parissa olisi opettanut edes alkeita perusasioista. Vaikka vahingossa. Nytkin aiheutti Brentfordin kenties vaarallisimman paikan, kun päätti tokalla puoliajalla oman kulman jälkeen huiskia pallon kontrollin sijaan ensimmäiselle näkyviin tulleelle vastustajalle. Szoboszlai onneksi juoksi Mbeumon kiinni.
Hyökkäyspäässäkin ratkaisuista oli nyt selvästi keskusteltu. Viime aikoina on ollut taipumusta yrittää hätäisiä tai liian monimutkaisia juttuja. Eritoten vastustajat keskittyvät nykyään puolustamaan Liverpoolin maalille päin kiertyviä puolitilojen keskityksiä. Näistä tehtiin paljon maaleja alkukaudesta. Nyt jopa Salah pudotti pallon pari kertaa yksinkertaisella passilla henkilökohtaisen gloorian sijaan.
Darwinin onnistumisetkin liittyvät samaan asiaan. Molemmat maalit tulivat helposta paikasta boxin sisältä. Eivät 30 metrin juoksusta saksarilla. Tuo lienee Darwinin pelin tulevaisuuden keskeinen elementti. Pitäisi pysyä enemmän boxissa ja tehdä helpompia asioita.
Elliottilta ja Chiesalta myös aika hyvät sisääntulot. Kuten jo aiemmin todettua, Chiesa on ollut siitä jännä, että ei oikein kulje, mutta on yleensä ollut helvetin vaarallinen. Elliottin vähäinen peliaika on ollut yllätys. Kenties ”superstaran” asenteessa on ollut parantamisen varaa? Ei ole millään muotoa ratkaisu juuri mihinkään kentällä. Mutta olisi voinut Nottinghamiakin vastaan olla kentälle tullutta Jonesia parempi vaihto. Se on kuitenkin ihan hyvä boxin ympäristössä.
|
|
|
|
Didgeridoo
Poissa
|
 |
Vastaus #1932 : 19.01.2025 klo 11:32:46 |
|
Elliottilta ja Chiesalta myös aika hyvät sisääntulot. Kuten jo aiemmin todettua, Chiesa on ollut siitä jännä, että ei oikein kulje, mutta on yleensä ollut helvetin vaarallinen. Elliottin vähäinen peliaika on ollut yllätys. Kenties ”superstaran” asenteessa on ollut parantamisen varaa? Ei ole millään muotoa ratkaisu juuri mihinkään kentällä. Mutta olisi voinut Nottinghamiakin vastaan olla kentälle tullutta Jonesia parempi vaihto. Se on kuitenkin ihan hyvä boxin ympäristössä.
Chiesa voi olla aikamoinen ässä hihassa keväälle myös, jos nyt pysyy kunnossa. Kaikki sormet ja varpaat ristiin. Kuitenkin kovan luokan peluri ja monessa liemessä keitetty Serie A:ssa sekä Italian maajoukkueessa. Ehkä joukkueet eivät osaa ottaa häntä vielä myöskään pois, kun ei ole hirveästi tullut minuutteja Valioliigassa. Kuitenkin monista hänen ratkaisuistan näkee, että huipputasolla on hetken pelattu. Noh, ei nyt hypetetä liikaa, mutta arvokas pelaaja voi vielä olla. Elliottista samaa mieltä. Puolustuspelaaminen on taas ollut aika rautaista, eritoten eilen. Brentford joutui tyytymään vetoihin boksin rajoilta ja heidän hyökkäykset olivat lähinnä epätoivoisia Mbeumon pitkiä juoksuja, eikä rakennettuja paikkoja. Konatelle erityismaininta eilisestä.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #1933 : 19.01.2025 klo 12:23:13 |
|
Chiesa on vieläkin aikamoinen kysymysmerkki, mutta sen pelaamisessa on mielestäni aika paljon sellaista suoraviivaista, ehkä hieman yksinkertaistakin, draivia pyrkiä maalintekoon ja edistää peliä. Esimerkiksi Diaz ja Gakpo ovat hyviä pelaajia mutta molemmilla on mielestäni taipumusta tehdä hieman monimutkaisia juttuja ja toisaalta hakea niitä paikkoja vastustajan muodon ulkopuolelle josta yritetään sitten hienolla haastolla ohi. Esimerkiksi Chiesa (ja myös Jota), pyrkivät tekemään ratkaisuja yksinkertaisemmin ja toisaalta isommalla riskillä pallonmenetysten suhteen. Jos nyt pääsee kuntoon, niin nimenomaan tuollaisena jokerikorttina voi olla mielenkiintoinen vaihtoehto loppukaudelle.
|
|
|
|
jarvis80
Poissa
|
 |
Vastaus #1934 : 19.01.2025 klo 12:47:50 |
|
Yksi tärkeimmistä syistä, miksi rakastuin Lipverpooliin on YNWA. Minulle se tarkoittaa sitä, että kannustetaan joukkuetta aina loppuun asti. Se näkyy mm. siinä, että Anfieldillä ei ikinä kuule vihellysklnsertteja.
Täällä foorumilla on kyllä tietyillä faneille on aivan uskomattoman negatiivinen valitus päällä koko ajan. Pool pelaa yhtä kaikkien aikojen kautta, johtaa sarjaa ylivoimsisesti, voitti juuri eilen ihan uskomattoman upean matsin, pahin kilpailija menetti 2 pistettä. MUTTA silti vaaan valitetaan, kuinka kaikki on päin persettä.
Pessolta oli hieno FSG kirjoitus. Kaikkien muiden seurojen kannattajat ylistävät meidän omistajia. Ne kun ostaa, ne ostaa harkiten. Haluaisin valittajilta kuulla, kenet omistajat te haluaisitte? Chelsean? Niiden omat fanit muuten vihaa heitä. Sitten ne vaatii Zubimendiä meille ja samaan aikaan Arsun fanit kiroo sitä "mitä me sillä tehdään, me tarvitaan hyökkääjä".
Ihan oikeasti nsuttikaa tästä kaudesta ja sen matkasta kaikki. Me tullaan viemään mestaruus nro. 20 ❤️
En tiedä onko omistajien suhteen ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, voittoa hekin hakevat sijoituksilleen. Mutta monessa muussa isossa seurassa ollaan valmiita uhraamaan myös rahaa sen menestyksen eteen, meillä se tuntuu olevan vähän niin ja näin kun penniä venytetään ja tingitään vaikka on pelaaja joka on niin hieno urjeilutoimenjohto/valmennusjohto korvamerkinnyt. itse katson tilannetta aina eteenpäin isossa kuvassa. Jos nyt otetaan tämän hetken tilanne, Edwardsit ym pukujohto varmasti tietävät jo että tulevatko Salah ja VVD jatkamaan ensi kaudella ja jos ei niin voisihan heidän korvaajia yrittää hankkia myös tähän ikkunaan. Siinä olisi monessa mielessä hyviä puolia, esimerkiksi jos vvd lähtee niin kapehkolle topparin tontille saataisiin kilpailua mutta toisaalta ei välttämättä olisi uutta pelaajaa pakko heittää heti syväänpäähän. Kaikessa rauhassa saisi tulokas opiskella talon ja liigan tavoille(loukkaantumisista riippuen) sekä uusiin joukkuetovereihin. Ensi syksynä sitten meillä olisi valmiimpi pelaaja ottamaan paikkansa kokoonpanosta, pelaaja tuntisi liigan tavat joukkueen tavat ja olisi saanut ehjän harjoituskauden joukkueen mukana. toinen vaihtoehto, VVD lähtee kesällä sitten niin isoa palasta yritetään korvata nopeasti. FSGn tuntien kauppoja hierotaan ja hierotaan, yritetään säästää miljoona ja sitten luovutaan kaupasta kun romano ilmoittaa että rellu on kiinnostunut pelaajasta. lopulta saadaan joku hankittua, harjoituskausi menee uudelta tulokkaalta ohi Liverpoolissa ja sit taas ollankin hyvin äkkiä joulukuusssa kun pelaaja alkaa olla sinut liigan kanssa. Sarjasijoitus liigassa saattaa olla silloin mitä vaan. Olisiko uusi toppari turhan selkeä signaali tulevasta muutoksesta vai onko kaikki jo nyt tiedossa kun sopimustilanteita ei olla saatu viimeisteltyä? Häiritseekö enemmän nykyistä tilannetta liigassa ja kannujahteja sopimusten pattitilanne vai mahdollinen uusi kasvo kokoonpanossa? En tiedä millainen häiriötekijä uuden pelaajan saapuminen pukukoppiin yleensä on mutta eiköhän tonnekkin selväpäisiä jätkiä ensisijaisesti haeta jotka tietävät ja tajuavat oman paikkansa.
|
|
|
|
Tuore Kelmu
Poissa
|
 |
Vastaus #1935 : 19.01.2025 klo 12:55:23 |
|
Eilinen oli kyllä hyvä matsi. Kenties myös pieni osoitus siitä, mitä Kloppin aikaan joskus tehtiin kenties väärin. Tällaiset pelit pitää voittaa nimenomaan niin, että myllytetään pallollisena kärsivällisesti ja halliten 97 minuuttia. Todennäköisyydet maalintekoon kasvavat noin toimiessa minuutti minuutilta. Tuo on mielestäni ainoa järkevä tapa hallita kaaosta ja sattumaa, joka jalkapallossa tulee aina peliin mukaan. Eikä esim se, että kaikkien aikojen ylivertaisin ihminen ja laitapakki hutkii omia ratkaisuja vikat puoli tuntia.
Jopa Trent pelasi nyt hyvin, kun oli sisäistetty ekassa kappaleessa todettu. Sai vielä syötönkin palkinnoksi nimenomaan oikeanlaisesta kuviosta. Sinänsä idiootti Roy Keane esitti Trentin (puolustus) pelaamisesta viikolla hyvän pointin, että vaikka identifioituisikin ties miksi, luulisi että kohta kymmenen vuotta huippujalkapallon parissa olisi opettanut edes alkeita perusasioista. Vaikka vahingossa. Nytkin aiheutti Brentfordin kenties vaarallisimman paikan, kun päätti tokalla puoliajalla oman kulman jälkeen huiskia pallon kontrollin sijaan ensimmäiselle näkyviin tulleelle vastustajalle. Szoboszlai onneksi juoksi Mbeumon kiinni.
Hyökkäyspäässäkin ratkaisuista oli nyt selvästi keskusteltu. Viime aikoina on ollut taipumusta yrittää hätäisiä tai liian monimutkaisia juttuja. Eritoten vastustajat keskittyvät nykyään puolustamaan Liverpoolin maalille päin kiertyviä puolitilojen keskityksiä. Näistä tehtiin paljon maaleja alkukaudesta. Nyt jopa Salah pudotti pallon pari kertaa yksinkertaisella passilla henkilökohtaisen gloorian sijaan.
Darwinin onnistumisetkin liittyvät samaan asiaan. Molemmat maalit tulivat helposta paikasta boxin sisältä. Eivät 30 metrin juoksusta saksarilla. Tuo lienee Darwinin pelin tulevaisuuden keskeinen elementti. Pitäisi pysyä enemmän boxissa ja tehdä helpompia asioita.
Elliottilta ja Chiesalta myös aika hyvät sisääntulot. Kuten jo aiemmin todettua, Chiesa on ollut siitä jännä, että ei oikein kulje, mutta on yleensä ollut helvetin vaarallinen. Elliottin vähäinen peliaika on ollut yllätys. Kenties ”superstaran” asenteessa on ollut parantamisen varaa? Ei ole millään muotoa ratkaisu juuri mihinkään kentällä. Mutta olisi voinut Nottinghamiakin vastaan olla kentälle tullutta Jonesia parempi vaihto. Se on kuitenkin ihan hyvä boxin ympäristössä.
Muutamasta asiasta eri näkemys. Itsestään pallon pitäminen ja kärsivällisesti ”myllyttäminen” ei datankaan perusteella paranna mahdollisuuksia tehdä maalia. Nottinghamia vastaan saatiin maali vain erikoistilanteesta ja eilen siihen maaliin meni 90minuuttia. Molemmissa peleissä pallon hallinta oli täydellisesti Liverpoolilla. Sen sijaan millaisia maalipaikkoja saadaan luotua sillä pallon hallinnalla on oleellista. Jos vastustaja pelaa kuten Forest tai Brendford eli puolustaa todella alhaalta tiiviillä väleillä kahdessa linjassa niin on saatanan vaikea tehdä heille maalia. Taktiikan varjopuoli on omien hyökkäysten ja tilanteiden vähyys. Todennäköisyys saada edes piste Poolia vastaan kuitenkin kasvaa pelaamalla noin. Näissä peleissä pallonhallinta prosentit ja syötöt kuitenkin kasvavat koska JOUDUTAAN pelaamaan paljon muodon ulkopuolella. Se mikä on huonoin ohje joukkueelle tässä tilanteessa on että pidetään rauhassa vaan palloa ja siirreellään sitä ja odotetaan kun se paikka avautuu. Voin kertoa että SE EI AVAUDU. Vain tekemällä jotain sellaista jota puolustava joukkue ei pysty ennakoimaan johtaa niihin vaarallisiin tilanteisiin (tästä joskus voin kirjoittaa oman jutun). Tai kannattaa yrittää luoda tilanne heti riiston jälkeen jolloin vastustaja ei ole kerinnyt ryhmittymään uudelleen. Näin kävi mm. eilen avausmaalissa. Palloa siirreltiin pitkä tovi täysin vaarattomasti ja sitten tuli se keskitys joka olisi voitu tehdä jo monta kertaa. Keskitys siivottiin pois puolustajan toimesta ja pallo tuli Trentille. Brendford oli pienen hetken pois muodosta kun linjaa nostettiin ja etäisyydet pelaajien välillä petti. Trent siirsi pallon Elliotille ja juoksi itse selustaan tyhjään väliin jonne sai pallon ja pääsi lopulta toimittamaan pallon maalille. On siis tärkeää yrittää käyttää kaikki ne mahdollisuudet kun vastustaja ei ole organisoituna tälläisissä peleissä. Niitä paikkoja tulee lopulta aika vähän kun päästää vastahyökkäykseen tai saadaan riisto ylhäällä. Silläkin riskillä että nopea ratkaisu epäonnistuu. Kyllä Trentiltä tulee niitä aivopieruja ja täysin epäonnistuneita puolenvaihtoja joista tulee tilanteita vastustajille mutta näitä busseja vastaan hänet voisi nostaa surutta kymppipaikalle ja on yksi tärkeimmistä pelaajista hyökkäyssuuntaan.
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #1936 : 19.01.2025 klo 17:19:51 |
|
Väittäisin, ettei kukaan pallonhallinnan puolesta aidosti argumentoiva ole koskaan esittänyt, että palloa tulisi siirrellä edes takaisin keskiviivalla ja odotella maalin syntymistä tätä kautta. Kaikki hyvät joukkueet ovat aina tietyllä tavalla aggressiivisia.
Hallinnan funktio on kontrolloida niitä hetkiä, jolloin murtoa ei yritetä. Ja viedä se väline lähelle maalia ja sellaisiin paikkoihin, mistä murto on mahdollinen. Vastustajan pitää vaikkapa Liverpoolia vastaa tällöin varautua koko ajan siihen, että jos jättää vähänkään tilaa, Salah ja kumppanit kyllä rankaisevat. Se taas kuluttaa. Ja kun sitten murtojen kautta luodaan vaikka 5-10 Darwinin ekan kaltaista paikkaa, yksi yleensä vähintään menee.
Ja jos murtoyrityksen myötä pallo menetetään, on kontrolloidussa muodostelmassa yleensä riittävästi pelaajia voittamassa sitä takaisin. Jos taas esimerkiksi vedetään ns. pitkää palloa, synnytetään yleensä ”korismatsi”, jossa peli kimpoilee päästä päähän. Kun vastustajalla ei ole pallo hallussa, se ei tee maalia.
Forestia vastaan murtoa ei nimenomaan etsitty riittävän kärsivällisesti. Ja siksi ei tullut enempää onnistumisia. Brentfordia vastaan taas oltiin kärsivällisiä -> omissa ei soinut ja kaksi tehtiin.
Kyse on nimenomaan siitä, miten monta vaarallista paikkaa saa luotua. Ja toisaalta siitä, miten niitä maalipaikkojen välisiä aikoja hallitaan. Pallonhallinnan ja murtojen yhdistelmällä pallo saadaan vietyä vaarallisille vesille helpoiten ja useimmiten. On tietysti mahdollista myös vaikka pitkillä palloilla, mutta yhden syötön riskikerroin kasvaa tällöin aika reilusti ja muut haitat ovat suuremmat esimerkiksi vastahyökkäysten muodossa.
Tiedän, että löytyy dataa, jonka mukaan maalit tehdään yleensä nopeista hyökkäyksistä ja vähillä kosketuksilla. Tämä on varmasti ainakin niiden otantojen pohjalta totta.
Mutta tuossa pitää ymmärtää myös, miten tilastoja tulkitaan. Koska ei tuo käänny esimerkiksi niin, että mitä vähemmän tatseja ottaa, sitä enemmän tai varmemmin tekee. Tai tuskin on niin, että palloa vähemmän hallitsevat jengit tekevät enemmän maaleja.
Vaikka olisi niinkin, että huonommat jengit tahallaan luovuttavat sen hallinnan paremmille, silti sitä tilannetta pitää sitten osata kontrolloida, eli pitää sitä palloa ja hakea murtoja. Mikä olisi tällaisessa tilanteessa vaihtoehto? Molemmat jengit yrittävät tahallaan antaa pallon toisilleen, että saadaan mahdollisimman paljon vastahyökkäyksiä?
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.01.2025 klo 17:22:05 kirjoittanut Pesso »
|
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #1937 : 19.01.2025 klo 22:24:00 |
|
Tiistaina Lilleä vastaan voisi lähteä vaikkapa näin:
Kelleher
Bradley-Quansah-VVD-Robbo
Endo-Mac
Elliott-Jones-Diaz
Nunez
60' Mac <-> Salah 60' Diaz <-> Chiesa 75' Nunez <-> Danns 75' Elliott <-> Gakpo
|
|
|
|
keke vlk
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka
|
 |
Vastaus #1938 : 19.01.2025 klo 22:43:41 |
|
Tiistaina Lilleä vastaan voisi lähteä vaikkapa näin:
Kelleher
Bradley-Quansah-VVD-Robbo
Endo-Mac
Elliott-Jones-Diaz
Nunez
60' Mac <-> Salah 60' Diaz <-> Chiesa 75' Nunez <-> Danns 75' Elliott <-> Gakpo
VVD:kin voisi huilata. Pelatkoon vaikka Konaten kanssa puoliksi. Chiesan voisi laittaa myös avariin ja Luchollekin huilia. Tokalla jaksolla sitten kohtuullisesti minuutteja avarin ukoille.
|
|
|
|
Tuore Kelmu
Poissa
|
 |
Vastaus #1939 : 20.01.2025 klo 00:42:09 |
|
Vaikka olisi niinkin, että huonommat jengit tahallaan luovuttavat sen hallinnan paremmille, silti sitä tilannetta pitää sitten osata kontrolloida, eli pitää sitä palloa ja hakea murtoja. Mikä olisi tällaisessa tilanteessa vaihtoehto? Molemmat jengit yrittävät tahallaan antaa pallon toisilleen, että saadaan mahdollisimman paljon vastahyökkäyksiä?
Niin kuin kirjoitin aikaisemmassa viestissäni niin tästä murtautumisesta ja paikkojen luomisesta pitää kirjoittaa oma juttunsa joskus. Kyse on siis tasapainoilusta hitaiden hyökkäysten ja nopeiden vastaiskujen välillä. Mutta hitaista hyökkäyksistä voi toki tehdä paljonkin tilanteita jopa busseja vastaan mutta siihen liittyy paljon epäonnistumisia ja pallon menettämistä vastustajalle. Ja aika monesti kun näitä epäonnistumisia tulee paljon niin täällä alkaa järjetön kritiikki niitä pelaajia kohtaa jotka näitä epäonnistuneita yrityksiä tekee… mutta tosiaan joskus siitä voi omia ajatuksia tänne rustailla…
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #1940 : 20.01.2025 klo 00:52:45 |
|
Mun mielestä tässä on Slotin aikana tullut Poolin peliin sellainen uutuus, että mikäli mahkut suoraviivaiseen hyökkäykseen menevät, niin lyödään jarrut päälle ja annetaan molemmille joukkueille aikaa järjestäytyä. Tällä saadaan pidettyä kontrolli päällä eikä anneta vastustajalle mahdollisuuksia vastahyökkäyksen vastahyökkäykseen.
|
|
|
|
Tuore Kelmu
Poissa
|
 |
Vastaus #1941 : 20.01.2025 klo 01:03:46 |
|
Mun mielestä tässä on Slotin aikana tullut Poolin peliin sellainen uutuus, että mikäli mahkut suoraviivaiseen hyökkäykseen menevät, niin lyödään jarrut päälle ja annetaan molemmille joukkueille aikaa järjestäytyä. Tällä saadaan pidettyä kontrolli päällä eikä anneta vastustajalle mahdollisuuksia vastahyökkäyksen vastahyökkäykseen.
Tässä sitä muutosta on tosiaan tapahtunut. Ja siksi myöskään pelaajat eivät ole niin väsyneitä ja eivät loukkaannu siten niin herkästi. Pool kuitenkin kärsii vielä siitä ettei ihan onnistuta luomaan tarpeeksi huippupaikkoja hitaista hyökkäyksistä. Mutta jos/kun se saadaan korjattua jää jäljelle vielä oma puolustaminen näitä busseja vastaan. Eli jos puolustuslinja reagoisi vielä paremmin ja nopeammin kun vastustaja on murto etäisyydellä ja tiputtaisi reilummin ja porrastetusti niin vastustajat ei saisi edes sitä yhtä vaarallista tilannetta. Tämä on ajoittain toiminut mutta välillä se Kloppon pelitapa vielä tulee läpi ja sitten juostaan turhaa kilpaa alas… Poolille olisi silloin todella vaikea tehdä edes yhtä maalia noilla maalivahdeilla ja toppareilla…
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #1942 : 20.01.2025 klo 01:52:23 |
|
Kun muistetaan se, että joukkue on pelannut vuosikausia Kloppon peliä, niin ei mikään ihme jos Slotin pelitavan omaksuminen on hieman hankalaa.
Suurimmat haasteet ainakin vielä näyttäisi olevan siinä, että miten pallottomat pelaajat liikkuvat silloin kun omalla joukkueella on pallo. Liikkuminen on kuitenkin hieman erilaista hitaissa ja nopeissa hyökkäyksissä.
|
|
|
|
Tuore Kelmu
Poissa
|
 |
Vastaus #1943 : 20.01.2025 klo 08:09:33 |
|
Kun muistetaan se, että joukkue on pelannut vuosikausia Kloppon peliä, niin ei mikään ihme jos Slotin pelitavan omaksuminen on hieman hankalaa.
Suurimmat haasteet ainakin vielä näyttäisi olevan siinä, että miten pallottomat pelaajat liikkuvat silloin kun omalla joukkueella on pallo. Liikkuminen on kuitenkin hieman erilaista hitaissa ja nopeissa hyökkäyksissä.
Yllättävän hyvin se muutos on kyllä mennyt. Varmaan Slot on tuonut pala kerrallaan uusia juttuja kun on huomannut että ei tarvitse edes kovin isoja juttuja muuttaa. Jotenkin kuitenkin on sellainen fiilis perus tekeminen on naksun verran parempaa kuin viimevuonna….
|
|
|
|
stoppi
Poissa
|
 |
Vastaus #1944 : 20.01.2025 klo 12:13:47 |
|
Vaikka vahingossa. Nytkin aiheutti Brentfordin kenties vaarallisimman paikan, kun päätti tokalla puoliajalla oman kulman jälkeen huiskia pallon kontrollin sijaan ensimmäiselle näkyviin tulleelle vastustajalle. Szoboszlai onneksi juoksi Mbeumon kiinni.
Trent myös jaksoi pelsts tilanteen loppuun ja hän lopulta pallon Mbuemolta otti. Manu-pelissä olisi jäänyt syötön jälkeen kävelemään.
|
|
|
|
Pesso
Poissa
|
 |
Vastaus #1945 : 20.01.2025 klo 12:50:37 |
|
Edes huippujalkapallo ei ole kovin eksaktia tiedettä. Pallo pomppii toisinaan, miten pomppii kuten on nähty. Vanha juttu jo, mutta Liverpoolin dataosasto ei löytänyt esimerkiksi Kloppin heikosta viimeisestä Dortmund-kaudesta oikein muuta vikaa, kuin että niillä oli käynyt "huono tuuri". Sattumaa voi kuitenkin yrittää hallita. Ja vähän tuohon Dortmund-kyykkäykseen liittyenkin, kenties Klopp ei aina ollut paras hallitsemaan noita pomppuja. Vaikkapa finaalirekordinsa viittaa vähän siihen. Toki myös moneen muuhun juttuun. Kuten vaikka siihen, että kaikki CL-finaalijenginsä olivat melkoisia altavastaajia pl. se voitettu.
Sattumaa ei mielestäni hallita luomalla runsaasti tilanteita, joissa pompuilla on iso rooli. Vaikkapa nyt Trentin 50-metrin passi linjan taakse on usein hieno tilanne sinänsä. Mutta vaatii myös hyökkääjältä täydellisen juoksun, hyvän ekan tatsin ja varman viimeistelyn täydestä vauhdista. Nämä eivät ihan silmin nähdenkään Liverpoolilla kovin usein onnistu. Brentfordia vastaan Liverpoolin eka maali taas oli mielestäni juuri sattumuksellisuudessaan ihan hyvä osoitus todennäköisyyksien hallinnasta. Hyökkäys ei ole mitenkään erityisen kontrolloitu, mutta kontrollin elementit ovat olemassa. Liverpoolilla on paljon pelaajia pallon ympärillä ja kaikki tilanteessa annetut syötöt ovat melko korkean onnistumisprosentin palloja. Darwinin laukaus on myös melko korkean prosentin paikka.
Tuon tyyppisen murtautumisen vaihtoehtona lienee eritoten Liverpoolin osalta usein seisovilta jaloilta annettu kukkupallo takatolpalle. Näitähän näkee näissä bussipeleissä Trentiltä koko ajan. Niissäkin tilanteissa on toki oma ideansa. Mutta lähes kaikki suoritukset ovat pienemmän onnistumisprosentin palloja kuin mitä vaikka tuossa edellä kuvatussa maalissa. Trentin keskityksen pitää osua kohteeseen, vastaanottavan hyökkääjän tulee voittaa pääpallo ja tämän jälkeen vaaditaan vielä jokin suoritus, jolla maali tehdään. Ihan älyttömästi vaikeampaa minun mielestäni. Tietysti pelissä tulee luoda erilaisia paikkoja kulloisenkin tilanteen mukaan. Mutta pääpainon tulee ratkaisuhetkillä olla kärsivällisissä korkean prosentin ratkaisuissa.
Murtautumisessa kenties ensimmäinen ja koko lajin kannalta ihan olennainen juttu on, että pallollisella joukkueella on aina teoriassa etulyöntiasema. Eihän koko pelissä olisi muuten mitään järkeä. Ja tätä asetelmaa esimerkiksi sääntömuutoksilla pyritään vahvistamaan. Vaikka nyt tuossa Darwinin maalissa Elliottilla on pallollisena etulyöntiasema puolustajiin nähden Trentin juoksun spottamisessa, Trentillä Darwinin jne.. Mitä lähempänä maalia ollaan, sitä ilmeisemmäksi tuo asema muuttuu. Ottaen vielä huomioon, että kun Liverpoolilla on kuitenkin yleensä otteluissa vastustajaa paljon kalliimpi pelaajisto, kasvaa pallollisen etulyöntiasema merkittävästi. Suoraviivaisissakin hyökkäyksissä on tietysti sama elementti, mutta esimerkiksi pitkässä pallossa puntit lienevät kuitenkin hyökkääjän ja puolustajan suhteen vähän tasaväkisemmät kuin viiden metrin cut backissa.
|
|
|
|
Slotti
Poissa
|
 |
Vastaus #1946 : 20.01.2025 klo 18:11:09 |
|
Kun otetaan faktat pöytään, niin Poolin maaliolettama on koko sarjan paras. Meitä vastaan taas vastustajat ovat luoneet paikkoja sarjan toiseksi vähiten. Vain Arsenalia vastaan on luotu pikkaisen vähemmän. Meillä myös sarjan paras erotus toteutuneiden maalien versus luotujen paikkoja välillä, eli käytämme koko sarjassa maalipaikat parhaiten hyväksi.
Kannattaa aina välillä tarkistaa mutut oikeista tilastosta. Kyllä tämä on minusta paras tilasto kertomaan, että kone toimii juuri nyt loistavasti.
|
|
|
|
Slotti
Poissa
|
 |
Vastaus #1947 : 20.01.2025 klo 18:15:29 |
|
Jos nyt otetaan tämän hetken tilanne, Edwardsit ym pukujohto varmasti tietävät jo että tulevatko Salah ja VVD jatkamaan ensi kaudella ja jos ei niin voisihan heidän korvaajia yrittää hankkia myös tähän ikkunaan. Siinä olisi monessa mielessä hyviä puolia, esimerkiksi jos vvd lähtee niin kapehkolle topparin tontille saataisiin kilpailua mutta toisaalta ei välttämättä olisi uutta pelaajaa pakko heittää heti syväänpäähän. Kaikessa rauhassa saisi tulokas opiskella talon ja liigan tavoille(loukkaantumisista riippuen) sekä uusiin joukkuetovereihin. Ensi syksynä sitten meillä olisi valmiimpi pelaaja ottamaan paikkansa kokoonpanosta, pelaaja tuntisi liigan tavat joukkueen tavat ja olisi saanut ehjän harjoituskauden joukkueen mukana. toinen vaihtoehto, VVD lähtee kesällä sitten niin isoa palasta yritetään korvata nopeasti. FSGn tuntien kauppoja hierotaan ja hierotaan, yritetään säästää miljoona
Olisiko uusi toppari turhan selkeä signaali tulevasta muutoksesta vai onko kaikki jo nyt tiedossa kun sopimustilanteita ei olla saatu viimeisteltyä? Häiritseekö enemmän nykyistä tilannetta liigassa ja kannujahteja sopimusten pattitilanne vai mahdollinen uusi kasvo kokoonpanossa?
Minusta FSG toimii upeasti. On selvä strategia, josta pidetään kiinni joka tilanteessa. Ollaan aina valmiita satsaamaan ja tosi nopeasti, kun tulee hyvä paikka. Mutta paniikkiostoksia tai ylihintaisia diilejä ei ikinä tehdä, ei ainakaan isolla riskillä. En voisi parempia omistajia itse toivoa.
|
|
|
|
juuk
Poissa
|
 |
Vastaus #1948 : 20.01.2025 klo 18:49:50 |
|
ylihintaisia diilejä ei ikinä tehdä
Nunezista taitaa olla maksettu 100 Me, jos kaikki lisämaksut on realisoituneet, sekä palkkaakin pari kymppiä tähän mennessä.
|
|
|
|
Dagger
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Apollo, Hyps,FC TPS, LFC
|
 |
Vastaus #1949 : 20.01.2025 klo 18:58:21 |
|
Jota kun ei osaa pysyä kasassa, niin se oli niin paha se venähdys että taas menee muutama viikko sivussa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.01.2025 klo 19:12:29 kirjoittanut Dagger »
|
|
|
|
|
|
|