Siinäpä on jonkinlainen palapeli edessä, kasattaessa jengiä jatkopeleihin, huomioidaan vielä loukkaantumiset ja pelikielto. Lähtijöitä on sen verran, että saa rekisteröidä maksimit eli viisi (5) uutta pelaajaa, taisi olla helmikuun 5. päivä takaraja.
Toisaalta maalivahteja täytyy olla kaksi A-listalla ja kolme kaiken kaikkiaan. Jos Hemmo R. rekisteröidään, pienentää se tuota viiden kiintiötä. Gasc ja Kujasalo varmaan rekisteröidään, joten jäljelle jäisi kaksi paikkaa tai maalivahtiriskillä operoitaessa (Kreidl pelikykyinen+kaksi junnua) kolme.
Katsotaas miltä se siis näyttää.
Maalilla Kreidl (penkillä RIIHIMÄKI). OK+.
Keskikenttä "ihan ok". En tiedä mihin muotoon Nuutinen sen arpoo, mutta sinne on kuitenkin pistää Pennanen, Voutilainen, Heinonen, Savolainen, GASC ja KUJASALO. (Akatemiasta ehkä Tannista yritetään ajaa tänä vuonna edustukseen, mutta olisi kyllä aika syvään päätyyn heittämistä pistää kentälle näihin peleihin.) Ei ihan huippua, mutta kyllä tuolla kehtaaa lähteä. Veikkausliigakauden alkuun tarvitaan kuitenkin koodinimi "Nissilä".
Hyökkäys on tällä hetkellä Toure ja Luyeye-Lutumba, mikä on ehkä lievästi ilmaistuna kevyt näihin peleihin, joten siihen on melkein pakko saada PAMMAUS. (Ja näiden löytäminen on tunnetusti helppoa ...)
Ja sitten on puolustus ja siinä sitä onkin tekemistä.
Laidoille Hämäläinen ja Nii Armah tai Savolainen. (Tikkanen akatemiasta vaihtopenkille.) Paremman (=Antwi) puutteessa kelpaa. Toppareissa, eh, tällä hetkellä Lötjönen ja Hukkanen. Tässä olisi kyllä tärkeää saada joko Ricardo tai Miettinen pidettyä. Ja tähän tarvitaan VAHVISTUS ja ehkä TOINENKIN.
(Isoilla kirjaimilla uudet rekisteröinnit, joita saa olla siis viisi.)