Jinete
Poissa
|
 |
Vastaus #875 : 14.10.2025 klo 21:40:05 |
|
Yksilötasolla Suomi pärjäsi jotakuinkin yksi-yhteen, joillakin alueilla ehkä jopa oli edellä, joissakin sitten jäljessä. Ja periaatteessa Mikan taktiikatkin ovat ihan kelpoa tasoa näihon vääntöihin. Mutta se missä isoin ero on kuitenkin edelleen, on pelin kokonaisuudessa. Siinä kuinka voimavarat jaetaan, kun se matsi nykyään kestää sen 95 minuuttia. Siinä mitä tehdään missäkin kohtaa peliä. Mutta silti, joidenkin pelaajien osalta sen verran vahva näyttö, että usko tulevaisuuteen on kova. Edit. Näköjään leeremikki oli samaa jo hieman eri sanoin laittanut: Mun silmään Suomi piti palloa, siirteli sitä ja Espanjan pelaajien ei pitänyt juosta perässä. Espanja pelasi pientä peliä, ja Suomen kenttäpuoliskolla pallon ollessa suomalaiset oli jatkuvasti perässäjuoksijoita. Etenkin Talvitie toki juoksi aivan saatanallisia määriä, ja siksi ei lopussa liikkunut käytännössä lainkaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.10.2025 klo 21:42:13 kirjoittanut Jinete »
|
|
|
|
|
Jkoo
Poissa
|
 |
Vastaus #876 : 14.10.2025 klo 21:40:16 |
|
Mika sulaminen. Ensin Sveitsiä vastaan varma voitto hävittiin lopussa. Sitten Hollantia vastaan paskottiin housuun 2-0 johto. Ja nyt tämä.
Itseäni vituttaa jostain syystä eniten se siinä vaiheessa jo vajaalla pelanneelle Norjalle (Suomen täyden dominoinnin jälkeen) annettu pyllistys sinänsä merkityksettömässä tilanteessa. Myöskin 0-1 muuttui 2-1 siinä viimeisten minuuttien aikana.
|
|
|
|
4-5-2
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #877 : 14.10.2025 klo 21:40:32 |
|
Hieno taistelu Lehkosuon parvelta. Tämä kaatui penkin kapeuteen: Espanja pystyi heittää tekijämiehiä kentälle, kun taas Suomella oli nokittaa vain Möllerillä ja Kujasalolla.
Oikeastihan tää kaatui ennen kaikkea siihen, että jalat alkoi olemaan aivan totaalisen loppu. Toki Espanjalla on enemmän leveyttä, mutta hyvin huomasi, miten siinä, missä Suomen pelaajilta alkoi liike hidastumaan ja virheitä tulemaan helpoissakin paikoissa, Espanjan pelaajat vaan jatkoivat ilman näkyvää väsymystä. Lopussa bensa loppu. Suomalaiset jalkapalloilijat ovat kautta linjan fyysisesti jäljessä Euroopan huippumaita ja vielä kun liigassa vihelletään kaikki kaatumiset. Paljon treenataan taktiikkaa mutta pitäiskö alkaa juoksemaan.
Juuri näin.
|
|
|
|
Tiramisu
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkue, Veikkausliiga.
|
 |
Vastaus #878 : 14.10.2025 klo 21:40:37 |
|
Lopussa bensa loppu. Suomalaiset jalkapalloilijat ovat kautta linjan fyysisesti jäljessä Euroopan huippumaita ja vielä kun liigassa vihelletään kaikki kaatumiset. Paljon treenataan taktiikkaa mutta pitäiskö alkaa juoksemaan.
Suomi joutui tekemään enemmän töitä tuloksen eteen prässätessä ja kaverit pelaavat aika paljon kovemmassa temmossa päivittäin. Todennäköisesti siis jalka riittää paremmin.
|
|
|
|
zlatdinhaldo
Poissa
|
 |
Vastaus #879 : 14.10.2025 klo 21:41:56 |
|
Kolmas vaihto 88. minuutilla. Ruoppi oli tuossa vaiheessa jo TV-kuvan perusteella aivan puhki. Varmasti keskikentällä ja pakeilla oli happoja muillakin. Ehdottomasti olisi pitänyt toisella tai kolmannella vaihtotapahtumalla tehdä triplavaihto. Tuoda sisään vaikka Mentu keskikentälle ja laidalle joku tuoreilla jaloilla. Viimeinen maali meni ihan puhtaasti siihen, ettei jaksettu vääntää tilannetta loppuun saakka kulmassa.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #880 : 14.10.2025 klo 21:42:23 |
|
Ei tämä muilla mailla ole aina näin paskaa. Vittu miksi kaikista maailman mielenkiinnonkohteista juuri jalkapallo on se suurin? Vielä kun asuu maassa missä se on vain aina pelkkää kärsimystä.
Nythän eletään huikeaa kulta-aikaa. Päästiin miesten EM-kisoihin, viime kesänä nuoret ja naiset arvokisoissa. Ja etenkin Helmarit pelasivat todella hyvin. Nämä U21-karsinnat on esiinnytty todella hyvin tähän mennessä. Joskus näissä on otettu turpaan oikealta ja vasemmalta ja ei ole saatu edes palloa kontrolloidusti vastustajan alueelle. Miesten maajoukkueella on huono vaihe, mutta sielläkään ei ihan pohjamudissa olla, vaan aika oletusarvoisessa tilanteessa.
|
|
|
|
heikkikuula
Poissa
|
 |
Vastaus #881 : 14.10.2025 klo 21:42:25 |
|
Viidestä vaihdosta hyötyy ne joilla 5. vaihtopelaaja on vähemmän huono kuin avauksen ukko jalat loppuna eli tuo ero on mahdollisimman pieni. Suomella kaikki vaihtopelaajat tiputtaa tasoa.
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
 |
Vastaus #882 : 14.10.2025 klo 21:42:27 |
|
Lohduttaudutaan sen verran, että yksittäisen pelin tulos ei lopulta näissä junnupeleissä ole niin tärkeää. Pallot pomppii miten pomppii. Ja usko on vahva, että kisapaikka irtoaa tänään nähdyllä pelillä. Tämä oli kuitenkin ylivoimaisesti lohkon vaikein peli.
Kyllä tämä lopun tappio aika paljon kirvelee. Tämän lohkon ykköspaikan piti olla lähtötilanteessa saletisti pedattu Espanjalle, mutta tasapeli, saati vierasvoitto Espanjasta olisi avannut Suomelle aidon sauman jopa lohkovoittoon ja suoraan kisapaikkaan. Kakkossijaan on Pikkuhuuhkajilla toki erinomaiset saumat edelleen, mutta jatkokarsinnasta tulee haastava joka tapauksessa.
|
|
|
|
Suloinen Agentti
Poissa
|
 |
Vastaus #883 : 14.10.2025 klo 21:43:00 |
|
Suomella loppui jalat lopussa ja Espanja vyörytti penkiltä Suomen A-maajoukkuetasoa parempaa ukkoa jatkuvasti. Lopussa Ruopilla meni joo suojaus hieman pieleen, mutta boksissa muutama mies pelasi täysin päin jonka. Mihin Naamo ja Möller olivat menossa ja jättivät syöttölinjan peittämättä ja miehen vapaaksi.
Lopussa revitään ja raastetaan eikä himmailla. Kortti sinne tai tänne, niin sellaista se. Jos vastustaja tekee, jostain vaparista niin sit tekee. Ilmasia lounaita ei ole syytä antaa.
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
 |
Vastaus #884 : 14.10.2025 klo 21:43:33 |
|
No ei kai me 90 minuuttia joutuneet puolustamaan? Tasainen peli, jossa Espanja otti vasta lopussa hallinnan? Tämä Lehkosuon ajana pelitapa on kuluttava ja vaihtoja tarvitaan. Valitettavasti ikäkausimaajoukkueessa penkki on kapeampi. Ja tässä ikäluokassa ainakin toistaiseksi vielä kapeampi kuin edellisessä.
90 minuuttia puolustanut Suomi hävisi pallonhallinnan 52-48, toka puoliaika meni tasan. Ei todellakaan ollut mitään perässä juoksemista kun ihan tossa lopussa.
|
|
|
|
Pasi Nyrkki
Poissa
|
 |
Vastaus #885 : 14.10.2025 klo 21:44:46 |
|
Harmillinen tulos, mutta ei paljoa kiinnosta kun kentällä oli rohkeasti voittamaan mennyt, ja loppuun asti taisteleva Suomi.
|
|
|
|
Nimimerkitön
Poissa
Suosikkijoukkue: Kontrollipallo. Kontrolloidut hankinnat.
|
 |
Vastaus #886 : 14.10.2025 klo 21:45:29 |
|
Matsihan meni helvetin hyvin niin kauan kuin Suomi jaksoi toteuttaa noita omia pelin periaatteita. Sitten kun alkoi tulla väsymistä niin prässin taso laski ja riistojen jälkeen alkoi tulla vääriä ratkaisuja ja menetyksiä. Tuo sitten lopulta kumuloitui niin, että Espanja sai viimeiselle vartille aika täyden hallinnan ja Suomi joutui matalaan blokkiin missä sitten pelaajiston heikkoudet tulee esiin.
Vituttaahan tämä taas mutta kyllähän tuohon peli-ilmeeseen, pelisuunnitelmaan ja sen toteuttamiseen voi olla tyytyväinen vaikka lopussa tulikin romahdus. Nyt oli kuitenkin aito mahdollisuus voittaa.
|
|
|
|
sonny burnett
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimon bisnekset
|
 |
Vastaus #887 : 14.10.2025 klo 21:46:07 |
|
Lopussa bensa loppu. Suomalaiset jalkapalloilijat ovat kautta linjan fyysisesti jäljessä Euroopan huippumaita ja vielä kun liigassa vihelletään kaikki kaatumiset. Paljon treenataan taktiikkaa mutta pitäiskö alkaa juoksemaan.
Vaikka moni pelaaja siirtyy nuorena ulkomaille, niin onko siltikin syynä että teinivuosien alussa totutetaan kroppa liian alhaiselle tasolle voiman ja kestävyyden suhteen, ettei siitä kuopasta koskaan päästä kunnolla ylös.
|
|
|
|
pilkku seiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Just leave me alone - I know what i´m doing
|
 |
Vastaus #888 : 14.10.2025 klo 21:46:16 |
|
Friisille vielä kerran keskaria Svanbäckin kaappaamisesta penkille. Talvitie olisi saatu laidalle ja Liimatta kymppiin.
Samat täältä. Mielestäni voitto, tai vähintään tasuri, menetettiin tämän vuoksi. Suomi olisi hyvinkin onnistunut tekemään maalin ottelun alussa, jos Svanbäck olisi ollut kentällä
|
|
|
|
Kurkiaura
Poissa
|
 |
Vastaus #889 : 14.10.2025 klo 21:47:36 |
|
Lopussa bensa loppu. Suomalaiset jalkapalloilijat ovat kautta linjan fyysisesti jäljessä Euroopan huippumaita ja vielä kun liigassa vihelletään kaikki kaatumiset. Paljon treenataan taktiikkaa mutta pitäiskö alkaa juoksemaan. No eihän noista pelaajista pelaa Suomessa juuri kukaan ja se yksi, joka pelaa (Ruoppi) jaksoin melkeinpä parhaiten koko porukasta. Onko suomalaisten jalkapalloilijoiden huono kunto niin erikoista laatua, että vaikka ukot on olleet vuosia Euroopassa ns. jalkapallomaissa, niin kunto ei tartu edes sieltä.
|
|
|
|
sonny burnett
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimon bisnekset
|
 |
Vastaus #890 : 14.10.2025 klo 21:47:56 |
|
Ruoppi pelasi ennen väsähdystä erinomaisen pelin. 
|
|
|
|
Lubins Fred
Poissa
|
 |
Vastaus #891 : 14.10.2025 klo 21:48:08 |
|
Kyllä tämä lopun tappio aika paljon kirvelee. Tämän lohkon ykköspaikan piti olla lähtötilanteessa saletisti pedattu Espanjalle, mutta tasapeli, saati vierasvoitto Espanjasta olisi avannut Suomelle aidon sauman jopa lohkovoittoon ja suoraan kisapaikkaan. Kakkossijaan on Pikkuhuuhkajilla toki erinomaiset saumat edelleen, mutta jatkokarsinnasta tulee haastava joka tapauksessa.
Kyllä. Toisaalta u21 jengin funktio (ainakin muissa maissa) on kasvattaa pelaajia a-majuun. Siltä osin näyttää ihan hyvältä, kun tuolla on pari-kolme potentiaalista miestä heittää vaikka saman tien a-majuun. Ja eihän nämä u21 pelit oikeasti kiinnosta ketään. 
|
|
|
|
laakus
Poissa
|
 |
Vastaus #892 : 14.10.2025 klo 21:48:56 |
|
Melkoista tunteiden vuoristorataa oli ne loput 10 mintsaa. Vielä 5 minuuttia ennen loppua oli mielessä että pitääköhän sitä kohta oikeasti ruveta suunnittelemaan kisamatkaa balkaniin ja sitten hetkeä myöhemmin tuttu sulaminen. Mutta ei menetetä toivoa. Omissa käsissä tuo vielä pojilla on ja jos jotain niin luulis jäävän jotain hampaankoloon seuraavaa ottelua ajatellen -Romania kotona, josta pitäisi kyllä voiton hakea jotta ei kisapaikan lunastaminen mene liian hankalaksi.
|
|
|
|
4-5-2
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #893 : 14.10.2025 klo 21:50:04 |
|
On kyllä aivan vitun siistiä nähdä suomalaiset haastamassa maailman parhaimpiin lukeutuvia joukkueita tasapäisesti ja vieläpä vieraissa. Oikealla polulla ollaan ja vielä ne parhaimmatkin kaatuu.
|
|
|
|
kinbles
Poissa
|
 |
Vastaus #894 : 14.10.2025 klo 21:50:47 |
|
MIKÄ/A häpeä vitun kyrpä!
Sama kaava toistuu.
|
|
|
|
JU58
Poissa
|
 |
Vastaus #895 : 14.10.2025 klo 21:53:36 |
|
Ensin sanottava, että onhan tää jengi huikea, onhan toi Lehkosuo mahtava ja onhan tuolla monta todella kovaa seppää kasvamassa.
Lopusta kuitenkin todettava, että oltiin köysissä, eikä riittänyt. Pieniä juttuja. Loistavan pelin pelannut Talvitie yrittää turhaa 1v1 ohitusta täysin ilman mahdollisuutta puolessa kentässä > turha menetys ja pallo omaan päähän. Pilkun kohdalla pelaaja yksin, Naamo kävelee ylöspäin… kaksi topparia käsi kädessä vitosen viivalla joista kumpikaan ei irtoa kohti vapaata pelaajaa kun palloa kuljetetaan kohti boxia laidasta. Pieniä asioita, joista plus 90 tulee isoja asioita.
Oli piste tarjolla. Hyvä on joukkue.
|
|
|
|
tab
Poissa
|
 |
Vastaus #896 : 14.10.2025 klo 21:53:36 |
|
Olisi mielenkiintoista nähdä miten tämä Lehkosuon ryhmä olisi pelannut Friisin Huuhkajia vastaan, kun A-maajoukkueessakaan uusien nuorien myötä ei erityisen fyysisesti vahvoja pelaajia nykyään ole.
|
|
|
|
Jyrä
Poissa
Suosikkijoukkue: geru
|
 |
Vastaus #897 : 14.10.2025 klo 21:53:46 |
|
Kai siitä kisojen Hollanti-matsin lopusta olisi jotain voinut ottaa opiksi.
|
|
|
|
Schneider
Poissa
|
 |
Vastaus #898 : 14.10.2025 klo 21:54:49 |
|
Viimeiset 10 min + jatkoaika menivät ihan penkin alle. Sen näki kun siinä noin 80 min kohdalla Siltanenkin, ilman painetta, laittaa ykkösellä suoraan espanjalaiselle. Vaihdosta Pasanen tms olisi varmasti kuitenkin pystynyt siinä vaiheessa parempaan.
Tykkään Lehkosuosta, mutta jotenkin aina jäänyt mieleen kuinka hävisivät HJK joukkueena Kazakstanissa pelin ihan tajuttomalla lopun ja jatkoajan hölmöilyllä, mutta silloinen Bana oli sitä mieltä, että jälkeenpäin on sitä tarkasti analysoitu, eikä mitään mennyt pieleen tai tekisi eri tavalla. Joten kannattaa varautua edelleen joukkueen sulamisiin jatkossakin loppuhetkillä.
Lopussa joukkueen paniikki oli tyypillistä suomifutista, mutta siihen saakkahan meni aika OK. Taitaa #4 on jalat ristissä ja kuutamolla molempien maalien aikana, mutta perusongelmahan oli kun peliä ei saatu rauhoitettua ja syötettyä enää helppoakaan omille, eikä oikein edes taidettu yrittääkään, vaan jäätiin odottelemaan josko tuurilla selvittäisiin.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #899 : 14.10.2025 klo 21:56:44 |
|
Lopussa bensa loppu. Suomalaiset jalkapalloilijat ovat kautta linjan fyysisesti jäljessä Euroopan huippumaita ja vielä kun liigassa vihelletään kaikki kaatumiset. Paljon treenataan taktiikkaa mutta pitäiskö alkaa juoksemaan.
Ei tuolla montaa Suomessa pelaavaa ollut avauksessa ja näistäkin Ylitolva jaksoi hyvin. Talvitie tuolla kaikista väsynein oli ja ei ole ollut Suomessa aikoihin. Toki johtuu siitä, että liikkui ihan helvetisti laajalla säteellä. Talvitie olisi pitänyt ehdottomasti vaihtaa. Vähän sama ongelma kuin Keskisen kohdalla Hollantia vastaan. Kyllähän nämä Suomen väsymiset johtuu pelitavasta, mikä onkin täällä moneen kertaan jo mainittu.
|
|
|
|
|
|