Hyvä ettei lähdetä keulimaan, kun sarja on tasoittunut ja muutkin joukkueet ovat saaneet pelinsä raiteilleen. Tällä hetkellä melkein mikä joukkue hyvänsä voi hävitä melkein kelle vain. Mutta ei se Lahden tappio Jipolle varmaan pelkästään paha asia ollut.
Enpä olisi viime matsien perusteella Lahden kannattajana ihan hirmuisen luottavainen. Jippoa vastaan tappio, sitä ennen tasuri Klubin lapsia vastaan, voitto Eifistä, tasuri KäPaa vastaan, voitto Efistä ja tappio Jäpsille. Kuuteen matsiin siis kadotettu kymmenen pistettä. Edessä Jäps, Salpa, PK35, SJK A ja TPS. Ohjelma on hiukan helpompi kuin Tepsillä, mutta ei heilläkään ole yhtään tyrimisen varaa.
No, Lahti on kuitenkin kuntopuntarissa meitä edellä. Ja meillä vielä edessä kuntopuntarin kahden parhaan kohtaamiset, joten todellakin jäitä nyt hattuun.