Itse tosin veikkaan, että kuopiolaiset olivat ostaneet ABC:ltä mustan tussin pelimatkalla ja värjänneet punaisen mustaksi.
Jaahas. (Ja hyvä veikkaus muuten; Varkauden ABC:llä tämä logon väärentämisrikos on sitten ehkä tapahtunut. (Varkaudessahan varkauskaan ei tunnu missään vaan se kuitataan puolivillaisella kintaanheilautuksella: kotiseuturakkautena ja paikkakunnan tapana. Se on se hinta mikä yhteisön pitää maksaa elinvoimastaan ja henkisestä hyvinvoinnistaan.))
Värit ovat ylipäänsä "mystisiä olioita". Kuka värit sitten keksikään, keksi myös rakkauden. Aivan, veikkaame jälleen: the human fucking
Beyng with the "pseudo-Heidggerian"//Old/Middle English 'y' in the
midst of all things (*aside: don't conflate or confuse it with the Derridian 'e': the former is a positive ontological differentiation reflected within the domain of innovative neo-archaic linguistic morphology - lost or not in translation; the latter is a negative grammatical differentiation - or a slick playful demonstration thereof - within functionalities of language itself, that is, in French). Ilman värejä emme voisi edes rakastua tai rakastaa; rakastumme ensin aistiemme välittömällä etäisyydellä väreilevään reaaliseen fyysiseen maailmaan, sen värit häkeltävät ja lumoavat aistimme, ja lopulta "meidät", ja liittävät yksilölliset kehitystrajektorimme syntymässämme efektiivisesti "sateenkaari-ihmisten" neutraalin avoimeen ja avoimesti seksuaalisuuttaan ja sukupuoltaan kyseenalaistavaan ja tutkivaan joukkoon, halusimme tai emme. Me olemme kulttuurimme teatraalisia tuotteita ja vain häpeäksi ihmisyyden alkuperäiselle ontologiselle idealle. Mutta vähät siitä. It's a fundamental predicament of the human condition we are discussing here. So, come and see and do better if you can.
Siinä missä värit juhlivat maailman olemassaoloa itsessämme ja tekevät sen rakkauden, parodian, riemun, vertauskuvan, hallusinaation ja karnevaalin kautta, mustavalkoinen maailma ei tunne olemassaolon syvyyksistä kumpuavaa rakkautta kuin korkeintaan sen kolkkona poissaolona, sen paletti on vanhatestamentillinen, minimalistinen, ankara; se maalaa alakulon, rangaistuksen, synnintunnon ja film noirin rekistereitä ja tekee ankeudesta "estetiikkaa" ja kuvittelee, että sitä kautta me sivistyneet ihmiset jotenkin hyväksyisimme rakkaudettoman ja ilottoman osamme maailmankaikkeuden syrjäseudulla kunhan vain kompensaationa älymme raskauttaville, nihilistisille lopputulemille jotenkin yhä kuitenkin "filosofoimme" ja kysymme olemisen mieltä ja merkitystä ja saamme tekoälyltä vastaukseksi vihdoin: "48" tai "00001100.." tai "Error 502 Bad Gateway" or "none" or "thanks for the fish"; that is, either shit or meme level over-used situational comedy with at most nostalgic vibes. Take your pick. Tai mene aivovaurioon (suviseuroihin).
Tarpeellisen käsitteellisen prolegomenan jälkeen itse asiaan: Jalkapalloseuran ja a fortiori ykkösjoukkueensa puettaminen vakavissaan (a pun intended ex post facto) edustusväreissään mustaan ja valkoiseen edustaakin harvinaislaatuista idiotismia ja täydellistä ymmärtämättömyyttä värien psykologiaa, semiotiikkaa, kulttuurihistoriaa ja käsitelogiikaa kohtaan. Niin toki tapahtuu niin Suomenniemellä (mistä olemme vähemmän yllättyneitä, kiitos Lars Laestadiuksen, Paavo Ruotsalaisen ja kumppanien elämää juhlivan ja korkeuksia ylistävän perinnön) kuin suuressa maailmassa: Vepsulat, Tepsulat, Hakat, Ponnistukset, Juventukset ja Newcastlet - jatkaa sarjaa hamaan harmaaseen loppuunsa if you care ja kannat huolta sielusi pelastuksesta.
Kyse on kuitenkin laveasta väriopillisesta
faux pax, kategoriavirheestä (sitä paitsi musta ja valkoinen eivät edes ole - teknisesti, kromaattisesti tai koloristisesti -
värejä) ja tyylirikoksesta. You just don't do it if you are dialed in the cosmic - and chromatic - frequencies of joy and love to any substantial extent. Mustavalkoinen jalkapallojoukkue on kuin ruumissaatto keskellä erotiikkaa ja erotiikan anarkiaa juhlivia, yhteisöä uudistavia ja yksilöä emansipoivia ja voimaannuttavia, radikaalin riehakkaita samba-karnevaaleja. On heittäydyttävä, antauduttava, virrattava tanssin ja erotiikan pyörteisiin; marssiaskeleet haudalle eivät vastaa ymmärrystämme elämästä saati jalkapallon olemuksesta ja mahdollisuudesta.
Mustavalkoinen minimalismi kuuluu kokeintaan grafiikan ja typografian - sekä suruajan - maailmaan. Jalkapallon elämä on toisaalla; se on primitiivissä yllykeissämme kollektiiviseen juhlaan ja juopumiseen ihmisyydestä ja ilosta.
Edit: Mitä tulee kromaattisen, erityisesti fauvistisen koloristisen värin ynnäämiseen kombinaationa valkoisen elementin - tai jopa mustan - kanssa, (jälkimmäisen varauksin) - kuten Klubin sinivalkoraitakuosissa - we give a pass. Hyväksymme tämän tarjouksen sillä olemme arvopohjaisia realisteja, emme viimeisen bilerannan haihattelijoita ilman rahaa kotiin.
