Osaako Klubi enää muuta kuin todistaa murenevaa ja jo murentunutta dynastiaansa samalla kun lohduttautuu sillä, että kilpailija ei kuitenkaan kykene rakentamaan kestävän dominanssin aikakautta? Näinkö ajattelee niin kannattajien enemmistö kuin seurajohto: tuudittautuu uneen viimeisenä ajatuksenaan se, kuinka menetetyt asemat "vallataan takaisin huomenna" (koska tänään ei enää ehdi jos ei kykenekään mutta "huomenna!"). Silloin palautetaan valtakunnan voima ja kunnia ja edetään samalla paljon pitemmälle kuin ikinä koskaan - osaisimme edes unelmoida!
Kaikki romahtaneet suurvallat ovat nähneet vallankahvaan takertuneiden, fantasioissaan lopulta enää eläneiden, ajasta pudonneiden johtajiensa silmin tätä samaa defensiivis-eskapistista unta, koska muutakaan ei ole enää ollut tarjolla paitsi totaalisen ja peruuttamattoman tappion tunnustaminen.
Aivan. Vastaavin oireellisin äänenpainoin "ilakoi" edellä muumi:
"Edelleen". Romahtaneiden "dynastioiden no more" ainoa ilo ja lohtu: Suuruuden aikojen nostalginen muistelu ja/tai kasvavissa määrin epärealistiset, todellisuudesta irtaantuneet ja harhaluuloiset kuvitelmat siitä, että vandaalin, barbaarien ja/tai maalaisten moukkamainen röyhkeän nousun murentama imperiumi jotenkin edelleen vaikuttaa tässä ajassa todellisena ylivoimaisena valtakeskittymänä; onhan jäljellä "patsaat" {pokaalit}, historia, (mennyt) maine ja kunnia, ihmisten sitkeässä olevat asenteet entistä "sortovaltaa" vastaan jne.
Edelleen - niinpä niin. Muistoissa, muistomerkeissä, arroganssissa, omahtväisyydessä, harhakuvitelmissa, kieltämisessä, torjunnassa - ja maalaisten pitkäkestoisessa vahingonilossa. Niinpä niin. -- Toisaalta jos se riittää muumille, niin emme me ole lainkaan yllättyneitä. Se, että pysytään V-liigassa ja peli on jotain vitun upeaa kuraa suomalaiskansallisella ylimmällä sarjatasolla. Ja melkein voitetaan joku maakunnan "huippujoukkue" ylemmässä loppuarjassa. Ja pelit on "tiukkoja" ja "jänniä". (Täytyyhän vastustajien olla huippujoukkueita, kun Klubi on ainoa mitta asialle tässä harhaisessa logiikassa.)
Ei. Emme tarvitse tällaista itsepetosta sen enempää kuin itsetyytyväisyyttä, joka vain lykkää ja hidastaa välttämättömiä radikaaleja korjaustoimia. Jos systeemi on sisältä mätä, toimintaa jäytävä korruptoitunut osa, "ydin", pitää kylmän kirurgisesti leikata pois.
Ja sitten voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä rehellisellä ja selvänäköisellä tilannearviolla ilman menneisyyden painolasteja ja itsepetoksen harhaisia perspektiivejä.
Aivan. Näin aamupäivän hengenkirkkaudessa editoitu edellis(aamu)yön raskasmielinen ja rehellisen kaunistelematon kommentti edessämme tarkennamme ja siten kevennämme asteella siinä esitetyn
diagnostisen skenaarion ontologista statusta.
Meidän on kysyttävä, kuinka pitkälle valtakauden perustavanlaatuisen murenemisen kieltämisen ja menneisyyden suuruudenajan projektiivinen (nykyhetkeen ja tulevaisuuteen) edelleen kuvittelun ja hallusinnoinnin oireilu & sairaus on edennyt klubilaisessa hengentodellisuudessa ja myös, kuinka pitkälle kyse on todellisesta jo tapahtuneesta ja "peruuttaamattomasta" rappeutumisprosessista ja kuinka pitkälle terävästä diagnostisesta prognoosista, jos ja kun ilmiselvästi jo kannattajakunnassa nähtävissä oleva kieltämisen ja kuvittelun oirekuva syvenee ja patologisoituu entisestään ajan funktiona (sekä fan basessa että organisaatiossa), jos tilanteen akuuttiin hälyttvävyyteen ei herätä vaan itsepetos jatkuu kuin sammakolla kattilassa jonka vesi muuttuu asteittain "miellyttävästä joskin löysyttävästä ja laiskistuttavasta ankkalmpikylpyvedestä" kohti lethaaleja olosuhteita matkalla kohti sadan Celsius-asteen kadotusta.
Vastaus on lopulta vain tämä: Me emme tiedä emmekä edes periaatteessa voi tietää. Olemme historian nykyhetken kuplan sisällä vakavasti ajallemme kognitiivisesti sulkeutuneita ja vasta meidän jälkeemme tulevat analyytikot, suurten kulttuuristen muutosten diagnostiset tulkit, näkevät paremmin. Etäältä ja kattavassa retrospektiossa. Joskin he voivat esittää vain historioitsijan jälkikäteisen kuvauksen "siitä, kuinka kaikki meni", panoraaman niistä strategisisen kriittisistä tekijöistä, virheistä, mukavoitumisista ja sokeuksista, joiden yhteissummana imperiumi syöksyi "väistämättömään tuhoonsa".
In other words, it's a
thin, red line again we are dealing with here. Tällä idiomaattisella phraasilla - jonka tapaamme kääntää "veteen (tai hiekkaan) piirretyksi viivaiksi - on syvällinen kaksoismerkitys:
a) Se tarkoittaa sitä "kohtalokasta rajaa" ja/tai ajanhetkeä historiallisessa jatkumossa, jonka jälkeen ei ole enää paluuta entiseen ("suuruuden aikaan").
The point of no return, in English.b) Se tavoittaa myös sen (suomalaisessa käännöksessä korotuvan) konnotaation, ettei tuota rajaa voi mitenkään tarkkarajaisesti vetää tai eksplikoida. Näin me liu'uimme vaivihkaa aste asteelta selväjärkisyydestä harhaiseen itsepetokseen ja inhimillisesti sietämättömään mielipuolisuuteen; suuruuden, loiston ja dominanssin ajasta rappioon, dekadenssiin ja tuhoon.
Yes. It's a deeply wicked and twisted condition. Irreversible and insidious/unmarked & strongly denied at the same time. Welcome to de facto hell as we know end deny it on Earth! Guys.
