Tämän miehen koko nimen saisi hävittää tästä topicista kokonaan.
Keskikenttä kaipaa myös todellista vahvistusta, Jair takas? Kärsinyt kuitenkin "rangaistuksensa", joten kaikki ovet avoinna täällä Töölössäkin?
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Ideat, osaajat, pelaajat, intohimo, nälkä, tahto, halu. On vain huonoja vaihtoehtoja, haluttomuutta ja huonoa halua jäljellä. Olemme enää hautausmaa, kuolleiden suuruuksien Klubi. Kai sekin on sitten parempaa, hapantunut, pahaksi mennyt huono halu, kuin ei halua ollenkaan, ajattelee Ägä kännissä kuin västäräkki pihlajassa tai päästäinen kesätaivalla DDT:n kulta-aikaan, ja valitsee vapisevin sormin numeron mustalta listalta pahan päivän varalle, anteeksiantoa tuntemattomilta jumaliltaan hiljaa mielessään pyytäen, ja kylmä hiki noruu pitkin selkärankaa kuin vaivihkaa etenevä kuolonkankeus: Nytkö jo, hän ajattelee, nytkö jo? -- On niin pimeää, valotonta ja tukahduttavaa kuin olisin kääriytynyt paksuun persialaismattoon ja tullut viskatuksi Iranin salaisen poliisin surkeimpaan kellariselliin rottien ja torakoiden seuraksi odottamaan kirkasvalolamppuja, sähköiskuja ja neuloja kynsien alle...Ei, tämä on vain ihmisen elämää, ja minä kittaan yksin viskiä sisältäkäsin lukitussa makuuhuoneesssamme pimennyverhojen takana kolmatta päivää tai yötä putkeen, en tiedä sekosin laskuissa, se on harvinaista. Nyt tarvitaan rohkeita avauksia ja ennakkoluulotonta mieltä, kaikkea sitä mitä klubilaisuus ei ole ollut vuosiin, ja minä, kehäraakki, uupunut ja tyhjä säkki tyhjiä lupauksia ja homeista viljaa täynnä, olen vihdoin valmis kuin transsiin vaipunut shamaani astumaan aliseen helvetin manalaan hakemaan mestaruuden rumia ja matkalla entisestään rumentuneita takuumiehiä.
Uhrauksia on tehtävä. Puhdas omatunto ja tahrattoman kirkas moraali on vain itsepetoksen mestareille jostain kohtalon pirullisesta oikusta sallittu eksklusiivinen ylellisyys, noille suurimmille huijareille päällä maan. Pyhimyksiä ei lasketa; he perivät vuoret, vuoriniityt, ylatasankojen ohuen ilman ja autiuden syvän rauhan taivaalliset asuinkunnat, jossain toisaalla, aina jossain toisaalla. Mutta en minä. Minä olen laskeutunut kauhistuttaviin syvyyksiin, valottomiin pimeyksiin ja palannut. Nyt olen valmis. Suurtekoihin. Minä. Minä. Suurmies. Sellaiseksi tullaan vain suurten uhrausten kautta. On uhrattava elämänsä. Vähempi ei riitä kuin lopullista epäonnistumisen tuomiota hetken lykkäävään lämmittelyyn värisevän kynttilänliekin äärellä ennen astumista ulkoavaruuden kaiken nielevään, armottomaan pakkasyöhön.
