Sen sanon, että Lakaisukoneenkuljettaa pidin sivistymättömyyttäni ärsyttävänä besserwisserinä aika pitkään, mutta nyt kerron: hieno ihminen ja kirjoittaja. Hänellä on myös käytöstavat kunnossa. Ehdottomasti tämän kauden valopilkkuja yhteisössämme.
Ja tämä ei ollut vinoilua tai sarkasmia.
Kiitoksia, Salinas. Töitä on paiskottu ja jotain on siis tehty oikeinkin (ainakin forkalla), kun saa lukea näin ilahduttavia ja mieltälämmittäviä viestejä "myöhäisen aamiaisensa" ratoksi (aivan: chian siemeniä haaleassa vedessä. sitrusmehussa ja hunajassa; veriappelsiinin lohkoja, tummia viinirypäleitä; pari kananmunaa ja/tai kaurapuuro kanelilla, pähkinöillä ja - sic - extra virgin oliiviöljyllä saa odottaa "myöhäistä lounasta" (nyt ei tunnu uppoavan kuin kevyt hedelmäateria); olemme kuten elämme, elämme kuten syömme - ja ajattelemme).
Katson ikkunasta liikkumattomalle merelle ja siemailen palanpainikkeeksi vielä kahvia kauramaidolla. Yritän ymmärtää näkemääni; taivaan vaaleanharmaa palettia sävyttävät kalpean siniharmaat tupakset mutta meren beigestä valkoiseen liukuva tyyni pinta näyttää suodatttavan pois ja kadottavan kaikki yllään (näennäisen liikkumattomana) roikkuvalle pilvimassalle muotoa ja syvyyttä antavat valon ja värin vivahteet. (Ja sitten aurinko täysin varoittamatta värjää pilviholviston pinkillä, liilalla, kullalla ja seepialla ja murtautuu vihdoin illuusioiden kaleidoskoopin läpi - pilvet antavat myöten kuin aikansa mieltään ilmaissut, toriaukiolta hitaasti kujille ja kortteerihinsa hajaantuva ihmisjoukko kuninkaan seurueen ja loiston tieltä - ja tekee maailmasta jälleen uuden: värikylläisen elävän, päällehyökyvän kauniin.)
Näin käy helposti myös ihmismielelle ja havaintokyvyllemme: suodatamme ja kadotamme sävyt ja detaljit. Sielumme on tukossa - tai ylifokusoitunut, uupunut, häkeltynyt,"overwhelmed" in English - ja se - "se jokin meissä" - näkee vain meren matantylsän pinnan, ta sen ilottomana vellovan syvyyden, unohduksen ja kadotuksen metaforan. Tai sitten toisaalta taas - kuin tälle ilottomalle elottomuudelle rienaavana antiteesina - meri välkehtii äkkiä edessämme kaikissa tropiikin sinisen ja vihreän (turkoosin) värisävyissä, ja auringossa välkehtivät delfiinit kisailevat mainingeissa ja jahtaavat hopeakylkisiä sardilleja. Ja hohtavanvalkoiset purjeet pullistelevat pasaatituulessa kuin lunastuksen ja vapautuksen kevytmieliset airuet.
Niin meissä kaikkia asuu - velloo, väreilee, odottaa ja myrskyää - meri sisällämme. Meri, tuntematon meri, ja sen kohtuuton bipolaarinen ilmiasunsa ja itseensä kätkeytyvä vastakkainasettelunsa. Siksi emme saa unohtaa maailman ja elämän loputtomati varioivia yksityiskohtia ja sävyjä. Emme voi antautua ylivoimaisten mielialojen ja tunnehyökyjen vietäviksi, kohottamiksi tai lannistamiksi - paitsi ehkä silloin - ohimenevästi, väliaikaisesti, syvässä kriisissä, suuren juhlan tai surun hetkellä - kun emme muuhun pysty. Tarvitsemme jatkuvia muistutuksia, rikasta palettia, yksityiskohdat esiin maalaavaa todellisuuden taidetta joka rikkoo yksiäänisen vimman, apatian ja fanatismin persoonallista ja moraalista olemistamme uhkaavat tyranniat.
Siksi me kirjoitamme. Ja kiitämme. Olemme tietenkin palanneet kerran musertavista hapettomista syvyyksistä, kerran menettäneet kaiken ja siten saaneet kaiken minkä menetimme: uuden elämän ja uuden tavan elää. Tiedämme mistä puhumme ja mistä emme puhu. Sydämemme on suuri ja syvä estuaari, joskin loputtoman ilkikurinen ja leikkisä alue, instrumentti ja orgaani aina valmiina kujeiluun jos myös tilanteen niin kutsuessa juhlalliseen orkestraatioon ja soitantaan. Ja sielumme - kuin valoon auennut, häikäisyssä välkehtivä haavi. Niin me kirjoitamme, sen mitä todella näemme ja myös sen mitä -- ehkä -- salaa tunnemme sisällä pään. - Oh boy! Ain't this just swell and great at the end of the day!?
Aivan. Vuoden foorumisti -titteli voi mennä
myös sivullekirjoittaneelle eikä se olisi vääryys eikä mikään (muita hienoja kirjoittajia ja kontribuuttoreita kohtaan). Jonkun pitää aina voittaa ja tärkeintä on vain se, että tittelinhaltija vaihtuu taajaan kuin Miss Suomi ikään and then some.
Uskon nyt, että tämä kirjoitus on tämän kauden viimeinen "varsinainen kontribuutio". Ja siirryn toistaiseksi täysin muiden haasteiden pariin, kirjalllisten ja atleettisten, ammatillisten ja yksityisten, kunnes "kevät" taas saa ja Klubben kirmaa Talin muoville testosteronista ja luovasta aggressiosta sakeana nuorten, nälkäisten miesten uutena ja uljaana sakkina vain mestaruus ja voittaminen mielessä, verenmaku suussa, kuolaimet, valjaat ja sokat vittu irti! Ja sitten mennään! Vamos! JA loppu on kultakirjaimista historiaa!
