Bande ei kauaa enää Klubissa pelaile. Siihen nähden on saanut oudonkin paljon peliaikaa. Tuskin saadaan enää myytyä ja varmnaan olisi jatkot sovittu jos niikseen olisi. Eiköhän Michel benjihyppää Banden saappaisiin. Bandea olisi voinut kyllä kokeilla kärjessäkin jos olisi ollut jatkamassa, mun mielestä oli boksissa melkein vakuuttavampi kuin jossain laidoilla. Tai sanotaan vaikka niin, että Bandenkin edesottamukset ja taso vaihteli paljon. Joskus oli aivan yössä, joskus oli todella terävänä ja puolustikin hyvin terävilla alaspäinjuoksuilla ja riistoilla.
Paskalla tai ei. Haluamme esittää kysymyksen sen itsensä kiistattoman (itseis)arvon ja merkityksen vuoksi: Onko Bande vain ns. ”mielialapelaaja” vai sykkiikö hänen persoonansa ja persoonallisuutensa ytimissä kenties myös - keskeisiltä osin tunnistamaton ja ilmaisua vaille jäänyt - taiteilija? Se on mahdollisuus jota emme voi täysin sivuuttaa.
Miten sitten mielialapelaaja ja taiteilija eroavat toisistaan. Vastaus on ykskantaan ja alustavasti tietenkin vain
professionalismi. On suuri ja yleinen väärinkäsitys, että taiteilija saapuu paikalle vain silloin, kun huvittaa ja harjoittaa päätyönään boheemista elämäntapaa. Nämä luonnehdinnat koskevat ensisijaisesti juuri mielialapelaajaa - ja ”taiteilijaa” sanan vulgaarissa ja kansanomaisessa käyttöyhteydessä ja merkityksessä.
Voimme selkiyttää alan terminologiaa ja ao. tärkeää eroa ja erottelua samastamalla nämä kaksi käsitettä toistensa ongelmattomina synonyymeina:
Def. Mielialapelaaja = ”Taiteilija” (with quotation marks).
Mielialapelaaja on henkilö, joka odottaa hetkellistä ”inspiraatiota”, jota ilman päivät ja niitä (potentiaalisesti) värittävä ”työskentely” on harmaata puurtamista ilman läpimurtoja tai loistokkuutta. Jos ei juopotella, juodaan vain kohtuudella ja syljeskellään loppu aika kattoon. Naisystävänä on joko ”uskollinen koira” ( läheisriippuvainen fani) tai sitten ne vaihtuvat alinomaan.
Taiteilija on toista maata. Armoton ammattilainen herran armosta. Hän tunnistaa toki inspiraation hetket muttei jää odottamaan sellaisia ihanana tekosyynä nauttia elämäntavan luontaiseduista: kauniista naisista ja ilmaisesta viinasta. Työ kutsuu itsensä ja inspiraationsa esiin ankaran rutiinin jauhaessa tulosta kuin makkaratehtaan linjastolla suolitettua 75 %:ksi lihaksi tullutta oikeusmurhaa konsanaan. Työ ei hakeudu briljeerauksen ja poseerauksen asentoihin. Se hengittää ihmisyyttä ja ilmaisee nöyrän suhteensa siihen johonkin itseä suurempaan ja egon hiljentävään, mistä suuri taide kumpuaa ja lumoaa, joskus myös häiritsee ja keskeyttää.
Kuinka sitten kulkea ne kolme viimeistä askelta ”taiteilijasta” taiteilijaksi? Kuinka ystävämme pullaposkinen herra Bande kykenisi nämä kriittiset askeleet ottamaan: vaihtamaan harrastelijamaisen onnistumisen satunnaisuuden konsistenttiin ammattitoimintaan, eikä mihin tahansa ammattitoimintaan vaan bona fide taiteilijuuteen, tässä maalitolppien väliin säännöllisesti osuvaan säkenöivään tähteyteen?
Päätös? - Ei riitä vähää alusta. Itsepetosta. - Motivaatio? Ei kanna (heikkojen hetkien yli; seuraa prokrastinaatio ja poseeraus). - Itsekuri? Ulkoinen toimintastrategia joka ei lupaa mitään työn laadun suhteen. Tarvitaan vielä enemmän. Tai ehkä jotain täysin muuta.
Lainaamme tässä tarkoituksessa edesmennyttä mestaritenori Luciano Pavarottia: ”Salaisuuteni ei ole itsekuri. Vaan
omistautuminen. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Itsekuri on itsen kurittamista, omistautuminen on itsen luovuttamista.”
Omistautuminen, hyvät ystävät. Vain omistautuminen voi antaa meille siivet ja kantaa korkeuksiin joista aiemmin vain uneksimme kun poseeraasimme ja olimme korkeintaan mielialapelaajia. Omistautuminen. Antautuminen. Elämänsä antaminen sille minkä yhteydessä vihdoin tulet siksi mikä olet.
Aprillia aprillia syö silliä, juo kuravettä päälle: Olen vakavissani ja lainaan Pavarottia uskollisesti joskin tiettyjä vapauksia ottaen. Vapaus ja omistautuminen eivät kuitenkaan voi toimia antagonistisessa suhteessa. Omistautumisen pitää ilmaista vapaata tahtoa joskaan kyse ei ole ”pelkästä” päätöksestä. En niinkään ”päätä” omistautua vaan
omistaudun.Banden on omistauduttava taiteelleen; hän ei voi odottaa enää hetkeäkään ”suurta tilaisuuttaan” tai ”inspiraatiotaan” tai ”oikeaa hetkeä jolloin aloittaa”. Ei kukaan meistä voi
