Kääntäen sun sanomat voi myös sanoa ettei neljän linjalla pelaaminen automaattisesti tee puolustamisesta huonompaa tai pelistä jotenkin uhkarohkeaa. Suomihan oli EM2020-karsinnoissa lähinnä tappotylsä ja tehokas kuudella nollapelillä, eikä Luke ees joutunut olemaan ihmemies. Islantikin pudotti Englannin neljän linjalla, jota moni kutsui bussitteluksi jne.
Toi sun pointti wingbackeista on jännä, kun itse taas näen ton toisin päin, että jos laadukasta laitapakkiosastoa ei ole, niin ei nyt ainakaan peluuteta niitä vaativammassa wingbackin roolissa. Nähdäkseni, eikä pelkästään minun, vaan taktisia asioita paljon minua paremmin ymmärtävien jalkapallokirjoittajien mielestä WB:n pelipaikka on vaativampi kuin perinteisen laitapakin, kun WB joutuu ottamaan enemmän vastuuta hyökkäämisestä, samalla puolustaen laajempaa aluetta puolustaessa. Sitten taas “vanhanaikaisen” puolustavan laitapakin rooliin Suomi sai Raitalan poissaoleessa “piilotettua” Granlundin tasoisen pakin kentälle kovissa karsintapeleissä ilman että siitä kärsittiin omassa päässä. Enkä näe että Suomella olisi nyt myöskään erityisen hyökkäyslahjakkaita laitapuolustajia/siipipuolustajia kansainväliselle tasolle, ja Urosenkin avut ylöspäin tuntuu heikenneen, kenties hidastumisen vuoksi, mene ja tiedä. Eli jos sekä puolustaminen että hyökkääminen on heillä puutteellista karsintapeleihin, niin valitsen mieluummin heille sen aavistuksen helpomman, mahdollisimman vähän pallossa olevan roolin mallia albingranlund.
Niin, olet tarjonnut ideoita siitä, mihin kolmen topparin käyttäminen voisi auttaa teoriassa. Hyvä niin että olet, mutta minun ongelmani on se, että niissä peleissä joissa on nimenomaisesti haettu matalalla makaavaa blokkipuolustamista viiden linjalla, sekä puolustaminen että hyökkääminen on ollut pääsääntöisesti huonompaa, ihan tilastoja katsoen. Voidaan siis vähän kysellä että mikä se pointti on, jos vapaaehtoisesti lisätään pelaajia heikoimmalle pelipaikalle ja silti päästetään enemmän maaleja. Jos tuloksena on joka tapauksessa “kunniakkaita tappioita” tyylin 0-2, niin eikö samantien voitaisi laittaa kentälle enemmän vahvojen pelipaikkojemme pelaajia, laitureita tai keskikenttiä?
Eri lukunsa ovat pelit, joissa on topparien määrästä riippumatta haettu taktillisesti jotain muuta kuin sanmarino-taktiikkaa, esimerkiksi Puola-kotivoitto. Siinä Suomi loi paljon ylöspäin, mutta toisaalta vastustajallakin riitti huipputontteja, joten en näe että siinäkään olisi ollut kyse siitä että juuri kolmen topparin ansiosta tilkittiin puolustus paremmin kuin jollain muulla muodolla. Mutta ainakaan ei vain yritetty maata alhaalla sormet ristissä, joten peukkua/heroiinia siitä.
Oma taktillinen ymmärrykseni on korkeintaan keskisarjaa, joten tulen mielelläni kumotuksi, mutta toistaiseksi kolmea topparia puoltavat perusteet eivät ole vakuuttaneet.
Näkökulmia:
WB:llä on luontaisesti laitatopparin tuki. Eli oma näkemys on että tuplaukset / paikkaukset ovat luonnostaan selkeämpiä kuin neljän linjalla jolloin pitää koordinoida keskikentän kanssa. Ja tästä taas johtuu että vaikka WB:n rooli onkin ideaalimaailmassa vaativampi, niin reaalimaailmassa sinne voidaan heittää "ei niin superpuolustajia" kuten Immiä tai Soiria tai vaikka Antmania, ilman että ollaan kusessa (vaikka toki usein oltiinkin).
Albin kaivettiin aikanaan ja se veti hämmentävän hyvin aktiivisessa roolissa eikä edes missään "piilossa". Sitten omasta mielestä taas jotkut Ståhlit ovat olleet tuolla aivan paskoja. Ja ennen kaikkea jos neljän linjaan on tarjolla näitä ja Alhoja ja Urosia niin ennen kaikkea katsoisin sinne tulevaisuuteen, että millaista pelaajatyyppiä on tulossa. Jukkolasta on ainakin rakentumassa loistava WB mutta ei sitä laitapakkina kannata peluuttaa.
Sit jos puhutaan "viiden linjasta" niin siinähän laitapuolustajat ovat enemmän puolustajia kuin wingbackeja, tai ainakin oma näkemys on että WB-peli on parhaimmillaan 3-x-x muodostelmissa.
En väitä että Suomi on pelannut viime aikoina erityisen hyvin viiden linjalla / kolmella topparilla mutta se ei mielestäni ole itseisarvoisesti muodostelman ongelma eikä korjaannu automaattisesti siirtymällä neljän linjaan. Ei se numerosarja kuitenkaan niin hirveästi määritä, esimerkiksi Ilves pelaakin taas neljän linjalla ilman että pelin rakenne on muuttunut mitenkään silmiinpistävästi. Viime kaudella Ilves-topicissa oli verisiä tappeluita että kuinka monella topparilla Ilves ylipäätään pelaa siellä kentällä, kun meno oli niin dynaamista. Selostaja kysyi Virtaselta että miten neljän linjaan siirtyminen vaikutti peliin, vastaus oli että "mikä neljän linjaan siirtyminen". Ja sellaista moderni jalkapallo on parhaimmillaan.
-> Puolustan kolmen topparin peliä siksi että
a) näen että neljän linjaan vaihtaminen ei "hopealuotina" ratkaise mitään vaan pelin rakenteelliset ongelmat voisi korvata muillakin tavoilla
b) näen että kolmen topparin käyttö vähintäänkin optiona on nykyajan/tulevaisuuden "dynaamista" jalkapalloa johon nuoremmat sukupolvet joutuvat väistämättä kasvamaan
Mutta sinänsä aivan sama, vaikka valmennus rakentaisikin neljän linjaan pohjautuvan toimivan permanentin
