Kiva että muutkin huomannut tämän tuomarihomman. Luulin, että tää Simani on vaan sysipaska tuomari, mutta onko siis näin että muualla tuomitsee ihan ok mutta jotain tapahtuu kun pääsee Tolsalle?
Tänäänkin täysin linjaton peli. Ekalla puoliajalla kaksi KTP:n pelaajaa oli pääsemässä läpi mutta syöttö heille estettiin repimällä --> ei korttia, ei mitään. Välillä oli kunnon painiotteita, välillä sukille niin että kopse kuului lehtereille asti --> ei vihellystä. Luulin jo ettei Simanilla ole kortteja edes mukana. Mutta sitten löytyikin punikki ihan hupitilanteesta, ja vihelsi ihan normaaleja kaksinkamppailuja. Yksinkertaisesti huonosti vihelletty, linjattomasti.
Lopputuloksen kannalta tuomaroinnilla ei tällä kertaa kuitenkaan ollut mitään väliä. Inter oli koko pelin kuskin paikalla. KTP:n peli oli ihan sekaisin. Keskikentän pelaaminen oli ihan randomia juoksentelua. Mäkelä jostain syystä vasempana topparina ja sieltähän se vuosi koko ajan ja eka maalikin tuli. Uudet pelaajat vaikuttivat siltä etteivät ole vielä löytäneet paikkaansa. Eiköhän se tuosta kun Mäkelän saa keskelle pyörittämään peliä, Weckströmin vasemmalle, ja Wilson kk pohjalle. Jospa ne uudetkin pelaajat siitä jossain vaiheessa pääsee systeemiin sisälle.
Kyllä se taitaa olla topparin ja maalivahdin paikat ainoat missä Mäkelä EI ole koskaan pelannut. Toppareina Toivio ja Manga. Mutta totta on, että Mäkelän laidalta tultiin aika useasti vaarallisiin tilanteisiin. Kyllä luulisi jonkun kolmikosta Paavola Lehtiranta Sumusalo kykenevän pelaamaan säädyllisesti myös vasemmalla.