Tätä koukkua ei varmaan kantsis nielaista varsinkin kun on ketjun vierestä mutta osaan tuosta kaipaisin hieman perusteluja.
Pienemmät harjoitusryhmät on varmasti totta ja mahdollistaa kilpailemisen paremmin, kun tasoerot ryhmän sisällä ei pääse kasvamaan niin helposti. Tähän on toki todettava, että HoDylle ryhmän koon rajaaminen on paremmin mahdollista. Pikkaisen kun kärjistää, niin kun JJK tekee edes tasoryhmiä, päätyy somessa ja mediassa aikuisten haukkumaksi, kun ei anneta innokkaille pelaajille mahdollisuuksia.
Mut erityisesti kiinnostaa tuo kohta ”panostus valmentajiin”. Millä mittarilla HoDy panostaa tähän muita enemmän? Yksi tulee mieleen, mutta kun ei ole varmaa faktaa niin jätän mainitsematta.
Mut sen tiedän, että JyPK-JJK panostaa valmentajiin tukemalla kouluttautumista ja tarjoamalla seuran tukena selkeän valmennuslinjan ja myös seurakoutsien läsnäolon arjessa.
En usko, että on ihan sattumaa, että viime vuosien aikana niin moni ko. seuran koutsi on ponnistanut ammattivalmentajan uralle, Suomessa ja ulkomailla. Aika vähän tulee mieleen vastaavia esimerkkejä muista Jyväskylän seuroista.
Ja yrittääkseni välttää puhetta koirista ja kalikoista totean, että HoDyssa tosiaan tehdään monia asioita hyvin ja muilla seuroilla on siitä mahdollista ottaa oppia.
Niin, onko sillä mitään eroa valmennatko 16 pelaajaa vai 50 pelaajan ikäluokkaa?
Sopiikin kysyä onko nämä "selkeät valmennuslinjat" etu vai rasite?
Valmentajiin panostaminen on myös sitä että heillä on mahdollisuus tehdä työnsä edes teoriassa hyvin.