Lapsuuden parhaat futismuistot

[HomeTeamHeroes]

Toisessa ketjussa menevät nämä timantit hukkaan, joten avataan ketju wanhojen forumistien nuoruusmuistoille.

[HomeTeamHeroes]

Ala-asteella minut tiedettiin hyväksi futaajaksi, kun tietysti kaikki välkät pelattiin jalkkista kesät ja talvet, eli meikä valittiin aina ekojen joukossa jos nyt en ollut itse jopa valitsemassa.

Mutta yläasteella kun välitunnit lähinnä vaan maleksittiin niin sana ei ollut kiirinyt ja ekaa kertaa kun oli futsalia seiskaluokan talvella niin minut, luokassa hiljainen ja heiveröisen näköinen pienikokoinen poika, valittiin näissä kunujaoissa tyyliin viimeisenä. Dominoin aika ronskisti sen 5+3 tai jotain ja tunnin jälkeen porukka vittuili toisessa joukkueessa pelanneelle Ilveksen edustuksessa pelanneelle (joka oli toinen näitä jakoja tehneistä, joka passasi minut sen kymmenisen kertaa kaiken maailman kolme kertaa palloon elämässään koskeneiden rillipäidenkin kustannuksella) hänen jäämisestään varjooni. Se oli kyllä hieno päivä.

Seuraavalla futistunnilla valittiinkin sitten ekana.

[HomeTeamHeroes]

Teksti kuuluisi ennemmin kouluaikojen nostalgiamuisteloihin, mutta lihavoitu lainaus ja foorumistien liikuntatuntimuistot toivat mieleen omia "tähtihetkiä". Täällä aika luokkavuosien 1.-6. välillä vietettiin rinnakkaisluokkaa urheilullisesti selvästi lahjattomammassa luokassa. Tasoeron vuoksi luokkaottelut olivat pitkälti ajanhukkaa ja liikuntatunneilla päädyttiin lähes poikkeuksetta sekasakkeihin. Luokkaotteluita mieleisempää oli haastaa harvojen tilaisuuksien tullen syntymävuosien mukaan tehdyissä joukkueissa vanhempia oppilaita.

Varsinkin valintaa koulun jalkapallojoukkueeseen sai odotella, näihinhän usein valittiin vain koulun vanhimpia ja ajoittain myös urheilullisesti lahjakkaimpia oppilaita. Samoin ala-asteellani teki myös koulun poikien liikunnanopettaja, joka suosi valinnoissaan puhtaasti kendojanareita ja jäin vaille valintaa 5. luokalla. 6. luokalla odotukset valinnalle olivat luonnollisesti korkeat, mutta sinä vuonna koulujenvälisiin karsittiinkin samaisen liikunnanopettajan kuningasidealla, jossa ensin 6. luokat ja 5. luokat pelaavat keskenään vastakkain, jonka päätteeksi otteluiden voittajat kohtaavat karsintafinaalissa. Syy erikoisjärjestelyyn oli mielestäni selvä: liikunnanopettaja oli myös toisen 5. luokan luokanvalvoja ja luokasta löytyi monta jalkapalloa harrastavaa, jotka olivat fyysisesti yllättävän valmiita painimaan vuotta vanhempia vastaan. Tämä porukka oli myös hieman altis rettelöimään ja tuleva elämäm koulu paistoi vahvasti. Veikkaan liikunnanopettajan myös päässeen helpommalla, ettei laittanut nuorempia kukkoilijoita vanhempien oppilaiden sekaan hämmentämään.

Ottelussa lahjakkaampaa rinnakkaisluokkaa vastaan pystyi aistimaan vastustajan liiallisen rentouden aiempien otteluiden päättyessä oman luokkani tappioihin. Luokkani ainoana futisjuniorina iskin rinnakkaisluokan luikureita vastaan ensimmäisellä puoliajalla hattutempun ja ottelu olikin odotuksia vasten kääntymässä tosipaikassa meille. Vaihdoin itseni toiselle puoliajalle maaliin, sillä tiesin kolmen maalin johdon riittävän jos joukkue pelaa toisen puoliajan edes suurinpiirtein samalla tasolla eikä ryhdy perseilemään johtotilanteessa. Rinnakkaisluokka kavensi lopussa mutta voitimme ottelun lopulta 3-1.

Finaali liikunnanopettajan luokkaa vastaan oli luonteeltaan sitä, mitä hieman odottelinkin eli sukille vedettiin puolin ja toisin maalien jäädessä vähiin. Olin koko ottelun kenttäpelaajana, sillä tässä ottelussa joutui jo hieman antamaankin eikä luonne olisi kestänyt tasapeli- tai tappiotilanteessa tapittaa maalissa omien jäädessä jalkoihin. Peli pysyi maalittomana ottelun viimeiseen hetkeen saakka, kunnes vihulainen pääsi maalivahdin torjunnasta yrittämään uudelleen maalintekoa. Olin tilanteessa itse ajautunut maaliviivan lähelle ja blokkasin vedon jalallani juuri ennen pallon ylittäessä maaliviivaa. Oliko pallo yli? Ei vitussa ollut, mutta tilanteessa lähellä keskiympyrää patsastellut tuomarina toiminut liikunnanopettaja tuomitsi tilanteesta ottelun ratkaisumaalin ja vihelsi ottelun välittömästi loppuneeksi. Potkaisin pallon käsistäni kauas lähimetsään, haistatin opettajalle päin naamaa vitut ja juoksin itkuraivareissa suoraan kotiin tappiota pureskelemaan. Tapaus oli merkittävässä roolissa myöhemmässä valinnassani aloittaa jalkapallotuomarointi.

Yläasteella poikien liikunnanopettajana oli tottakai jälleen opettaja, jonka luokka pelasi omaa luokkaani vastaan liikuntatunneilla läpi yläasteen. Kuudesta yläasteen luokasta omani oli kuitenkin papereissani se kovin urheiluluokka liikunnanopettajan luokan ollessa seuraava ja näissä otteluissa oppi jo kovuuttakin opettajan "antaessa poikien pelata" samalla kuitenkin urheilullista reiluutta valvoen.

Lukion alussa olin jalkapalloilijana jo selvästi keskimääräistä liikuntatunnille osallistujaa parempi. Valitsin molemmat pakolliset liikuntakurssit ensimmäiselle vuodelle vain jotta pääsisin dominoimaan vuotta vanhempia kendojanareita, joista muutama oli näitä jo ala-asteella ikänsä puolesta eteen kiilanneita pää alhaalla riplailijoita, jotka eivät enää samalla tavalla pärjänneetkään aiemman fyysisen ylivoimansa turvin. Ensimmäisellä jalkapallon liikuntatunnilla minut valittiin Benin tapaan viimeisten joukossa, ottelun jälkeen taisin mennä aina ensimmäisten joukossa lajista riippumatta.

[HomeTeamHeroes]

Meilläkin oli koulussa jostain syystä sama systeemi, eli kutoset pelasivat keskenään ja voittaja kohtasi finaalissa vitosen voittajan. Toista kutisluokkaa vastaan pelattiin liikunnantunnilla, kuollaksenikaan en muista siitä pelistä mitään, mutta koska pääsimme finaaliin, kaiken järjen mukaan voitimme sen pelin. Finaalipeli olikin sitten koko ala-asteen yhteisen puuha- ja tapahtumapäivän huipennus, ja jopa vieressä oleva yläaste tuli sitä seuraamaan, elikkä täysin käsittämätön bakkanaali.

Luokanvalvojani oli varsin ankara ja vanhakantainen janari, vaikka olikin kolmekymppinen kaveri, ja jossain vaiheessa piti afroa päässään, mikä ei kumminkaan ollut niin yllättävää 80-luvun Porissa kuin voisi uskoa, tune Dingon Pepe. Olemalla vähän vilkas ja tottelematon, olin onnistunut pääsemään asemaan, jossa ns. häkki heilahti minulle pienimmästäkin erheestä, ja luokan hikarit ja perseennuolijat taas päästettiin hyväntahtoisella tuhahduksella pälkähästä.

Finaali oli perjantaina kello 11, ja koulu alkoi vasta ysiltä, minkä takia vanhempani eivät olleet kotona potkimassa pikkujullia aamulla ylös vuoteesta. En ollut myöskään muistanut laittamaan herätystä soimaan, ja kauhukseni heräsin puoli yhdeltätoista. Tiesin että kahden tunnin myöhästyminen tarkoittaisi minun rikosrekisterilläni kahden tunnin jälki-istuntoa päivän päätteeksi, en myöskään varmaan saisi pelata kovasti odottamaani finaalia, ja lopulta äidin tullessa kotiin odottaisi haukut ja huudot jälki-istunnosta. Voi perse

Onnistuin jotenkin hilaamaan perseeni, juuri muutamaa minuuttia ennenkuin peli alkoi, koululle. Opettaja mulkoi minua erittäin vihaisesti, mutta hivenen yllättäen käski laittamaan nappikset jalkaan, ”tarvitaan osaavia pakkeja”. Hitusen hämmentyneenä kengät jalkaan, etutoppariksi kentälle ja huomasin että ala-asteen lisäksi koko yläaste oli kentän laidalla. Hämmentävä yleisömassa kaverille, jonka kokemus ToVen peleistä oli yleisössä Jakin mutsi, Järvisen Jannen faija ja enemmän kuin hivenen päihtyneen oloinen Halli-Harri.


Peli alkoi, ja oli selkeästi meidän hallintaa, ja alakerrassa oli niin rauhallista, että ehdin toisen topparin, Kapun kanssa jutella niitä näitä, yhden kerran vitosen saivat jonkinlaisen paikan. Mutta taitopelaajien puutteessa hyökkäyksemme oli saamatonta. Sitten, ekan puoliajan juuri ollessa loppumassa, meillä oli vitosten rankkarialueen rajalla pieni myllytys, mistä seurasi irtopallo, minun Jullin jalkoihin. Annoin palaa ja kaunis sisäterä sijoitus maalin oikeaan yläkulmaan (pelattiin isoihin maaleihin), ja tietenkään noin 150cm pitkällä veskalla ei mitään saumaa. Valtava yleisö mylvii korviahuumaavasti, joukkuekaverit hukuttavat minut kasaan alleensa. Täyttymys!

Puoliaika vihellys. Uhkaava jälki-istunto palaa mieliin, mutta ope ei oikeasti saa edes sananvuoroa, kun muu joukkue vaatii isoon ääneen toiselle puoliajalle minun nostamista kärkeen, kun olen kuulemma ainoa, joka osaa tehdä maaleja. Näin myös kokoonpanoa muokataan, palaan Pohjois-Porin noidankattilaan, ja muutaman minuutin pelin jälkeen laitan rankkarialueen rajalta pallon maaliin, potkulla jota peliä seurannut kakkosluokan Mäenpään Tapsa kuvailee seuraavana päivänä hiekkalaatikolla termillä kusiroikku. Peli päättyy 2-0, ja päivän sankarista ei ole epäilystäkään. Vitosluokan opettaja tuhahtaa minulle pelin jälkeen, että oli epäurheilijamaista potkia pienelle veskalle korkeita palloja.


Lopulta kohtaan openi. Odotusarvona on kehut pelistä, ja toteamus, että vaikka pelasikin hyvin, myöhästyminen on myöhästyminen, ja vaikka olenkin hyväntahtoinen pikkupoika, niin säännöt on sääntöjä, ja minun pitää oppia ne. Sen sijaan ope on pelkkää hymyä, ja kun näkee katseestani, että odotan ripitystä, niin toteaa että ei sillä väliä. Jos kaksi maalia yleisön edessä tuntui ihmeelliseltä, niin tämä on sitä tuhatkertaisesti. Ja samalla sain opetuksen, vaikka olisi millainen heittiö ja mulkku, tekemällä oikeaan paikkaan pari maalia, saat kaiken anteeksi

[HomeTeamHeroes]

Koska kaikkia varmasti kiinnostaa (yllä olevat ovat aidosti olleet kiinnostavia hyvän mielen juttuja ) ja topikin henkeenkin sopii, jaetaan nyt omakin kertomus.

Meillä koulujenväliset karsinnat menivät ensin niin, että kukin ikäluokka pelasi vastakkain (4 luokkaa) ja tarunhohtoisessa karsintafinaalissa pelasivat vastakkain 3. luokan mestari vs 4. luokan mestari ja sama systeemi 5. luokka vs 6. luokka. Näiden kahden karsintafinaalin voittajat pääsivät sitten koulujenväliseen mestaruusturnaukseen, jossa hämmentävästi kaikki olivatkin sitten samassa sarjassa. 6. luokalla siis käytännössä ainoa realistinen sauma voittaa mestaruuksien mestaruus.

Kolmosluokalla nappasimme heti oman ikäluokkamme mestaruuden, vaikka pelaajamateriaalimme ei ollut läheskään yhtä laaja kuin pahimmilla kilpakumppaneillamme, minun lisäkseni rosterista löytyi vain yksi toinen, joka harrasti jalkapalloa seurajoukkueessa, mutta materiaalimme "heikoimmat lenkit" venyivät kuitenkin kerta toisensa jälkeen tosipaikassa ja näin nitistimme muut ikäluokkamme joukkueet, jotka pullistelivat jalkapalloharrastajia. Lukuun ottamatta heittopussina vuodesta toiseen mukana pyörinyttä B-luokkaa, jossa oli mukana hyvin tulisieluinen tähtipelaaja, muun pelaajamateriaalin ollessa hobby-tasoa ja ottivat sitten muilta luokilta turpaan noin 8 maalin erolla, tämän tähtipelaajan kiukutellessa matsien aikana vastustajille, tuomarille, omille luokkakavereilleen sekä opettajalleen.

Kolmosluokalla etenimme finaalimatsiin nelosluokkaa vastaan, joka oli todellinen tähtisikermä, eikä meillä pitänyt olla ennakkoon pienintäkään mahdollisuutta välttyä täydelliseltä ylikävelyltä. Heillä oli riveissään ihan piirimaajoukkueeseen (tms) edenneitä jalkapalloilijoita ja pelin kuvakin oli sen mukainen. Maaliodottama oli varmaankin noin 6-0 vastustajajoukkueelle, mutta kuin ihmeen kaupalla päätösvihellyksen soidessa taululla oli edelleen lukemat 0-0. Siinä sitten mietittiin mitä tehdään, kun liikuntatuntikin oli loppumassa. Niin nelosluokan joukkueen pelaajat kuin meidän kolmosluokan joukkuekin olimme kiimaisen rankkarikisan kannalla, kunnes nelosluokan opettaja otti tuomarin pikaiseen neuvonpitoon. Tämän neuvonpidon seurauksena nelosluokka tuomittiin voittajaksi sillä perusteella, että heillä oli ottelussa enemmän kulmapotkuja (), tästä päätöksestä vittuuntuneena lähdin siltä seisomalta suoraan kotiin päivän ollessa noin puolessa välissä. Seuraavana koulupäivänä opettajamme ei sanonut tästä tempauksesta mitään, lohdutti vain urheasta taistelustamme ylivoimaista ennakkosuosikkia vastaan. Muistan vielä kun tuo oli joku TET-viikko ja luokallamme oli pari tettiläistä, yläasteikäistä futisharrastajaa ja heidän kehunsa vasta hyvältä tuntuivatkin.

Seuraavan syksyn koittaessa nelosluokalla olimme edelleen täysin suivaantuneita tästä edellisvuoden epäoikeudenmukaisuudesta ja marssimme jälleen oman ikäluokkamme mestaruuteen. Karsintafinaalissa vastaan asettui uusi 3. luokka, joka jotenkin hämmentävästi oli onnistunut voittamaan oman ikäluokkansa sarjan. Nämä 3. luokan ärsyttävät lapset lällättelivät meille 4. luokan karskeille äijille pitkin matsiviikkoa, kuinka tulevat ihan varppina voittamaan meidät. Ottelun jälkeen olivat kuitenkin hiljaista poikaa, matsi päättyi luokkamme voittoon lukemin 20-0. Tuo on jäänyt mieleen, kun 19-0 tilanteessa jahtasimme vielä täydellä kiimalla 20. maalia kirsikaksi kakun päälle, joka sitten lopulta pelin viime sekunteilla tuli kuin tulikin. Tästä palkinnoksi pääsimme koulujenväliseen turnaukseen, jossa etenimme yllättävän pitkälle, kunnes joku 6. luokka teurasti meidän 4. luokan totaalisesti.

Tässä nelivuotisprojektissa kaikki oli kuitenkin tähdätty 6. luokan turnaukseen, tämä olisi se ainutkertainen tilaisuus, kun pärjääminen koulujenvälisissä olisi realismia. Ikäluokkamme kolminkertaisina mestareina lähdimme ehkä takki auki liihotellen matseihin ja pullahdimme lopulta ulos koulujenvälisestä lopputurnauksesta, mikä oli pettymys, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna 3. luokalla kokemaamme, suorastaan huutavaan vääryyteen.
-----------------------
Toukokuussa 2006 saimme kuitenkin hieman kalavelkoja maksettua, minkäs muunkaan kuin pesäpallon muodossa ja vastassa tämän saman kulmapotkumestaruussuhmuroijaopettajan luokka. Olimme viimeisellä mahdollisella hetkellä 2 juoksua tappiolla, kunnes tulee minun lyöntivuoroni viimeisenä pelaajana ajolähtötilanteessa. Osuin palloon aina todella huonolla prosentilla ja silloin kun osuin, lyönnit olivat lähinnä lehmäntissejä. Kaksi ensimmäistä yritystäni menivät ohi, kunnes viimeisellä mosahti! Kunnari tuohon paikkaan, kaikki pelaajamme pesiltä kotiin ja itse kolmospesälle! Tämä suhmuriopettaja alkoi tässä kohtaa vielä lässyttämään, ettei kunnarista kuulu tuomita pisteitä lainkaan, jos sen lyöjä itse ei palaa myös kotipesään. Tällä kertaa kuitenkin pitkällisen neuvonpidon jälkeen oli meidän luokkamme opettajan vuoro jyrätä tämä suhmuroija ja näin olimme tehneet sen: Olimme ala-asteemme pesäpallomestarit ja tätä saavutusta ei meiltä kukaan tulisi koskaan viemään pois. Pesisfinaalin jälkeen luokassamme oli päällä täydet karnevaalit, erän luokkamme tytöistä kirjoitti liitutaululle isoin kirjaimin: "Hunaja on sankari<3" ja opettajamme ilmoitti luokassa, että matematiikan tunti on peruttu ja lähdemmekin koko luokan voimin jätskille. Ilo oli ylimmillään, olihan Lordikin voittanut pari päivää aikaisemmin Euroviisut

[Musta Yö]

Itse pelaamisesta ei ole paljoakaan kerrottavaa mutta alakoulun pari ensimmäistä vuotta kun olin pienemmässä koulussa ennen isompaan siirtymistä niin menin aina maalin taakse katsomaan kun pojat pelasi ja kuvittelin että olin katsomassa oikeaa jalkapallopeliä. Olin siis kavereitta lähes koko ala-asteen. Vapaapäivinä menin sitten yksin potkimaan palloa samaiselle kentälle kun koulussa välitunnilla en uskaltanut mennä.   Kuvittelin samalla pitäväni omaa 10-20 vuotiaille tarkoitettua sarjaa. Kyseessä oli siis tottakai hiekkakenttä.

Ainiin. Ketjun avaamiselle

[khat]

Omasta pelaamisestani mukavin muisto on varmaankin tämä tietty hetki:

Olin lapsena todella ujo poika ja ujostelin siten myös kentällä (kaikessa urheilussa).

Eräänä päivänä päässäni naksahti ja sekosin Päätin että vittu saatana nyt pelataan ja sittenhän pelattiin

Nousin futiksessa (ja parissa muussa lajissa) kouluni ja kaveripiirini parhaisiin kuin taikaiskusta. Siinä olivat kaikki ihmeissään ja itse nautin sydämeni täydestä alistaessani ylimielisiä tovereitani Oli kyllä mukavaa saada itseluottamus kohdilleen. En vieläkään tiedä mitä siinä tapahtui. En silti kelvannut RoPSiin (ei tosin olisi ollut varaakaan).

[Siperia]

Tämä menee enemmänkin varhaisteini-iän futismuistoihin, mutta 2007 vuonna pelailin TPV junnuissa. Hain kuitenkin lisäpelejä ja luinkin forkalta keskustelua uudesta höntsyfutisjengistä nimeltä Roys Boys. Kyselin notta pääseekö mukaan ja vihreää valoa näytettiinkin. Ekat höntsyt oli Sorsapuistossa ja olin aivan luvattoman paska.

Seuraavat höntsyt olivatkin Pellervon puistossa yhdessä Rusakoiden kanssa. Rusakoita paikalla oli vähemmän, joten Ben ajatteli laittaa paskimmat Roys Boyssit Rusakoille, toisen ollessa sivullekirjoittanut ja toinen mahdollisesti foorumisti foo. Pelihän oli meikäläisen totaalidominointia, jossa silloin vielä kiinteät pakarat ja jäntevät pohkeet omaavana juoksin ympyrää reilu parikymppisten Benien ja Ylliksien ympärillä.

Tästä alkoikin lähes kakskytä vuotta kestänyt ura nykyisen Kunkkiksen paidassa.

[Thouni]

Ensimmäinen pelini 8-vuotiaana HJK Feltbayn riveissä. Pelasin pakkina ja vedin ensimmäisellä puoliajalla puhtaalla kärkkärillä lähes puolesta kentästä yläristikkoon. Jossain vaiheessa menin penkille lepäämään ja ottamaan huikkaa ja faija tuli naureskellen taputtamaan olalle ja tokaisi "Älä vedä noin pahoja!". En ymmärtänyt viestin sarkastista merkitystä ja luulin tehneeni huonosti. Seuraavaa yläristikkovetoa saatiinkin sitten odotella useampi vuosi.

[Melieber]

No kun luokkamatseista oli kerran puhetta, niin lesoillaan nyt sitten.

Pelattiin ala-asteella jatkuvasti luokkamatseja ja kerran uhottiin kaverini kanssa rinnakkaisluokalle että teiät me kyllä voitetaan kahestaankin.

Ja joo voitettiin ihan pystyyn se matsi. Hämärä muisto on että joka puolelta ryntäilee joku vastustaja ja niiden kikkailu oli hauskaa. Minä olin lentävä maalivahti/libero onnistuen taidolla ja tuurilla ja kaverini teki apaut joka paikasta maalin.

Asiaan saattaa vaikuttaa toki että tämä kaverini oli ikäluokkansa lupaavin hyökkääjä (oma arvio), mutta en väheksy omaa rooliani tässä kaikkien aikojen kamppailussa.

Luokkamatseille: Toivottavasti niitä pelataan vielä.

[Maduduwinini]

Ensimmäinen matsi seitsemän vanhana, kun ensin päästin maalissa kaksi ja sen jälkeen menin kentälle tekemään maalin ja voitettiin lopulta 3-2.
Ala-asteen välitunneilla pelattiin ympäri vuoden ja talvella kunnon lumihangessa pelailut oli parasta, kun sai vähän nojata kaveria hankeen, eikä tuloksilla ollut mitään väliä.

[FutisBart]

Eräänä päivänä päässäni naksahti ja sekosin Päätin että vittu saatana nyt pelataan ja sittenhän pelattiin

Tuollainen GOD-moden löytyminen on kyllä ihan parasta. Itselle tosin näitä sattui vain yksittäisiin peleihin. Muistan kerran, kun koulun liikkatunnilla oli futsalia ja jouduin kahdesta joukkueesta selvästi surkeampaan, kun vastapuolella oli koulun parhaat pelaajat pari junnumajutason pelaajaa mukaan lukien. No jumalmoodi napsahti päälle ja voitettiin 6-0 ja tein kaikki maalit. Siinä oli porukka ihan huuli pyöreänä, että mitä täällä tapahtuu. Olin jonkinlainen mielialapelaaja ja jos sattui natsaamaan, niin sitten olin ihan pitelemätön. Osoittaa vain sen, kuinka iso merkitys itseluottamuksella ja pään sisäisillä asioilla on peliin.

[äägee]

Ensimmäinen pelini 8-vuotiaana HJK Feltbayn riveissä. Pelasin pakkina ja vedin ensimmäisellä puoliajalla puhtaalla kärkkärillä lähes puolesta kentästä yläristikkoon. Jossain vaiheessa menin penkille lepäämään ja ottamaan huikkaa ja faija tuli naureskellen taputtamaan olalle ja tokaisi "Älä vedä noin pahoja!". En ymmärtänyt viestin sarkastista merkitystä ja luulin tehneeni huonosti. Seuraavaa yläristikkovetoa saatiinkin sitten odotella useampi vuosi.

Sympaattinen tarina.

Omalla kohdallani mieleenpainuvin oli hieman vanhempana, kun Vintiöt harjoitteli Kauniaisten keskuskentällä MM-kotikisojen yhteydessä. Tuli vietettyä paljon aikaa kentän laidalla — pääsin mm. täyttämään vesipulloja huoltajan apuna. Jyrä Heliskoski tuli yksien treenien yhteydessä juttelemaan ja kysyi "Kuka on teidän jengin toiseksi paras pelaaja?". Tiedostin toki jo silloin, että Jyrä hassuttelee, mutta siitä jäi hyvä fiilis. Sain myös liput matsiin.

[khat]

Sympaattinen tarina.

Omalla kohdallani mieleenpainuvin oli hieman vanhempana, kun Vintiöt harjoitteli Kauniaisten keskuskentällä MM-kotikisojen yhteydessä. Tuli vietettyä paljon aikaa kentän laidalla — pääsin mm. täyttämään vesipulloja huoltajan apuna. Jyrä Heliskoski tuli yksien treenien yhteydessä juttelemaan ja kysyi "Kuka on teidän jengin toiseksi paras pelaaja?". Tiedostin toki jo silloin, että Jyrä hassuttelee, mutta siitä jäi hyvä fiilis. Sain myös liput matsiin.

lutuuria

[luutur]

En pelannut koskaan missään (vaikka olisin halunnut) enkä oikeastaan ihan lapsena futista juuri seurannut kun omassa kylässä ei seuraa ollut, mutta ala-asteella joka välitunti pelattiin sillä paskasella sorakentällä koulun pihassa. Talvisin se oli aivan jäässä ja kielloista huolimatta pelattiin sitten jääfutista.
Olin aivan paska mutta muutama maali on jäänyt mieleen. Esim. meidän luokkien "turnauksen" voittomaali jonka tein kädellä mutta sain sen silti myytyä

Muuta mainittavaa ei lapsuudesta juuri ole, paitsi se kun taklasin sitä yhtä ärsyttävää jätkää ja sain kuulla siitä sitten suoraan rehtorilta. Älkää muuten taklailko soralla, se sattuu.

Tai tuli mieleen se kun jossain -25 asteessa pelattiin pihalla

[Jäyhä Jököttäjä]

50 vuotta sitten ei ollut mitään kaikki pelaa - systeemiä.

En päässyt koko kesänä kertaakaan kentälle.Syynä  ,että siirryin talvella vanhemmasta ikäluokasta oman ikäisiini
Siellä olin saanut pelata , mutta uudessa olin ulkopuolinen.

Seura Kyif.  Tämä on nykyään hassu nuoruusmuisto. Silloin muistaakseni vitutti koko touhu.

Onneksi pärjäsin hyvn yleisurheilussa .

[jordan]

Pesisfinaalin jälkeen luokassamme oli päällä täydet karnevaalit, erän luokkamme tytöistä kirjoitti liitutaululle isoin kirjaimin: "Hunaja on sankari<3" ja opettajamme ilmoitti luokassa, että matematiikan tunti on peruttu ja lähdemmekin koko luokan voimin jätskille. Ilo oli ylimmillään, olihan Lordikin voittanut pari päivää aikaisemmin Euroviisut

Tästä on paha pistää paremmaksi. Hyvä topic!

6-vuotiaana alkaneesta seurafutisurasta huolimatta sanoisin, että parhaat muistot liittyvät ala-asteen välitunneille. Vuodenajasta riippumatta oli jalkapallopelit käynnissä keskellä koulun pihaa, maalit muodostuivat juuri sopivasti sijainneista männyistä. Ekoina vuosina kipiteltiin isompien seassa ja viimeisillä luokilla pelattiin rinnakkaisluokkaa vastaan. Yleensä pienemmät lapset ekaluokkalaisista lähtien osallistutettiin mukavasti peleihin, vaikka silloin tällöin rinnakkaisluokkaa vastaan myös harjoiteltiin ihmisen koko tunneskaalaa.

[Ilkeä Eläinlääkäri]

Tästä on paha pistää paremmaksi. Hyvä topic!

6-vuotiaana alkaneesta seurafutisurasta huolimatta sanoisin, että parhaat muistot liittyvät ala-asteen välitunneille. Vuodenajasta riippumatta oli jalkapallopelit käynnissä keskellä koulun pihaa, maalit muodostuivat juuri sopivasti sijainneista männyistä.

Sama meininki täälläkin. Jossain vaiheessa isommatkin pojat huomasivat touhumme ja päättivät ottaa kentän haltuunsa, joten pelimme päättyivät vähäksi aikaa. Huomasin muiden luokkalaisten innostuvan lätkäkorteista yms. villityksistä, jolloin pelkäsin futispelien aikakauden olevan ohi. Silti otin pallon edelleen mukaan kouluun joka päivä ja nousin yhden miehen taisteluun pelioikeuksiemme puolesta, vaikka sisimmissäni arka ja nössö olinkin. Lopulta demokratia toimi ja kentälle jaettiin vuorot. Pari vuotta sain olla isompien poikien ilkkumisen kohteena, mutta kun paikallisen seuran edustusjoukkuetta valittiin, niin minä olin listalla. Se herätti kunnioitusta myös isommissa pojissa, joista kukaan ei ikäluokkansa edariin päässyt.

Luokkien väliset pelit olivat jotain uskomattoman hienoa. Otin asiakseni järjestää ne kaksi kertaa lukukaudessa, syksyllä ja uudestaan keväällä, kun hiekkakentän lumet olivat sulaneet. Mikään koko lukuvuotena ei ollut läheskään yhtä tärkeää, kuin päihittää rinnakkaisluokka jalkapallossa. Onneksi niin myös aina tapahtui

Reissuvihkoa selatessani löytyi opettajalle tekemäni kaavio koulun pihalle tehtävästä jalkapallokentästä, jossa nokkospuskat yms. vedetään matalaksi ja kaadetaan hiekkaa päälle, niin saadaan isompi kenttä. Kuuroille korvillehan se meni. Talvella keräsin kaikki mahdolliset vesipullot täyteen kuumaa vettä, joita kävin välitunnilla kaatamassa jäätyneelle kentälle, jotta siellä on kivempi pelata. Jossain vaiheessa joku valvoja tuli varovaisesti ilmoittamaan, ettei ehkä kannata jatkaa.

Reissuvihossa oli myös eräs äidille lähetetty viesti. Olin mennyt koulun jälkeen poikien kanssa kentälle potkimaan palloa. Sinne tuli vähän ajan päästä rinnakkaisluokka liikuntatunnilleen pelaamaan pesäpalloa. Opettaja pyysi minua ja kavereita poistumaan kentältä. En ollut kuitenkaan suostunut, koska olin ollut siellä ennen heitä. Siispä poistumisen sijaan pyysin heitä itse väistymään. Asiaa ei auttanut sekään, että eräs liikuntatunnin oppilaista tuli kanssamme potkimaan.

Hienoja aikoja. Yläasteella kaikki sitten päättyi, kun siirryttiin uusiin kouluihin eikä siellä enää välituntien pallopelejä harrastettu.

[jordan]

Opettaja pyysi minua ja kavereita poistumaan kentältä. En ollut kuitenkaan suostunut, koska olin ollut siellä ennen heitä. Siispä poistumisen sijaan pyysin heitä itse väistymään. Asiaa ei auttanut sekään, että eräs liikuntatunnin oppilaista tuli kanssamme potkimaan.

Meillä päin yläasteella jatkuivat pelit ulkovälkillä joko pötyä tai footbagillä sitä "polttopalloa" pelaten, näissä saattoi parikymmentäkin poikaa olla kerralla. Asiaa auttoi, että kaikki lapsuudenkaverit ja suurin osa futisjoukkueestamme oli samalla yläasteella.

Itse asiassa lukiossakin vielä ruokatunnit menivät usein liikkasalissa lentopalloja potkiessa. Ei ehkä enää osu topicin aikarajoihin, mutta liikunnanopettajat katsoivat tätä silmien läpi, sillä tiputtellimme katonrajaan jumiutuneita palloja nopeammin kuin tuhosimme olemassa olevia.

[Kanuuna-Keen]

Kyllä ne ensimmäiset maalit on jäänyt mieleen. Aloitin juuri ennen ensimmäistä luokkaa nappuloissa ja pelasin korttelisarjaa oman kaupunginosan joukkueessa. Aloitin joukkueessa hieman myöhemmin kuin muut pelaajat ja tuntui, että alkuun olin kyllä taidoissa muita jäljessä. Treenasin paljon treenien ulkopuolella ja pikku hiljaa alkoi kehitystä näkemään. Sitten olikin kauden viimeinen matsi, jonka voitimme 3-0 ja itse tein kaksi maalia. Tuntuu, että tuo kyseinen matsi oli jonkinlainen läpimurto ja tulevina vuosina kuuluinkin sitten korttelijoukkueen kantaviin voimiin, jonka ansiosta nousin nappuloiden piirijoukkueeseen edustamaan seuraa. Näiltä junnuvuosilta sitten on erityisesti jäänyt mieleen turnaukset. Ei välttämättä ne itse pelit, vaan se kaikki siinä ympärillä: bussimatkat, yöpymiset kouluilla ja hotelleissa, vierailut teemapuistoissa jne.

[faarao_]

Koulujenvälisiin pääseminen kolme vuotta kutosia nuorempana tuntui maajoukkuekutsulta, kuten myös kauppareista erilaisiin kutsuturnauksiin pelaamaan pääseminen. Valitettavasti ylivertainen vikkelyys ja tekniikka jäivät vain muutaman vuoden aikaiseksi ohimeneväksi ilmiöksi, joten tie vei oikeaksi laitapuolustajaksi, jossa olisi varmaan voinut luutia ihan menestyksekkäästikin, mutta ei enää innostanut kun hattutemput ja muut useamman maalin illat olivat mennyttä.

[Gambinamiäs]

Hypsin fudiskoulu 1992. Oli kuuma. Ekana päivänä nappasin mukana litran frisko-pullon. Koska oli kuuma niin kaadoin osan päähäni ja loppupäivän hiukset ja naama olivat ihan tahmaiset. Seuraavina päivinä otin aina mukana toisen vesipullon, josta sain viilennystä. Yhtenä päivänä oli pari Mypan pelaajaa treeneissä ja huhujen mukaan Litmasta odotettiin paikalle. No eihän se toki Litti ollut, joku veska ja ehkä hyökkääjä ja armoton pettymys kaikille. Käytiin porukalla myös Suomi-Englanti katsomassa stadikalla (koko Hypsin juttu, seuraavina vuosina aina joku kesän maaottelu kaikkien joukkueiden ja Euroliigan kesken). Se matsi sytytti lopulta rakastamaan lajia vaikka 1-2 taisikin tulla turpaan.

[Ryan R]

Olin vielä eskarissa ja meillä oli joku esikoulujen välinen turnaus, jota seuraamassa oli tv-kuvausryhmä. Hämmentävää kaikkinensa, mutta ysärillä asiat oli näköjään paremmin ja tv-tuotannossakin ymmärsivät lutuurin päälle.

Itse matsissa pujottelin kentän läpi ja pistin pallon maaliin. Tämä kyseinen suoritus näkyi sitten paikallistelevisiossa kuukauden ajan lähes päivittäin. Kauheasti muuta ei tuolloin telkkarista tullutkaan katseltua. Saatoinpa jopa kerätä pihalta kaikki kaverit meille katsomaan telkkaria, josta nyt vaan sattui juuri tuolloin tulemaan tuo meikäläisen tekemä maali.

Joskus ala-aste ikäisenä perheeni muutettua Jyväskylään pelasin siellä jossain paskimmassa mahdollisessa kortteliliigassa. Treenit kerran viikossa ja pelit lauantaisin. Jengissä oli juuri ja juuri sen verran pelaajia, että saatiin täysi miehitys lapulle. Tuli oltua täysin ylivoimainen noissa peleissä ja muistan, kun kerran Nellu Petrescu tuli kesken matsin (peli oli käynnissä ja ravasin oikeaa laitaa) repimään hihasta ja vaati saada tietää missä mun isä on. Luulin tehneeni jotain väärää ja tärisevin käsin osoitin katsomoon, että tuolla se on.

Lopputulemana tuosta löysin seuraavalla viikolla itseni vuotta vanhempien edustusjoukkueesta. No siellähän ei sitten kulkenutkaan samalla tavalla kuin kortteliliigassa, kun jengi osasikin jo pelata. Lisäksi jouduin välillä olemaan myös vaihdossa, joten ihmetys koko touhua kohtaan oli suuri.

Seuraavalla viikolla olikin sitten samaan aikaan edustuksen matsi ja kortteliliigan treenit. Valitsin jälkimmäisen, koska oli kivempi pelaa paskoja vastaan.

[jantsa]

Huikea ketju. Sitä kun miettii niin lapsuuteen ennen teini-ikää liittyy ihan mielettömästi futismuistoja (toki sen jälkeiseenkin aikaan).

Ensimmäiset muistot pihapeleistä. Pelattiin penskoina kaikki kesät. Jotenkin sitä tuli silloin asuttua aina semmoisissa ympäristöissä että meitä pieniä poikia oli hitokseen että aina sai joukkueet kasaan. Ensin tehtaan kerrostaloalueella. Olen käsittänyt niin että se alue ja tehtaan laajennukset olivat tapahtuneet vain vähän ennen syntymääni. Niin selittää sen että oli paljon samassa elämänvaiheessa olleita lapsiperheitä.

Siitä sitten perheiden elämän edetessä nämä samat perheet siirtyivät rakentamaan ok-taloja tehtaan tarjoamille tonteille. Ja pelit sen kuin kiihtyivät. Isät rakensi tyhjälle tontille futiskentän, maalit ja palloseinän. Pelien välissä oli kiva treenailla isoa seinää vasten ja pelata jotain "pallo-mattia", eli veto johonkin hankalaan kulmaan josta vuorossa seuraavan piti saada ykkösellä vedettyä seinään jne. Siinä sitä kului loputtomat kesäpäivät. Ellei joutunut maalle heinätalkoisiin tms.

Ensimmäinen virallisempi jalkapallomuisto kakkosluokan kesänä, LaPan jalkapallokoulu ja siellä yhtenä opena seuran ensimmäinen ulkomaan vahvistus Paul Waites. Ei meistä kukaan sen puheesta mitään tajunnut, ei vissiin muut opetkaan. Mutta innostus ja tietotaito välittyi. Nyttemmin sädekehä himmentynyt kun facen perusteella joku trumpisti. Seuraaminen loppui kun jakoi Zelenskyä pilkkaavan videon.

Siitä seuraava iso futismuisto ala-asteen ainoa koulujen välinen peli. Meidän koulu oli niin pieni ettei osallistuttu virallisiin turnauksiin, mutta tuo yksi peli pelattiin kahden vielä meidän koulua pienemmän koulun yhdistelmäjoukkuetta vastaan. Taisin olla ainoa kolmasluokkalainen joka kentälle pääsi ja tein meidän joukkueen ekan maalin.

[jokojoumään]

Oma ura futisjengissä jäi kokeiluksi alle kouluikäisenä. En varmaan ollut viittä vanhempi ja treenit olivat outoa häsellystä. Mitään treenipaitoja ei ollut, vaan pelattiin omilla paidoilla, eikä pelatessa ollut mitään hajua kuka on vastustaja ja kuka omalla puolella. Pelit loppuivat siihen, kun joku 3-4 vuotta vanhempi veti liukkarilla polveen ja sattui niin helvetisti.

Mutta ala-asteella välituntisin tuli kovia pelejä pelattua oman luokan kanssa ns. "puukentällä", eli tietyt männyt toimi maalitolppina. Pallopeleissä sinänsä aina ollut pelisilmää ja yleisurheilupohja antanut kuntoa, joten pelattiin luokkakaverin "Juuson" kanssa kahdestaan muuta luokan porukkaa vastaan. Pelit taisi olla sellaiset 2 vs.14 meiningillä. Jossain vaiheessa otettiin meidän puolelle luokan lahjattomin ja motorisesti kömpelö luokkakaveri, että hänkin sai onnistumisen tunnetta. Juuson kanssa yritettiin aina hakea tälle kaverille tyhjää maalipaikkaa, jottai saisi maalin tehtyä.

Jotain kolme vuotta taidettiin ainakin tahkoa tällä meiningillä ja oltiin sovittu sääntö, että sitten kun meidän kolmikko häviää, niin vaihdetaan joukkueet. Kertaakaan joukkueita ei vaihdettu, vaikka kerran hävittiin. Ja se kiistettiin mitä erikoisemmilla syillä: vastustaja teki maalin, kun pallo oli veskarin hallussa (joku meistä muuttui veskariksi, jos oli parin metrin  säteellä omasta maalista ja pallon sai ottaa käsiin), vastustajan maaliviivalla ollut kivi suuntasi pallon väärän suuntaan ja se olisi pitänyt hyväksyä maaliksi, sääntöä ei laskettu kun joku kolmikosta oli flunssainen jne.

Sinänsä hämmentävää näin jälkikäteen mietittynä, että välitunnista toiseen luokan muu porukka hävisivät jatkuvasti, mutta silti aina pelattiin. Kai ryhmähenki oli sen verran hyvä, että pelaaminen oli heistäkin hauskaa. Noita pelejä jäänyt ala-asteelta kaipaamaan, ei töissä mitään vastaavaa hupia ole tauoilla


Tuli taannoin käytyä vanhalla ala-asteella ja olivat jyränneet puukentän nurin joidenkin kusisten leikkitelineiden tieltä.